Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tyttöystävän ulkonäkö häiritsee

Tyytyjä?
04.09.2019 |

Olen yli kolmekymppinen mies. Olen seurustellut nykyisen naisystäväni kanssa jo useamman vuoden säännöllisen epäsäännöllisesti.

Rakastan häntä, mutta hänen ulkonäkönsä ei miellytä minua. Tulemme toimeen äärimmäisen hyvin ja hänen kanssaan on mukava viettää aikaa. Koen myös, että hän olisi varmasti ihana äiti lapsille, joita myös toivoisin.

Olen yrittänyt kaikkeni, että ymmärtäisin tunteitani ja pääsisin yli moisesta pinnallisesti ongelmasta. Tottakai myös häpeän näitä tunteitani, enkä ikinä haluaisi näitä ajatuksiani hänelle kertoa. Hänen muut ominaisuutensa ovat niin hyviä, että olen jotenkin jämähtänyt nykyiseen tilanteeseen.

En myöskään mahda sille mitään, että haluaisin häntä kauniimman puolison. On minulla sellaisia myöskin aiemmin ollut, mutta näiden naikkosten kanssa suhteet eivät ole vaan toimineet.

Tiedostan että en ole enää nuorikaan mies ja myöskin sen, että nykymaailmassa on suuri riski siihen, että jää lopulta yksineläjäksi ja lapsettomaksi. Nykyään ihmisille on hyvin vaikea muodostaa pitkäkestoista suhdetta.

Kertokaa nyt oikeasti miten te muut, jotka olette "tyytyneet", olette päässeet yli siihen liittyvistä negatiivisista tunteista?

Tiedostan ettei elämässä saa kaikkea mitä haluaa.

Kommentit (269)

Vierailija
221/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on onneton lähinnä itsensä kanssa, itsetunto vaikka todella hajalla, ja ei osaa käsitellä sitä kuten pitäisi vaan saada huomiota ja kehuja joltakulta viehättävältä ihmiseltä. Tai jos on onneton esimerkiksi siksi, että on psyykkisesti sairastunut tai elämässä on todella rankkoja vastoinkäymisiä, saattaa pahaa oloa purkaa vauva palstalla.Huono itsetunto yhdistettynä ongelmiin voivat tehdä ihmisestä aika harkitsemattoman.

Vierailija
222/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

maxim kirjoitti:

Rehellisyys kirjoitti:

Mieheni jätti minut ulkonäköni vuoksi. Hän kertoi rehellisesti etsivänsä laadukkaamman näköistä naista. Ehdimme olla kuusi vuotta yhdessä kun hän ilmoitti löytäneensä toisen ja kertoi tosiaan ulkonäköni olevan syy eroon.

Olen ollut siitä lähtien yksin ja exäni perusti perheen tämän uuden mainosmallina töitä tekevän nuoren naisen kanssa.

Vaikea olla katkeroitumatta.

Todennäköisesti parasta mitä sinulle voi tapahtua kun pääsit eroon tuollaisesta m......sta

Hallelujaa ja lujaa että pääsit tyypistä eroon ! Aika tekee tehtävänsä: vanhenee eli rumistuu se mainosmallikin  HAH god luck !

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla mun poikaystävä. En ole viitsinyt kertoa, että sinun ulkonäkösi on hiertänyt minua jo pitkään ja olen vakavasti harkinnut hyppääväni minua vokotelleen komean miehen matkaan. Kiva, kun kerroit ajatuksistasi. Nyt on helpompi tehdä asian suhteen päätös.

mä en yleensä ota kantaa tämän alan kysymyksiin, mutta tuo yllämainittu oli hyvin vastattu. Ei tuollainen äijä tarvitse kuin sen että joku vähän nolaa. En itse  ole ollut nuorempana mikään ruusu minäkään, mutta olen toista kertaa aviossa.  Ekasta miehestä ero oli kyllä paskamainen. olin hänen  mielestä jätteeseen verrattavaa. 

Vierailija
224/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko ehdottanut tyttöysvällesi naamaria, ei tarvitsisi edes meikata.

