Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Ihmettelyä suorittajaäiti-keskusteluun liittyen

Vierailija
03.09.2019 |

Teen tästä oman aloituksen, koska ketju on niin pitkä ja yksittäinen kommentti eksyy massaan. Luin tuota keskustelua hämmästyneenä. Vaikka monet olivat kanssani samoilla linjoilla, siellä näytti olevan sitkeästi myös porukkaa, jotka tosissaan tuntuivat ajattelevan, että miehen tekemättömyys/osaamattomuus on naisen vika. Tämä laittoi itseni ajattelemaan.
Joku väitti, että äidit ovat joutuneet samalla tavalla kantapään kautta opettelemaan kaikki asiat. Omalla kohdallani (eikä nopealla pohtimisella kavereidenkaan kohdalla) tämä ainakaan pidä paikkaansa. Esim. viittaus unohtuneisiin luistimiin. Isien pitäisi saada sekoilla rauhassa ja unohtaa ottaa varusteet ja pilata lapsen eskarin luistelukoulu, koska muuten ei voi muka oppia.
Kuinka moni äiti täällä on oppinut asiat niin, että lapsi on ensin laitettu kärsimään, viety ilman varusteita paikalle, jätetty yksin selviämään ja sitten jälkikäteen ihmetelty? Koska omassa tuttavapiirissäni poikkeuksetta kaikki äidit ennen uutta asiaa (esim. sitä luistelukoulua) kyselevät netistä ja tutuilta tietoja, miettivät varusteet, hankkivat sopivan kokoisia luistimia ja kivan näköisiä lapasia ja ties mitä, mistä lapselle tulisi hyvä mieli, jännittävät lapsen kanssa, valmistelevat ja ohjeistavat ja lopuksi pakkaavat niin paljon tavaraa mukaan, että lapsi pärjäisi yksinään viikon eskarin leikkimökissä. En muista ikinä tavanneeni äitiä, joka marssii paikalle ja sitten pällistelee, että "oho, jaa olisko täällä pitänyt olla pipo ja luistimet"
Toinen kohta joka ihmetyttää oli se, että isän pitää kantaa vastuu töppäilyistään, jotta hän voi oppia. Kenen mies oikeasti pyörittää arkea niin paljon, että hän ehtii oikeasti kantaa vastuun?? Toki lapsi voi syödä viikon huonomminkin isän kanssa, kun äiti sitten taas varmistaa, että lapsi syö terveellisesti. Ei ole niin vaarallista, jos läksyt joskun unohtuvat, koska äiti sitten valvoo, että lapsi opiskelee kahta kauheammin kokeisiin ettei arvosanat tipu. Ei ole niin millin päälle, jos ei ole sopivia varusteita, koska kaikki kritiikki annetaan äideille automaattisesti ja jos koulusta soitetaan jollekin lapsen asioista, se on yleensä äiti.
Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?

Kommentit (285)

Vierailija
241/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Synttärit, neuvolat, vasut ovat kerran vuodessa. Ei aiheuta mitään stressiä, koska ovat helppo hoitaa. 

En ole myöskään ikinä ymmärtänyt tätä "vaaterumbaa" ja se ylivoimaisuutta. Koneen täyttäminen kestää 2 minuuttia. Pyykkien asettelu narulle tai kuivausrumpuu lastaaminen 2 minuuttia. Viikaus hyllyyn maks 10 minuuttia ja lapset ovat olleen siinä mukana pienestä asti. 

Kokkailu on mukavaa ja vaikeinta on keksiä mikä olisi viikon menu. 

Tottakai puuhaa riittää, mutta ei tuo edelleenkään ole mikään sankaritaitoja vaativa suoritus. Toki kaikesta voi tehdä vaikeaa. 

Ihan ohis, oletko koskaan ripustanut pyykkejä? 7 kg:n koneellinen sekalaista pikkupyykkiä ei ripustu 2 minuutissa, ellet jätä pyykkejä myttyyn, nurinpäin ja sukat pareitta. Jolloin käytät näihin aikaa myöhemmin.

Ihan ohis, oletko koskaan kuullut kuivausrummusta? 

Kuivausrumpu kuluttaa vaatteita. Itse käytän sitä vain lakanoille ja pyyhkeille. Joskus sukille.

Ja jos kuivatat siellä rummussa 7 kiloa pyykkiä, et sitä nyt kyllä todellakaan lataa, setvi ja viikkaa ja vie oikeisiin kaappeihin 12 minuutissa. Jo pelkkiin sukkiin menee tuo aika.

Sitäpaitsi tää ketju käsittelee metatöitä. Pyykinpesu ei ole metatyö.

Ihan kiinnostuksesta, mitä on sitten se metatyö jos tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto ym on töitä?

Nuo on kotitöitä.

Metatöitä on kaikki se aivotyö yms säätö joka vaadiraan että perhe ja huusholli pyörii.

Metatyö säästää työssä. Metatyötä on esimerkiksi miettiä, missä välissä pesee pyykit, jotta ne ovat kuivia ajoissa. Ja sovittaa se työ kaikkiin muihin kotitöihin eli aikatauluttaa askareet. Metatyötä on myös miettiä, kannattaisiko ostaa se kuivausrumpu helpottamaan elämää. 

Jos metatyön tekee huonosti, niin se kerryttää itse itseään, vaikka työmäärä pysyy samana. Jos samat rutiinityöt joutuu jatkuvasti ja uudelleen suunnittelemaan ja miettimään, on huono metatyötaidossa. Se kuormittaa. Ei niinkään se varsinainen työ.

Huonosti metatyötaitoinen saattaa kuluttaa viikon kaiken liikenevän ajan joka sesongin vaihtuessa vaatesuunnittelurumbaan. Metatyönsä taitava hoitaa sen illassa. Tehokas strategia on kullanarvoinen hermojen säästäjä tällaisissa hommissa. Jos jokaikisen potkupuvun kanssa nykertää viisi minuuttia pohdiskellen maailmanparantamista siinä samalla, kyllä kuluu aikaa ja metaa, mutta työtä ei juuri tulokseksi muutu. 

Tehokasta metatyötä voi olla vaikkapa sellainen strategia, että lompsii ISOON lastenvaatteita myyvään liikkeeseen ja ostaa kaikille lapsille joka kauden aluksi kaikki tarpeelliset vaatteet ja tarvikkeet kerrallaan. Siis koko paletti, eikä yksittäisiä korvaushankintoja puolipieniksi tai vähän kulahtaneiksi osoittautuvien yksittäisharkinnalla sieltä sun täältä haalien ja vertaillen. Tällainen ostosreissu voi viedä puoli päivää, mutta sen hoitaa yksinkertaisella ostoslistalla joka säilyy lapsesta ja vuodesta toiseen samana. Listaa apunakäyttäen voi toki ruksia siitä yli ennalta sellaiset esimerkiksi isommilta lapsilta pienemmille periytyvät, joita ei tarvitse uusia. Sen tekee aika nopeasti. 

Sitten kun vaatteet ja varusteet vanhenevat/hapantuvat/jäävät pieniksi lopullisesti, niitä voi myydä eteenpäin tai muutoin kierrättää ja kelvottomimmat hävittää. Ihan silleen juoksevasti arjen ohessa. 

Tämä sitoo hieman pääomia lastenvaatteisiin, mutta on tehokas ja toimiva tapa. Ison osan pääomista saa kuitenkin takaisin kun myy hyvälaatuisina tarpeettomat pois, jos oma katras ei ole riittävän suuri kuluttamaan kaikkea loppuun. Yhtä kaikki, säästöä se silloinkin on. Lastenvaatteet kestävät tietyn määrän sukupolvia riippumatta siitä, ostaako ne uutena vai käytettynä, ja rahanmenetys on suunnilleen sama joka tapauksessa, koska se arvo alenee joka kierrolla samassa suhteessa.

Sivusta.

Harvemmin niitä kaikkia samalla reissulla saa. Aina puuttuu jokin osa, koko on loppu, vaate ei istu jne. Ja perheen eri lapsille käy eri valmistajien vaatteet. Yhdelle istuu Reima, toiselle ei.

Tietyt koot on myös sellaisia että niitä saa oikeasti metsästää. Tyttöjen vaatteissa koko 134 on sellainen. Isoonkin kauppaan on saatettu tilata vain 1 tai 2 kappaletta. Toinen vaikea koko on siirtymä lastenvaatteista naisten kokoihin. Suomessa ei juuri myydä kokoa xxs.

Tuossa varmaan pätee joku 90/10 -nyrkkisääntö kuten monessakin hommassa. Oleellista on kuitenkin että jos edes sen 90% saa kerralla ja helposti, niin jäljellejäävien rippeiden metsästely ei enää ole iso homma siihen päälle, verrattuna siihen, että koko paketin kanssa toimisi samoin.

Vastaan samalla toiselle kommentoijalle hinnasta. Kyllähän se ensiostaja maksaa suurimman osan lastenvaatteista, ihan totta, mutta siitä huolimatta jälleenmyyntiarvo on olemassa ja se tietysti vaihtelee vaatelajeittain ja kunnon mukaan. Lähes uudenveroista arvokasta ulkohaalaria voi myydä ihan hyvällä hinnalla, kun se joku hintatietoinen kyllä aina on olemassa, joka saa hyvää halvalla. Risat vaatteet nyt on aina risoja tietenkin. 

Tuossa kertaostostrategiassa on omat säästönsä, vaikka itse vaatteet olisivat kalliimmat, niin piilokulut jäävät pois. Kirpparien kiertely ja nettipalstoilta sekä verkkokaupoista ostelu lisäävät kovasti kaikenlaisia autoilu- ja postikuluja. 

