IS: Naiset katuvat nuorena otettuja tatuointeja – nyt on trendinä käydä läpi kivuliaita laserhoitoja, koska tatuoinnit eivät ole enää muodissa: ”Tämä ei sovi nykyiseen tyyliini”

Vierailija kirjoitti:

Jep. Tämän kaiken tiesin 16-vuotiaana. Nyt on se akateeminen loppututkinto, keskiluokkainen elämä ja kolme lasta. Ja toimistotyökin löytyy, sijoitan pörssiosakkeisiin aktiivisesti. Onneksi tosiaan otin ne kiinalaiset kirjaimet, enkä sitä kohdunpoistoa.

Ihmisen aivot eivät ole kehittyneet vielä 16-vuotiaana. Voisiko tällaiset nolot mokat johtua siitä?

Ei kukaan anna 16-vuotiaalle kohdunpoistoa. PItää olla tyyliin 30 v ja vängätä useamman lääkärin kanssa, jotka estelevät koska "voit haluta vielä lapsia". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheskään kaikki ihmiset eivät kadu tatuointejaan. Jos sen ottaa kovin nuorena, ehtii toki kyllästyä ja elämänarvot ja mielipiteetkin voivat kovasti muuttua. Mitä aikuisempana tatskan ottaa, sitä varmemmin sitä jaksaa katsella pidemmän aikaa.

Hyvin tehty tatuointi on kuitenkin parhaassa tapauksessa kestävä ja tyylikäs. Kaverien kännissä tekemät viritelmät ovat asia erikseen.

Huonon tatuoinnin voi myös peittää uudella, kauniimmalla kuvalla.

Ja tässäkin ketjussa täytyy muistuttaa, että naiset tekevät asioita myös itsensä vuoksi, eikä vain viehättääkseen miehiä. Naisilla ei ole myöskään mitään velvollisuutta "korjata" miesten mielestä ei-viehättäviä asioita.

Se on kummallista kun naisten itsensä takia tekemät jutut. Esim kun meillä on tuon naisen kanssa molemmilla saman verran vapaa-aikaa ja hän sanoi että sitä ei ole tarpeeksi, niin minä ehdotin että hän lopettaa meikkaamisen. Hölmistynyt ilme naamalla, sanoi että se ei lisää hänen vapaa-aikaansa. Mitä muutakaan aikaa tuo lisää kuin hänen vapaa-aikaansa? Joka päivä 10-20min tekee viikossa keskiarvoisesti reilu puolitoistatuntia aikaa harrastaa jotakin. Ilmeisesti minun tulisi tinkiä silti omasta vapaa-ajastani, koska hän meikkaa vähän myös minua varten, mutta ei kuitenkaan koskaan kotona minua varten. Sekaisin on tuomioni.

Miten tämä liittyy tatuointeihin? Anna naisen meikata jos haluaa.

tietenkin saa meikata, kunhan se tapahtuu sillä omalla ajalla ja rahalla. Eiköhän nuo tatuoinnitkin tehdä omalla ajalla ja rahalla, ei niin että muiden taakka lisääntyy, oli kyse sitten ajasta tai rahasta.

Tuskin se sinun aikaasi on ainakaan millä hän meikkaa. Miksi sinä kyttäät naisesi meikkaamista? Oletko vieressä sekuntikellon kanssa? En kyllä edes usko että sinulla on mitään naista, tuo on niin järjetöntä.

Vahingonilo on paras ilo.

Ne on vaan yksinkertaisesti rumia. Hirveimpiä on ylärintakehän ja kaulan tatuoinnit. Aivan karmeita. Usein niissä on myös joku pölhö teksti. Miksi rumentaa oma iho? Tatuointi on nyt keskiluokkaisten keski-ikäisten villitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, minkälaisia töherryksiä ihmiset tatuoivat ihoonsa. Ottaisivatko he saman kynällä tehtynä - tuskin. Miksi siitä tulee muka hienompi tatuoituna? En ole ikinä ymmärtänyt.

53 vastaa, että nuoruudessani kaikilla oli tatuointeja. Oli outoa, jos ei ollut ja monta. Silloin sitä haluaa kuulua joukkoon ja tatuoinnit oli se, mikä oli se juttu. Ei sitä kyseenalaistanut silloin. Helpommalla olisin päässyt, jos kyse olisi ollut permanenteista tai olkatoppauksista, mutta nyt kävi näin.