Vierailija
225/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liberaaliutilitarismin mukaan on olemassa korkeampia ja matalampia nautintoja. Korkeampiin nautintoihin kuuluvat henkiset nautinnot ja matalampiin nautintoihin esimerkiksi aistinautinnot. 

Tilanteessasi selkeästi ovat vastakkain kaksi arvoa: esteettisyys ja rakkaus/kiintymys. Näistä esteettisyys on aistinautinto ja rakkaus taas henkinen nautinto. Niinpä liberaaliutilitarismin mukaan voimme päätellä rakkauden olevan tärkeämpää kuin koetun esteettisyyden, eli sinun ei tulisi jättää tyttöystävääsi vain, koska hänen ulkonäkönsä ei miellytä sinua.

T. Lukion tokaluokkalinen, jonka filosofian kakkoskurssin opettaja yllytti vastaamaan tähän

Öhöm, utilitarismin (klassisen, Bentham) pointti nimenomaan on se, että ratkaisusta seuraa mahdollisimman paljon hyötyä/hyvää mahdollisimman monelle. Utilitarismi ei tee jakoa erilaisten nautintojen välillä, koska nämä kaikki ovat samanarvoisia. Sitten päästäänkin Utilitarismin ongelmaan, että kuinka huötyä/onnellisuutta voidaan laskea? Jos erosta seuraisi enemmän hyötyä molemmille niin kyllä se silloin voisi olla oikein. Terveisin: Filosofian ja psykologian opettaja, Tampereelta.

Tuossa oltiinkin enemmän John Stuart Millin linjoilla. "Parempi olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika." Luulisi filosofianopettajan tämän tietävän.

Vierailija
226/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidät mölyt mahassasi. Et sinä muutakaan voi tehdä, jos haluat pitää parisuhteesi.

Ei tuo ole mikään parisuhde, vaan jokin ajanvietto- ja ystävyyssuhde. Valheellisella pohjalla. Älä nyt ainakaan hänen kanssaan lisääntymään rupea, vaikka miten olisi äitimatskua. Lapset kärsivät sitten erostanne.

Ja ajatellapa jos niiden lastenkaan ulkonäkö ei aloittajaa miellytä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP

Hyvä kun avauduit, niin minäkin voin avautua.Minua on aina häirinnyt sinun tyhmyytesi ja pieni munasi ja huonot seksi taidot- kaksi työntöä ja tuijotus tyhjään ei tarkoita, että olisit hyvä rakastaja, kuten luulet.En ole säälistä sanonut mitään.Ystäväni ja sukulaisen ovat aina kysyneet, että miksi olen tuollaisen moukan kanssa jolta puuttuvat käytöstavat.Säälistä, sanoin minä, reppana ei löydä ketään muuta, ja en halua murkata hänen nuppineulan pään kokoista egoa.Mutta koska sinä olet tuota mieltä, ja minä olen tätä mieltä, niin eiköhän laiteta lusikat jakoon!Olen onnellinen, onnellisempi kuin koskaan-minulla on jo pitkä, komea fiksu mies odottamassa, nyt saadaan rakastella aamusta iltaan, yes

Jatkot sulle, ja silleen

T.Tuleva ex-tyttiksesi

Vierailija
228/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrettäviä ajatuksia, mutta kun suhde on kestänyt yli sen ensimmäisen rakastumisajan, 2-3 vuotta, niin ihaninikin missi tai hunksi lakkaa näyttämästä puoleensavetävältä, ihminen on rakennettu niin että se ensihuuma katoaa ja puolisosta tulee omiin silmiin arkisen näköinen. Jos nyt sinulla on mukavaa naisesi kanssa niin se on hyvä merkki tulevalle. Jos otat jonkun nätin niin kyllästyt siihenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrettäviä ajatuksia, mutta kun suhde on kestänyt yli sen ensimmäisen rakastumisajan, 2-3 vuotta, niin ihaninikin missi tai hunksi lakkaa näyttämästä puoleensavetävältä, ihminen on rakennettu niin että se ensihuuma katoaa ja puolisosta tulee omiin silmiin arkisen näköinen. Jos nyt sinulla on mukavaa naisesi kanssa niin se on hyvä merkki tulevalle. Jos otat jonkun nätin niin kyllästyt siihenkin.

