Lue keskustelun säännöt.
Miten toimitte ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä?
04.09.2019 |
a) Jatkatte ystävyyttä niin, että te olette aina se joka ottaa yhteyttä b) Unohdatte tämän ihmisen ja annatte ystävyyden hiipua c) Jotain muuta?
Kommentit (207)
Veni vidi vici kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veni vidi vici kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
B. Näin olen ruvennut toimimaan viime vuosina. En pidä elämässäni ihmisiä jotka eivät ”anna mulle mitään”.
Ikävä asenne että ystävän pitäisi "antaa" jotakin ollakseen ystävä.
Itsellä meni masennuksen vuoksi suurin osa ystävistä koska en jaksanut pitää yhteyttä, ja sitten huomasin, että myös minuun ei enää otettu yhteyttä, joka masensi minua vielä enemmän. Olin kuitenkin kertonut muutamalle näistä ystävistä mikä elämäntilanteeni on. En ehkä masennuksen vuoksi ollut parasta mahdollista seuraa, mutta ei kukaan ystävistäni myös yrittänyt mitenkään minua auttaa.
Millaista apua olisit ystäviltäsi kaivannut ollessasi masentunut?
Apu oli ehkä väärä sanavalinta. Ehkä olisin kaivannut siinä vaiheessa ymmärrystä siihen etten ollut masennuksen vuoksi hyvää seuraa, ja ehkä olisin enemmän kaivannut ystäviltä yhteydenottoja ja vaikka itse en masennuksen vuoksi pystynyt antamaan itsestäni mitään, olisin halunnut että joku olisi saanut minut ns. ulos omasta masennuksestani, olisin voinut vaikka kuunnella muiden murheita mieluummin kuin velloa omassa huonossa elämäntilanteessani. Mutta ehkä ihmiset ajattelivat että masennuksen vuoksi minut pitää jättää rauhaan.
Itse olen masentunut, joka on koko elämänsä ajan ollut toisten "terapeuttina", jo lapsena vanhemmilleen. Enää en pätkän vertaa jaksa välittää muisten murheiden kuuntelemisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan asian puheeksi. "Minusta olisi hyvä, jos sinäkin soittaisit minulle aina välillä? Sopisiko se. Viimeaikoina yhteydenottaja olen ollut aina minä." Jos haluaa olla edelleen ystävä, jatkan samaan malliin.
Osa ihmisistä ajattelee toisten puolesta, että ei kehtaa ottaa yhteyttä, kun toisella tuntuu olevan niin paljon muita kiireitä. Itsekin olen sellainen.Höpsistä. Jos sinua kohdellaan huonosti, ei sitä tarvitse ottaa puheeksi vaan antaa sellaisen ihmisen mennä.
Kohdellaan huonosti miten? Että on esimerkiksi masentunut, eikä muista ottaa yhteyttä?
Kaltaisesi itsekkäät ihmiset sitten passiivis-aggressiivisesti osoittavat kuinka teidän ylhäisyyttä on kohdeltu huonosti, kun on sairastuttu, eikä muistettu tyydyttää teidän tarpeita.Usein ihminen ei näe omaa huonoa käytöstä.
Hyvä kaveri avaa sen suunsa ja kertoo mikä tuntuu pahalta.
Jos masennus on syynä siihen, ettei jaksa pitää yhteyttä, niin silloinhan ystäväsi tietää tämän eikö niin? Tässä aloituksessa ei ollut siitä kyse, vaan tilanteesta, jossa ilman syytä toinen on aina se joka ottaa yhteyttä. Ja toinen ei tee mitään. Masennus on aivan eri asia, sitä ei pidä sekoittaa välinpitämättömyyteen. Välinpitämättömyys on sitä, että ei välitä miltä toisesta tuntuu. Masennus on sitä, että ei kykene pitämään yhteyttä. Tuskin kukaan siitä suuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
Tuttava on henkilö, johon ei ole tarvetta pitää yhteyttä. Voidaan silti sattumanvaraisesti tavata esim kerran vuodessa tai miten vaan. Ystävä on henkilö, johon haluaa olla yhteydessä. Haluaa tietää mitä hänelle kuuluu, ja on valmis tekemään ystävyyden eteen jotain, esimerkiksi ottamaan yhteyttä useammin kuin kerran vuodessa. Ei kai se nyt ole ystävyyttä, että kuulet jostain ihmisestä kerran vuodessa tai harvemmin, etkä tiedä pätkääkään mitä hänen elämäänsä kuuluu. Se on etäinen tuttu, tuttava. Ihminen, joka sinua ei niinkään kiinnosta.