Mutta tietysti aina on jonkinverran tehtävä trade-off:ia rahan ja helppouden välillä. Jos tahtoo säästää kaiken mahdollisen, niin pitää vaan uhrata paljon aikaa ja vaivaa edullisimpien ja sopivien metsästämiseen jälkimarkkinoilta. Jos kaipaa aikaa ja mielenrauhaa, niin siitä pitää hieman pulittaa. Valintakysymys tämäkin. Käyttää sitten säästyneen ajan vaikkapa lasten kanssa leikkimiseen sen sijaan että istuu nenä tabletin ruudussa viikkokaupalla kaikki illat nettilöytöjä metsästämässä - lapsistaan huolehtivaa supervahempaa itsestään maalaillen. Jos vähän provoilisin palstan hengessä. :)

Ei kukaan ole väittänytkään että se ostamine olisi jotenkin ylivoimaista. Mistä sellaista sait päähäsi?

Se ei vaan edelleenkään poista sitä että lasten vaatteiden rumba teettää töitä ja vaatii aikaa ja vaivaa.

Öö. Mistä sait päähäsi, että olisin saanut jotain päähäni? 

Kyseessä oli vain yksi havainnollistava esimerkki siitä, kuinka sitä kulutettavaa aikaa ja vaivaa voi metatyön avulla vähentää, kun tekee oikein. Voi tehdä huonoakin metatyötä, mikä lsiää ajan ja vaivan kulutusta. Metatyön määrä siis ei ole vakio, eikä sen tuloksena syntyvän työn määräkään. 

Öö. Öö.

Et ole kertonut mitään järisyttävää tai ”oikeaa”. Kyllä kaikki pyrkii ostamaan mahdollisimman paljon kerralla.

Silti ne vaiheet on edelleen ihan se että käydään läpi jo kotona olevat varastot, kierrätetään pienemmille isommilta, tehdään lista mitä puuttuu ja hankitaan ne puuttuvat.

Ja myydään ne liian pienet ja lahjoitetaan loput.

Mitä varsinaisesti uutta sinä toit keskusteluun?

Eri järjestys, yhden vaiheen keventäminen ja viimeisen hävittäminen. Kaikki eivät pyri ostamaan kaikkea kerralla, eivätkä osta.

Nimellisesti samat työvaiheet ovat, mutta prosessia voi sujuvoittaa. Liukuhihna-ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamista kehiin sekä overheadin leikkaamista, niin monet arkihommat helpottuvat.

En kyllä tunne ketään äitiä, joka ei pyrkisi tekemään tätä tehokkaati. Ja millä tavalla sinä hävitit viimeisen vaiheen, kun juuri kerroit myyväsi ylimääräisiä ja lahjoittavasi loput.

Ja voin muuten vinkata että toimiva ja tehokas kirppis kahdesti vuodessa on huomattavasti tehokkaampaa kuin tuo yksittäisten tuotteiden kaupittelu.

Saahan sitä pyrkiä vaikka presidentiksi. Pelkkä pyrkimys ei vielä takaa taitoja tai onnistumista. Varmasti kannattaakin vähentää yksikkökohtaista metatyötä myös jälleenmyynnissä, enhän toki sitä kiistä.

Ja se sinun ratkaisusi marssia iiiiiisoooon kauppaan on ihan samanlainen pyrkimys. Ei se vielä takaa yhtikkäs mitään.

Vierailija
242/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Synttärit, neuvolat, vasut ovat kerran vuodessa. Ei aiheuta mitään stressiä, koska ovat helppo hoitaa. 

En ole myöskään ikinä ymmärtänyt tätä "vaaterumbaa" ja se ylivoimaisuutta. Koneen täyttäminen kestää 2 minuuttia. Pyykkien asettelu narulle tai kuivausrumpuu lastaaminen 2 minuuttia. Viikaus hyllyyn maks 10 minuuttia ja lapset ovat olleen siinä mukana pienestä asti. 

Kokkailu on mukavaa ja vaikeinta on keksiä mikä olisi viikon menu. 

Tottakai puuhaa riittää, mutta ei tuo edelleenkään ole mikään sankaritaitoja vaativa suoritus. Toki kaikesta voi tehdä vaikeaa. 

Ihan ohis, oletko koskaan ripustanut pyykkejä? 7 kg:n koneellinen sekalaista pikkupyykkiä ei ripustu 2 minuutissa, ellet jätä pyykkejä myttyyn, nurinpäin ja sukat pareitta. Jolloin käytät näihin aikaa myöhemmin.

Ihan ohis, oletko koskaan kuullut kuivausrummusta? 

Kuivausrumpu kuluttaa vaatteita. Itse käytän sitä vain lakanoille ja pyyhkeille. Joskus sukille.

Ja jos kuivatat siellä rummussa 7 kiloa pyykkiä, et sitä nyt kyllä todellakaan lataa, setvi ja viikkaa ja vie oikeisiin kaappeihin 12 minuutissa. Jo pelkkiin sukkiin menee tuo aika.

Sitäpaitsi tää ketju käsittelee metatöitä. Pyykinpesu ei ole metatyö.

Ihan kiinnostuksesta, mitä on sitten se metatyö jos tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto ym on töitä?

Nuo on kotitöitä.

Metatöitä on kaikki se aivotyö yms säätö joka vaadiraan että perhe ja huusholli pyörii.

Metatyö säästää työssä. Metatyötä on esimerkiksi miettiä, missä välissä pesee pyykit, jotta ne ovat kuivia ajoissa. Ja sovittaa se työ kaikkiin muihin kotitöihin eli aikatauluttaa askareet. Metatyötä on myös miettiä, kannattaisiko ostaa se kuivausrumpu helpottamaan elämää. 

Jos metatyön tekee huonosti, niin se kerryttää itse itseään, vaikka työmäärä pysyy samana. Jos samat rutiinityöt joutuu jatkuvasti ja uudelleen suunnittelemaan ja miettimään, on huono metatyötaidossa. Se kuormittaa. Ei niinkään se varsinainen työ.

Huonosti metatyötaitoinen saattaa kuluttaa viikon kaiken liikenevän ajan joka sesongin vaihtuessa vaatesuunnittelurumbaan. Metatyönsä taitava hoitaa sen illassa. Tehokas strategia on kullanarvoinen hermojen säästäjä tällaisissa hommissa. Jos jokaikisen potkupuvun kanssa nykertää viisi minuuttia pohdiskellen maailmanparantamista siinä samalla, kyllä kuluu aikaa ja metaa, mutta työtä ei juuri tulokseksi muutu. 

Tehokasta metatyötä voi olla vaikkapa sellainen strategia, että lompsii ISOON lastenvaatteita myyvään liikkeeseen ja ostaa kaikille lapsille joka kauden aluksi kaikki tarpeelliset vaatteet ja tarvikkeet kerrallaan. Siis koko paletti, eikä yksittäisiä korvaushankintoja puolipieniksi tai vähän kulahtaneiksi osoittautuvien yksittäisharkinnalla sieltä sun täältä haalien ja vertaillen. Tällainen ostosreissu voi viedä puoli päivää, mutta sen hoitaa yksinkertaisella ostoslistalla joka säilyy lapsesta ja vuodesta toiseen samana. Listaa apunakäyttäen voi toki ruksia siitä yli ennalta sellaiset esimerkiksi isommilta lapsilta pienemmille periytyvät, joita ei tarvitse uusia. Sen tekee aika nopeasti. 

Sitten kun vaatteet ja varusteet vanhenevat/hapantuvat/jäävät pieniksi lopullisesti, niitä voi myydä eteenpäin tai muutoin kierrättää ja kelvottomimmat hävittää. Ihan silleen juoksevasti arjen ohessa. 

Tämä sitoo hieman pääomia lastenvaatteisiin, mutta on tehokas ja toimiva tapa. Ison osan pääomista saa kuitenkin takaisin kun myy hyvälaatuisina tarpeettomat pois, jos oma katras ei ole riittävän suuri kuluttamaan kaikkea loppuun. Yhtä kaikki, säästöä se silloinkin on. Lastenvaatteet kestävät tietyn määrän sukupolvia riippumatta siitä, ostaako ne uutena vai käytettynä, ja rahanmenetys on suunnilleen sama joka tapauksessa, koska se arvo alenee joka kierrolla samassa suhteessa.

Sivusta.

Harvemmin niitä kaikkia samalla reissulla saa. Aina puuttuu jokin osa, koko on loppu, vaate ei istu jne. Ja perheen eri lapsille käy eri valmistajien vaatteet. Yhdelle istuu Reima, toiselle ei.

Tietyt koot on myös sellaisia että niitä saa oikeasti metsästää. Tyttöjen vaatteissa koko 134 on sellainen. Isoonkin kauppaan on saatettu tilata vain 1 tai 2 kappaletta. Toinen vaikea koko on siirtymä lastenvaatteista naisten kokoihin. Suomessa ei juuri myydä kokoa xxs.

Tuossa varmaan pätee joku 90/10 -nyrkkisääntö kuten monessakin hommassa. Oleellista on kuitenkin että jos edes sen 90% saa kerralla ja helposti, niin jäljellejäävien rippeiden metsästely ei enää ole iso homma siihen päälle, verrattuna siihen, että koko paketin kanssa toimisi samoin.

Vastaan samalla toiselle kommentoijalle hinnasta. Kyllähän se ensiostaja maksaa suurimman osan lastenvaatteista, ihan totta, mutta siitä huolimatta jälleenmyyntiarvo on olemassa ja se tietysti vaihtelee vaatelajeittain ja kunnon mukaan. Lähes uudenveroista arvokasta ulkohaalaria voi myydä ihan hyvällä hinnalla, kun se joku hintatietoinen kyllä aina on olemassa, joka saa hyvää halvalla. Risat vaatteet nyt on aina risoja tietenkin. 

Tuossa kertaostostrategiassa on omat säästönsä, vaikka itse vaatteet olisivat kalliimmat, niin piilokulut jäävät pois. Kirpparien kiertely ja nettipalstoilta sekä verkkokaupoista ostelu lisäävät kovasti kaikenlaisia autoilu- ja postikuluja. 