Minulla on tatuoimaton mies ja muutenkaan asia ei ole haitannut esim. työelämässä.

Mutta miksi ottaa kuva, joka näyttää sokean apinan kännissä pe rs ereiällä piirtämältä?

Omani ovat ihan siistejä ja huippuammattilaisen tekemiä. Otin selvää, millaisia töitä nämä olivat tehneet.

53

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pari tyhmää. Kliseinen teksti ja unisieppari. Edelleen tatuoinnit kiinnostaa mutta laajempina kokonaisuuksina. Aionkin ne peittää yhtenevällä teemalla. N26

Two wrong's doesn't make it right

Unisiepparit on tulevaisuuden tribaaleja. Siis niitä mauttomia, ”kun kaikilla muillakin” tatskoja joista halutaan laseroimalla nopeasti eroon.

Harmi että ne näyttävät useimmiten olevan melko isoja ja sijaitsevan näkyvillä paikoilla, kivuliaita operaatioita tiedossa monille.

Vierailija kirjoitti:

Aina tällaisia kirjoituksia lukiessa alkaa tehdä sittenkin mieli hankkia tatuointi ihan kiusaksenne. T. N51v. En nuorempana keksinyt tarpeeksi "ikuisen" tuntuista kuvaa että olisin päässyt toteutukseen asti, mutta eihän tässä ikuisesti eletä! Tuskin sitä sitten 70-vuotiaana hirveästi katuisin 😁

Kannattaa se tatuointi ottaa ihan omaksi iloksi eikä muiden kiusaksi. Onko iän ilmoittamisesta vinksahtanut numerot väärinpäin ja pitäisi olla 15?

Muutama vuosi sitten sairastuin itse syöpään, menetin rakkaan mummoni ja äitini. Elämäntilanne ja tuska oli niin valtava, että en uskonut selviäväni koskaan. Selvisin kuitenkin. Otin sitten kauan haaveilemani kissatatuoinnin peittämään rumaa leikkausarpeani. Kuva on mielestäni kaunis ja peittyy paidan alle. Muut näkevät sen uimarannalla, saunassa tai muissa tilanteissa joissa en pidä paitaa päällä. Minulle on ihan sama jos tämä kuva leimaa minut joksikin white trashiksi tai joku random mies ei pidä minua sen takia haluttavana. :D Jos kuva jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää, niin sitä voi muokata. Tai sitten voin taas muistella sitä ajanjaksoa jonka jälkeen kuvan otin ja sen jälkeen harmitus on varmasti paljon pienempi. 

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olin nössö. Kun olin parikymppinen, kaveripiirissäni oli buumi ottaa käsivarsiin tatuointeja kovaa vauhtia. Se oli melkein kuin kilpailu siitä kenellä on eniten ja värikkäimpiä kuvia. Katselin sielu kateudesta kirveltäen vierestä, mutta emmin empimästä päästyäni ja päätin olla ottamatta tatuointeja ennen kuin löytäisin aiheen jota haluaisin katsella lopun ikääni. Eipä sellaista ideaa koskaan tullut. Nyt kaverit ovat jo kolmekymppisiä, eivätkä silloin niin makealta näyttäneet tatuoinnit ole enää niin hienoja. Kaikki kuvat ovat kulahtaneet, reunat hieman levinneet ja aina kun nähdään niin suunnitelmissa on korjata tatuointeja sieltä sun täältä ja peittää vähän tuolta. Olen niin helpottunut etten lähtenyt samaan mukaan, vaikka ystäväni näyttävät olevan tyytyväisiä kuviinsa, tiedän että itse olisin jo tässä vaiheessa kyllästynyt ja tuskissani kun ei olisi varaa poistattaa mitään.

Samoin he katsovat sinua ja näkevät esim. ruman mielesi, joka ei rahalla korjaannu.

Otin aika ison tatuoinnin 20-vuotiaana, nyt olen 34 enkä ole katunut hetkeäkään.