Puhutko omasta kokemuksesta?

Vierailija
230/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

hmm mietitäämpä hiukan

1. ihminen joutuu tyytymään siihen ULKONÄKÖÖN minkä on vanhemmilta perinyt

2. Ihminen joutuu tyytymään siihen ÄLYKKYYTYYN jonka on vanhemmiltaan perinyt

NYT ap isä ja äippä tiukkaan kuulusteluun: MIKS V:TUSSA LISÄÄNNYITTE!!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrettäviä ajatuksia, mutta kun suhde on kestänyt yli sen ensimmäisen rakastumisajan, 2-3 vuotta, niin ihaninikin missi tai hunksi lakkaa näyttämästä puoleensavetävältä, ihminen on rakennettu niin että se ensihuuma katoaa ja puolisosta tulee omiin silmiin arkisen näköinen. Jos nyt sinulla on mukavaa naisesi kanssa niin se on hyvä merkki tulevalle. Jos otat jonkun nätin niin kyllästyt siihenkin.

Puhutko omasta kokemuksesta?

Puhun omasta kokemuksesta, myös tiede tukee tätä ja kaikki itselleen rehelliset ihmiset tietävät tämän asian.  Tietysti jos on jonkun kauniin ihmisen kanssa, voi todeta järjellä, että hän on kaunis, mutta se syttymisen tunne liittyy ensihuumaan, joka katoaa. Rakkaus ei tietenkään katoa, jos sitä on. 

Vierailija
232/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinkkuna 10 vuotta kirjoitti:

Rehellisyys kirjoitti:

Mieheni jätti minut ulkonäköni vuoksi. Hän kertoi rehellisesti etsivänsä laadukkaamman näköistä naista. Ehdimme olla kuusi vuotta yhdessä kun hän ilmoitti löytäneensä toisen ja kertoi tosiaan ulkonäköni olevan syy eroon.

Olen ollut siitä lähtien yksin ja exäni perusti perheen tämän uuden mainosmallina töitä tekevän nuoren naisen kanssa.

Vaikea olla katkeroitumatta.

Näin se vaan on! Ulkonäkö merkitsee miehille yllättävän paljon. Exäni ilmoitti myös haluavansa erota ulkonäköni takia. Hän oli löytänyt huomattavasti kauniimman naisen. Minä tavallisen näköinen nainen jäin yksin. Olen tapaillut miehiä, mutta ulkonäköni ei tunnu riittävän. En näytä siltä, että miehet kääntyisivät kadulla katsomaan.

Soita mulle .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrettäviä ajatuksia, mutta kun suhde on kestänyt yli sen ensimmäisen rakastumisajan, 2-3 vuotta, niin ihaninikin missi tai hunksi lakkaa näyttämästä puoleensavetävältä, ihminen on rakennettu niin että se ensihuuma katoaa ja puolisosta tulee omiin silmiin arkisen näköinen. Jos nyt sinulla on mukavaa naisesi kanssa niin se on hyvä merkki tulevalle. Jos otat jonkun nätin niin kyllästyt siihenkin.

Ei tämä nyt ole yhtään sama asia. Hohhoijaa nyt taas.

Vierailija
234/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerron oman traagisen tarinani.

Kaikki alkoi keväällä kun tapasin kivan miehen kirpputorilla. Katsoimme samasta laarista sukkahousuja ja hän taas katseli pitkiäkalsareita, joissa oli polvien kohdalla pieniä reikiä.

Mies asetti kalsarit kasvojensa eteen ja kurkisteli minua reikien kautta ja katseemme kohtasi.

Hihittelin hieman. Mies vinkkasi että tarjoaa wienerssit ja kupin teetä. Hän itse katsoi kun söin ahnaasti wienerssiä-

Tämä on tarinan ensimmäinen kertomus kolmesta.