Mutta tietysti aina on jonkinverran tehtävä trade-off:ia rahan ja helppouden välillä. Jos tahtoo säästää kaiken mahdollisen, niin pitää vaan uhrata paljon aikaa ja vaivaa edullisimpien ja sopivien metsästämiseen jälkimarkkinoilta. Jos kaipaa aikaa ja mielenrauhaa, niin siitä pitää hieman pulittaa. Valintakysymys tämäkin. Käyttää sitten säästyneen ajan vaikkapa lasten kanssa leikkimiseen sen sijaan että istuu nenä tabletin ruudussa viikkokaupalla kaikki illat nettilöytöjä metsästämässä - lapsistaan huolehtivaa supervahempaa itsestään maalaillen. Jos vähän provoilisin palstan hengessä. :)

Ei kukaan ole väittänytkään että se ostamine olisi jotenkin ylivoimaista. Mistä sellaista sait päähäsi?

Se ei vaan edelleenkään poista sitä että lasten vaatteiden rumba teettää töitä ja vaatii aikaa ja vaivaa.

Öö. Mistä sait päähäsi, että olisin saanut jotain päähäni? 

Kyseessä oli vain yksi havainnollistava esimerkki siitä, kuinka sitä kulutettavaa aikaa ja vaivaa voi metatyön avulla vähentää, kun tekee oikein. Voi tehdä huonoakin metatyötä, mikä lsiää ajan ja vaivan kulutusta. Metatyön määrä siis ei ole vakio, eikä sen tuloksena syntyvän työn määräkään. 

Öö. Öö.

Et ole kertonut mitään järisyttävää tai ”oikeaa”. Kyllä kaikki pyrkii ostamaan mahdollisimman paljon kerralla.

Silti ne vaiheet on edelleen ihan se että käydään läpi jo kotona olevat varastot, kierrätetään pienemmille isommilta, tehdään lista mitä puuttuu ja hankitaan ne puuttuvat.

Ja myydään ne liian pienet ja lahjoitetaan loput.

Mitä varsinaisesti uutta sinä toit keskusteluun?

Eri järjestys, yhden vaiheen keventäminen ja viimeisen hävittäminen. Kaikki eivät pyri ostamaan kaikkea kerralla, eivätkä osta.

Nimellisesti samat työvaiheet ovat, mutta prosessia voi sujuvoittaa. Liukuhihna-ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamista kehiin sekä overheadin leikkaamista, niin monet arkihommat helpottuvat.

En kyllä tunne ketään äitiä, joka ei pyrkisi tekemään tätä tehokkaati. Ja millä tavalla sinä hävitit viimeisen vaiheen, kun juuri kerroit myyväsi ylimääräisiä ja lahjoittavasi loput.

Ja voin muuten vinkata että toimiva ja tehokas kirppis kahdesti vuodessa on huomattavasti tehokkaampaa kuin tuo yksittäisten tuotteiden kaupittelu.

Saahan sitä pyrkiä vaikka presidentiksi. Pelkkä pyrkimys ei vielä takaa taitoja tai onnistumista. Varmasti kannattaakin vähentää yksikkökohtaista metatyötä myös jälleenmyynnissä, enhän toki sitä kiistä.

Ja se sinun ratkaisusi marssia iiiiiisoooon kauppaan on ihan samanlainen pyrkimys. Ei se vielä takaa yhtikkäs mitään.

Mitä ajat takaa? Se on yksi ratkaisun osa pyrkimyksessä vähentää vaaterumban vaivaa. Menikö tämä jotenkin sulta ohi? Monta reissua pikkukauppoihin on selkeästi vaivalloisempaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Synttärit, neuvolat, vasut ovat kerran vuodessa. Ei aiheuta mitään stressiä, koska ovat helppo hoitaa. 

En ole myöskään ikinä ymmärtänyt tätä "vaaterumbaa" ja se ylivoimaisuutta. Koneen täyttäminen kestää 2 minuuttia. Pyykkien asettelu narulle tai kuivausrumpuu lastaaminen 2 minuuttia. Viikaus hyllyyn maks 10 minuuttia ja lapset ovat olleen siinä mukana pienestä asti. 

Kokkailu on mukavaa ja vaikeinta on keksiä mikä olisi viikon menu. 

Tottakai puuhaa riittää, mutta ei tuo edelleenkään ole mikään sankaritaitoja vaativa suoritus. Toki kaikesta voi tehdä vaikeaa. 

Ihan ohis, oletko koskaan ripustanut pyykkejä? 7 kg:n koneellinen sekalaista pikkupyykkiä ei ripustu 2 minuutissa, ellet jätä pyykkejä myttyyn, nurinpäin ja sukat pareitta. Jolloin käytät näihin aikaa myöhemmin.

Ihan ohis, oletko koskaan kuullut kuivausrummusta? 

Kuivausrumpu kuluttaa vaatteita. Itse käytän sitä vain lakanoille ja pyyhkeille. Joskus sukille.

Ja jos kuivatat siellä rummussa 7 kiloa pyykkiä, et sitä nyt kyllä todellakaan lataa, setvi ja viikkaa ja vie oikeisiin kaappeihin 12 minuutissa. Jo pelkkiin sukkiin menee tuo aika.

Sitäpaitsi tää ketju käsittelee metatöitä. Pyykinpesu ei ole metatyö.

Ihan kiinnostuksesta, mitä on sitten se metatyö jos tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto ym on töitä?

Nuo on kotitöitä.

Metatöitä on kaikki se aivotyö yms säätö joka vaadiraan että perhe ja huusholli pyörii.

Metatyö säästää työssä. Metatyötä on esimerkiksi miettiä, missä välissä pesee pyykit, jotta ne ovat kuivia ajoissa. Ja sovittaa se työ kaikkiin muihin kotitöihin eli aikatauluttaa askareet. Metatyötä on myös miettiä, kannattaisiko ostaa se kuivausrumpu helpottamaan elämää. 

Jos metatyön tekee huonosti, niin se kerryttää itse itseään, vaikka työmäärä pysyy samana. Jos samat rutiinityöt joutuu jatkuvasti ja uudelleen suunnittelemaan ja miettimään, on huono metatyötaidossa. Se kuormittaa. Ei niinkään se varsinainen työ.

Huonosti metatyötaitoinen saattaa kuluttaa viikon kaiken liikenevän ajan joka sesongin vaihtuessa vaatesuunnittelurumbaan. Metatyönsä taitava hoitaa sen illassa. Tehokas strategia on kullanarvoinen hermojen säästäjä tällaisissa hommissa. Jos jokaikisen potkupuvun kanssa nykertää viisi minuuttia pohdiskellen maailmanparantamista siinä samalla, kyllä kuluu aikaa ja metaa, mutta työtä ei juuri tulokseksi muutu. 

Tehokasta metatyötä voi olla vaikkapa sellainen strategia, että lompsii ISOON lastenvaatteita myyvään liikkeeseen ja ostaa kaikille lapsille joka kauden aluksi kaikki tarpeelliset vaatteet ja tarvikkeet kerrallaan. Siis koko paletti, eikä yksittäisiä korvaushankintoja puolipieniksi tai vähän kulahtaneiksi osoittautuvien yksittäisharkinnalla sieltä sun täältä haalien ja vertaillen. Tällainen ostosreissu voi viedä puoli päivää, mutta sen hoitaa yksinkertaisella ostoslistalla joka säilyy lapsesta ja vuodesta toiseen samana. Listaa apunakäyttäen voi toki ruksia siitä yli ennalta sellaiset esimerkiksi isommilta lapsilta pienemmille periytyvät, joita ei tarvitse uusia. Sen tekee aika nopeasti. 

Sitten kun vaatteet ja varusteet vanhenevat/hapantuvat/jäävät pieniksi lopullisesti, niitä voi myydä eteenpäin tai muutoin kierrättää ja kelvottomimmat hävittää. Ihan silleen juoksevasti arjen ohessa. 

Tämä sitoo hieman pääomia lastenvaatteisiin, mutta on tehokas ja toimiva tapa. Ison osan pääomista saa kuitenkin takaisin kun myy hyvälaatuisina tarpeettomat pois, jos oma katras ei ole riittävän suuri kuluttamaan kaikkea loppuun. Yhtä kaikki, säästöä se silloinkin on. Lastenvaatteet kestävät tietyn määrän sukupolvia riippumatta siitä, ostaako ne uutena vai käytettynä, ja rahanmenetys on suunnilleen sama joka tapauksessa, koska se arvo alenee joka kierrolla samassa suhteessa.

Sivusta.

Harvemmin niitä kaikkia samalla reissulla saa. Aina puuttuu jokin osa, koko on loppu, vaate ei istu jne. Ja perheen eri lapsille käy eri valmistajien vaatteet. Yhdelle istuu Reima, toiselle ei.

Tietyt koot on myös sellaisia että niitä saa oikeasti metsästää. Tyttöjen vaatteissa koko 134 on sellainen. Isoonkin kauppaan on saatettu tilata vain 1 tai 2 kappaletta. Toinen vaikea koko on siirtymä lastenvaatteista naisten kokoihin. Suomessa ei juuri myydä kokoa xxs.

Tuossa varmaan pätee joku 90/10 -nyrkkisääntö kuten monessakin hommassa. Oleellista on kuitenkin että jos edes sen 90% saa kerralla ja helposti, niin jäljellejäävien rippeiden metsästely ei enää ole iso homma siihen päälle, verrattuna siihen, että koko paketin kanssa toimisi samoin.

Vastaan samalla toiselle kommentoijalle hinnasta. Kyllähän se ensiostaja maksaa suurimman osan lastenvaatteista, ihan totta, mutta siitä huolimatta jälleenmyyntiarvo on olemassa ja se tietysti vaihtelee vaatelajeittain ja kunnon mukaan. Lähes uudenveroista arvokasta ulkohaalaria voi myydä ihan hyvällä hinnalla, kun se joku hintatietoinen kyllä aina on olemassa, joka saa hyvää halvalla. Risat vaatteet nyt on aina risoja tietenkin. 

Tuossa kertaostostrategiassa on omat säästönsä, vaikka itse vaatteet olisivat kalliimmat, niin piilokulut jäävät pois. Kirpparien kiertely ja nettipalstoilta sekä verkkokaupoista ostelu lisäävät kovasti kaikenlaisia autoilu- ja postikuluja. 