Minulle tuttava on ihminen, johon en koskaan edes yritä pitää yhteyttä. Tapaamiset tapahtuvat vahingossa.
Kaveri on ihminen, johon otan yhteyttä vähintään velvollisuudentunnosta. Katson kalenterista ja huomaan, että on aika tavata, ettei yhteys kuihdu.
Ystävään ei tarvitse ottaa yhteyttä. Se kun ei kuihdu, vaikka ei vähään aikaan kuulisi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
No mihin jäitte edellisellä kerralla 10 vuotta sitten, kun viimeksi olitte yhteydessä? Mitä oikeastaan tarkoitat tällä jatkamisella siitä mihin jäätiin?
Näimme viimeksi vuosi sitten.
Tarkoitin, että ystävyys ei ole triviaaleja asioita. Minulla on kaveri, jota tapaan useinkin, mutta me puhumme enimmäkseen ruoanlaitosta. Ei se ole ystävyyttä. Se on reseptien vaihtamista.
Minulla on myös kavereita, joiden kanssa vilkuilen kelloa. Odotan, milloin tapaaminen loppuu. Ei niissä ihmisissä ole mitään vikaa, vaan siinä, että minulle keskustelun aiheet ovat turhanpäiväisiä.
Ystävän kanssa sen sijaan, voin vaikka istua täysin puhumatta, enkä vilkuile kelloa. Se on tunneperäinen fiilis, kun joku on ystävä.
Eli tapaatte kerran vuodessa ollaksemme yhdessä hiljaa ettekä muuten ole tekemisissä? Jatkatte siitä mihin viimeksi jäitte eli vaikenenisesta... Ihmisillä on todellakin erilaisia tarpeita ystävyydessä. Minulle säännöllisesti tekemisissä olo tarkoittaa sitä, että molemmat osoittavat arvostavansa ja kaipaavansa toisen seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
Tuttava on henkilö, johon ei ole tarvetta pitää yhteyttä. Voidaan silti sattumanvaraisesti tavata esim kerran vuodessa tai miten vaan. Ystävä on henkilö, johon haluaa olla yhteydessä. Haluaa tietää mitä hänelle kuuluu, ja on valmis tekemään ystävyyden eteen jotain, esimerkiksi ottamaan yhteyttä useammin kuin kerran vuodessa. Ei kai se nyt ole ystävyyttä, että kuulet jostain ihmisestä kerran vuodessa tai harvemmin, etkä tiedä pätkääkään mitä hänen elämäänsä kuuluu. Se on etäinen tuttu, tuttava. Ihminen, joka sinua ei niinkään kiinnosta.
Minulle tuttava on ihminen, johon en koskaan edes yritä pitää yhteyttä. Tapaamiset tapahtuvat vahingossa.
Kaveri on ihminen, johon otan yhteyttä vähintään velvollisuudentunnosta. Katson kalenterista ja huomaan, että on aika tavata, ettei yhteys kuihdu.
Ystävään ei tarvitse ottaa yhteyttä. Se kun ei kuihdu, vaikka ei vähään aikaan kuulisi mitään.
Ajatteleekohan ystäväsi samoin asiasta? Mitä virkaa on ystävällä, joka ei millään tavalla ole elämässä mukana? Ovatko jukkkiksetkin mielestäsi ystäviäsi vaikkette ole edes koskaan tavanneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
No mihin jäitte edellisellä kerralla 10 vuotta sitten, kun viimeksi olitte yhteydessä? Mitä oikeastaan tarkoitat tällä jatkamisella siitä mihin jäätiin?
Näimme viimeksi vuosi sitten.
Tarkoitin, että ystävyys ei ole triviaaleja asioita. Minulla on kaveri, jota tapaan useinkin, mutta me puhumme enimmäkseen ruoanlaitosta. Ei se ole ystävyyttä. Se on reseptien vaihtamista.
