Yksinhuoltajat/lähivanhemmat, kuinka usein teillä on lapsivapaata?

Vierailija kirjoitti:

Kehitysvammaisen lapsen yksinhuoltaja ja omaishoitaja. Koko vuorokauden mittaisia vapaita ei yhtään. 3vrk/kk mahdollisuus vapaaseen, eli käytännössä virastoissa asiointiin tai vaikka hammaslääkärissä käyntiin.

Kuka oikeesti alapeukuttaa tätäkin? Kertoisitko itse mikä on vikana ja miten homma tulisi ratkaista?

1-2 yötä/ viikko ovat isällään. On ihan hyvä järjestely. Pienempi on joskus enemmänkin, jos kovasti ikävöi isää ja haluaa sinne vaikka extempore. Lapset 4v ja 7v. 

Se lapsivapaa eron jälkeen on sellaista vapauden, syyllisyyden, väsymyksen, ikävän ja huonon omantunnon sekoitusta. Ei siis ole ollenkaan sama asia esim. saada lapsivapaata viemällä ydinperheessä lapset mummolaan viikonlopuksi, kuin se että lapset on etävanhemmallaan ja sinä sillä aikaa yksin, koska niin on vaan pakko lapset jakaa eron myötä.

Lisäksi näitä "vapaita" varjostaa yleensä aikamoinen väsymys. Kun on viikolla vetänyt 6 vuorokautta yksin putkeen lasten kanssa, huolehtien näiden kaikista tarpeista yksin kellon ympäri ja jokaisen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan; onkin jo lopulta melkoinen tarve sille akkujen lataukselle. Ja usein myös kotityöt kerääntyy aika radikaalisti niinä arkipäivinä kun lapset on minulla. Sitten pesen pyykkiä, käyn kaupassa, siivoan yms. kun lapset on isällään, koska noista asioista joutuu arkena usein tinkimään, että töiden jälkeen ehtisi viettää aikaa lasten kanssa ja esim. kuskailemaan heitä harrastuksiin yms. 

Toki olen silti tilanteeseen ihan tyytyväinen, että isä osallistuu lasten arkeen ja meidän lapset ei ihan hirveästi oirehdi vaihtoja ainakaan tällä hetkellä. Toki niitä ikäväkiukkuja välillä on ja tulee. Mutta kyllä minä kiljuen ottaisin tähän vierelle sen puolison, jonka kanssa arki sujuisi ja jonka kanssa voisi jakaa hommat ja jota rakastaa. Exän kanssa sitä en saanut vaikka kuinka olisin halunnut. 

En tullut keskusteluun arvostellakseni. Tästä tuli vain mieleen oma ”kokemus”.

Meillä yritys joka perustettiin juuri ennen lapsia ja velkaa on ihan älyttömästi, se näkyy arjessa siten että varsinkin mies on töissä aina, 7 päivänä viikossa pitkää päivää. Minä teen ns normaalia päivää plus minkä ehdin muulla ajoin. Töihin liittyy hyvin vahvasti eläinten hoito joten joka ikinen päivä ne on hoidettava.

Mutta siis käytännössä minä olen aina ollut ns yksinhuoltaja koska miehellä ei oikeasti ole aikaa osallistua arkeen eikä kotihommiin. Saatiin jokunen vuosi sitten tukiperhe (ei mitään tukiverkostoja) ja lapset oli sitten 1 viikonlopun kuukaudessa siellä. Se tuntui todella paljolta!

Enää ei ole koska lapset jo sen verran isoja. Se lapsivapaa tuntui ihan uskomattoman pitkältä ja että niitä on vähän väliä. Eli minusta kerran kuussa lapsi vapaa on paljon, tosin meillä meni ensimmäiset 6 vuotta ettei niitä ollut yhtään. Mutta se että jos lapsi tapaa kerran kuussa omaa vanhempaansa, tuntuu toisaalta sitten tosi vähälle mutta sitähän tässä ei kysytty.

Kymmenen vuoden aikana ei yhtään. Ei tukiverkkoa. Ainoastaan päivähoidossa erossa minusta, 3 lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka toisen viikonlopun elän yksin.

Tämä on toisaalta hyvä järjestely, mutta eikö lapsille ole rankkaa mennä joka toinen vkl rankan koulu/päiväkotiviikonlopun jälkeen isälle "kylään"? Tiedän että ei ole oikeasti "kylään", mutta kun lapsilta kysyy niin 90% kokee olevansa iskällä "kylässä".

Ja joo, tottahan tiedän että aina ei onnistu järkätä muuten, mutta olisko parempi että olisi joka vkl 1 yön iskällä? Tällöin iskäm tapaamisvälit ei olisi niin pitkiä, äiti saisi tasaisemmin vapaata ja lapsetkin saisivat joka vkl yhden vuorokauden "olla vain kotona".

