Lue keskustelun säännöt.
Epärealistiset pelkokohtaukset ja asioiden vatvonta. Apuja ja vertaistukea kaivataan!
02.09.2019 |
Olen kyllä terapiassa, mutta toistaiseksi en ole saanut näitä kuriin ja terapia ei ole auttanut. Olen aina ollut normaalia ahdistusalttiimpi, mutta aiemmin en koskaan ole saanut tällaisia järjettömäksi kasvavia pelkoja ihan ihme asioista. Miehen mielestä mulla on vilkas mielikuvitus ja yhdistettynä ahdistukseen tulos on sitten tämä. Nyt näitä pelkojuttuja on tasaseen vuoden aikana tullut ja menen tän kohtauksen tullessani aivan järjiltäni (realismintaju katoaa) ja tää pahin pelkotila saattaa kestää tunteja ja sitten ahdistun vielä kauan sen jälkeenkin asiasta. Jotain OCD-tyyppistä oireilua varmaan, koska ajatus jää pakonomaisesti päälle ja vatvon.
Saatan vaikka lukea jonkun uutisen jostain aiheesta ja siitä sitten muistaa, että ai niin mullahan oli silloin vuonna x.. No normaali ihminen varmaan ajattelisi, että entäs sitten tai se vaan kävisi mielessä. Mulle ei käy noin.Tästä lähtee ihan järjetön pelkokierre. En kohta enää voi oikeasti lukea uutisia tai tehdä ylipäänsä varmaan mitään, koska alan pelätä ja kehitellä itselleni pelonaiheita. Keksin melkein mistä vaan jotain, jota voin peilata omiin tekemisiini/omaan elämään.
Otetaanpa esimerkki muutaman kuukauden takaa, siis tästä tuli tällainen pelkotila. Luin uutisen eräästä tappavasta infektiotaudista, jonka voi saada kaukomailta tietyissä tilanteissa. Muistin heti olleeni kuukausia sitten kaukomailla eräässä tilanteessa ja jäin pohtimaan, olenko voinut saada tämän taudin, koska harvinaisissa tapauksissa itämisaika voi olla pitkä. Aloin itkemään ja panikoimaan, että entä jos mä en vaikka huomannutkaan jotain asiaa tai muistan väärin, että mulla olikin varmaan joku taudin tarttumista edistävä juttu siinä tilanteessa.
Googlaan kaikki mahdolliset ja menen vaan enemmän paniikkiin. Itkin tätä tunteja kotona, mies oli aivan hölmistynyt että mistä edes ymmärrän muistaa koko asiaa.. Olin ihan varma, että nyt oon saanut sen ja asialle ei enää voi tehdä mitään. Soitin lääkäriin ja sieltä olivat sitä mieltä, että ei ole mahdollista saada tuosta tilanteesta ja kiitos hei, eivät edes kysyneet milloin tää tapahtui. En tosiaan kehdannut kertoa, että tilanne tapahtui kuukausia sitten eikä just nyt ja jotenki mua hävetti ihan soittaakin tästä.. Silti en jotenkaan usko kunnolla ja asia jää pyörimään mieleen.
Tämän tyyppisiä juttuja tapahtuu paljon. Saatan vaikka lukea, että joku on syöttänyt luottokorttitiedot jonnekin ja ne ovat levinneet sieltä. Tästä alan ahdistua ja pelätä, että onko munkin tiedot kyseisestä palvelusta levinneet.. Tai muistan, että tein kerran töissä asian x ja se ei kyllä mennyt ehkä ihan oikein, entä jos en tarkistanut jne jne..
Olen tän kohtauksen aikana oikeasti ihan tosi peloissani ja aina päätän, että ens kerralla ku tulee tämmönen niin en googlaa. Silti vaan AINA googlaan ja päädyn löytämään sieltä jotain, joka lisää paniikkia. Elämä on tosi raskasta kun olen alkanut ihan jo välttelemään uutisia, koska pelkään, että keksin sieltä jonkun uuden paniikin aiheen.
Mistä tää tällainen oikeen johtuu ja kun olo ei sitten millään helpota? Ei mulla auta se, että joku toinen sanoo että ei oo oikeen mahdollista tollanen tai jos joku muu jotenkin vakuuttaa, että riski johonkin asiaan on tosi pieni ja anna olla, älä mieti.. Yleensä mies sanoo, että älä mieti tuommosia ja ei hän ainakaa jaksais päätään vaivata.. Ei tehoa järkipuhe. Ei auta, että yritän selvittää asiaa/googlata, menee vaan pahemmaksi. Olen kokeillut tilanteissa sitäkin, että yritän hyväksyä että niin on voinut käydä ja ajatella, että toivotaan nyt parasta. Eli tavallaan hyväksyn tilanteen ja en selvitä sitä sen enempää. Seurauksena kuitenkin on vaan vielä suurempi paniikki, että nyt ainakin kuolen tähän jne..