Minulla on myös kavereita, joiden kanssa vilkuilen kelloa. Odotan, milloin tapaaminen loppuu. Ei niissä ihmisissä ole mitään vikaa, vaan siinä, että minulle keskustelun aiheet ovat turhanpäiväisiä.
Ystävän kanssa sen sijaan, voin vaikka istua täysin puhumatta, enkä vilkuile kelloa. Se on tunneperäinen fiilis, kun joku on ystävä.
Eli tapaatte kerran vuodessa ollaksemme yhdessä hiljaa ettekä muuten ole tekemisissä? Jatkatte siitä mihin viimeksi jäitte eli vaikenenisesta... Ihmisillä on todellakin erilaisia tarpeita ystävyydessä. Minulle säännöllisesti tekemisissä olo tarkoittaa sitä, että molemmat osoittavat arvostavansa ja kaipaavansa toisen seuraa.
En nyt tarkoittanut, että lukisit tekstiäni kuin piru raamattua.... ei, emme ole hiljaa, mutta voisimme olla.
En minä oikeastaan kaipaa kenenkään seuraa. Olen töissä todella sosiaalinen, ja se riittää.
Tuo ystäväni on myös introvertti. En usko, että hänkään kaipaa ketään. Hänelle riittää väitöskirjansa kanssa puurtaminen 24/7.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemme välittäisi toisesta ihmisestä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
Tuttava on henkilö, johon ei ole tarvetta pitää yhteyttä. Voidaan silti sattumanvaraisesti tavata esim kerran vuodessa tai miten vaan. Ystävä on henkilö, johon haluaa olla yhteydessä. Haluaa tietää mitä hänelle kuuluu, ja on valmis tekemään ystävyyden eteen jotain, esimerkiksi ottamaan yhteyttä useammin kuin kerran vuodessa. Ei kai se nyt ole ystävyyttä, että kuulet jostain ihmisestä kerran vuodessa tai harvemmin, etkä tiedä pätkääkään mitä hänen elämäänsä kuuluu. Se on etäinen tuttu, tuttava. Ihminen, joka sinua ei niinkään kiinnosta.
Minulle tuttava on ihminen, johon en koskaan edes yritä pitää yhteyttä. Tapaamiset tapahtuvat vahingossa.
Kaveri on ihminen, johon otan yhteyttä vähintään velvollisuudentunnosta. Katson kalenterista ja huomaan, että on aika tavata, ettei yhteys kuihdu.
Ystävään ei tarvitse ottaa yhteyttä. Se kun ei kuihdu, vaikka ei vähään aikaan kuulisi mitään.
Miksi pidät yhteyttä velvollisuudentunnosta? Tapaat siis ainoastaan siksi, ettei yhteys kuihtuisi, mutta oikeasti et edes haluaisi tavata? Hyi, miten suunnitelmallista. Anna mieluummin sellaisten ihmisten (kavereiden?) mennä. Ei aikuisen ihmisen tarvitse tavata ketään vain velvollisuudentunnosta, ellei se ole sinun sukulaisesi, johon on vähän pakko pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
Tuttava on henkilö, johon ei ole tarvetta pitää yhteyttä. Voidaan silti sattumanvaraisesti tavata esim kerran vuodessa tai miten vaan. Ystävä on henkilö, johon haluaa olla yhteydessä. Haluaa tietää mitä hänelle kuuluu, ja on valmis tekemään ystävyyden eteen jotain, esimerkiksi ottamaan yhteyttä useammin kuin kerran vuodessa. Ei kai se nyt ole ystävyyttä, että kuulet jostain ihmisestä kerran vuodessa tai harvemmin, etkä tiedä pätkääkään mitä hänen elämäänsä kuuluu. Se on etäinen tuttu, tuttava. Ihminen, joka sinua ei niinkään kiinnosta.
Minulle tuttava on ihminen, johon en koskaan edes yritä pitää yhteyttä. Tapaamiset tapahtuvat vahingossa.
Kaveri on ihminen, johon otan yhteyttä vähintään velvollisuudentunnosta. Katson kalenterista ja huomaan, että on aika tavata, ettei yhteys kuihdu.