Mutta tietysti aina on jonkinverran tehtävä trade-off:ia rahan ja helppouden välillä. Jos tahtoo säästää kaiken mahdollisen, niin pitää vaan uhrata paljon aikaa ja vaivaa edullisimpien ja sopivien metsästämiseen jälkimarkkinoilta. Jos kaipaa aikaa ja mielenrauhaa, niin siitä pitää hieman pulittaa. Valintakysymys tämäkin. Käyttää sitten säästyneen ajan vaikkapa lasten kanssa leikkimiseen sen sijaan että istuu nenä tabletin ruudussa viikkokaupalla kaikki illat nettilöytöjä metsästämässä - lapsistaan huolehtivaa supervahempaa itsestään maalaillen. Jos vähän provoilisin palstan hengessä. :)

Ei kukaan ole väittänytkään että se ostamine olisi jotenkin ylivoimaista. Mistä sellaista sait päähäsi?

Se ei vaan edelleenkään poista sitä että lasten vaatteiden rumba teettää töitä ja vaatii aikaa ja vaivaa.

Öö. Mistä sait päähäsi, että olisin saanut jotain päähäni? 

Kyseessä oli vain yksi havainnollistava esimerkki siitä, kuinka sitä kulutettavaa aikaa ja vaivaa voi metatyön avulla vähentää, kun tekee oikein. Voi tehdä huonoakin metatyötä, mikä lsiää ajan ja vaivan kulutusta. Metatyön määrä siis ei ole vakio, eikä sen tuloksena syntyvän työn määräkään. 

Öö. Öö.

Et ole kertonut mitään järisyttävää tai ”oikeaa”. Kyllä kaikki pyrkii ostamaan mahdollisimman paljon kerralla.

Silti ne vaiheet on edelleen ihan se että käydään läpi jo kotona olevat varastot, kierrätetään pienemmille isommilta, tehdään lista mitä puuttuu ja hankitaan ne puuttuvat.

Ja myydään ne liian pienet ja lahjoitetaan loput.

Mitä varsinaisesti uutta sinä toit keskusteluun?

Eri järjestys, yhden vaiheen keventäminen ja viimeisen hävittäminen. Kaikki eivät pyri ostamaan kaikkea kerralla, eivätkä osta.

Nimellisesti samat työvaiheet ovat, mutta prosessia voi sujuvoittaa. Liukuhihna-ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamista kehiin sekä overheadin leikkaamista, niin monet arkihommat helpottuvat.

En kyllä tunne ketään äitiä, joka ei pyrkisi tekemään tätä tehokkaati. Ja millä tavalla sinä hävitit viimeisen vaiheen, kun juuri kerroit myyväsi ylimääräisiä ja lahjoittavasi loput.

Ja voin muuten vinkata että toimiva ja tehokas kirppis kahdesti vuodessa on huomattavasti tehokkaampaa kuin tuo yksittäisten tuotteiden kaupittelu.

Saahan sitä pyrkiä vaikka presidentiksi. Pelkkä pyrkimys ei vielä takaa taitoja tai onnistumista. Varmasti kannattaakin vähentää yksikkökohtaista metatyötä myös jälleenmyynnissä, enhän toki sitä kiistä.

Ja se sinun ratkaisusi marssia iiiiiisoooon kauppaan on ihan samanlainen pyrkimys. Ei se vielä takaa yhtikkäs mitään.

Mitä ajat takaa? Se on yksi ratkaisun osa pyrkimyksessä vähentää vaaterumban vaivaa. Menikö tämä jotenkin sulta ohi? Monta reissua pikkukauppoihin on selkeästi vaivalloisempaa.

Ei mennyt. Se on edelleen vain pyrkimys.

Ja se vaivalloisuus riippuu muuten myös mm siitä missä asuu. Itse asun ison kauppakeskuksen naapurissa, kuljen töihin, kotiin, harrastuksiin aina sen kauppakeskuksen läpi. Joskus kuusikin kertaa päivässä. Minulle se piipahtelu useaan kauppaan ei olii millään tavalla vaivalloisempaa kuin yksi reissu jättikauppaan.

Vierailija
244/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Synttärit, neuvolat, vasut ovat kerran vuodessa. Ei aiheuta mitään stressiä, koska ovat helppo hoitaa. 

En ole myöskään ikinä ymmärtänyt tätä "vaaterumbaa" ja se ylivoimaisuutta. Koneen täyttäminen kestää 2 minuuttia. Pyykkien asettelu narulle tai kuivausrumpuu lastaaminen 2 minuuttia. Viikaus hyllyyn maks 10 minuuttia ja lapset ovat olleen siinä mukana pienestä asti. 

Kokkailu on mukavaa ja vaikeinta on keksiä mikä olisi viikon menu. 

Tottakai puuhaa riittää, mutta ei tuo edelleenkään ole mikään sankaritaitoja vaativa suoritus. Toki kaikesta voi tehdä vaikeaa. 

Ihan ohis, oletko koskaan ripustanut pyykkejä? 7 kg:n koneellinen sekalaista pikkupyykkiä ei ripustu 2 minuutissa, ellet jätä pyykkejä myttyyn, nurinpäin ja sukat pareitta. Jolloin käytät näihin aikaa myöhemmin.

Ihan ohis, oletko koskaan kuullut kuivausrummusta? 

Kuivausrumpu kuluttaa vaatteita. Itse käytän sitä vain lakanoille ja pyyhkeille. Joskus sukille.

Ja jos kuivatat siellä rummussa 7 kiloa pyykkiä, et sitä nyt kyllä todellakaan lataa, setvi ja viikkaa ja vie oikeisiin kaappeihin 12 minuutissa. Jo pelkkiin sukkiin menee tuo aika.

Sitäpaitsi tää ketju käsittelee metatöitä. Pyykinpesu ei ole metatyö.

Ihan kiinnostuksesta, mitä on sitten se metatyö jos tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto ym on töitä?

Nuo on kotitöitä.

Metatöitä on kaikki se aivotyö yms säätö joka vaadiraan että perhe ja huusholli pyörii.

Metatyö säästää työssä. Metatyötä on esimerkiksi miettiä, missä välissä pesee pyykit, jotta ne ovat kuivia ajoissa. Ja sovittaa se työ kaikkiin muihin kotitöihin eli aikatauluttaa askareet. Metatyötä on myös miettiä, kannattaisiko ostaa se kuivausrumpu helpottamaan elämää. 

Jos metatyön tekee huonosti, niin se kerryttää itse itseään, vaikka työmäärä pysyy samana. Jos samat rutiinityöt joutuu jatkuvasti ja uudelleen suunnittelemaan ja miettimään, on huono metatyötaidossa. Se kuormittaa. Ei niinkään se varsinainen työ.

Huonosti metatyötaitoinen saattaa kuluttaa viikon kaiken liikenevän ajan joka sesongin vaihtuessa vaatesuunnittelurumbaan. Metatyönsä taitava hoitaa sen illassa. Tehokas strategia on kullanarvoinen hermojen säästäjä tällaisissa hommissa. Jos jokaikisen potkupuvun kanssa nykertää viisi minuuttia pohdiskellen maailmanparantamista siinä samalla, kyllä kuluu aikaa ja metaa, mutta työtä ei juuri tulokseksi muutu. 

Tehokasta metatyötä voi olla vaikkapa sellainen strategia, että lompsii ISOON lastenvaatteita myyvään liikkeeseen ja ostaa kaikille lapsille joka kauden aluksi kaikki tarpeelliset vaatteet ja tarvikkeet kerrallaan. Siis koko paletti, eikä yksittäisiä korvaushankintoja puolipieniksi tai vähän kulahtaneiksi osoittautuvien yksittäisharkinnalla sieltä sun täältä haalien ja vertaillen. Tällainen ostosreissu voi viedä puoli päivää, mutta sen hoitaa yksinkertaisella ostoslistalla joka säilyy lapsesta ja vuodesta toiseen samana. Listaa apunakäyttäen voi toki ruksia siitä yli ennalta sellaiset esimerkiksi isommilta lapsilta pienemmille periytyvät, joita ei tarvitse uusia. Sen tekee aika nopeasti. 

Sitten kun vaatteet ja varusteet vanhenevat/hapantuvat/jäävät pieniksi lopullisesti, niitä voi myydä eteenpäin tai muutoin kierrättää ja kelvottomimmat hävittää. Ihan silleen juoksevasti arjen ohessa. 

Tämä sitoo hieman pääomia lastenvaatteisiin, mutta on tehokas ja toimiva tapa. Ison osan pääomista saa kuitenkin takaisin kun myy hyvälaatuisina tarpeettomat pois, jos oma katras ei ole riittävän suuri kuluttamaan kaikkea loppuun. Yhtä kaikki, säästöä se silloinkin on. Lastenvaatteet kestävät tietyn määrän sukupolvia riippumatta siitä, ostaako ne uutena vai käytettynä, ja rahanmenetys on suunnilleen sama joka tapauksessa, koska se arvo alenee joka kierrolla samassa suhteessa.

Sivusta.

Harvemmin niitä kaikkia samalla reissulla saa. Aina puuttuu jokin osa, koko on loppu, vaate ei istu jne. Ja perheen eri lapsille käy eri valmistajien vaatteet. Yhdelle istuu Reima, toiselle ei.

Tietyt koot on myös sellaisia että niitä saa oikeasti metsästää. Tyttöjen vaatteissa koko 134 on sellainen. Isoonkin kauppaan on saatettu tilata vain 1 tai 2 kappaletta. Toinen vaikea koko on siirtymä lastenvaatteista naisten kokoihin. Suomessa ei juuri myydä kokoa xxs.

Tuossa varmaan pätee joku 90/10 -nyrkkisääntö kuten monessakin hommassa. Oleellista on kuitenkin että jos edes sen 90% saa kerralla ja helposti, niin jäljellejäävien rippeiden metsästely ei enää ole iso homma siihen päälle, verrattuna siihen, että koko paketin kanssa toimisi samoin.