Kommentit (63)
Ahdistuneisuushäiriö. Siinä on taipumus ahdistua pie sitäkin asioista suhteettoman paljon. Itselläni on se myös, lääkityksen avulla pysyy kurissa jossain määrin. Soita lääkäriin aika, elämäsi helpottaa kun aloitat lääkityksen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuneisuushäiriö. Siinä on taipumus ahdistua pie sitäkin asioista suhteettoman paljon. Itselläni on se myös, lääkityksen avulla pysyy kurissa jossain määrin. Soita lääkäriin aika, elämäsi helpottaa kun aloitat lääkityksen!
Mikä lääke sulla on? Mä joskus kokeilin masennukseen olikohan sen nimi nyt Cipralex. Silloin ei ollut näin pahaa ahdistusta niin en tiedä auttaisiko se tämmöseen. Olen miettinyt voiko hormonitoiminnan heittely tehdä tätä pahenemista? Minulla on tähän aikaan vaihdettu hormonaalista ehkäisyä suuntaan jos toiseenkin eli toiminta on koko ajan jotenkin ollut sekaisin.
Ap
Samanlaista täälläkin. Jatkuvasti sitten pyörii kaikenlaiset huolet mielessä, ja sitten taas googlaillaan ja menee yöunet joskus. Jonain päivinä tuntuu että jotain pahaa tapahtuu jne
Sitten mietitään olenko unohtanut jotain tärkeää, lapsen hammaslääkärin tai neuvolan, tai unohdinko soittaa sinne ja tänne kohta taas joku kyselee.
No tuo on nyt näin lyhyesti "minun huolet"
En tiedä tosiaankaan mitä tässä voi tehdä, jotta voisi lopettaa tämän yli huolehtimisen.
Mua kiinnostaisi lääkekokemuksissa, miten selvitä niistä itsetuhoajatuksista jotka lääkkeistä tulee toteuttamatta niitä, masennuslääkkeistä siis? Ja miten saada mielihyvää asioista kun lääkkeitä syö eikä normaalit asiat enää kiinnosta.
Ja mikä lääke? Mä en jaksaisi kokeilla enää yhtäkään, niin mahdollisimman varman ja toimivan vinkin kun saisi, että olisi edes teoriassa mahdollisuus voida paremmin. Mulla tulee pakokauhu siitä lääkkeiden antamasta olosta, että siihenkin jos olisi jollain vinkkiä miten sen kestää kun ei ole oma normaali itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Samanlaista täälläkin. Jatkuvasti sitten pyörii kaikenlaiset huolet mielessä, ja sitten taas googlaillaan ja menee yöunet joskus. Jonain päivinä tuntuu että jotain pahaa tapahtuu jne
Sitten mietitään olenko unohtanut jotain tärkeää, lapsen hammaslääkärin tai neuvolan, tai unohdinko soittaa sinne ja tänne kohta taas joku kyselee.
No tuo on nyt näin lyhyesti "minun huolet"
En tiedä tosiaankaan mitä tässä voi tehdä, jotta voisi lopettaa tämän yli huolehtimisen.
No mulla on kans tuo, että pelkään unohtaneeni jotain tärkeää. Saatan saada paniikin aikaan vaikka siitä, että en muista ollenkaan maksaneeni tai edes saaneeni jotain laskua jostain.. Sitten pelkään, että no ne on varmaa kadonnut postissa ja onkohan luottotiedotki menneet, vaikka todellisuudessa oon varmaan maksanut laskut jos niitä on tullut. Ei tätä meinaa jaksaa kun koko elämä menee murehtiessa :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli nuorempana tuollaista. Pelkäsin erityisesti sairauksia, myös tartuntatauteja.
Varmaan ammattiauttajat osaavat auttaa, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että myös ajan kuluminen auttaa. En enää saa pelko- ja vatvomispuuskia, ja jos joskus harvoin saankin, ne ovat lievempiä ja lyhytaikaisempia.
Parantuminen voi johtua siitä, etten vain enää jaksa (tuollainen on hirveän raskassoutuinen tapa elää) sekä siitä, että olen ehkä saanut jo tarpeeksi monta kertaa vahvistuksen, että pelko on ollut turhaa ja aivoni ovat alkaneet oppia.