Ystävään ei tarvitse ottaa yhteyttä. Se kun ei kuihdu, vaikka ei vähään aikaan kuulisi mitään.Ajatteleekohan ystäväsi samoin asiasta? Mitä virkaa on ystävällä, joka ei millään tavalla ole elämässä mukana? Ovatko jukkkiksetkin mielestäsi ystäviäsi vaikkette ole edes koskaan tavanneet?
Minulla on yksi ystävä, jonka olen tuntenut 43 vuotta, hän on elämässäni mukana pari kertaa kuussa. Ei ole niin kiireinen kuin tuo toinen, josta puhuin.
Juuri puhuimme, että ystävyyssuhde on vapauttava. Ei ole mitään pakkoa. Ei pakkoa soittaa. Vaikka toinen muistaisi sinua synttäreinä, niin toisella ei ole pakkoa muistaa takaisin. Etc. Se on yksi syy, miksi meillä on ystävyyssuhde.
Ystävyyssuhde muodostuu kuten rakkaussuhde: se vaatii avautumista, omien keskeneräisyyksien paljastamista, peloista ja haaveista puhumista. Vasta sitten suhteesta tulee emotionaalisen tason suhde.
Iman tätä suhde on kaveruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
No mihin jäitte edellisellä kerralla 10 vuotta sitten, kun viimeksi olitte yhteydessä? Mitä oikeastaan tarkoitat tällä jatkamisella siitä mihin jäätiin?
Näimme viimeksi vuosi sitten.
Tarkoitin, että ystävyys ei ole triviaaleja asioita. Minulla on kaveri, jota tapaan useinkin, mutta me puhumme enimmäkseen ruoanlaitosta. Ei se ole ystävyyttä. Se on reseptien vaihtamista.
Minulla on myös kavereita, joiden kanssa vilkuilen kelloa. Odotan, milloin tapaaminen loppuu. Ei niissä ihmisissä ole mitään vikaa, vaan siinä, että minulle keskustelun aiheet ovat turhanpäiväisiä.
Ystävän kanssa sen sijaan, voin vaikka istua täysin puhumatta, enkä vilkuile kelloa. Se on tunneperäinen fiilis, kun joku on ystävä.
Eli tapaatte kerran vuodessa ollaksemme yhdessä hiljaa ettekä muuten ole tekemisissä? Jatkatte siitä mihin viimeksi jäitte eli vaikenenisesta... Ihmisillä on todellakin erilaisia tarpeita ystävyydessä. Minulle säännöllisesti tekemisissä olo tarkoittaa sitä, että molemmat osoittavat arvostavansa ja kaipaavansa toisen seuraa.
En nyt tarkoittanut, että lukisit tekstiäni kuin piru raamattua.... ei, emme ole hiljaa, mutta voisimme olla.
En minä oikeastaan kaipaa kenenkään seuraa. Olen töissä todella sosiaalinen, ja se riittää.
Tuo ystäväni on myös introvertti. En usko, että hänkään kaipaa ketään. Hänelle riittää väitöskirjansa kanssa puurtaminen 24/7.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemme välittäisi toisesta ihmisestä...
Miten osoitatte toisillenne välittämistä? Minäkin olen introvertti eikä minusta teidän ystävyytenne kuulosta kovin lämminhenkiseltä. Ehkä ette vain ole kiinnostuneita toistenne seurasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
No mihin jäitte edellisellä kerralla 10 vuotta sitten, kun viimeksi olitte yhteydessä? Mitä oikeastaan tarkoitat tällä jatkamisella siitä mihin jäätiin?
Näimme viimeksi vuosi sitten.
Tarkoitin, että ystävyys ei ole triviaaleja asioita. Minulla on kaveri, jota tapaan useinkin, mutta me puhumme enimmäkseen ruoanlaitosta. Ei se ole ystävyyttä. Se on reseptien vaihtamista.
Minulla on myös kavereita, joiden kanssa vilkuilen kelloa. Odotan, milloin tapaaminen loppuu. Ei niissä ihmisissä ole mitään vikaa, vaan siinä, että minulle keskustelun aiheet ovat turhanpäiväisiä.
Ystävän kanssa sen sijaan, voin vaikka istua täysin puhumatta, enkä vilkuile kelloa. Se on tunneperäinen fiilis, kun joku on ystävä.