Vastaan samalla toiselle kommentoijalle hinnasta. Kyllähän se ensiostaja maksaa suurimman osan lastenvaatteista, ihan totta, mutta siitä huolimatta jälleenmyyntiarvo on olemassa ja se tietysti vaihtelee vaatelajeittain ja kunnon mukaan. Lähes uudenveroista arvokasta ulkohaalaria voi myydä ihan hyvällä hinnalla, kun se joku hintatietoinen kyllä aina on olemassa, joka saa hyvää halvalla. Risat vaatteet nyt on aina risoja tietenkin. 

Tuossa kertaostostrategiassa on omat säästönsä, vaikka itse vaatteet olisivat kalliimmat, niin piilokulut jäävät pois. Kirpparien kiertely ja nettipalstoilta sekä verkkokaupoista ostelu lisäävät kovasti kaikenlaisia autoilu- ja postikuluja. 

Mutta tietysti aina on jonkinverran tehtävä trade-off:ia rahan ja helppouden välillä. Jos tahtoo säästää kaiken mahdollisen, niin pitää vaan uhrata paljon aikaa ja vaivaa edullisimpien ja sopivien metsästämiseen jälkimarkkinoilta. Jos kaipaa aikaa ja mielenrauhaa, niin siitä pitää hieman pulittaa. Valintakysymys tämäkin. Käyttää sitten säästyneen ajan vaikkapa lasten kanssa leikkimiseen sen sijaan että istuu nenä tabletin ruudussa viikkokaupalla kaikki illat nettilöytöjä metsästämässä - lapsistaan huolehtivaa supervahempaa itsestään maalaillen. Jos vähän provoilisin palstan hengessä. :)

Ei kukaan ole väittänytkään että se ostamine olisi jotenkin ylivoimaista. Mistä sellaista sait päähäsi?

Se ei vaan edelleenkään poista sitä että lasten vaatteiden rumba teettää töitä ja vaatii aikaa ja vaivaa.

Öö. Mistä sait päähäsi, että olisin saanut jotain päähäni? 

Kyseessä oli vain yksi havainnollistava esimerkki siitä, kuinka sitä kulutettavaa aikaa ja vaivaa voi metatyön avulla vähentää, kun tekee oikein. Voi tehdä huonoakin metatyötä, mikä lsiää ajan ja vaivan kulutusta. Metatyön määrä siis ei ole vakio, eikä sen tuloksena syntyvän työn määräkään. 

Öö. Öö.

Et ole kertonut mitään järisyttävää tai ”oikeaa”. Kyllä kaikki pyrkii ostamaan mahdollisimman paljon kerralla.

Silti ne vaiheet on edelleen ihan se että käydään läpi jo kotona olevat varastot, kierrätetään pienemmille isommilta, tehdään lista mitä puuttuu ja hankitaan ne puuttuvat.

Ja myydään ne liian pienet ja lahjoitetaan loput.

Mitä varsinaisesti uutta sinä toit keskusteluun?

Eri järjestys, yhden vaiheen keventäminen ja viimeisen hävittäminen. Kaikki eivät pyri ostamaan kaikkea kerralla, eivätkä osta.

Nimellisesti samat työvaiheet ovat, mutta prosessia voi sujuvoittaa. Liukuhihna-ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamista kehiin sekä overheadin leikkaamista, niin monet arkihommat helpottuvat.

En kyllä tunne ketään äitiä, joka ei pyrkisi tekemään tätä tehokkaati. Ja millä tavalla sinä hävitit viimeisen vaiheen, kun juuri kerroit myyväsi ylimääräisiä ja lahjoittavasi loput.

Ja voin muuten vinkata että toimiva ja tehokas kirppis kahdesti vuodessa on huomattavasti tehokkaampaa kuin tuo yksittäisten tuotteiden kaupittelu.

Saahan sitä pyrkiä vaikka presidentiksi. Pelkkä pyrkimys ei vielä takaa taitoja tai onnistumista. Varmasti kannattaakin vähentää yksikkökohtaista metatyötä myös jälleenmyynnissä, enhän toki sitä kiistä.

Ja se sinun ratkaisusi marssia iiiiiisoooon kauppaan on ihan samanlainen pyrkimys. Ei se vielä takaa yhtikkäs mitään.

Mitä ajat takaa? Se on yksi ratkaisun osa pyrkimyksessä vähentää vaaterumban vaivaa. Menikö tämä jotenkin sulta ohi? Monta reissua pikkukauppoihin on selkeästi vaivalloisempaa.

Ei mennyt. Se on edelleen vain pyrkimys.

Ja se vaivalloisuus riippuu muuten myös mm siitä missä asuu. Itse asun ison kauppakeskuksen naapurissa, kuljen töihin, kotiin, harrastuksiin aina sen kauppakeskuksen läpi. Joskus kuusikin kertaa päivässä. Minulle se piipahtelu useaan kauppaan ei olii millään tavalla vaivalloisempaa kuin yksi reissu jättikauppaan.

Ymmärrät varmasti että av-palstalle ei ole kokoonnuttu puhumaan juuri sinun elämästäsi vaikka se epäilemättä loistelias onkin.

Vierailija
245/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Synttärit, neuvolat, vasut ovat kerran vuodessa. Ei aiheuta mitään stressiä, koska ovat helppo hoitaa. 

En ole myöskään ikinä ymmärtänyt tätä "vaaterumbaa" ja se ylivoimaisuutta. Koneen täyttäminen kestää 2 minuuttia. Pyykkien asettelu narulle tai kuivausrumpuu lastaaminen 2 minuuttia. Viikaus hyllyyn maks 10 minuuttia ja lapset ovat olleen siinä mukana pienestä asti. 

Kokkailu on mukavaa ja vaikeinta on keksiä mikä olisi viikon menu. 

Tottakai puuhaa riittää, mutta ei tuo edelleenkään ole mikään sankaritaitoja vaativa suoritus. Toki kaikesta voi tehdä vaikeaa. 

Ihan ohis, oletko koskaan ripustanut pyykkejä? 7 kg:n koneellinen sekalaista pikkupyykkiä ei ripustu 2 minuutissa, ellet jätä pyykkejä myttyyn, nurinpäin ja sukat pareitta. Jolloin käytät näihin aikaa myöhemmin.

Ihan ohis, oletko koskaan kuullut kuivausrummusta? 

Kuivausrumpu kuluttaa vaatteita. Itse käytän sitä vain lakanoille ja pyyhkeille. Joskus sukille.

Ja jos kuivatat siellä rummussa 7 kiloa pyykkiä, et sitä nyt kyllä todellakaan lataa, setvi ja viikkaa ja vie oikeisiin kaappeihin 12 minuutissa. Jo pelkkiin sukkiin menee tuo aika.

Sitäpaitsi tää ketju käsittelee metatöitä. Pyykinpesu ei ole metatyö.

Ihan kiinnostuksesta, mitä on sitten se metatyö jos tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto ym on töitä?

Nuo on kotitöitä.

Metatöitä on kaikki se aivotyö yms säätö joka vaadiraan että perhe ja huusholli pyörii.

Metatyö säästää työssä. Metatyötä on esimerkiksi miettiä, missä välissä pesee pyykit, jotta ne ovat kuivia ajoissa. Ja sovittaa se työ kaikkiin muihin kotitöihin eli aikatauluttaa askareet. Metatyötä on myös miettiä, kannattaisiko ostaa se kuivausrumpu helpottamaan elämää. 

Jos metatyön tekee huonosti, niin se kerryttää itse itseään, vaikka työmäärä pysyy samana. Jos samat rutiinityöt joutuu jatkuvasti ja uudelleen suunnittelemaan ja miettimään, on huono metatyötaidossa. Se kuormittaa. Ei niinkään se varsinainen työ.

Huonosti metatyötaitoinen saattaa kuluttaa viikon kaiken liikenevän ajan joka sesongin vaihtuessa vaatesuunnittelurumbaan. Metatyönsä taitava hoitaa sen illassa. Tehokas strategia on kullanarvoinen hermojen säästäjä tällaisissa hommissa. Jos jokaikisen potkupuvun kanssa nykertää viisi minuuttia pohdiskellen maailmanparantamista siinä samalla, kyllä kuluu aikaa ja metaa, mutta työtä ei juuri tulokseksi muutu. 

Tehokasta metatyötä voi olla vaikkapa sellainen strategia, että lompsii ISOON lastenvaatteita myyvään liikkeeseen ja ostaa kaikille lapsille joka kauden aluksi kaikki tarpeelliset vaatteet ja tarvikkeet kerrallaan. Siis koko paletti, eikä yksittäisiä korvaushankintoja puolipieniksi tai vähän kulahtaneiksi osoittautuvien yksittäisharkinnalla sieltä sun täältä haalien ja vertaillen. Tällainen ostosreissu voi viedä puoli päivää, mutta sen hoitaa yksinkertaisella ostoslistalla joka säilyy lapsesta ja vuodesta toiseen samana. Listaa apunakäyttäen voi toki ruksia siitä yli ennalta sellaiset esimerkiksi isommilta lapsilta pienemmille periytyvät, joita ei tarvitse uusia. Sen tekee aika nopeasti. 

Sitten kun vaatteet ja varusteet vanhenevat/hapantuvat/jäävät pieniksi lopullisesti, niitä voi myydä eteenpäin tai muutoin kierrättää ja kelvottomimmat hävittää. Ihan silleen juoksevasti arjen ohessa. 

Tämä sitoo hieman pääomia lastenvaatteisiin, mutta on tehokas ja toimiva tapa. Ison osan pääomista saa kuitenkin takaisin kun myy hyvälaatuisina tarpeettomat pois, jos oma katras ei ole riittävän suuri kuluttamaan kaikkea loppuun. Yhtä kaikki, säästöä se silloinkin on. Lastenvaatteet kestävät tietyn määrän sukupolvia riippumatta siitä, ostaako ne uutena vai käytettynä, ja rahanmenetys on suunnilleen sama joka tapauksessa, koska se arvo alenee joka kierrolla samassa suhteessa.

