Tekeeköhän lastenvalvoja lasun?
Soitin lastenvalvojalle ja sovin ajan huoltajuus- yms. papereiden kirjoittamiseen. Eron syy on miehen alkoholismi :< Kumpikin meistä on sitä mieltä että minä, raitis äiti, otan nyt täyden vastuun muksusta myös paperilla, ja mies muuttaa pois sekä hilaa itsensä hoitoon.
Sanoin puhelimessa eron syyn. Asiasta täytyy tietysti puhua tapaamisella, mutta minua alkoi nyt kuumottaa, että voiko meistä nyt tuon maininnan perusteella tuosta vaan lähteä lasu-ilmoitus kun paljastin että toisella vanhemmalla on alkoholismi? Kotioloissa tuo sairaus näkyy "vain" siten, vaan mies häviää reissuilleen päiväkausiksi... vaan sitähän ei tiiä kukaan! Ulospäin "täydellinen perhe" ja niinpoispäin. Pelkään leimautumista ihan hulluna.
T.nimim. Hölmö
Kommentit (45)
Ensinnäkin teistä ei lähde lasua missään tapauksessa. Vain lapsesta se olisi mahdollista. Tuossa tapauksessa ei ole mitään syytä lasuun eikä sellaista tulla tekemään. Miksi ihmeessä tehtäisiin.
Meistä tehtiin lasu, koska isä oli alkoholisoitunut. Lapsesta ei tullut lastensuojelun asiakasta, koska olin jo saanut asunnon muualta, asuimme kuitenkin virallisesti tuolloin saman katon alla.
Viranomaisen kuuluu tehdä lapsesta lasu jos ns huoli herää. Se herää aivan varmasti jos toinen vanhemmista on alkoholisti.
Vierailija kirjoitti:

Olit siis tuolloin alaikäinen itsekin.
Ja taas tää sanasaivartelija on täällä...
Vierailija kirjoitti:
Viranomaisen kuuluu tehdä lapsesta lasu jos ns huoli herää. Se herää aivan varmasti jos toinen vanhemmista on alkoholisti.
Ei herää jos alkoholisti vanhempi ei asu samassa paikassa kuin lapsi.

Kyllä herää. Lapsi on voinut jo vaurioitua, osoitetiedot ei ehkä pädekään, alkoholisti ehkä häiriköi. Tasan varmasti tulee lastensuojelu tutkimaan tilanteen.
Jos lastenvalvoja kokee aiheelliseksi tehdä ilmoituksen tavattuamme, sille ei voi mitään - sitten tehdään yhteistyötä.
Lähinnä tässä mietin, voiko eron syyn kertominen puhelimessa jo laittaa lasu-ruljanssin käyntiin. Tietysti sanoin että olemme muuttamassa erillemme yhteisymmärryksessä. Koitan kaikella järjellä miettiä että ei mulla ja lapsella mitään hävettävää ole, mutta ahdistaa ajatella kaikenmaailman merkintöjä papereissa.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos lastenvalvoja kokee aiheelliseksi tehdä ilmoituksen tavattuamme, sille ei voi mitään - sitten tehdään yhteistyötä.
Lähinnä tässä mietin, voiko eron syyn kertominen puhelimessa jo laittaa lasu-ruljanssin käyntiin. Tietysti sanoin että olemme muuttamassa erillemme yhteisymmärryksessä. Koitan kaikella järjellä miettiä että ei mulla ja lapsella mitään hävettävää ole, mutta ahdistaa ajatella kaikenmaailman merkintöjä papereissa.-Ap
Kyllä voi. Voi tehdä vaikkei edes olisi ouhunut kanssasi. Se on se huolihommeli sellainen. Mitään asioitaan ei kannata hölistä kenellekään. Ikinä.
Lapseni isä ei koskaan vienyt lasta vaunuissa ulos, hakkasi, ryyppäsi, oli monet kerrat putkassa.
Sitten kun äiti ahdistuu niin kaikki on äidin vika vaikka hän on tehnyt miltei kaikkensa päästäkseen eroon miehestä.
Mies saa olla mitä vain,
Äideille on eri standardit! Ihan vielä vaikka 2080 luvulla!
Sanot että ei ryyppää kotona vaan on muualla.

Just näin. Periaatteessa kannustetaan ihmisiä avoimuuteen ja moni vilpitön/ihmisiin perusluottavainen ihminen saa tuta ettei kannata puhua kenelläkään mitään.
Minun lapsistani teki Väestöliiton perheneuvoja lastensuojeluilmoituksen kun mielenterveysongelmainen sukulainen satuili hänelle höpöjä.
Siis se lasu tehtiin lapsista joita ko ihminen ei ollut ikinä kuunaan edes tavannut, ei minua, ei miestä, ei ketään joka edes olisi koskaan ollut puhelinessa tekemisissä kanssamme.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni isä ei koskaan vienyt lasta vaunuissa ulos, hakkasi, ryyppäsi, oli monet kerrat putkassa.
Sitten kun äiti ahdistuu niin kaikki on äidin vika vaikka hän on tehnyt miltei kaikkensa päästäkseen eroon miehestä.
Mies saa olla mitä vain,
Äideille on eri standardit! Ihan vielä vaikka 2080 luvulla!
Kuule jos äiti on baarissa niin lasu tehdään todennäköisemmin kuin isästä.
Voisi on hyvä tutkimusaihe.
Vaikka tehtäisiinkin lasu niin siitä ei lähde mikään "ruljanssi pyörimään". Lastensuojelu tekee ensin ainoastaan kartoituksen lastensuojelun tarpeesta. Tämä voi olla kotikäynti tai puhelinsoitto. Tuossa tilanteessa he hyvin todennäköisesti toteavat vain, että ei ole tarvetta jatkotoimenpiteisiin. Eli älä huoledi vaikka lasu tehtäisiinkin, ei ole paha asia.

Ahdistunut ketjun aloittaja kiittää tästä selvennöksestä.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tehtäisiinkin lasu niin siitä ei lähde mikään "ruljanssi pyörimään". Lastensuojelu tekee ensin ainoastaan kartoituksen lastensuojelun tarpeesta. Tämä voi olla kotikäynti tai puhelinsoitto. Tuossa tilanteessa he hyvin todennäköisesti toteavat vain, että ei ole tarvetta jatkotoimenpiteisiin. Eli älä huoledi vaikka lasu tehtäisiinkin, ei ole paha asia.
Paitsi että se on sitten ihan tuurista kiinni, kuka sieltä sattuu vastaan. Tuurista ja pärstäkertoimesra.
Nykyään joku tekee lasun jos pieraiset samassa tilassa lapsen kanssa. Tervettä meininkiä. Ja systeemi kuormittuu ja me veronmaksajat maksamme kaiken
Meillä oli vuosia siten samanlainen tilanne. Lastenvalvoja ei tehnyt lasua juuri sen takia, kun mies ei juonut kotona vaan lähti aina omille teilleen. Kotona oli selvin päin.