Eli tapaatte kerran vuodessa ollaksemme yhdessä hiljaa ettekä muuten ole tekemisissä? Jatkatte siitä mihin viimeksi jäitte eli vaikenenisesta... Ihmisillä on todellakin erilaisia tarpeita ystävyydessä. Minulle säännöllisesti tekemisissä olo tarkoittaa sitä, että molemmat osoittavat arvostavansa ja kaipaavansa toisen seuraa.
En nyt tarkoittanut, että lukisit tekstiäni kuin piru raamattua.... ei, emme ole hiljaa, mutta voisimme olla.
En minä oikeastaan kaipaa kenenkään seuraa. Olen töissä todella sosiaalinen, ja se riittää.
Tuo ystäväni on myös introvertti. En usko, että hänkään kaipaa ketään. Hänelle riittää väitöskirjansa kanssa puurtaminen 24/7.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemme välittäisi toisesta ihmisestä...
Ystävän kanssa on joskus aikoinaan oltu tekemisissä paljonkin, ja puhuttu kaikesta. Nyt jos elämäntilanne ja uudet parisuhteet yms. aiheuttavat sitä ettei nähdä kuin harvoin, se ei pääsääntöisesti haittaa. Jos alkaa epäilyttää, otetaan yhteyttä, jompi kumpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
Tuttava on henkilö, johon ei ole tarvetta pitää yhteyttä. Voidaan silti sattumanvaraisesti tavata esim kerran vuodessa tai miten vaan. Ystävä on henkilö, johon haluaa olla yhteydessä. Haluaa tietää mitä hänelle kuuluu, ja on valmis tekemään ystävyyden eteen jotain, esimerkiksi ottamaan yhteyttä useammin kuin kerran vuodessa. Ei kai se nyt ole ystävyyttä, että kuulet jostain ihmisestä kerran vuodessa tai harvemmin, etkä tiedä pätkääkään mitä hänen elämäänsä kuuluu. Se on etäinen tuttu, tuttava. Ihminen, joka sinua ei niinkään kiinnosta.
Minulle tuttava on ihminen, johon en koskaan edes yritä pitää yhteyttä. Tapaamiset tapahtuvat vahingossa.
Kaveri on ihminen, johon otan yhteyttä vähintään velvollisuudentunnosta. Katson kalenterista ja huomaan, että on aika tavata, ettei yhteys kuihdu.
Ystävään ei tarvitse ottaa yhteyttä. Se kun ei kuihdu, vaikka ei vähään aikaan kuulisi mitään.Miksi pidät yhteyttä velvollisuudentunnosta? Tapaat siis ainoastaan siksi, ettei yhteys kuihtuisi, mutta oikeasti et edes haluaisi tavata? Hyi, miten suunnitelmallista. Anna mieluummin sellaisten ihmisten (kavereiden?) mennä. Ei aikuisen ihmisen tarvitse tavata ketään vain velvollisuudentunnosta, ellei se ole sinun sukulaisesi, johon on vähän pakko pitää yhteyttä.
Haluan kyllä tavata, ja pidän näistä ihmisistä, mutta en ”saa” suhteesta mitään. En mitään ajateltavaa, en oivalluksia, en erityistä iloakaan. Mutta eihän vapaa-ajan suhteet ole ole saamista ja hyväksikäyttöä.
Miksi pidän yhteyttä? Ei niissä ihmisissä ole mitään vikaa ole, ihan mukavia ovat, miksi en pitäisi? En mitenkään usein tapaa heitä, ehkä kerran tai kaksi vuodessa.
Ihmiset, joita oikeasti haluan tavata, herättävät minussa uusia oivalluksia, opin jotain uutta, haastavat minua ajattelemaan tai saavat minut nauramaan sydämeni pohjasta. Sellaiset suhteet ovat parhaimpia. Ja harvinaisia, todella harvinaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämäkin keskustelu osoittaa että yleinen suomalainen kiintymyssuhdetyyli on turvaton, välttelevällä tavalla. Ihmisiä suorastaan pelätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
No mihin jäitte edellisellä kerralla 10 vuotta sitten, kun viimeksi olitte yhteydessä? Mitä oikeastaan tarkoitat tällä jatkamisella siitä mihin jäätiin?