Sivusta.

Harvemmin niitä kaikkia samalla reissulla saa. Aina puuttuu jokin osa, koko on loppu, vaate ei istu jne. Ja perheen eri lapsille käy eri valmistajien vaatteet. Yhdelle istuu Reima, toiselle ei.

Tietyt koot on myös sellaisia että niitä saa oikeasti metsästää. Tyttöjen vaatteissa koko 134 on sellainen. Isoonkin kauppaan on saatettu tilata vain 1 tai 2 kappaletta. Toinen vaikea koko on siirtymä lastenvaatteista naisten kokoihin. Suomessa ei juuri myydä kokoa xxs.

Tuossa varmaan pätee joku 90/10 -nyrkkisääntö kuten monessakin hommassa. Oleellista on kuitenkin että jos edes sen 90% saa kerralla ja helposti, niin jäljellejäävien rippeiden metsästely ei enää ole iso homma siihen päälle, verrattuna siihen, että koko paketin kanssa toimisi samoin.

Vastaan samalla toiselle kommentoijalle hinnasta. Kyllähän se ensiostaja maksaa suurimman osan lastenvaatteista, ihan totta, mutta siitä huolimatta jälleenmyyntiarvo on olemassa ja se tietysti vaihtelee vaatelajeittain ja kunnon mukaan. Lähes uudenveroista arvokasta ulkohaalaria voi myydä ihan hyvällä hinnalla, kun se joku hintatietoinen kyllä aina on olemassa, joka saa hyvää halvalla. Risat vaatteet nyt on aina risoja tietenkin. 

Tuossa kertaostostrategiassa on omat säästönsä, vaikka itse vaatteet olisivat kalliimmat, niin piilokulut jäävät pois. Kirpparien kiertely ja nettipalstoilta sekä verkkokaupoista ostelu lisäävät kovasti kaikenlaisia autoilu- ja postikuluja. 

Mutta tietysti aina on jonkinverran tehtävä trade-off:ia rahan ja helppouden välillä. Jos tahtoo säästää kaiken mahdollisen, niin pitää vaan uhrata paljon aikaa ja vaivaa edullisimpien ja sopivien metsästämiseen jälkimarkkinoilta. Jos kaipaa aikaa ja mielenrauhaa, niin siitä pitää hieman pulittaa. Valintakysymys tämäkin. Käyttää sitten säästyneen ajan vaikkapa lasten kanssa leikkimiseen sen sijaan että istuu nenä tabletin ruudussa viikkokaupalla kaikki illat nettilöytöjä metsästämässä - lapsistaan huolehtivaa supervahempaa itsestään maalaillen. Jos vähän provoilisin palstan hengessä. :)

Ei kukaan ole väittänytkään että se ostamine olisi jotenkin ylivoimaista. Mistä sellaista sait päähäsi?

Se ei vaan edelleenkään poista sitä että lasten vaatteiden rumba teettää töitä ja vaatii aikaa ja vaivaa.

Öö. Mistä sait päähäsi, että olisin saanut jotain päähäni? 

Kyseessä oli vain yksi havainnollistava esimerkki siitä, kuinka sitä kulutettavaa aikaa ja vaivaa voi metatyön avulla vähentää, kun tekee oikein. Voi tehdä huonoakin metatyötä, mikä lsiää ajan ja vaivan kulutusta. Metatyön määrä siis ei ole vakio, eikä sen tuloksena syntyvän työn määräkään. 

Öö. Öö.

Et ole kertonut mitään järisyttävää tai ”oikeaa”. Kyllä kaikki pyrkii ostamaan mahdollisimman paljon kerralla.

Silti ne vaiheet on edelleen ihan se että käydään läpi jo kotona olevat varastot, kierrätetään pienemmille isommilta, tehdään lista mitä puuttuu ja hankitaan ne puuttuvat.

Ja myydään ne liian pienet ja lahjoitetaan loput.

Mitä varsinaisesti uutta sinä toit keskusteluun?

Eri järjestys, yhden vaiheen keventäminen ja viimeisen hävittäminen. Kaikki eivät pyri ostamaan kaikkea kerralla, eivätkä osta.

Nimellisesti samat työvaiheet ovat, mutta prosessia voi sujuvoittaa. Liukuhihna-ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamista kehiin sekä overheadin leikkaamista, niin monet arkihommat helpottuvat.

En kyllä tunne ketään äitiä, joka ei pyrkisi tekemään tätä tehokkaati. Ja millä tavalla sinä hävitit viimeisen vaiheen, kun juuri kerroit myyväsi ylimääräisiä ja lahjoittavasi loput.

Ja voin muuten vinkata että toimiva ja tehokas kirppis kahdesti vuodessa on huomattavasti tehokkaampaa kuin tuo yksittäisten tuotteiden kaupittelu.

Saahan sitä pyrkiä vaikka presidentiksi. Pelkkä pyrkimys ei vielä takaa taitoja tai onnistumista. Varmasti kannattaakin vähentää yksikkökohtaista metatyötä myös jälleenmyynnissä, enhän toki sitä kiistä.

Ja se sinun ratkaisusi marssia iiiiiisoooon kauppaan on ihan samanlainen pyrkimys. Ei se vielä takaa yhtikkäs mitään.

Mitä ajat takaa? Se on yksi ratkaisun osa pyrkimyksessä vähentää vaaterumban vaivaa. Menikö tämä jotenkin sulta ohi? Monta reissua pikkukauppoihin on selkeästi vaivalloisempaa.

Ei mennyt. Se on edelleen vain pyrkimys.

Ja se vaivalloisuus riippuu muuten myös mm siitä missä asuu. Itse asun ison kauppakeskuksen naapurissa, kuljen töihin, kotiin, harrastuksiin aina sen kauppakeskuksen läpi. Joskus kuusikin kertaa päivässä. Minulle se piipahtelu useaan kauppaan ei olii millään tavalla vaivalloisempaa kuin yksi reissu jättikauppaan.

Ymmärrät varmasti että av-palstalle ei ole kokoonnuttu puhumaan juuri sinun elämästäsi vaikka se epäilemättä loistelias onkin.

Ymmärrän. Siksihän tuolla lukee että ”vaivalloisuus riippuu myös mm siitä missä asuu” ja sen jälkeen mainitsen itseni esimerkkinä. Ensin yleinen havainto, sitten esimerkki. Kuten kunnolliseen argumentaatioon kuuluu.

Voisit sinäkin kokeilla sellaista. Kunnollista argumentointia, nälvimisen sijaan.

Vierailija
246/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo palataanpa asiaan jos ensin aaat muodostettua argumentin. Näsäviisastelu ja periaatteesta vastaan väittäminen ei sellaisia ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kylläpäs jotkut hankkivat lapsia typerien miesten kanssa, jos jotkut miehet todella ovat noin avuttomia, mitä ap:kin tuossa kuvailee, tai sitten se äiti oikeasti on se kotijyrä joka on aina oikeassa ja neuvoo ja nalkuttaa  miehelle joka asiasta ja lopulta mies ei vaan viitsi enää edes yrittää, kun se nainen nalkuttaa ja kitisee joka tapauksessa. Ja syy äidin väsymiseen on tasan ne kasvot, jotka tuijottaa peilistä takaisin.

Meillä ainakin mies on täysin kykenevä hoitamaan lapset, valmistamaan terveellistä ruokaa, ennakoimaan ja osaa pakata. Samoin kun tuttavapiirissäni kaikki isät, joille äiti on antanut tilaa olla isä.

Vierailija
248/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten isä ikinä osaisi ostaa oikeanlaisia vaatteita ja oikein, kun äiditkään eivät pääse oikeasta tavasta yksimielisyyteen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/285 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten isä ikinä osaisi ostaa oikeanlaisia vaatteita ja oikein, kun äiditkään eivät pääse oikeasta tavasta yksimielisyyteen?

TÄällä on kyllä äidit yksimielisiä. Tuo yksi inttäjä on vakioprovoilija, erikoistunut tähän naisten haukkumiseen ja varttitunnin ihmeresepteihin.

Vierailija
250/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on niin tasotonta miesvihan ja sukupuolistereotypioiden tykitystä ettei tähän oikeastaan kannattaisi osallistuakaan. Teen sen silti.

Oli puhe matkatavaroiden pakkaamisesta. Olkoon se hyvä esimerkki. Se ei ole sukupuolikysymys eikä kerro osaamattomuudesta, jos asioihin suhtautuu eri tavoin. Osa on ylihuolehtivia varmistajia, jotka pohtivat kaikki mahdolliset tilanteet ja kriisit ja varautuvat kaikkeen. He pakkaavat mukaan koko lääkekaapin ja kahden päivän varamuonat sekä kolminkertaisen määrän vaatekertoja kaikkiin eri sääolosuhteisiin. Osa on rentoja tilanteenmukaanluovijoita, jotka pakkaavat oikeasti ihan välttämättömimmän ja ottavat varalta rahaa, niin että yllätysten edessä puuttuvat jutut voi ostaa reissun päällä.

Tämä rennompi lähestymistapa voi olla myös opittua kokemusta. Mulla on takana työn puitteissa satoja matkapäiviä ja olen hiljalleen kehittänyt pakkaamisen ja muut lähdön rutiinit aika virtaviivaisiksi. Aiemmin pakkasin kaiken varman päälle ja tuplasti, joten raahasin isoissa laukuissa turhaa tavaraa ympäri maailmaa. Opin vähitellen käsittämään oikeasti tarpeelliset asiat ja tajusin, että on suorastaan vaikeaa päätyä matkoilla sellaisiin paikkoihin, joista ei löydy ruoka- ja vaatekauppaa sekä apteekkia varten säteeltä. Viimeinen silaus ennakkovarautumisen turhuuteen tuli, kun kaikki se huolella pakattu varmuus hävisi lentokenttien syövereihin pariin otteeseen, joten mukanani olikin sitten tasan se, mitä oli ylläni.