Myös se on auttanut, että tiedostan, että minulla on taipumus tuollaiseen suhteettomaan pelkoon. Joskus pelot ovat olleet jälkeenpäin ajatellen ihan älyttömiä ja täysin perusteettomia. Muistutan itseäni niistä tapauksista ja varon taas ajautumasta siihen tilaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ap:n tapaus täysin samanlainen kuin itsellä, huolenaiheet vain eri. Itse mietin eniten olenko aiheuttanut muille jtn sairauksia tai muuta. Kädet hikoaa, sydän hakkaa ja pyörryttää kun muistaa jonkun asian joka linkittyy johonkin vaikka juuri lukemaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kans. Mulla lähinnä sairaudet ja työjutut aiheuttaa tuota. Mulla pahenee selkeesti ahdistus ja pelkotilat 1-2viikkoa ennen menkkoja. Sit hieman helpottaa kun vuoto alkaa ja hiljalleen pahenee ovulaation aikaan.
Valitettavasti mulle ei sovi hormonaalinen ehkäisy eikä myöskään mielialalääkkeet.
Ja kenenkään vakuuttelut ei auta jos tämä ei pysty täysin varmaksi todistamaan sanomaansa. Pahinta on kommentit että älä tommosia mieti..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi lääkekokemuksissa, miten selvitä niistä itsetuhoajatuksista jotka lääkkeistä tulee toteuttamatta niitä, masennuslääkkeistä siis? Ja miten saada mielihyvää asioista kun lääkkeitä syö eikä normaalit asiat enää kiinnosta.
Ja mikä lääke? Mä en jaksaisi kokeilla enää yhtäkään, niin mahdollisimman varman ja toimivan vinkin kun saisi, että olisi edes teoriassa mahdollisuus voida paremmin. Mulla tulee pakokauhu siitä lääkkeiden antamasta olosta, että siihenkin jos olisi jollain vinkkiä miten sen kestää kun ei ole oma normaali itsensä.
Minä kokeilin tosiaan masennukseen tuota Cipralexia. Olihan se ihan ok, mutta minuapa ei enää kiinnostanut mikään ollenkaan. Satunnaisesti panikoin tällä lailla vähän, mutta muuten olin todella tunteeton. Kohtelin läheisiäkin kurjasti kun ei vaan kiinnostanut olla mukava tai normaali. Säikähdin sitä miten välinpitämätön olin ja en jotenkaan tuntenut edes empatiaa. Paska fiilis koko ajan kun olin yksinkertaisesti niin kauhea. En vaan sietänyt itseäni sellaisena tunnekylmänä ihmisenä. Jotain muitakin lääkkeitä siinä kokeilin, mutta eivät ne sivuvaikutuksiltaan sopineet tai tehonneet ollenkaan yhtään mihinkään. Plus että vieroittautuminen niistä oli mulla aivan helvettiä ja senkään takia en haluaisi ottaa enää niitä. Nyt kun oireena on ahdistus niin en tiedä onko tähän sitten eri lääkkeet, olen käsittänyt että samoja syödään. En osaa valitettavasti siis vastata kysymykseesi :(. Mutta itse oon nyt toistaseks pystynyt töissä käymään ja oon miettinyt tätä vähän silleen, että en voi hukuttautua lääkkeen taakse loppuelämäksi vaan kyllä tähän täytyy olla toinen ratkaisu. Tietenkin jos työkyky on uhattu niin sitten on varmaan pakko miettiä asia uusiksi.
Ap
Hormoniheittelyt voi aiheuttaa. Kahvi pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuden tapahtumat jotka ovat jääneet alitajuntaan. Ja joita ei välttämättä edes muista. Turvaton lapsuus.
Vierailija kirjoitti:
Ja kenenkään vakuuttelut ei auta jos tämä ei pysty täysin varmaksi todistamaan sanomaansa. Pahinta on kommentit että älä tommosia mieti..
Joo ei vakuuttelusta ole ollut mitään hyötyä. Jos joku sanoo mulle, esim. toi lääkäri että ei oo mahdollista. Niin mä alanki heti kohta miettii, et entä jos muistan väärin ja näin ollen sanomani ei pidä paikkansa? Eli jos tilanteessa olikin elementti x niin asiahan on ihan toinen? Entä jos lääkäri ei tiedä mistään mitään? Sama kuvio toistuu näissä kaikissa tapahtumissa, että saatan hetkeks rauhoittua hieman mut sit alkaa taas pohdinnat. Sitten taas jos toinen ei vakuuttele eli on sillain, että "tilanne meni jo ja toivotaan parasta, että ei tule seuraamuksia".. No jos mulle sanotaan noin niin menee kahta kauheammaksi, totean että riski siis on olemassa ja "sekoan täysin". Jossain nettisivulla oli, että toinen ei saisi vakuutella eikä oman pään sisälläkään saisi tehdä noita vakuutteluja. Mutta mä tuun vaan hullummaksi ja kohtaus pahenee.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kenenkään vakuuttelut ei auta jos tämä ei pysty täysin varmaksi todistamaan sanomaansa. Pahinta on kommentit että älä tommosia mieti..
