Mua vähän huvittaa yh-äitinä valitukset, että mies on muutaman päivän poissa kotoa

Vierailija kirjoitti:

Itse olen neljän totaali yh (mies kuoli syöpään) ja jaksan aina ihmetellä, kun perheelliset ystäväni valittavat kun mies on esim töissä, kun on niin rankkaa tai jos miehellä jotain menoa ja joutuu olemaan jopa muutaman tunnin yksin kotona lasten kanssa. Pahin on kun valittavat, että lapsenhoitaja perui "janikapetterin" hoidon, että ei päästä miehen kanssa yhdessä ulos. Tai se ylipäätään kun ei ole hoitajia että pääsisi ulos. Siis en käsitä mikä ongelma on jättää lapsi miehelle kun sellainen on.

Ehkä he ovat sitten tottuneet liian hyvään, että eivät tajua että asiat voisi olla toisinkin.

Huvittaa kyllä kuunnella tätä valitusta, kun itselle se on ihan normi arkea, että kukaan ei ole auttamassa eikä ole mitään ongelmaa

Eikö sinua harmittaisi jos olisit odottanut iltaa ystävän kanssa ja hoitaja peruisi...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti. Ehkä ne ruikuttajat on tottuneet liian hyvään ja luulevat olevansa maailman suurimpia kärsijöitä.

Tää on totta. Eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitä se oikea yksinoleminen on. Vähän sama kuin joltain amputoidaan käsi, niin toinen itkee rakennekynsien hintoja.

Mieheni exä on tällainen. Suorastaan itkee, että hän ei jaksa lapsia, vaikka lapset on molemmat jo ihan isoja lapsia, jotka hoitavat itse itsensä. Mä olin lähes koko lapseni alaikäisyyden ajan yh, lapsi sairastu kroonisesti, ja hänellä on myös neurologinen poikkeama. En itksenyt koskaan jaksamistani. En siis voi ymmärtää, enkä korvaani lotkauta hienohelmarinsessoille, joilla on kultalusikka pyllyssä niin tiukasti että itkettää.

Yhden lapsen äiti ei yleensä tajua lainkaan mitä elämä on kun lapsia on useampi.

Pitääkö niitä hankkia useampi, jos jo yhden kanssa on ollut jaksaminen tiukoilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti. Ehkä ne ruikuttajat on tottuneet liian hyvään ja luulevat olevansa maailman suurimpia kärsijöitä.

Tää on totta. Eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitä se oikea yksinoleminen on. Vähän sama kuin joltain amputoidaan käsi, niin toinen itkee rakennekynsien hintoja.

Mieheni exä on tällainen. Suorastaan itkee, että hän ei jaksa lapsia, vaikka lapset on molemmat jo ihan isoja lapsia, jotka hoitavat itse itsensä. Mä olin lähes koko lapseni alaikäisyyden ajan yh, lapsi sairastu kroonisesti, ja hänellä on myös neurologinen poikkeama. En itksenyt koskaan jaksamistani. En siis voi ymmärtää, enkä korvaani lotkauta hienohelmarinsessoille, joilla on kultalusikka pyllyssä niin tiukasti että itkettää.

Yhden lapsen äiti ei yleensä tajua lainkaan mitä elämä on kun lapsia on useampi.

Mulla on 3 lasta, kiitos vain. Normaalit terveet lapset eivät ole vaikeita ellet itse tee elämästäsi vaikeaa niiden kanssa.

Kirjoitit itse äsken olevasi yhden lapsen äiti...

Enkä minä ole puhunut lasten vaikeudesta mitään.

Miksi olwt noin jumalattoman katkera ja aggressiivinen jos elämäsi kerran on helppoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti. Ehkä ne ruikuttajat on tottuneet liian hyvään ja luulevat olevansa maailman suurimpia kärsijöitä.

Tää on totta. Eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitä se oikea yksinoleminen on. Vähän sama kuin joltain amputoidaan käsi, niin toinen itkee rakennekynsien hintoja.