Lasten kanssa matkatessakin ne oikeasti välttämättömät asiat on melko vähät. Suurin osa varmisteluista on sellaista mitä voi suunnitellusti täydentää tai yllätyksissä hankkia reissun päällä. Tietty perussetti tarvikkeita on sama normaali kuin kotonakin, joten jos lapsen hoidosta mitään käsittää eli sitä tekee muutenkin, niin samalla kaavalla se menee matkallakin. Toki on hyvä haukkua isiä, jotka eivät ole kotonakaan lastaan koskaan esim täyttä vuorokautta omatoimisesti hoitaneet - mutta syyllistä voi alkaa vilkuilla peilin kautta silloin.

Lähdetään viikon etelänlomalle. Ensimmäiseen kolmeen päivään lapset eivät pääse uimaan tai leikkialueelle. Koska varusteita puuttuu.

Neljäs päivä ja viides päivä shoppaillaan niitä varusteita.

Kuudes päivä lomaillaan paitsi että istutaan hotellihuoneessa odottamassa lääkäriä, koska ei ole niitä lääkkeitä.

Seitsemäntenä lähdetään kotiin.

Kotona joka mukulalla on sitten vähän käytettyjä tarvikkeita läjäpäin. Joita äiti sitten lajittelee ja hinnoittelee kirpparille.

Ja viikon päästä tulee 300 euron ylimääräinen lasku tarvikkeista ja vaatteista joita ei olisi tarvinnut ostaa.

Meillä metsästettiin puolet Välimeren lomasta vaippoja meidän 2-vuotiaalle. Housuvaippoja ei ollutkaan kuin lähimmässä hypermarketissa, joten teimme sinne erikseen matkan. Väärillä vaipoilla sitten sotkimme esim. hotellin patjoja ja vaihdatimme niitä uusiin. Tosi hyvää ajankäyttöä lomalla. Kun neuvottiin, ettei vaippoja kannata Suomesta sinne rahdata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on niin tasotonta miesvihan ja sukupuolistereotypioiden tykitystä ettei tähän oikeastaan kannattaisi osallistuakaan. Teen sen silti.

Oli puhe matkatavaroiden pakkaamisesta. Olkoon se hyvä esimerkki. Se ei ole sukupuolikysymys eikä kerro osaamattomuudesta, jos asioihin suhtautuu eri tavoin. Osa on ylihuolehtivia varmistajia, jotka pohtivat kaikki mahdolliset tilanteet ja kriisit ja varautuvat kaikkeen. He pakkaavat mukaan koko lääkekaapin ja kahden päivän varamuonat sekä kolminkertaisen määrän vaatekertoja kaikkiin eri sääolosuhteisiin. Osa on rentoja tilanteenmukaanluovijoita, jotka pakkaavat oikeasti ihan välttämättömimmän ja ottavat varalta rahaa, niin että yllätysten edessä puuttuvat jutut voi ostaa reissun päällä.

Tämä rennompi lähestymistapa voi olla myös opittua kokemusta. Mulla on takana työn puitteissa satoja matkapäiviä ja olen hiljalleen kehittänyt pakkaamisen ja muut lähdön rutiinit aika virtaviivaisiksi. Aiemmin pakkasin kaiken varman päälle ja tuplasti, joten raahasin isoissa laukuissa turhaa tavaraa ympäri maailmaa. Opin vähitellen käsittämään oikeasti tarpeelliset asiat ja tajusin, että on suorastaan vaikeaa päätyä matkoilla sellaisiin paikkoihin, joista ei löydy ruoka- ja vaatekauppaa sekä apteekkia varten säteeltä. Viimeinen silaus ennakkovarautumisen turhuuteen tuli, kun kaikki se huolella pakattu varmuus hävisi lentokenttien syövereihin pariin otteeseen, joten mukanani olikin sitten tasan se, mitä oli ylläni.

Lasten kanssa matkatessakin ne oikeasti välttämättömät asiat on melko vähät. Suurin osa varmisteluista on sellaista mitä voi suunnitellusti täydentää tai yllätyksissä hankkia reissun päällä. Tietty perussetti tarvikkeita on sama normaali kuin kotonakin, joten jos lapsen hoidosta mitään käsittää eli sitä tekee muutenkin, niin samalla kaavalla se menee matkallakin. Toki on hyvä haukkua isiä, jotka eivät ole kotonakaan lastaan koskaan esim täyttä vuorokautta omatoimisesti hoitaneet - mutta syyllistä voi alkaa vilkuilla peilin kautta silloin.

Lähdetään viikon etelänlomalle. Ensimmäiseen kolmeen päivään lapset eivät pääse uimaan tai leikkialueelle. Koska varusteita puuttuu.

Neljäs päivä ja viides päivä shoppaillaan niitä varusteita.

Kuudes päivä lomaillaan paitsi että istutaan hotellihuoneessa odottamassa lääkäriä, koska ei ole niitä lääkkeitä.

Seitsemäntenä lähdetään kotiin.

Kotona joka mukulalla on sitten vähän käytettyjä tarvikkeita läjäpäin. Joita äiti sitten lajittelee ja hinnoittelee kirpparille.

Ja viikon päästä tulee 300 euron ylimääräinen lasku tarvikkeista ja vaatteista joita ei olisi tarvinnut ostaa.

Meillä metsästettiin puolet Välimeren lomasta vaippoja meidän 2-vuotiaalle. Housuvaippoja ei ollutkaan kuin lähimmässä hypermarketissa, joten teimme sinne erikseen matkan. Väärillä vaipoilla sitten sotkimme esim. hotellin patjoja ja vaihdatimme niitä uusiin. Tosi hyvää ajankäyttöä lomalla. Kun neuvottiin, ettei vaippoja kannata Suomesta sinne rahdata.

Minulle sanottiin aikoinaan että Pekingistä saa aivan kaikkea. Mentiin sinne helmikuussa ja missään ei ollut enää lasten talvivaatteita myynnissä. Vain kevätvaatteita.

Vierailija
252/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

aika huonoa suoritusta jos ei edes vaippoja tai uikkareita osaa löytää.

ihan tiedoksi, asioita voi kysyä , eikä vain itse etsiä hotellin nurkilla olevista kaupoista.

Pekingissä on talvikamppeita ympäri vuoden, kysyy vaan urheiluliikkeen myyjiltä esimerkiksi. Ne vain ei ole esillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

aika huonoa suoritusta jos ei edes vaippoja tai uikkareita osaa löytää.

ihan tiedoksi, asioita voi kysyä , eikä vain itse etsiä hotellin nurkilla olevista kaupoista.

Pekingissä on talvikamppeita ympäri vuoden, kysyy vaan urheiluliikkeen myyjiltä esimerkiksi. Ne vain ei ole esillä.

Meillä oli Pekingissä asuva ammattiopas, joka ei löytänyt.

Vierailija
254/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Isäni on koko uransa ollut rakennusmestari ja rakentanut ammattinsa osaavien timpureiden, putkimiesten, sähkömiesten jne kanssa kaiken näköistä. Minä olen pätevä ihan muilla aloilla, mutta koska isällä on aina jokin projekti kotonakin meneillään, niin olen monesti joutunut häntä auttamaan. Suurinta kitkaa aiheutta kun isä on tottunut selittämään asiat alan ammattilaisille, jotka tajuavat projektin kun vain näyttää paikan ja näyttää että tohon se pitäisi tulla, mutta minun kaltainen amatööri vaatisi enemmän rautalankaa ja tuumaustaukoja, kun hommat ei lähde samalla tavalla selkärangasta. Hänellä on myös aina tarkka visio siitä miltä homman pitäisi näyttää valmiina ja mitä kaikkea välivaiheita pitää tehdä ja muistaa, jotta homma tehtäisiin viimeisen päälle. Tämän vuoksi suvun mökillä on mm. routaeristys ja salaojat paljun alla olevalla kiveyksellä jne. Minusta suorittajaäideissä paljon samaa isäni kanssa. Tarkka visio, epäselvä ohjeistus, tinkimättömyys ja ärtyminen kun hommat ei mene just hänen suunnitelmien mukaan. 

Hyvä vertaus todellakin, koska ne äidit ovat opiskelleet äideiksi monta vuotta, tekevät sitä työkseen ja heillä on alaisiakin siinä - paitsi sitten ne isät ovat vain amatööriauttajia, jotka ovat ihan hukassa.... eiku=!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Olet oikeassa siinä että jokainen on yksilö ja yksilölliset voimavarat.

Mietin vaan listaasi, kuulostaa niin turjilta stresseiltä. Joku vasu. Mikä siinä stressaa? Jos ei siis ole erityislasta. Kerran vuodessa käy lätisemässä 30 min päiväkodilla. Joo, onhan se aika varattava, mutta töiden puolesta on muutenkin 100 kalenterimerkintää. Ja neuvola. Päiväkoti-ikäisellä. Kerran vuodessa. Oikeastiko joku ottaa stressin tällaisesta asiasta ja uupuu.

Mies ollut reissutöissä aina ja olen käytännössä aina huolehtinut nuo yksin. Harrastuskuskaukset välillä stressasi kun oli kolme urheilevaa lasta. Mutta joku neuvola ja vasu. Ei ole jäänyt millään tasolla mieleen.

Meillä on kolme lasta, joiden pakolliset käynnit:

- 3x vasu/tavoitekeskustelu puolivuosittain päiväkodilla/koululla; kesto 30-60 min + matkat

- 3x neuvola/terveystarkastus vuosittain (syksy)

- 3x hammastarkastus vuosittain (syksy)

- 2x lauantaikoulupäivä (syksy, vanhemmat mukana)

- 3x joulujuhla (syksy)

Tuosta tulee yhteensä 14 pakollista käyntiä, joista kaikki ovat työaikaan, paitsi lauantaikoulupäivät. Sen lisäksi muut käynnit. Ja meillä vielä pari erkkalasta, joilla viikottaiset kuljetukset terapiaan, yhdellä oikomishoito, toisella silmälasit... vaikka ei olisi kuin pari käyntiä vuodessa, niin kyllä niitä riittää joka viikolle.

