Mua vähän huvittaa yh-äitinä valitukset, että mies on muutaman päivän poissa kotoa

Yh-äidillä ja lähivanhemmalla on yleensä myös ihan lapsivapaita päiviä.

Mulla oli tänä kesänä ensimmäinen sellainen vuoden 2002 jälkeen. Kun isompi pärjää jo yksin ja pienempi yöpyi kaverilla.

T ydinperheen äiti, reissuleski

Vierailija kirjoitti:

Yksinhuoltaja on liukuva käsite, toisille se on 24/7 yksin vastuu lapsista, toiselle se voi olla vuoroviikko systeemi, toisille se, että lapset on joka toinen viikonloppu toisen vanhemman luona. Haluaisin tietää, miten te yyhoot, jotka käytte kokopäivätöissä, ja joilla useampi kuin yksi lapsi, kuinka ehditte hoitamaan kaiken yksin? Harrastaako teidän lapset ja kuinka usein? Paljonko teillä lapset saa vanhemmalta aitoa, jakamatonta huomiota vuorokaudessa? Millä ajalla huolehditte omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista?

Kolme lasta, itsellä vaativa asiantuntijatyö. Lapset harrastaa yhteensä 11 kertaa viikossa. Harrastukset on mahdollisia kyytirinkien avulla. Meillä on jokaisen harrastuksen osalta vain joka kolmas tai neljäs kuskaus.

Jäin miettimään jakamatonta huomiota. Mitä sillä tarkoitat? Riittääkö, että jokaiselle lapselle sanoo aamulla hyvät huomenet ja suukottaa? Yhdessä syödään aamiaista, ei nyt sentään vuorotellen jokainen lapsi mun kanssa yksin. Sitten lähdetään töihin/kouluun. Kun tulen töistä, syödään yhdessä. Jutellaan koulukuulumiset. Sitten on harrastuksia niillä keillä on sinä päivänä. Iltapalalla taas jutellaan. Illalla peittelee kaikki, nuorimmalle luen iltasadun. Joka päivä on hetkiä, lyhyitä tai pidempiä, jolloin lapset saa ihan sen tarvitsemansa huomion. Koen olevani hyvä äiti.

Itse urheilen sillä aikaa kun on mun kuskausvuoro. Puolentoista tunnin treenien aikana ehdin käydä hyvin salilla tai lenkillä. Viikonloppuisin on usein paljonkin leppoisaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Yh-äidillä ja lähivanhemmalla on yleensä myös ihan lapsivapaita päiviä.

Mulla oli tänä kesänä ensimmäinen sellainen vuoden 2002 jälkeen. Kun isompi pärjää jo yksin ja pienempi yöpyi kaverilla.

T ydinperheen äiti, reissuleski

Miehesi on aina reissussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-äidillä ja lähivanhemmalla on yleensä myös ihan lapsivapaita päiviä.

Mulla oli tänä kesänä ensimmäinen sellainen vuoden 2002 jälkeen. Kun isompi pärjää jo yksin ja pienempi yöpyi kaverilla.

T ydinperheen äiti, reissuleski

Miehesi on aina reissussa?

Paljon reissussa. Silloin kun ei ole, on tärkeää olla yhdessä koko perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-äidillä ja lähivanhemmalla on yleensä myös ihan lapsivapaita päiviä.

Mulla oli tänä kesänä ensimmäinen sellainen vuoden 2002 jälkeen. Kun isompi pärjää jo yksin ja pienempi yöpyi kaverilla.

T ydinperheen äiti, reissuleski

Miehesi on aina reissussa?

Paljon reissussa. Silloin kun ei ole, on tärkeää olla yhdessä koko perhe.

Se on teidän oma valinta, joten turhaa kitiset.

Mitä helpompi elämä, sitä enemmän ihminen valittaa pienistä asioista.

Itsekin pyöritin pitkälti yksin arkea kahden pienen lapsen ja koiran kanssa. Isovanhemmat kaukana ja mies teki pitkää päivää. Huvitti aina tutut, joilla mies teki normaalia päivää ja isovanhemmat olivat arjessa mukana, valittavat elämänsä rankkuutta. Kai se on pitkälti asennekysymys. Jotkut nyt vaan romahtaa kaikesta ja uhriutuminen tuo huomiota.  