Mieheni exä on tällainen. Suorastaan itkee, että hän ei jaksa lapsia, vaikka lapset on molemmat jo ihan isoja lapsia, jotka hoitavat itse itsensä. Mä olin lähes koko lapseni alaikäisyyden ajan yh, lapsi sairastu kroonisesti, ja hänellä on myös neurologinen poikkeama. En itksenyt koskaan jaksamistani. En siis voi ymmärtää, enkä korvaani lotkauta hienohelmarinsessoille, joilla on kultalusikka pyllyssä niin tiukasti että itkettää.

Yhden lapsen äiti ei yleensä tajua lainkaan mitä elämä on kun lapsia on useampi.

Mulla on 3 lasta, kiitos vain. Normaalit terveet lapset eivät ole vaikeita ellet itse tee elämästäsi vaikeaa niiden kanssa.

No ei kai kukaan meistä sun lasten kanssa elä, joten ei voida tehdä elämästä heidän kanssaa vaikeaa. Etkä sinä myöskään tiedä muiden elämästä. On vaarallista on syyllistää siitä, että joku puhuu uupumisesta tai väsymisestä. Kyllä mä ainakin lähtökohtaisesti uskon ihnistä, jos se puhuu omasta elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti. Ehkä ne ruikuttajat on tottuneet liian hyvään ja luulevat olevansa maailman suurimpia kärsijöitä.

Tää on totta. Eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitä se oikea yksinoleminen on. Vähän sama kuin joltain amputoidaan käsi, niin toinen itkee rakennekynsien hintoja.

Mieheni exä on tällainen. Suorastaan itkee, että hän ei jaksa lapsia, vaikka lapset on molemmat jo ihan isoja lapsia, jotka hoitavat itse itsensä. Mä olin lähes koko lapseni alaikäisyyden ajan yh, lapsi sairastu kroonisesti, ja hänellä on myös neurologinen poikkeama. En itksenyt koskaan jaksamistani. En siis voi ymmärtää, enkä korvaani lotkauta hienohelmarinsessoille, joilla on kultalusikka pyllyssä niin tiukasti että itkettää.

Yhden lapsen äiti ei yleensä tajua lainkaan mitä elämä on kun lapsia on useampi.

Pitääkö niitä hankkia useampi, jos jo yhden kanssa on ollut jaksaminen tiukoilla?

Missä on sanottu että jaksaminen on tiukoilla?

Tosiasian vain totesin.

Ja minusta au-äidin ainokaisen osa on kyllä todella surullinen.

Vierailija kirjoitti:

Yksinhuoltaja on liukuva käsite, toisille se on 24/7 yksin vastuu lapsista, toiselle se voi olla vuoroviikko systeemi, toisille se, että lapset on joka toinen viikonloppu toisen vanhemman luona. Haluaisin tietää, miten te yyhoot, jotka käytte kokopäivätöissä, ja joilla useampi kuin yksi lapsi, kuinka ehditte hoitamaan kaiken yksin? Harrastaako teidän lapset ja kuinka usein? Paljonko teillä lapset saa vanhemmalta aitoa, jakamatonta huomiota vuorokaudessa? Millä ajalla huolehditte omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista?

Olen totaaliyksinhuoltaja ja lapseni ovat teini-ikäisiä. Vasta nyt voin harrastaa itse enemmän kun kuopuskin on yläasteikäinen. Olen asiantuntijatyössä ja toinen lapsi harrastaa SM-tasolla. Harrastusviennit olen jakanut muiden vanhempien kanssa. Lapsille on aikaa, ja meillä on hyvä yhteys. Nyt on jo muutenkin aika helppoa, kun ei tarvitse hoitajia tms.

Itse ainakin pääsen yksinhuoltajana helpommalla kuin miehen kanssa. Ei tarvitse pitää majataloa ja huolehtia aikuisen miehen tarpeista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden lapsen äiti ei yleensä tajua lainkaan mitä elämä on kun lapsia on useampi.

Mulla on 3 lasta, kiitos vain. Normaalit terveet lapset eivät ole vaikeita ellet itse tee elämästäsi vaikeaa niiden kanssa.