Harkitsin aika pitkään, halusin oikeaan käsivarteeni tribaalityylisen lohikäärmeen koska ne ovat hienoja ja se sopii tyyliini, ensin ajattelin etten voisi ottaa sellaista koska lohikäärme ei ole edes kiinalainen horoskooppini (vaan härkä, mitä en missään nimessä ottaisi koska olen länsimaisessa leijona), mutta lopulta tulin siihen tulokseen että haluan joka tapauksessa lohikäärmeen.

Pyysin parasta ystävääni suunnittelemaan tatuoinnin, koska hän piirtää todella hyvin. Hän piirsikin, mutta ei keksinyt miten piirtäisi siiven, joten minulla oli paperilla ihana siivetön lohikäärme yli puolitoista vuotta. Lopulta olin töissä kioskissa, jonka naapuriin avattiin tatuointistudio, jolloin varasin sieltä ajan heti parin viikon päähän avaamisesta. Tatuoija sai suunnitella siiven, johon olen ihan tyytyväinen.

Ennen kuin sain lohikäärmeen iholleni, ehdin ottaa myös ensimmäisen poikaystäväni kanssa samanlaiset tribaalisydämet alavatsaan, niissä on kuvattuna horoskooppiemme elementit tuli ja vesi. Olimme yhdessä 4,5 vuotta, enkä kadu sitäkään tatuointia, vaikka sen olisi voinut jättää tekemättäkin. Onneksi kuva on sellaisessa paikassa, ettei sitä pahemmin näy. En ole edes miettinyt sen poistattamista. Tosin jo ottamisvaiheessa mietin, että jos menisi poikki, kuvaan voisi lisätä kaksi muuta elementtiä. No enpä ole lisännyt.

Miestäni ei häiritse kumpikaan tatuointini. Hänellä on itselläänkin yksi, pohkeessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olin nössö. Kun olin parikymppinen, kaveripiirissäni oli buumi ottaa käsivarsiin tatuointeja kovaa vauhtia. Se oli melkein kuin kilpailu siitä kenellä on eniten ja värikkäimpiä kuvia. Katselin sielu kateudesta kirveltäen vierestä, mutta emmin empimästä päästyäni ja päätin olla ottamatta tatuointeja ennen kuin löytäisin aiheen jota haluaisin katsella lopun ikääni. Eipä sellaista ideaa koskaan tullut. Nyt kaverit ovat jo kolmekymppisiä, eivätkä silloin niin makealta näyttäneet tatuoinnit ole enää niin hienoja. Kaikki kuvat ovat kulahtaneet, reunat hieman levinneet ja aina kun nähdään niin suunnitelmissa on korjata tatuointeja sieltä sun täältä ja peittää vähän tuolta. Olen niin helpottunut etten lähtenyt samaan mukaan, vaikka ystäväni näyttävät olevan tyytyväisiä kuviinsa, tiedän että itse olisin jo tässä vaiheessa kyllästynyt ja tuskissani kun ei olisi varaa poistattaa mitään.

Samoin he katsovat sinua ja näkevät esim. ruman mielesi, joka ei rahalla korjaannu.

Lihantarkastusleima tekee ihmisestä selvästi avarakatseisen, suvaitsevan ja erilaisuutta ymmärtävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Tämän kaiken tiesin 16-vuotiaana. Nyt on se akateeminen loppututkinto, keskiluokkainen elämä ja kolme lasta. Ja toimistotyökin löytyy, sijoitan pörssiosakkeisiin aktiivisesti. Onneksi tosiaan otin ne kiinalaiset kirjaimet, enkä sitä kohdunpoistoa.

Ihmisen aivot eivät ole kehittyneet vielä 16-vuotiaana. Voisiko tällaiset nolot mokat johtua siitä?

Ei kukaan anna 16-vuotiaalle kohdunpoistoa. PItää olla tyyliin 30 v ja vängätä useamman lääkärin kanssa, jotka estelevät koska "voit haluta vielä lapsia". 