Joo ei vakuuttelusta ole ollut mitään hyötyä. Jos joku sanoo mulle, esim. toi lääkäri että ei oo mahdollista. Niin mä alanki heti kohta miettii, et entä jos muistan väärin ja näin ollen sanomani ei pidä paikkansa? Eli jos tilanteessa olikin elementti x niin asiahan on ihan toinen? Entä jos lääkäri ei tiedä mistään mitään? Sama kuvio toistuu näissä kaikissa tapahtumissa, että saatan hetkeks rauhoittua hieman mut sit alkaa taas pohdinnat. Sitten taas jos toinen ei vakuuttele eli on sillain, että "tilanne meni jo ja toivotaan parasta, että ei tule seuraamuksia".. No jos mulle sanotaan noin niin menee kahta kauheammaksi, totean että riski siis on olemassa ja "sekoan täysin". Jossain nettisivulla oli, että toinen ei saisi vakuutella eikä oman pään sisälläkään saisi tehdä noita vakuutteluja. Mutta mä tuun vaan hullummaksi ja kohtaus pahenee.
Ap
Huh, meni ihan kylmät väreet kun osuit niin asian ytimeen. Yleensä otan mieheni mukaan lääkäriin tms jos kysyn jotain mieltä painavaa asiaa niin että voin sitten myöhemmin tarkistaa häneltä mitä itse sanoin ja mitä lääkäri vastasi.
Itseäni auttoi viisi käyntikertaa mielenterveyshoitajan kanssa. Sen jälkeen kului liki 10 vuotta ennen kuin jouduin hakeutumaan hoitoon uudestaan. Sittemmin en ole hoidossa käynyt, vaikka asia silloin tällöin kummittelee mielessä. Itselläni oli kyse pelko kontrollin menettämisestä että käyttäytyisin väkivaltaisesti. Väkivaltainen en ole ollenkaan. Sellaisiin persooniinhan tällaiset pelot yleensä iskee.
Ota kynä ja paperia ja ala kirjoittaa: Veressäni on valkoinen ovenkarmi jossa on yksi kuluma noin 3 cm alareunasta ylöspäin. Ovea pitelee 2 saranaa, joista toisesta on valunut öljyä. Oviaukon alareunassa näkyy lattia, joka on valkoista tammiparkettia. Eli kirjoitat havaintojasi lähiympäristöstäsi; tosiasioita.
Pysäytät tällä hullunmyllyn päässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Ota kynä ja paperia ja ala kirjoittaa: Veressäni on valkoinen ovenkarmi jossa on yksi kuluma noin 3 cm alareunasta ylöspäin. Ovea pitelee 2 saranaa, joista toisesta on valunut öljyä. Oviaukon alareunassa näkyy lattia, joka on valkoista tammiparkettia. Eli kirjoitat havaintojasi lähiympäristöstäsi; tosiasioita.
Pysäytät tällä hullunmyllyn päässäsi.
vieressäni...
Mulla on samaa, mutta en pelkää mitään tappavia infektiotauteja tms., vaan pelkään syöpää. Tälläkin hetkellä mun elimistössä oman mieleni mukaan jyllää jokin syöpä, en vain tiedä mikä. Ja olen varma että tulen kuolemaan pian. Ja tämä kuolema-ajatus on ihan joka päivä läsnä, en pääse sitä pakoon. En varmasti edes osaisi elää ilman että ajattelen syöpää ja kuolemaa. Ja tiedän kuinka loukkaavaa tämä on sellaisia kohtaan jotka oikeasti ovat syövän sairastaneet.
Onko muilla ollut tällaista ja miten olette päässeet asian yli?
Naistenkin tulisi kestää kuin mies.
Kaava on näissä aina sama, että luen/kuulen/mieleeni tulee joku asia ja tuo pahin kohtaus kestää sen muutaman tunnin ja tämän jälkeen asia jää jollain tasolla vaivaamaan mieltä pitkäksikin aikaa.
Oonko ainut tämmösen kans? Mulla on diagnoosina vain masennus. Lääkitystä ei ole, koska itse masennukseen en sitä tarvitse. Ahdistusasiassa oon miettinyt, että en voi ikuisesti syödä lääkettä ja pitäisi osata kontrolloida oma mieli ilmankin.
En oo kuullut, että kenelläkään lähipiirissä ois tällaista. Tosin kukapa näistä välttämättä avoimena puhuis niin tiedä häntä..
Ap