Totta. Mikä niissä lapsissa nyt on niin hankalaa? Enkä ymmärrä tätä jankutusta "lapsivapaista". Siis tottakai aikuinenkin tarvitsee omaa aikaa joskus ja omia juttuja, mutta että ihan lapsivapaita päiviä... Meillä lapset on perheenjäseniä siinä missä muutkin, yhdessä eletään ja mietitään jokaiselle hyvä arki ihan kotona. En kyllä mieti mitään "puolisovapaita", niin ei ole tarvetta "lapsivapaisiin"kaan. Kun lapset on poissa, ikävä on. Samoin silloin harvoin, kun itse olen kotona ilman lapsia poissa. Tykkään omista lapsistani ja viihdyn heidän kanssaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te ihmiset teette arjesta niin raskasta ihan tietentahtoen? Valitetaan ajan puutetta ja samassa lauseessa sanotaan, että lapsilla hirveästi harrastuksia ja pitää olla kuskaamassa joka ilta jotain johonkin. Miksi lapsilla pitää olla niin paljon harrastuksia ja miksi niiden pitää olla niin kaukana? Nuo on valintakysymyksiä. Ei mitään pakkoja.

Meillä lapsia kuskataan max 1 krt viikossa harrastuksiin. Muita harrastuksia voi olla, jos itse niihin kuljetaan. Ei ole koskaan ollut liian stressaavaa arkea lapsilla eikä vanhemmilla. Kouluikäisten kanssa nyt ei muutenkaan ole paljoa työtä lapsista. Mitä te ihmiset oikein teette iltapäivisin, jos arki on noin raskasta koko ajan?    

Iltapäivisin? Töitä tietenkin.

Ok, no sitten sulla on varmaan aamupäivät vapaita, vai..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te ihmiset teette arjesta niin raskasta ihan tietentahtoen? Valitetaan ajan puutetta ja samassa lauseessa sanotaan, että lapsilla hirveästi harrastuksia ja pitää olla kuskaamassa joka ilta jotain johonkin. Miksi lapsilla pitää olla niin paljon harrastuksia ja miksi niiden pitää olla niin kaukana? Nuo on valintakysymyksiä. Ei mitään pakkoja.

Meillä lapsia kuskataan max 1 krt viikossa harrastuksiin. Muita harrastuksia voi olla, jos itse niihin kuljetaan. Ei ole koskaan ollut liian stressaavaa arkea lapsilla eikä vanhemmilla. Kouluikäisten kanssa nyt ei muutenkaan ole paljoa työtä lapsista. Mitä te ihmiset oikein teette iltapäivisin, jos arki on noin raskasta koko ajan?    

Iltapäivisin? Töitä tietenkin.

Ok, no sitten sulla on varmaan aamupäivät vapaita, vai..?

Millä logiikalla?😂😂😂 normaali työpäivä on aamusta illansuuhun.

Kaikella kunnioituksella myös ydinperheitä on erilaisia. Se, että sinä yyhoona pärjäät ja jaksat on kunnioitettavaa, mutta on kummallista naureskella toisten väsymistä verraten omaan elämään. Täällä kirjoitteli toinen ”reissuleski”. En tiedä hänen miehensä työmatkojen määrää tai kestoa, omani tiedän. Miksikö en lähde reissuun, harrasta, järjestä kaikkea mukavaa itselle? Koska en voi suunnitella mitään, koskaan, ikinä päivää pitemmälle. Miehellä työmatkat voivat tulla tuntien varoitusajalla, kestää pari viikkoa, pari kuukautta ja pisin ollut puolisen vuotta. Ihan ilman aikaa varautua mitenkään. Soitto töihin, nyt pitää mennä nähdään sitten joskus. Ja lasten ollessa pieniä satelliittipuhelimella mies pystyi soittamaan joskus, mutta välissä oli viikkoja yhteydenpitoon. Nykyään helpompaa, kun on WhatsAppit ja muut. Kyllä se sekoittaa pakkaa ja on aika raskasta aina venyä ja venyä, kun ei tiedä koska toinen on kotona ja koska ei. Kaikkeen pitää aina varautua, että yksinkin selviää, mitään ei voi koskaan laskea miehen varaan. Ne lukemattomat syntymäpäivät, joulut ja muut lapsille tärkeät päivät, jolloin isi ei ollutkaan kotona. 16-vuotias poikani laski, että isi on ollut tasan kerran kotona hänen syntymäpäivänään. Ja kuka joustaa ja järjestää ja mukautuu, eikä koskaan saa vapaapäivää, kun on pakko olla hollilla, että miehen toimistopäivä muuttuukin kuukausien reissuksi. Lasten ikävä isäänsä on sekin minun paijattava pois. Erossa se tarvitsee tehdä vain kerran, minä teen sen useaan kertaan vuodessa. Ja arki taas jatkuu ja jatkuu. Kunnioittaen, miestänsä syvästi rakastava vaumo