Näimme viimeksi vuosi sitten.
Tarkoitin, että ystävyys ei ole triviaaleja asioita. Minulla on kaveri, jota tapaan useinkin, mutta me puhumme enimmäkseen ruoanlaitosta. Ei se ole ystävyyttä. Se on reseptien vaihtamista.
Minulla on myös kavereita, joiden kanssa vilkuilen kelloa. Odotan, milloin tapaaminen loppuu. Ei niissä ihmisissä ole mitään vikaa, vaan siinä, että minulle keskustelun aiheet ovat turhanpäiväisiä.
Ystävän kanssa sen sijaan, voin vaikka istua täysin puhumatta, enkä vilkuile kelloa. Se on tunneperäinen fiilis, kun joku on ystävä.
Eli tapaatte kerran vuodessa ollaksemme yhdessä hiljaa ettekä muuten ole tekemisissä? Jatkatte siitä mihin viimeksi jäitte eli vaikenenisesta... Ihmisillä on todellakin erilaisia tarpeita ystävyydessä. Minulle säännöllisesti tekemisissä olo tarkoittaa sitä, että molemmat osoittavat arvostavansa ja kaipaavansa toisen seuraa.
En nyt tarkoittanut, että lukisit tekstiäni kuin piru raamattua.... ei, emme ole hiljaa, mutta voisimme olla.
En minä oikeastaan kaipaa kenenkään seuraa. Olen töissä todella sosiaalinen, ja se riittää.
Tuo ystäväni on myös introvertti. En usko, että hänkään kaipaa ketään. Hänelle riittää väitöskirjansa kanssa puurtaminen 24/7.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemme välittäisi toisesta ihmisestä...
Miten osoitatte toisillenne välittämistä? Minäkin olen introvertti eikä minusta teidän ystävyytenne kuulosta kovin lämminhenkiseltä. Ehkä ette vain ole kiinnostuneita toistenne seurasta.
Lämpö on välittämistä. Täydellinen läsnäolo. Kun näkee toista, niin on läsnä.
Tuo ystäväni on hyvin erilainen kuin minä. Taidehistorioitsija, ja minä taas en ymmärrä siitä mitään. Akateeminen, kun minä olen konkreettinen. Ei hän edes ole ihminen, jonka kanssa tulisin toimeen päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on muutama ystävä jäänyt juurikin sen takia, että he eivät ota yhteyttä. Yritin aikani, otin yhteyttä ja kyselin kuulumisa ja milloin tavataan. Oli kiirettä yms muuta, toiselle olisi käynyt jos minä olisin mennyt heille - pienten lasten kanssa lähteminen oli hankalaa (????). Toinen sanoi mulle "sä kirjoittelet niin usein eikä mulla ole aikaa. Palaan kun aikaa on". Siitä on nyt 15vuotta. Erään ystävän kanssa lopetin yhteydenpidon koska se oli yksipuolista, nykyään myös hän ottaa yhteyttä joten yhteys ei katkennut. En tuhlaa resurssejani ystäviin, jotka ovat liian kiireisiä ottaakseen yhteyttä minuun. Sen pitää olla molemminpuolista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Vastasin ap:n kysymykseen: miten toimin ystävän kanssa, joka ei koskaan ota yhteyttä. Minulla on tällainen ystävä 30 vuoden takaa. Minä aina otin häneen yhteyttä, mutta hän ei minuun.
Minä toimin nykyään tasavertaisesti, samalla tavalla kuin hän. Onko se ylimielistä?
Kyllä se ystävä yleensä vuoden hiljaiselon jälkeen haluaa nähdä, tai sitten se olen minä, joka haluaa nähdä.
Tuo on tuttava, ei ystävä. Ystävyys on kyllä mielestäni jotain muuta.
Olen eri mieltä. Ystävä on henkilö, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin edellisen kerran jäätiin. Tuttava on ihminen, jonka kanssa puhutaan säästä, uutisista ja lapsista. Tuo henkilö on siis ystävä.