Minun pitää mennä nyt äitini luokse kutomaan kangasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wienerssin jälkeen ja tietenkin teen myös, vaihdoimme puh.numeroja.

Mies soitti vielä samana iltana ja olihan ilta perjantain.

Olin ajatellut miestä kirpputorilla jonne jäin winerssin ja teen jälkeen. Ostin reikäiset pitkätkalsarit ja nuuhkin niitä intohimoisesti. Ne haisivat pestyiltä.

Kotiin tullessa pesin ne vielä varmuudeksi uudestaan, koska pidän puhtaasta pyykkeliinistä.

En vastannut tietenkään miehen soittoon, koska taktiikkani oli esittää heikosti innostuvaa laydyä.

Asetuin nojatuoliin kellilleni sievästi vinoon viltin alle pöytävalaisimen alle odottelemaan uutta soittoa. Uutta soittoa ei tullut. Viltin päällä oli suklaarasia ja söin sen ja söin toisen.

Keittiössä odotteli paketti jäätelöä ja leivonnaisia.

Päätin keittää ilta teet ja syödä leivonnaisia.

Sitten mies soittikin ja se soitti ja soitti. Hihittelin että nyt minä vastaan ja ajattelin vastata jäätelön jälkeen.

Tarina jatkuu myöhemmin -->

Vierailija
236/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et sitten ole ottanut opiksesi entisistä kokemuksista. Kuule, ne kaunottaretkin rupsahtavat aivan kuten sinäkin.

Vierailija
237/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidät mölyt mahassasi. Et sinä muutakaan voi tehdä, jos haluat pitää parisuhteesi.

Ei tuo ole mikään parisuhde, vaan jokin ajanvietto- ja ystävyyssuhde. Valheellisella pohjalla. Älä nyt ainakaan hänen kanssaan lisääntymään rupea, vaikka miten olisi äitimatskua. Lapset kärsivät sitten erostanne.

Ja ajatellapa jos niiden lastenkaan ulkonäkö ei aloittajaa miellytä.

Katras pikku Quasimodoja?

Toisaalta, eivätkö omat lapset aina näytä muita söpömmiltä.

Vierailija
238/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Painu helvettiin täältä ap.

Et ole ansainnut yhtäkään vastausta etkä kommenttia.

Olet tekopyhä ja itsekäs narsistin alku. Kyllä nauttisin jos tyttöystäväsi jättäisi sinut.

Ihan järkyttävä vastaus. Mahdat olla mukava ihminen siviilissa... Not.

Vierailija
239/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rehellisyys kirjoitti:

Mieheni jätti minut ulkonäköni vuoksi. Hän kertoi rehellisesti etsivänsä laadukkaamman näköistä naista. Ehdimme olla kuusi vuotta yhdessä kun hän ilmoitti löytäneensä toisen ja kertoi tosiaan ulkonäköni olevan syy eroon.

Olen ollut siitä lähtien yksin ja exäni perusti perheen tämän uuden mainosmallina töitä tekevän nuoren naisen kanssa.

Vaikea olla katkeroitumatta.

Eniten harmittaa kun itse jäin yksin ja masennuin ja samaan aikaan mies sai haaveilemansa perheen. Minäkin olisin halunnut edes yhden lapsen, mutta eipä sitä suotu.

Ei ulkonäkö vaan riittänyt....

Vierailija
240/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsi mieheni ulkonäkö suhteen alussa aika kauankin. En erityisemmin pitänyt hänen ulkonäöstään enkä kokenut häntä fyysisesti kovin viehättäväksi. Vähitellen vuosien myötä se muuttui, vaikka edelleenkään en mitenkään voi sanoa häntä komeaksi tai viehättäväksi. Hänen luonteensa on kuitenkin mahtava, hänen älykkyytensä on seksikästä ja lisäksi hän saa minut nauramaan. Hänessä on paljon ihania yksityiskohtia, kuten kauniit kädet, kaunis iho, mukava kävelytyyli jne. Nyt vanhemmiten en myöskään enää jaksa olla niin pinnallinen, että välittäisin ulkonäöstä. 