Jotenkin naurattaa nämä palstalaisten urheat harrastusviennit. En ollut kauaa ehtinyt koululaisena vanheta kun piti mennä itse julkisilla. Että teillä muilla vissiin vaippaikä jatkuu pitkälle toisellekymmenelle?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin naurattaa nämä palstalaisten urheat harrastusviennit. En ollut kauaa ehtinyt koululaisena vanheta kun piti mennä itse julkisilla. Että teillä muilla vissiin vaippaikä jatkuu pitkälle toisellekymmenelle?

Ihminen katsoi elämää avaimenreiästä ja huusi kaikille "Minä tiedän millaista elämä on, se on avaimenreiän muotoista!".

Mikä on sulla jollakin tavalla, ei ole kaikilla muilla samalla tavalla. En jaksa avata enempää miten moninaisilla tavoilla erilaista elämä voi olla tuon harrastusasiankin suhteen.

Olen naimisissa ollut jo kohta 30 vuotta. Kaksi lasta teini ja juuri täysi-ikäistynyt. Koko seurustelu / avioliiton ajan miehellä on ollut reissutyö. Poissa vaihtelevasti 2-20 päivään. Lasten ollessa pieniä, oli välillä aika puhki, mutta osasin kyllä nauttia siitä että meillä oli omat juttumme kotona miehen poissa ollessa.

Joskus kun parisuhteessa oli huonompi aika, ärsytti kun mies tuli sotkemaan totutut rutiinit. V

Pääasiassa on aina osattu sumplia ja tukea toinen toistamme ja puhaltaa yhteen hiileen, sen takia tämä on toiminutkin. Kun mies on kotona, auttaa osaltansa eikä ole se kolmas lapsi, joka tahtoo ja vaatii mutta ei toimi itse. On taisteltukin välillä että on saatu homma toimimaan. Osaan nauttia omista asioista, en kaipaa että koko ajan olisi joku muu aikuinen läsnä.

Mulla on kavereita, jotka tuskailee miehensä yövuoroja kun ei osaa yksin nukkua ja toinen ei päästänyt miestä kolmivuorotöihin koska haluaa elää samassa rytmissä. Toisille se on ihan ok, toisille ei.

En ole koskaan vaatinut miestä luopumaan työstä josta nauttii siksi, että nähdään välillä vähemmän. Kumpikin mennään tämän lisäksi omissakin jutuissa ilman narinoita, mies ollut lasten kanssa yksin kotona myös ja hoitanut kodin yksin jos olen reissannut. Silti olemme aina viihtyneet paljon myös oman perheen kesken ja viihdytään yhä.

Totuus on se, jos mies on pitkän jakson kotona, on outoa että on taas poissa ja sama jos pitkän poissaolon jälkeen tulee kotiin. Äkkiä kuitenkin homma kääntyy siihen totuttuun normaaliin arkeen yhdessä tai erikseen ja asiat sujuu.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin naurattaa nämä palstalaisten urheat harrastusviennit. En ollut kauaa ehtinyt koululaisena vanheta kun piti mennä itse julkisilla. Että teillä muilla vissiin vaippaikä jatkuu pitkälle toisellekymmenelle?