Tuttava on henkilö, johon ei ole tarvetta pitää yhteyttä. Voidaan silti sattumanvaraisesti tavata esim kerran vuodessa tai miten vaan. Ystävä on henkilö, johon haluaa olla yhteydessä. Haluaa tietää mitä hänelle kuuluu, ja on valmis tekemään ystävyyden eteen jotain, esimerkiksi ottamaan yhteyttä useammin kuin kerran vuodessa. Ei kai se nyt ole ystävyyttä, että kuulet jostain ihmisestä kerran vuodessa tai harvemmin, etkä tiedä pätkääkään mitä hänen elämäänsä kuuluu. Se on etäinen tuttu, tuttava. Ihminen, joka sinua ei niinkään kiinnosta.
Minulle tuttava on ihminen, johon en koskaan edes yritä pitää yhteyttä. Tapaamiset tapahtuvat vahingossa.
Kaveri on ihminen, johon otan yhteyttä vähintään velvollisuudentunnosta. Katson kalenterista ja huomaan, että on aika tavata, ettei yhteys kuihdu.
Ystävään ei tarvitse ottaa yhteyttä. Se kun ei kuihdu, vaikka ei vähään aikaan kuulisi mitään.Ajatteleekohan ystäväsi samoin asiasta? Mitä virkaa on ystävällä, joka ei millään tavalla ole elämässä mukana? Ovatko jukkkiksetkin mielestäsi ystäviäsi vaikkette ole edes koskaan tavanneet?
Minulla on yksi ystävä, jonka olen tuntenut 43 vuotta, hän on elämässäni mukana pari kertaa kuussa. Ei ole niin kiireinen kuin tuo toinen, josta puhuin.
Juuri puhuimme, että ystävyyssuhde on vapauttava. Ei ole mitään pakkoa. Ei pakkoa soittaa. Vaikka toinen muistaisi sinua synttäreinä, niin toisella ei ole pakkoa muistaa takaisin. Etc. Se on yksi syy, miksi meillä on ystävyyssuhde.Ystävyyssuhde muodostuu kuten rakkaussuhde: se vaatii avautumista, omien keskeneräisyyksien paljastamista, peloista ja haaveista puhumista. Vasta sitten suhteesta tulee emotionaalisen tason suhde.
Iman tätä suhde on kaveruutta.
Samaa mieltä, ystävän tunnistaa juuri siitä, että ei ole pakko.
Minulla on 2 ystävää, jotka olen nähnyt 2000 -luvulla n. 3 kertaa. Toisen taisin nähdä viimeksi jotakuinkin 2013, toisen joskus ennen 2010:tä. Kolmannelle lähetin viimeksi tekstiviestin kolmisen vuotta sitten. 2 parasta ystävääni: toiseen taisin olla yhteydessä viimeksi helmikuussa, toiseen toukokuussa. Emme yleensäkään ole yhteydessä (jos tapaamisia ei satu järjestymään) kuin jotain 0-3 kertaa/vuosi. Olemme yhteyksissä, kun on todellista asiaa.
Mutta, kaikkien näiden kanssa on (melkein aina) helppo jatkaa juttelua viime kerrasta jatkaen. Ei synny kiusallisia hiljaisuuksia, ei ole väkinäistä keksiä puheenaiheita. Kumpikin viihtyy, vaikka sitten sitä hiljaisuuttakin olisi. Välitämme toisistamme. Minulle juuri nämä ominaisuudet erottavat Ystävät tuttavista.
Minulle kaikki nämä 5 ovat läheisiä ystäviäni. Toisen parhaista ystävistäni olen tuntenut vuodesta 2005, muut 80-luvun lopulta lähtien. Lähimpänä näistä asuva asuu 400 km päässä (kaikki kuitenkin Suomessa), josta syystä emme usein tapaa.
Selittääkö sitten, että olen mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Hän pysyy ystävänä, kunnes jompi kumpi ottaa yhteyttä. Harvoin siihen yli kahta vuotta menee.
Aika ylimielinen asenne. Ja sinä pidät näistä ihmisistä, joita kohtelet näin? Ei vaikuta siltä.
Täällä ilmoittautuu toinen samanlainen. Ei tarvitse ilmoittaa edes joka 5. vuosi itsestään. Ystäviä ollaan silti ja jatketaan siitä mihin jäätiin kun tavataan.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin keskustelu osoittaa että yleinen suomalainen kiintymyssuhdetyyli on turvaton, välttelevällä tavalla. Ihmisiä suorastaan pelätään.