Vierailija
256/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Olet oikeassa siinä että jokainen on yksilö ja yksilölliset voimavarat.

Mietin vaan listaasi, kuulostaa niin turjilta stresseiltä. Joku vasu. Mikä siinä stressaa? Jos ei siis ole erityislasta. Kerran vuodessa käy lätisemässä 30 min päiväkodilla. Joo, onhan se aika varattava, mutta töiden puolesta on muutenkin 100 kalenterimerkintää. Ja neuvola. Päiväkoti-ikäisellä. Kerran vuodessa. Oikeastiko joku ottaa stressin tällaisesta asiasta ja uupuu.

Mies ollut reissutöissä aina ja olen käytännössä aina huolehtinut nuo yksin. Harrastuskuskaukset välillä stressasi kun oli kolme urheilevaa lasta. Mutta joku neuvola ja vasu. Ei ole jäänyt millään tasolla mieleen.

Meillä on kolme lasta, joiden pakolliset käynnit:

- 3x vasu/tavoitekeskustelu puolivuosittain päiväkodilla/koululla; kesto 30-60 min + matkat

- 3x neuvola/terveystarkastus vuosittain (syksy)

- 3x hammastarkastus vuosittain (syksy)

- 2x lauantaikoulupäivä (syksy, vanhemmat mukana)

- 3x joulujuhla (syksy)

Tuosta tulee yhteensä 14 pakollista käyntiä, joista kaikki ovat työaikaan, paitsi lauantaikoulupäivät. Sen lisäksi muut käynnit. Ja meillä vielä pari erkkalasta, joilla viikottaiset kuljetukset terapiaan, yhdellä oikomishoito, toisella silmälasit... vaikka ei olisi kuin pari käyntiä vuodessa, niin kyllä niitä riittää joka viikolle.

No tehkää vielä neljäs erkkarilapsi niin saatte sen vuoden väsynein äiti-kruunun. erkkari=eristysnauha

nuistakin jutuista lapset voi mennä yksinään suurimpaan osaan.

Vierailija
257/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Olet oikeassa siinä että jokainen on yksilö ja yksilölliset voimavarat.

Mietin vaan listaasi, kuulostaa niin turjilta stresseiltä. Joku vasu. Mikä siinä stressaa? Jos ei siis ole erityislasta. Kerran vuodessa käy lätisemässä 30 min päiväkodilla. Joo, onhan se aika varattava, mutta töiden puolesta on muutenkin 100 kalenterimerkintää. Ja neuvola. Päiväkoti-ikäisellä. Kerran vuodessa. Oikeastiko joku ottaa stressin tällaisesta asiasta ja uupuu.

Mies ollut reissutöissä aina ja olen käytännössä aina huolehtinut nuo yksin. Harrastuskuskaukset välillä stressasi kun oli kolme urheilevaa lasta. Mutta joku neuvola ja vasu. Ei ole jäänyt millään tasolla mieleen.

Meillä on kolme lasta, joiden pakolliset käynnit:

- 3x vasu/tavoitekeskustelu puolivuosittain päiväkodilla/koululla; kesto 30-60 min + matkat

- 3x neuvola/terveystarkastus vuosittain (syksy)

- 3x hammastarkastus vuosittain (syksy)

- 2x lauantaikoulupäivä (syksy, vanhemmat mukana)

- 3x joulujuhla (syksy)

Tuosta tulee yhteensä 14 pakollista käyntiä, joista kaikki ovat työaikaan, paitsi lauantaikoulupäivät. Sen lisäksi muut käynnit. Ja meillä vielä pari erkkalasta, joilla viikottaiset kuljetukset terapiaan, yhdellä oikomishoito, toisella silmälasit... vaikka ei olisi kuin pari käyntiä vuodessa, niin kyllä niitä riittää joka viikolle.

No tehkää vielä neljäs erkkarilapsi niin saatte sen vuoden väsynein äiti-kruunun. erkkari=eristysnauha

nuistakin jutuista lapset voi mennä yksinään suurimpaan osaan.

Kuten mihin?

Ohis

Vierailija
258/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Olet oikeassa siinä että jokainen on yksilö ja yksilölliset voimavarat.

Mietin vaan listaasi, kuulostaa niin turjilta stresseiltä. Joku vasu. Mikä siinä stressaa? Jos ei siis ole erityislasta. Kerran vuodessa käy lätisemässä 30 min päiväkodilla. Joo, onhan se aika varattava, mutta töiden puolesta on muutenkin 100 kalenterimerkintää. Ja neuvola. Päiväkoti-ikäisellä. Kerran vuodessa. Oikeastiko joku ottaa stressin tällaisesta asiasta ja uupuu.

Mies ollut reissutöissä aina ja olen käytännössä aina huolehtinut nuo yksin. Harrastuskuskaukset välillä stressasi kun oli kolme urheilevaa lasta. Mutta joku neuvola ja vasu. Ei ole jäänyt millään tasolla mieleen.

Meillä on kolme lasta, joiden pakolliset käynnit:

- 3x vasu/tavoitekeskustelu puolivuosittain päiväkodilla/koululla; kesto 30-60 min + matkat

- 3x neuvola/terveystarkastus vuosittain (syksy)

- 3x hammastarkastus vuosittain (syksy)

- 2x lauantaikoulupäivä (syksy, vanhemmat mukana)

- 3x joulujuhla (syksy)

Tuosta tulee yhteensä 14 pakollista käyntiä, joista kaikki ovat työaikaan, paitsi lauantaikoulupäivät. Sen lisäksi muut käynnit. Ja meillä vielä pari erkkalasta, joilla viikottaiset kuljetukset terapiaan, yhdellä oikomishoito, toisella silmälasit... vaikka ei olisi kuin pari käyntiä vuodessa, niin kyllä niitä riittää joka viikolle.

No tehkää vielä neljäs erkkarilapsi niin saatte sen vuoden väsynein äiti-kruunun. erkkari=eristysnauha

nuistakin jutuista lapset voi mennä yksinään suurimpaan osaan.

Vähintään toisen vanhemman edellytetään osallistuvan noihin. Ja niihin liittyy myös paljon täytettäviä ja kuitattavia kaavakkeita. Yhdessä ja erikseen hoidettavia.

Vierailija
259/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten isä ikinä osaisi ostaa oikeanlaisia vaatteita ja oikein, kun äiditkään eivät pääse oikeasta tavasta yksimielisyyteen?

TÄällä on kyllä äidit yksimielisiä. Tuo yksi inttäjä on vakioprovoilija, erikoistunut tähän naisten haukkumiseen ja varttitunnin ihmeresepteihin.

Sä luulet vaan että on olemassa yksi inttäjä. Tosiasiasiassa se inttäjä olet sinä itse ja vastaat satunnaisille kommentoijille aina samalla äkäisyydellä kuvitellen kurmivasi arkkivihollistasi. So sad.

Vierailija
260/285 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen. 

Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä. 

Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko. 

Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne. 

Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.

Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.

Synttärit, neuvolat, vasut ovat kerran vuodessa. Ei aiheuta mitään stressiä, koska ovat helppo hoitaa. 

En ole myöskään ikinä ymmärtänyt tätä "vaaterumbaa" ja se ylivoimaisuutta. Koneen täyttäminen kestää 2 minuuttia. Pyykkien asettelu narulle tai kuivausrumpuu lastaaminen 2 minuuttia. Viikaus hyllyyn maks 10 minuuttia ja lapset ovat olleen siinä mukana pienestä asti. 

Kokkailu on mukavaa ja vaikeinta on keksiä mikä olisi viikon menu. 

Tottakai puuhaa riittää, mutta ei tuo edelleenkään ole mikään sankaritaitoja vaativa suoritus. Toki kaikesta voi tehdä vaikeaa. 

Ihan ohis, oletko koskaan ripustanut pyykkejä? 7 kg:n koneellinen sekalaista pikkupyykkiä ei ripustu 2 minuutissa, ellet jätä pyykkejä myttyyn, nurinpäin ja sukat pareitta. Jolloin käytät näihin aikaa myöhemmin.

Ihan ohis, oletko koskaan kuullut kuivausrummusta? 

Kuivausrumpu kuluttaa vaatteita. Itse käytän sitä vain lakanoille ja pyyhkeille. Joskus sukille.

Ja jos kuivatat siellä rummussa 7 kiloa pyykkiä, et sitä nyt kyllä todellakaan lataa, setvi ja viikkaa ja vie oikeisiin kaappeihin 12 minuutissa. Jo pelkkiin sukkiin menee tuo aika.

Sitäpaitsi tää ketju käsittelee metatöitä. Pyykinpesu ei ole metatyö.

Ihan kiinnostuksesta, mitä on sitten se metatyö jos tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto ym on töitä?

Nuo on kotitöitä.

Metatöitä on kaikki se aivotyö yms säätö joka vaadiraan että perhe ja huusholli pyörii.

Ihan ohis, mutta ihan uraakin tehneenä minä olen sitä mieltä, että metatyö on ihmisen tehokkuuden pahin vihollinen. Jokaista asiaa voi halutessaan märehtiä, kunnes uupuu. Itsekin tapasin aloittelevana esimiehenä miettiä kaikenmoisia skenaarioita ihan loputtomiin, ja mikä vielä pahinta: miettiä päätöksiään jälkikäteen.

Asiat pitää pistää yksi kerrallaan paperille tai läppärille, päättää mitä tekee niille, ja sitten suorittaa tarpeelliset toimet (toteutus, delegointi, muistutus itselle myöhemmäksi). Ne asiat, joille ei osaa tai voi sillä hetkellä tehdä mitään, pitää osata unohtaa.

Tuo "kuhan vaan toteuttaa" on helppoa, jos ei ole rahasta pula. Mutta jos joutuu miettimään hankintojen ajankohtaa, odottamaan ja etsimään tarjouksia, kyttäämään netti- ja live-kirppiksiä, niin ei olekaan niin helppoa. Uskoisin, että monella on kyse siitä, että hankintoja ei voi vaan voi marssia hakemaan ekasta kaupasta.