Vierailija kirjoitti:

Yksinhuoltaja on liukuva käsite, toisille se on 24/7 yksin vastuu lapsista, toiselle se voi olla vuoroviikko systeemi, toisille se, että lapset on joka toinen viikonloppu toisen vanhemman luona. Haluaisin tietää, miten te yyhoot, jotka käytte kokopäivätöissä, ja joilla useampi kuin yksi lapsi, kuinka ehditte hoitamaan kaiken yksin? Harrastaako teidän lapset ja kuinka usein? Paljonko teillä lapset saa vanhemmalta aitoa, jakamatonta huomiota vuorokaudessa? Millä ajalla huolehditte omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista?

Mulla kaksi lasta, nyt jo yläkouluikäisiä. Omaa aikaa ei ole vuosiin ollut, mutta nyt periaatteessa voisi lähteä vaikka illaksi baariin, kun lapset ovat jo noinkin vanhoja. Mutta enää ei meinaa jaksaa. Krooninen väsymys siis vaivaa, ja jatkuva vääntö murkkujen kanssa vie ne vähäisetkin voimat, jotka arjen pyörityksestä jäävät. Lapset ovat harrastaneet aika paljon aina, ja olen kyllä itsekin päässyt harrastamaan - lasten ehdoilla tokikin, eli muksut mukaan...

Näillä mennään ja meidän elämä on oikein mukavaa, kuitenkin. Mistään ei sen kummemmin ole puute, vaikka itse kyllä kaipaan kovasti aikuista miesseuraa, sen verran kauan tässä on jo yksin oltu.

En ole yh-äiti, mutta lapset ja koira on enemmän minulla. Arki hoituu mainiosti. lapset on kouluikäisiä, kulkee pääasiassa itse harrastuksiin ja osaavat lämmittää ruokaa, jos aikataulujen puolesta pitää syödä silloin kun minä en ole kotona. Minun työ, koulut, harrastukset ja isän koti on kaikki muutaman kilometrin päässä meidän kotoa.

Työni on joustavaa, voin jäädä etätöihin tarvittaessa ja kun minun pitää joustaa, lähipiiri auttaa.

Kotitöiden suhteen olen varsin rento, välillä sotkuisuus ahdistaa, mutta ei meillä siivotonta ole. Pieni kaupunkiasunto on nopea siivota.

Välillä hommat kasaantuu, ns laatuaikaa lasten kanssa on liian vähän ja rahaakin voisi olla enemmän, mutta enimmäkseen elämä täyttä, mutta hyvää.

Lapsivapaina päivinä ehtii tehdä vähän enemmän töitä, harrastaa ja levätä. Luulen, että meillä arki rullaa paremmin kuin monessa kahden vanhemman perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-äidillä ja lähivanhemmalla on yleensä myös ihan lapsivapaita päiviä.

Mulla oli tänä kesänä ensimmäinen sellainen vuoden 2002 jälkeen. Kun isompi pärjää jo yksin ja pienempi yöpyi kaverilla.

T ydinperheen äiti, reissuleski

Miehesi on aina reissussa?

Paljon reissussa. Silloin kun ei ole, on tärkeää olla yhdessä koko perhe.

Se on teidän oma valinta, joten turhaa kitiset.

Ei ole. Se on hyvää vanhemmuutta.

Ja minähän en kitissyt. Totesin vain.

Vierailija kirjoitti:

Mitä helpompi elämä, sitä enemmän ihminen valittaa pienistä asioista.

Itsekin pyöritin pitkälti yksin arkea kahden pienen lapsen ja koiran kanssa. Isovanhemmat kaukana ja mies teki pitkää päivää. Huvitti aina tutut, joilla mies teki normaalia päivää ja isovanhemmat olivat arjessa mukana, valittavat elämänsä rankkuutta. Kai se on pitkälti asennekysymys. Jotkut nyt vaan romahtaa kaikesta ja uhriutuminen tuo huomiota.  

Jos on paha olla suhteessa, niin silloin on. Joskus mukaan yhdistyy yksinäisyyttä ja masennusta, niin silloin kärpäsestä tulee härkänen.