Introversio ja ekstroversio ovat synnynnäisiä ominaisuuksia. Ehkäpä Suomessa introvertteja on enemmän. Minä introverttina välttelen liian takertuvia ja yhteydenpitoon painostavia ihmisiä, ja ystäväpiirini koostuukin lähinnä introverteista. Jos et pidä introvertin tyylistä, hanki muunlaisia ystäviä. Ystävä et ainakaan tälle introvertille ole, koska ystävyyteen kuuluu ymmärrys.
Vierailija kirjoitti:
Veni vidi vici kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veni vidi vici kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
B. Näin olen ruvennut toimimaan viime vuosina. En pidä elämässäni ihmisiä jotka eivät ”anna mulle mitään”.
Ikävä asenne että ystävän pitäisi "antaa" jotakin ollakseen ystävä.
Itsellä meni masennuksen vuoksi suurin osa ystävistä koska en jaksanut pitää yhteyttä, ja sitten huomasin, että myös minuun ei enää otettu yhteyttä, joka masensi minua vielä enemmän. Olin kuitenkin kertonut muutamalle näistä ystävistä mikä elämäntilanteeni on. En ehkä masennuksen vuoksi ollut parasta mahdollista seuraa, mutta ei kukaan ystävistäni myös yrittänyt mitenkään minua auttaa.
Millaista apua olisit ystäviltäsi kaivannut ollessasi masentunut?
Apu oli ehkä väärä sanavalinta. Ehkä olisin kaivannut siinä vaiheessa ymmärrystä siihen etten ollut masennuksen vuoksi hyvää seuraa, ja ehkä olisin enemmän kaivannut ystäviltä yhteydenottoja ja vaikka itse en masennuksen vuoksi pystynyt antamaan itsestäni mitään, olisin halunnut että joku olisi saanut minut ns. ulos omasta masennuksestani, olisin voinut vaikka kuunnella muiden murheita mieluummin kuin velloa omassa huonossa elämäntilanteessani. Mutta ehkä ihmiset ajattelivat että masennuksen vuoksi minut pitää jättää rauhaan.
Itse olen masentunut, joka on koko elämänsä ajan ollut toisten "terapeuttina", jo lapsena vanhemmilleen. Enää en pätkän vertaa jaksa välittää muisten murheiden kuuntelemisesta.
Sussa on jotain vikaa jos muiden murheet saavat sinut noin tolaltaan että itse masennut. Kannattaa ottaa uusi asenne asiaan muiden kuuntelemisen suhteen, eikä muita syyllistävä asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin keskustelu osoittaa että yleinen suomalainen kiintymyssuhdetyyli on turvaton, välttelevällä tavalla. Ihmisiä suorastaan pelätään.
Introversio ja ekstroversio ovat synnynnäisiä ominaisuuksia. Ehkäpä Suomessa introvertteja on enemmän. Minä introverttina välttelen liian takertuvia ja yhteydenpitoon painostavia ihmisiä, ja ystäväpiirini koostuukin lähinnä introverteista. Jos et pidä introvertin tyylistä, hanki muunlaisia ystäviä. Ystävä et ainakaan tälle introvertille ole, koska ystävyyteen kuuluu ymmärrys.
Välttelevä kiintymyssuhdetyyli johtuu yleensä lapsuuden traumoista eikä introvertista luonteesta. Introvertilla voi olla tämän lisäksi normaali, takertunut tai pelokas kiintymyssuhdetyyli siinä missä ekstrovertillakin.
Näimme viimeksi vuosi sitten.
Tarkoitin, että ystävyys ei ole triviaaleja asioita. Minulla on kaveri, jota tapaan useinkin, mutta me puhumme enimmäkseen ruoanlaitosta. Ei se ole ystävyyttä. Se on reseptien vaihtamista.
Minulla on myös kavereita, joiden kanssa vilkuilen kelloa. Odotan, milloin tapaaminen loppuu. Ei niissä ihmisissä ole mitään vikaa, vaan siinä, että minulle keskustelun aiheet ovat turhanpäiväisiä.
Ystävän kanssa sen sijaan, voin vaikka istua täysin puhumatta, enkä vilkuile kelloa. Se on tunneperäinen fiilis, kun joku on ystävä.