Kaveri ei suostu viemään koiraansa piikille... :(

Olen täysin samaa mieltä siitä, että eläin ansaitsee armeliaan ja kivuttoman lopetuksen silloin kun paraneminen ei enää ole mahdollista.

Kunpa samaa periaatetta alettaisiin soveltaa ihmisiinkin.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Anna heidän rauhassa jättää jäähyväiset toisilleen.

Nyt sinun täytyy kunnon ystävän tavoin tukea kaikin tavoin kaveriasi. Tämä on yksi elämän

raskaimmista kokemuksista.

Tilatkaa eläinlääkäri kotikäynnille.

Silloin koira saa nukkua kaikista rakkaimman ihmisensä syliin, lempilelujensa ympäröimänä.

Eläimet ovat viisaita. Se vaistoaa, mitä on tapahtumassa ja on aivan kauhuissaan rassukka.

Olkaa edes lemmikin tähden korottamatta toisillenne ääniä.

Rohkaiskaa ja lohduttakaa kuolevaa.

Lopetuspiikki ei ole tuskaton tapa kuolla. Se on äärimmäisen väkivaltainen. Tätä eläinlääkärit eivät kerro.

Antaa rassukalle sen lempiherkkuja, hellikää ja kiittäkää sen uskollisesta ystävyydestä.

Otan osaa.

Eutanasia piikillä ei ole väkivaltaista nähnytkään. Eläin ei koe siinä mitään muuta kipua kuin nukutuspiikin aiheuttaman nipistyksen. Sydänpysähdystä, hengityksen lamaantumista ja loppukouristuksia koira ei tunne, vaikkakin voivat herkälle lemmikinomistajalle olla varautumattomana liikaa. Silti se ei ole väkivaltainen millään tasolla.

Joskus ennen vanhaan koirat lopetettiin laittamalla piikki suoraan sydämeen.

Eläin ansaitsee eutanasian tuollaisessa tilanteessa.

Outoa kuinka tästä ei koskaan ole erimielisyyksiä, vaan omistajaa haukutaan eläinrääkkääjäksi jos ei anna eutanasiaa. Mutta ihmiseltä on ihan ok kieltää eutanasia vastaavassa tilanteessa.

Tietysti noin kärsivä koira pitää lopettaa, ymmärtäisin sen itsekin. Mutta ystävältä kaipaisin tukea, ja välit menisi poikki jos tämä alkaisi jotain eläinsuojeluilmotuksia tekemään.

Ennen kyllä hoidettiin hirvikiväärillä laittamalla lyhyeen naruun ja ei tuskia.

Kuka pystyy pitämään koiraa, joka ei kykene enää kävelemään? 

Oma koirani on hyvin aktiivinen ja minusta on ihana katsoa, kun se juoksee sydämensä kyllyydestä ja on niin iloinen. 

En ikinä voisi pitää sitä enää siinä vaiheessa, kun se ei kykene itse liikkumaan. Se olisi ihan hirveää katsottavaa. 

Kirjoitin lopetuspiikin väkivaltaisuudesta. Mieheni on eläinlääkäri ja olen hänen vastaanottoapulaisensa jo vuodesta 1968, joten tieto on totta.

Totuus koskee.

Koittakaa puhua järkeä kaverille ettei koira kidu. Ehkä hänen vanhempansa /muut voisivat käsitellä surua yhdessä hänen kanssaan ja auttaa viemisessä. Sen jälkeenkin on elämää ja koiria, ihmisiä.

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Kirjoitin lopetuspiikin väkivaltaisuudesta. Mieheni on eläinlääkäri ja olen hänen vastaanottoapulaisensa jo vuodesta 1968, joten tieto on totta.

Totuus koskee.

Olisiko aika päivittää tiedot ajan tasalle? Eläin ei ole enää älyissään rauhoittavan piikin jälkeen, eikä se tunne kipua esimerkiksi ollessaan rauhoitettuna hampaanpoistoa varten. Jos olet itse joskus ollut nukutettuna esimerkiksi leikkauksessa, tiedät mistä puhun. Filmi katkeaa. Veikkaan että suurin osa meistä ihmisistäkin valitsisi itselleen mieluummin kuoleman syvässä rauhoituksessa kuin viikkokausia kestävässä, tuskallisessa kamppailussa kotona kun sisäelimet vetävät viimeisiään. Eläimet eivät kuole johonkin mystiseen vanhuuteen sievästi nukkuessaan vaan elimellisiin vaivoihin kuten munuaisten tai sydämen pettämiseen. Jos todella rakastat lemmikkiäsi, annat eläinlääkärin päättää sen kärsimykset samalla kun itse tarjoat lemmikillesi turvaa ja rakkautta hämmentävään tilanteeseen. Liian moni on sokea lemmikkinsä kivuille ja vain toivoo eläinparan saavan sydänkohtauksen nukkuessaan.

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Kirjoitin lopetuspiikin väkivaltaisuudesta. Mieheni on eläinlääkäri ja olen hänen vastaanottoapulaisensa jo vuodesta 1968, joten tieto on totta.

Totuus koskee.

Niin, 1968.. On varmaan kuule meno eläinlääkärissäkin muuttunut tähän vuoteen mennessä aikalailla. Emme elä enää vuotta -68, vaan ihan 2019 ja kohta jo 2020. Siitä on 50 vuotta kun olet viimeksi päivittänyt käsitystäsi eläinlääketieteestä.

Tuli tästä mieleen eräs vanhempi miesläökäri, joka oli selkeästi jättänyt lääketieteen opiskelun sinne omaan opiskeluaikaansa. Hän kiven kovaa väitti minulle ja työkaverilleni, että ei suolistossa ole mitään tärkeää mikrobikantaa, jota tulisi varjella oikeanlaisella ruokavaliolla ja antibioottejen välttelyllä jos mahdollista. Olin töissä silloin elöinkaupassa ja neuvoimme koiransa ruokinnassa. Hän tuohtui, kun kehtasimme kyseenalaistaa "sentään lääkärin" tietotaidon. Toisin kuin hän, joudumme työssämme opettelemaan uuden tiedon ruokinnasta ym. kun sitä tutkimuksilla ja kokemuksilla saadaan ja sovellamme myös ihmistutkimuksia tietotaidossamme. Sinunkin miehellesi suosittelen samaa. Lääkäri kuin lääkäri joutuu opiskelemaan koko ammatti-ikänsä ja jos ei halua opiskella on väärällä alalla. Ohis.