Huomaa kyllä ettei paljon Helsinkiä pidemmälle ole viety ja samassa tynnyrissä näytät vieläkin elävän.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin naurattaa nämä palstalaisten urheat harrastusviennit. En ollut kauaa ehtinyt koululaisena vanheta kun piti mennä itse julkisilla. Että teillä muilla vissiin vaippaikä jatkuu pitkälle toisellekymmenelle?

Ei ne kaikki harrastukset vieressä ole. Eikä julkisilla esim ehdi ajoissa, kun koulu loppuu 15.30.

Näkee selvästi että AP on laittanut ensimmäisen ja toisen viestin peräkkäin. Eli ensin tekee avauksen ja sen jälkeen kommentoi itse "eri henkilönä" takaisin. Aki Manninenko se siellä näitä viestejä availee?

Näissä vastauksissa näkee hyvin sen kuinka ihmiset peilaa omasn tilanteeseen ja muiden näkökulmaan asettuminen on vaikeaa.

Tottakai se tuntuu raskaalta kun on tottunut, että kaksi aikuista tekee kotihomnat/lapsiin liittyvät asiat puoliksi ja sitten pitääkin pari viikkoa hoitaa kaikki yksin.

Ei, se ei ole huvittavaa.

Ja sille yh:lle, joka joutuu tekemään ja hoitamaan kaiken yksin, voi tuo edellinen tilanne tuntua turhalle valittamiselle. Hänellä ei sitä apua ole koskaan.

Mutta ei se myöskään oikeuta dissaamaan niitä, joilla tilanne on täysin eri.

Me kaikki eletään omaa elämäämme, omilla voimavaroillamme.

Joskus voisi ihan vaan olla ymmärtäväinen ja ystävällinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinhuoltaja on liukuva käsite, toisille se on 24/7 yksin vastuu lapsista, toiselle se voi olla vuoroviikko systeemi, toisille se, että lapset on joka toinen viikonloppu toisen vanhemman luona. Haluaisin tietää, miten te yyhoot, jotka käytte kokopäivätöissä, ja joilla useampi kuin yksi lapsi, kuinka ehditte hoitamaan kaiken yksin? Harrastaako teidän lapset ja kuinka usein? Paljonko teillä lapset saa vanhemmalta aitoa, jakamatonta huomiota vuorokaudessa? Millä ajalla huolehditte omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista?

Kolme lasta, itsellä vaativa asiantuntijatyö. Lapset harrastaa yhteensä 11 kertaa viikossa. Harrastukset on mahdollisia kyytirinkien avulla. Meillä on jokaisen harrastuksen osalta vain joka kolmas tai neljäs kuskaus.

Jäin miettimään jakamatonta huomiota. Mitä sillä tarkoitat? Riittääkö, että jokaiselle lapselle sanoo aamulla hyvät huomenet ja suukottaa? Yhdessä syödään aamiaista, ei nyt sentään vuorotellen jokainen lapsi mun kanssa yksin. Sitten lähdetään töihin/kouluun. Kun tulen töistä, syödään yhdessä. Jutellaan koulukuulumiset. Sitten on harrastuksia niillä keillä on sinä päivänä. Iltapalalla taas jutellaan. Illalla peittelee kaikki, nuorimmalle luen iltasadun. Joka päivä on hetkiä, lyhyitä tai pidempiä, jolloin lapset saa ihan sen tarvitsemansa huomion. Koen olevani hyvä äiti.

Itse urheilen sillä aikaa kun on mun kuskausvuoro. Puolentoista tunnin treenien aikana ehdin käydä hyvin salilla tai lenkillä. Viikonloppuisin on usein paljonkin leppoisaa aikaa.

Jakamaton huomio tarkoittaa mielestäni sitä, että sinulla on aikaa pysähtyä kuuntelemaan lapsen ajatuksia ja tarpeita yksilöllisesti ilman, että touhotat samalla kotitöitä, tai muuta semmoista. Ja nimenomaan kahdenkeskistä aikaa, jolloin sinä olet vain yhtä lasta varten, jolloin lapsi saa sinulta kaiken huomion itselleen ja voit keskittyä tähän yhteen lapseen kerrallaan. Ja tällä en tarkoita sitä, etteikö muitakin perheenjäseniä tulisi huomioida, tai itsekkyyttä, vaan sitä, että lapsi huomioidaan myös niin, että hän saa välillä kaiken huomion vanhemmiltaan/vanhemmaltaan.