Meni ilmeisesti pointti ohi? En olisi saanut 16-vuotiaana tatuointiakaan mutta minulla oli kaverin paperit. Lue tekstini uusiksi, ehkä ymmärrät mitä yritin sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina tällaisia kirjoituksia lukiessa alkaa tehdä sittenkin mieli hankkia tatuointi ihan kiusaksenne. T. N51v. En nuorempana keksinyt tarpeeksi "ikuisen" tuntuista kuvaa että olisin päässyt toteutukseen asti, mutta eihän tässä ikuisesti eletä! Tuskin sitä sitten 70-vuotiaana hirveästi katuisin 😁

Kannattaa se tatuointi ottaa ihan omaksi iloksi eikä muiden kiusaksi. Onko iän ilmoittamisesta vinksahtanut numerot väärinpäin ja pitäisi olla 15?

Hei taas. Olen siinä iässä, että tiedän jo, millaisesta tatuoinnista olisi itselleni iloa vielä vanhuksenakin, eli katumista ei ainakaan enää tule tapahtumaan 😁

Mä en tainnut olla enää varsinaisesti nuori, kun otin ekan tatuoinnin. Olin yli 30. Pari olen ottanut lisää sen jälkeen. Kaikilla on oma tapansa ajatella asioista, itse en ottaisi mitään ”muotitatuointia”, vaan niillä on kaikilla jokin syvempi, henkilökohtainen merkitys. Toki tilanteet muuttuu, ja jokin itselle syvästi merkityksellinen asia ei välttämättä joidenkin vuosien kuluttua enää olekaan niin tärkeä, mutta mitä sitten? Jokainen merkityksellinen asia on muokannut minua jollakin tavalla, ja kuvat toimivat eräänlaisina muistomerkkeinä sille ihmiselle, kuka olen ollut siinä elämänvaiheessa.

Kukin tyylillään, en tajua miksi jonkun toisen tatuointeja, hiusmallia, vaatteita, kotia, tai ihan mitä tahansa pitää niin hirveästi päivitellä. Ihan kuin mun tatuoinnit olis joltakin muulta jotakin pois. Se, ottaako joku muu tatuointeja vai ei, ei vaikuta mun elämääni millään tavalla.

huh huh. Olen aina kauhistellut sisustuslehdissä noita unisieppareita, joita ihmiset ovat kyhänneet seinilleen.  Näyttävät tyhmiltä härpäikkeiltä muuten valkoisen tyhjällä seinällä. Mutta kuka idiootti ottaa sellaisen  kuvan pysyvästi vielä ihoonsa?

Vierailija kirjoitti:

huh huh. Olen aina kauhistellut sisustuslehdissä noita unisieppareita, joita ihmiset ovat kyhänneet seinilleen.  Näyttävät tyhmiltä härpäikkeiltä muuten valkoisen tyhjällä seinällä. Mutta kuka idiootti ottaa sellaisen  kuvan pysyvästi vielä ihoonsa?

No onpa kauhistuttavaa.

Muutama vuosi sitten tatuoijilla oli jonkuunlaista vastuuntuntoa, eivät tatuoineet kaulaa ja kasvoja. Niin pitäisi olla vieläkin.

Itseäni ei kaduta eka ja ainoa tatuointini vaan, se kun menin ääliönä muutama vuosi sitten peittämään sen tribaalini suoraan 90-luvulta...

Suurinpiirtein kaikki muutkin on hävittäneet omat tribaalinsa, eli olisin erottunut joukosta jos olisin tajunnut säilyttää sen

Jotkut tatuoinnit ovat karmeita, tottakai niitä kadutaan. Itse kadun ensimmäistä tatuointiani, mutta onneksi se on pieni ja ei-näkyvällä paikalla. Mutta en halua siitä silti eroon, se on vähän kuin nuoruuden typeryyksistä muistuttava arpi paitsi tatuointi. Varmaan siskoani kaduttaa enemmän, että ajoi teininä kännissä pöpelikköön ja mursi nenänsä. Ei siitä entistä tullut. Muuten olen erittäin sinut tatuointieni kanssa, jotka loput olen ottanut lasten teon jälkeen (en myöskään värjännyt hiuksia raskausaikoina). Pääseehän näistä eroon jos oikein kyllästyisin, pieniä ja mustia. En kyllä usko, että kyllästyn koska pidän kuvistani. En ottanut niitä tietoisesti muodin vuoksi, mutta kulttuurin vaikutteesta varmasti osittain. Etenkin nuorena kulttuuri ohjaa ihanteita eikä sitä aivopesua enää helposti muuteta. Hyvä, vältyn laserilta.