Minun onkin ollut vaikea ymmärtää, miksi niin paljon puhutaan kemiasta tai fyysisestä viehättävyydestä. Itsestä tuntuu, että meillä suhteen kulmakivi on ollut ystävyys, yhteiset arvot ja kumppanuus. En ole helposti syttyvä ihminen muutenkaan, enkä oikein koskaan törmää ihmiseen, jonka ulkonäkö viehättäisi erityisen paljon. 

Ehkä ap:n kannattaa erota, jos hän kokee ulkonäön tärkeäksi. Jos sillä ei ole väliä, eoäviehättävyyden kyllä pystyy sietämään ja siitä voi päästä ylitse. 

Koen myös näin omasta miehestäni. Hän ei ole mikään komistus ja lisäksi aika paljon vanhempi minua. En kuitenkaan yleensä rakastu kaikkein komeimpiin miehiin, toki heitä voin katsella sillä silmällä. Mutta aina kun olen oikeasti rakastunut niin mies ei ole mikään erityisen komea ollut. Tosin komea minun silmissäni, niinhän siinä käy kun rakastaa toista.

Mutta luulen että tässä asiassa miehet ja naiset eroaa toisistaan. Miehille ulkonäkö on tärkeämpää, koska miehet on visuaalisempia. Ja toki tämä on yksilöllistä, mutta väitän että sukupuolella on iso merkitys. Ap:na kyllä miettisin eroa, koska jos ulkonäkö ei miellytä et luultavasti rakasta oikeasti. Mieheni joskus sanoi hienosti ”jokainen rakastunut mies rakastaa maailman kauneinta naista”.

Tartun tähän iän ikuiseen "miehet ovat visuaalisempia" -hokemaan. En ole ikinä pitänyt tätä kovin uskottavana. Jos miehet olisivat visuaalisempia, miksi he eivät ole innokkaampia sisustajia? Miksi he ostelevat naisia vähemmän vaatteita? Miksi keskivertomies ei edes muista, että minkä värinen paita sinulla oli eilen päällä?

Väittäisin kyllä, että naiset ovat visuaalisempia, jos pitää kärjistää.

Tietysti tartut eikä ole sinusta uskottava hokema, koska et vain ymmärrä mitään asiasta.

Kyse on lisääntymisestä jalajin jatkumisesta.

Se on ihmiselukan määräävin vietti siinä missä millä tahansa muulla elukalla.

Olisi fiksua perustella väitteensä. Miksei tämä "mies on visuaalisempi" -väite näy missään muussa kuin siinä, että miehet pitävät hyvännäköisistä naisista? Naiset taas ovat keskimäärin enemmän kiinnostuneista visuaalisuutta vaativista asioista.

Mitä kohtaa et ymmärtänyt?

Mitä tekemistä vaatteilla on lisäääntymisen kanssa? Sitä, että naaras saa uroksen huomion?

Mitä tekemistä sisustuksella on lajin säilymisen kannalta? Sitä, ettäpesä on mukava emälle ja poikasille.

Tietysti uros etsii itselleen lisääntymiskykyistä ja tervettä naarasta, ihan jälkeläisten takia.

Siksi miehet ovat visuaalisia, se nimittäin perustuu näköhavaintoon.

Siksi miehiä ei kiinnosta kukkaruukun tai tapetin väri. Eikä vaatteetkaan naisella kuin kiihottimena.

Jostapaat miehen, jota kiinnostaa rytkyt ja tapetit, on hän todennäköisesti homo.

Huonoa lisääntymisen ja lajin jatkuvuuden kannalta.

Puhutaan parisuhteista eli lopulta lisääntymisestä, ei sen kannalta jonninjoutavista "kivoista jutuista".

Eikö naaras sitten etsi tervettä ja lisääntymiskykyistä urosta joka tämän lisäksi pystyy työhön eli elättämään jälkikasvunsa?

Ulkonäöstä tuon saa selville siinä missä naraankin lisääntymiskyvyn.