Voin nimittäin kuvitella, että isäviikonlopun jälkeen kun on kuitenkin ollut vähän -kylässä- on rankkaa mennä maanantaina kouluun, ja aina kuulee samaa tarinaa miten lapset kiukuttelee sunnuntai-iltaisin isältä palattuaan, koska on ollut ikävä ja pitänyt olla vähän vieraskorea.

Just saying. En tarkoita että välttämättä olisi oikea ratkaisu, mutta meillä toiminut parhaiten noin. Ei enää kiukkuilua ja ikävän purkamista sunnuntaisin.

-ohis

Lapset eivät ole erakkoja, niin kuin monet aikuiset. Kai ne haluaa isän/äidin kanssa olla.

Itse sain ekan viikonlopun vapaaksi, kun lapsi oli 4 vuotias. Sitä ennen oli päivähoitoa vain. Olihan se rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

En tullut keskusteluun arvostellakseni. Tästä tuli vain mieleen oma ”kokemus”.

Meillä yritys joka perustettiin juuri ennen lapsia ja velkaa on ihan älyttömästi, se näkyy arjessa siten että varsinkin mies on töissä aina, 7 päivänä viikossa pitkää päivää. Minä teen ns normaalia päivää plus minkä ehdin muulla ajoin. Töihin liittyy hyvin vahvasti eläinten hoito joten joka ikinen päivä ne on hoidettava.

Mutta siis käytännössä minä olen aina ollut ns yksinhuoltaja koska miehellä ei oikeasti ole aikaa osallistua arkeen eikä kotihommiin. Saatiin jokunen vuosi sitten tukiperhe (ei mitään tukiverkostoja) ja lapset oli sitten 1 viikonlopun kuukaudessa siellä. Se tuntui todella paljolta!

Enää ei ole koska lapset jo sen verran isoja. Se lapsivapaa tuntui ihan uskomattoman pitkältä ja että niitä on vähän väliä. Eli minusta kerran kuussa lapsi vapaa on paljon, tosin meillä meni ensimmäiset 6 vuotta ettei niitä ollut yhtään. Mutta se että jos lapsi tapaa kerran kuussa omaa vanhempaansa, tuntuu toisaalta sitten tosi vähälle mutta sitähän tässä ei kysytty.

Ei se aika vaan vastuun jakaminen. Se on se pointti. Eli jos voi jonkun kanssa keskustella lapsia koskevista päätöksistä yms. niin se tuo paljon jaksamista. Vastuu kotihommista ja lastenhoidosta on pientä. Vähän suurempi on se, jos on vastuussa taloudellisesti ja pienituloinen. Mutta siitä suuri harppaus on se ettei voi keskustella ja tehdä päätöksiä jonkun kanssa.

Ihan sama minulla. Ei vapaita viikonloppuja ja tukiperhettä sai odottaa vuosia. Mutta se ei ole raskainta.

Minulla lapset 10 ja 14, joten eivät enää kaipaa koko ajan aikuista tai huolenpitoa. Silti heille pitää olla käytettävissä. Erosimme kolme vuotta sitten, ja sen jälkeen olen ollut käytännössä totaaliyksinhuoltaja, vaikka meillä yhteishuoltajuus olikin. Lapset ovat olleet isällään yhden yön, kolme vuotta sitten. He tapaavat isää pari kertaa kuussa ehkä tunnin tai kaksi kerrallaan.

Nykyään minulla on yksinhuoltajuus ihan virallisesti. Lapset eivät halua mennä isovanhemmillekaan yöksi, toinen on arka eikä tykkää yökyläillä jaa toinen on jo niin iso ettei muuten vaan suostu, enkä halua pakottaa, kun ei mulla ole niin kova hinku saada heitä muualle. Lapsivapaita ei siis ole.

Joka toinen viikko lapsi isällään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonhan tuo on. Meillä ei ole koskaan. T ydinperhe

"Meillä?" Tajuatko edes miltä tuo kuulostaa totaaliyksinhuoltajan korviin?

No, yksinhuoltaja ei näe sitä että ydinperheessä parisuhdetta pitäisi hoitaa, ja olisi kiva olla hetki miehen kanssa kaksin ja hengähtää.

Meilläkään tuota mahdollisuutta ei ole koskaan, ei ole ollut yli 10 vuoteen, kumpiakaan isovanhempia ei kiinnosta lapsenlapset tippakaan, eivät hoida lainkaan, ja rahalla ei saa tässä kunnassa yön yli hoitajaa.