Itse koen ydinperheen äitinä nämä lasten kanssa vietetyt kahdenkeskiset ajat tärkeinä. Alle kouluikäisilläkin lapsilla on todella paljon isoja ajatuksia mielessään ja niitä pystytään toki käymään läpi yhdessäkin, mutta keskustelun syvyys ja intensiivisyys ovat täysin erilaisia, kun keskusteluihin ja lapsen kohtaamiseen on aikaa ja mahdollisuus antaa lapselle jakamaton huomio, jolloin häiriötekijät on minimoitu, eikä katkoja erilaisten asioiden käsittelyn aikana tule.

Toivon, että saat ajatuksesta kiinni. Tarkoitus ei ole tehdä lapsista maailman napoja, vaan antaa heille jakamatonta huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Kaikella kunnioituksella myös ydinperheitä on erilaisia. Se, että sinä yyhoona pärjäät ja jaksat on kunnioitettavaa, mutta on kummallista naureskella toisten väsymistä verraten omaan elämään. Täällä kirjoitteli toinen ”reissuleski”. En tiedä hänen miehensä työmatkojen määrää tai kestoa, omani tiedän. Miksikö en lähde reissuun, harrasta, järjestä kaikkea mukavaa itselle? Koska en voi suunnitella mitään, koskaan, ikinä päivää pitemmälle. Miehellä työmatkat voivat tulla tuntien varoitusajalla, kestää pari viikkoa, pari kuukautta ja pisin ollut puolisen vuotta. Ihan ilman aikaa varautua mitenkään. Soitto töihin, nyt pitää mennä nähdään sitten joskus. Ja lasten ollessa pieniä satelliittipuhelimella mies pystyi soittamaan joskus, mutta välissä oli viikkoja yhteydenpitoon. Nykyään helpompaa, kun on WhatsAppit ja muut. Kyllä se sekoittaa pakkaa ja on aika raskasta aina venyä ja venyä, kun ei tiedä koska toinen on kotona ja koska ei. Kaikkeen pitää aina varautua, että yksinkin selviää, mitään ei voi koskaan laskea miehen varaan. Ne lukemattomat syntymäpäivät, joulut ja muut lapsille tärkeät päivät, jolloin isi ei ollutkaan kotona. 16-vuotias poikani laski, että isi on ollut tasan kerran kotona hänen syntymäpäivänään. Ja kuka joustaa ja järjestää ja mukautuu, eikä koskaan saa vapaapäivää, kun on pakko olla hollilla, että miehen toimistopäivä muuttuukin kuukausien reissuksi. Lasten ikävä isäänsä on sekin minun paijattava pois. Erossa se tarvitsee tehdä vain kerran, minä teen sen useaan kertaan vuodessa. Ja arki taas jatkuu ja jatkuu. Kunnioittaen, miestänsä syvästi rakastava vaumo

Anteeksi nyt vaan, mutta minkä h*lvetin takia pitää tehdä lapsia kun miehen elämä on tommosta?!

Ei noin elävä mies sovellu isäksi, lapsiparat!

”Ne lukemattomat syntymäpäivät, joulut ja muut lapsille tärkeät päivät, jolloin isi ei ollutkaan kotona. 16-vuotias poikani laski, että isi on ollut tasan kerran kotona hänen syntymäpäivänään” ja ”miehen toimistopäivä muuttuukin kuukausien reissuksi. Lasten ikävä isäänsä on sekin minun paijattava pois.”

Sääliksi käy lapsia, todella.:(

Aivan hirveää epävarmuudessa elämistä, mihinkään eivät voi luottaa, jatkuvaa ikävää, toistuvia hylkäämiskokemuksia...

Enkä tosiaan ymmärrä, mikä pakko porsia tuollaisen ukon kanssa?

Lapsettomuus on joskus vastuullisin valinta, ja tässä tapauksessa miehestä ei selvästi vanhemmaksi ole.