Miksi te ihmiset teette arjesta niin raskasta ihan tietentahtoen? Valitetaan ajan puutetta ja samassa lauseessa sanotaan, että lapsilla hirveästi harrastuksia ja pitää olla kuskaamassa joka ilta jotain johonkin. Miksi lapsilla pitää olla niin paljon harrastuksia ja miksi niiden pitää olla niin kaukana? Nuo on valintakysymyksiä. Ei mitään pakkoja.

Meillä lapsia kuskataan max 1 krt viikossa harrastuksiin. Muita harrastuksia voi olla, jos itse niihin kuljetaan. Ei ole koskaan ollut liian stressaavaa arkea lapsilla eikä vanhemmilla. Kouluikäisten kanssa nyt ei muutenkaan ole paljoa työtä lapsista. Mitä te ihmiset oikein teette iltapäivisin, jos arki on noin raskasta koko ajan?    

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti. Ehkä ne ruikuttajat on tottuneet liian hyvään ja luulevat olevansa maailman suurimpia kärsijöitä.

Tää on totta. Eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitä se oikea yksinoleminen on. Vähän sama kuin joltain amputoidaan käsi, niin toinen itkee rakennekynsien hintoja.

Mieheni exä on tällainen. Suorastaan itkee, että hän ei jaksa lapsia, vaikka lapset on molemmat jo ihan isoja lapsia, jotka hoitavat itse itsensä. Mä olin lähes koko lapseni alaikäisyyden ajan yh, lapsi sairastu kroonisesti, ja hänellä on myös neurologinen poikkeama. En itksenyt koskaan jaksamistani. En siis voi ymmärtää, enkä korvaani lotkauta hienohelmarinsessoille, joilla on kultalusikka pyllyssä niin tiukasti että itkettää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te ihmiset teette arjesta niin raskasta ihan tietentahtoen? Valitetaan ajan puutetta ja samassa lauseessa sanotaan, että lapsilla hirveästi harrastuksia ja pitää olla kuskaamassa joka ilta jotain johonkin. Miksi lapsilla pitää olla niin paljon harrastuksia ja miksi niiden pitää olla niin kaukana? Nuo on valintakysymyksiä. Ei mitään pakkoja.

Meillä lapsia kuskataan max 1 krt viikossa harrastuksiin. Muita harrastuksia voi olla, jos itse niihin kuljetaan. Ei ole koskaan ollut liian stressaavaa arkea lapsilla eikä vanhemmilla. Kouluikäisten kanssa nyt ei muutenkaan ole paljoa työtä lapsista. Mitä te ihmiset oikein teette iltapäivisin, jos arki on noin raskasta koko ajan?    

Iltapäivisin? Töitä tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti. Ehkä ne ruikuttajat on tottuneet liian hyvään ja luulevat olevansa maailman suurimpia kärsijöitä.

Tää on totta. Eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitä se oikea yksinoleminen on. Vähän sama kuin joltain amputoidaan käsi, niin toinen itkee rakennekynsien hintoja.

Mieheni exä on tällainen. Suorastaan itkee, että hän ei jaksa lapsia, vaikka lapset on molemmat jo ihan isoja lapsia, jotka hoitavat itse itsensä. Mä olin lähes koko lapseni alaikäisyyden ajan yh, lapsi sairastu kroonisesti, ja hänellä on myös neurologinen poikkeama. En itksenyt koskaan jaksamistani. En siis voi ymmärtää, enkä korvaani lotkauta hienohelmarinsessoille, joilla on kultalusikka pyllyssä niin tiukasti että itkettää.

Yhden lapsen äiti ei yleensä tajua lainkaan mitä elämä on kun lapsia on useampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä harrastan koirien hoitoa, pihanlaittoa ja sisustamista. Lasten aikatauluhen puitteissa. En usko että lapsiperheiden äidit sen kummemmin kukaan harrastaa.

Kyllä minun ystäväpiirin parisuhteessa olevat naiset käyvät säännöllisesti kodin ulkopuolella harrastuksissa, vaikka lapsi(a) onkin.