Nimim. Ei yhtään lapsivapaata yötä 10 vuoteen

Joka toinen viikonloppu, pääsääntöisesti. Lapset käy satunnaisesti arkena isällään, mutta valitettavasti lapset menee niistä päivistä jotenkin 'sekaisin': väsyvät, kiukuttelevat, iltatoimet venyy ja läksyt jää tekemättä. Siksi en niitä suosi, mutta en viitsi liikaa niitä vastustaakaan. Ja haluan itse viettää vapaa-aikaa joka toinen viikonloppu rauhassa lasten kanssa, jotta vuorovaikutus ei olisi vain arjen ehdoilla menevää, vaan olisi aikaa myös niille rennommille hetkille.

Siinä missä ydinperheessä toinen voi kuskata lapset harrastuksiin ja toinen voi sillä välin käydä kaupassa, pyykätä tms, niin yksin ne kaikki on omilla harteilla ja vaikka sitä omaa aikaa ei ole ydinperheessäkään liikaa, niin aikaa levolle on enemmän ja riittämättömyyden ja vastuun tunne eivät ole niin valtavia, kun ne voi jakaa: arvatkaa miltä meidän huusholli näyttää kun harrastusten lisäksi on ollut parina iltana vanhempainillat, 2 lääkärikäyntiä lapsilla tällä viikolla jne..

Vierailija kirjoitti:

En tullut keskusteluun arvostellakseni. Tästä tuli vain mieleen oma ”kokemus”.

Meillä yritys joka perustettiin juuri ennen lapsia ja velkaa on ihan älyttömästi, se näkyy arjessa siten että varsinkin mies on töissä aina, 7 päivänä viikossa pitkää päivää. Minä teen ns normaalia päivää plus minkä ehdin muulla ajoin. Töihin liittyy hyvin vahvasti eläinten hoito joten joka ikinen päivä ne on hoidettava.

Mutta siis käytännössä minä olen aina ollut ns yksinhuoltaja koska miehellä ei oikeasti ole aikaa osallistua arkeen eikä kotihommiin. Saatiin jokunen vuosi sitten tukiperhe (ei mitään tukiverkostoja) ja lapset oli sitten 1 viikonlopun kuukaudessa siellä. Se tuntui todella paljolta!

Enää ei ole koska lapset jo sen verran isoja. Se lapsivapaa tuntui ihan uskomattoman pitkältä ja että niitä on vähän väliä. Eli minusta kerran kuussa lapsi vapaa on paljon, tosin meillä meni ensimmäiset 6 vuotta ettei niitä ollut yhtään. Mutta se että jos lapsi tapaa kerran kuussa omaa vanhempaansa, tuntuu toisaalta sitten tosi vähälle mutta sitähän tässä ei kysytty.

Silti ihan eri asia. Meilläkin exä teki pitkää päivää, eli hoidin lapsia paljon ennen eroakin yksin aamusta iltaan, joten on siitäkin kokemus. Mutta se kumppani tulee aina takaisin, on joku jonka viereen käpertyä, sen kanssa voi jakaa vastuuta, sille voi soittaa kun tulee huono hetki, väsymys etc, sen kanssa voi keskustella päätöksistä, jos oot vaikka vatsataudissa niin se kumppani voi sentään käydä edes kaupassa silloin jne. 

Eronneena taas on aina yksin, ellei löydä uutta parisuhdetta. Sukulaisista voi olla apua, mutta ei nekään parisuhdetta korvaa. Vaikka nautinkin myös yksinolosta ja osaan olla yksin, on sekin raskasta henkisesti kun elämässä ei ole minkäänlaista romantiikkaa tms. toisen aikuisen kanssa mitä voisi jakaa; oli sulla sitten lapsivapaata tai ei. Ydinperheessä lapsivapaa tarkoittaa tyypillisesti laatuaikaa kumppanin kanssa, ja silloin 1 vkl/kk on todellakin ihan ruhtinaallista. Eronneena lapsivapaa tarkoittaa tyypillisesti yksinäistä viikonloppua, jolloin pitää pystyä hoitamaan asioita ja lataamaan akut että jaksaa seuraavan viikon - taas yksin. Toki siihen voi koittaa keksiä kaikenlaista sijaistoimintaa (baareilua, matkustelua, shoppailua, erämetsäilyä tai mitä ikinä), jotta ei tarttis muistaa sitä ettei sitä kumppania ole. 

Viiden vuoden aikana olen saanut isovanhemmille 2 yöksi. Yksin muuten hoidan kaiken, onneksi päiväkoti on kuitenkin mutta silloin minä olen töissä. Eli tuo 2 yötä.. Muita hoitajia ei ole.

Totaali yh koska tapaamisia on harvoin. Voi olla kuukausia ettei tapaa lapsia tai tulee pariksi tunniksi ja vie lapset hampurilaiselle. Ei isovanhempia ei juuri muitakaan. Pari kaveria mulla on jos pakkotilanne.