Myös oma äitini kävi lapsuudessani joka viikko kavereidensa kanssa harrastamassa, vaikka oli liuta lapsia kotona.

Aika monesta asiasta tuokin riippuu. Ei se parisuhde tai lapset vielä tarkoita, että kaikilla elämä olisi samanlaista. Mä en ehdi harrastaa mitään. Omat ja miehen työajat ovat sellaiset, että hyvä kun lapset edes pystyvät jotain säännöllistä harrastamaan. Ulkopuolista apua ei juuri saada. Pysähtymisen ja hiljaisuuden hetkeä ei tule, ei edes joka toinen voikonloppu.

Kyllä mulle on ainakin raskasta jos mies on poissa viikon. Mutta mieheni todella osallistuu arjen pyörittämiseen joten kyllä sen huomaa jos joutuu kaikki yksin hoitamaan.

Vaikka olenkin yh, uskoisin ymmärtäväni. Voisin verrata miehen parin päivän reissua parin päivän bussilakkoon. Kun on joka aamu tottunut siihen, että lähtee tiettyyn aikaa bussipysäkille ja tulee bussi, jolla pääsee tuttuun tapaan töihin, bussilakko muuttaakin totutun kuvion. Pitää selvittää, kulkeeko mikään lakossa olevan linjan vuoro ja jos kulkee, osuuko se töihinmenon kannalta oikeaan aikaan vai pitääkö lähteä jo huomattavasti aikaisemmin. Tai mikä on lähin pysäkki, josta kulkee sellainen bussi, jolla pääsee töihin, ja mihin aikaan siitä kulkee busseja. Kun sitten olet sopivalla pysäkillä oikeaan aikaan, pysäkille tullessa bussi onkin jo niin täynnä, ettei ota enää ketään kyytiin. Odotat seuraavaa ja siihen juuri ja juuri mahdut, mutta seisot epämukavasti muiden ihmisten väliin liiskautuneen tungoksessa. Olet töissä myöhässä ja vaikka pomosi ehkä ymmärtääkin syyn, sua silti itseäsi ärsyttää koko aamuinen sähellys työmatkan kanssa. Ja iltapäivällä tajuat, että sama paska nyt toiseen suuntaan ja huomenna koko rumba alusta. Kun kuulet, että bussilakko todellakin loppuu, huokaiset helpotuksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti. Ehkä ne ruikuttajat on tottuneet liian hyvään ja luulevat olevansa maailman suurimpia kärsijöitä.

Tää on totta. Eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitä se oikea yksinoleminen on. Vähän sama kuin joltain amputoidaan käsi, niin toinen itkee rakennekynsien hintoja.

Mieheni exä on tällainen. Suorastaan itkee, että hän ei jaksa lapsia, vaikka lapset on molemmat jo ihan isoja lapsia, jotka hoitavat itse itsensä. Mä olin lähes koko lapseni alaikäisyyden ajan yh, lapsi sairastu kroonisesti, ja hänellä on myös neurologinen poikkeama. En itksenyt koskaan jaksamistani. En siis voi ymmärtää, enkä korvaani lotkauta hienohelmarinsessoille, joilla on kultalusikka pyllyssä niin tiukasti että itkettää.

Yhden lapsen äiti ei yleensä tajua lainkaan mitä elämä on kun lapsia on useampi.

Mulla on 3 lasta, kiitos vain. Normaalit terveet lapset eivät ole vaikeita ellet itse tee elämästäsi vaikeaa niiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minä harrastan koirien hoitoa, pihanlaittoa ja sisustamista. Lasten aikatauluhen puitteissa. En usko että lapsiperheiden äidit sen kummemmin kukaan harrastaa.

No jaa. Ei kannata yleistää. Itse harrastan ratsastusta ja koiraurheilu lajeja. Tuskin jättäisin omia intohimoisia harrastuksiani lasten takia 18 vuodeksi jäihin.

Tottakai minäkin vuorostani lähden! Ja mennessäni naureskellen ihmisille jotka kokevat murtuneen ranteen vaikeuttavan elämää, itse kun olen syntynyt puolentoista yläraajan kanssa enkä ymmärrä mihin sitä toista kättä nyt muka tarvitsee.