Mitä mieltä ympärileikatuista miehistä?
Itse olen ymp. leik. Mies 32v. Ihan syntyperäinen Suomalainen, jolta esinahka lapsena leikattu lääketieteellisestä syystä. Toiset on tykännyt, toiset ihmetellyt kun ei ollut ennen nähnyt.
Yksi taas suorastaan järkyttyi, ja oli sitä mieltä että olen kohdannut suurenkin vääryyden ja pahoinpitelyn lapsena ja oli kovin pahoillaan puolestani. Itsellä purskahti nauru, sillä en koe asiaa yhtään noin. mistään en ole jäänyt paitsi ilman esinahkaani, mutta mitä te naiset olette asiasta mieltä?
Kommentit (149)
Ympärileikatut on parhaita! Jotenkin puhtaamman ja esteettisemmän näköinen, helpompi putsata, ei haise eikä jää mitään nahan alle muhimaan. Oma mies on myös ympärileikattu olen siitä todella iloinen.
Tuntemani ympärileikatut miehet, siis ne, joihin olen ontiimisti tutustunut, ovat oikein mukavia. Muitakin ympärileikattuja saatan toki tietämättäni tuntea.
Silvottuja, sairasta väkivaltaa kokeneita ihmisiä. Ainoastaan, jos joku on terveydellisistä syistä tehnyt sen omasta tahdostaan aikuisena, niin sitten ymmärrän.
Puhtaampi kun ei muodostu sitä "juustoa" tai muuta mönjää.
En minä osaa heisä olla eriyisesti mitään mieltä. - Valtaosan miehisä joia kohaan on housut jalassa, eikä minulla ole kykyä nähdä miä housujen alla on tai on olematta.
No, kuten tapauksessasi lääketieteellisin syin tehty ympärileikkaus on ollut välttämätön joten en olisi puolestasi pahoillani.
Kuitenkin olen kaikenlaista lasten rituaalisilpomista vastaan joten uskonnollisin tai kulttuurillisin syin tehtyjä ympärileikkauksia en hyväksy.
Eihän tää vaan liity Porvoon keissiin?
Ihan parasta. Omalla miehellä on ja on paremman näköinen ja aina puhdas. Ei lemahda kusi kuten joidenkin entisten housuista.
Tapailin miestä, jolla oli ympärileikattu ja itse en tykännyt yhtään. Luonnollinen on paras.
Naisetkin voisivat, niin ei olis sitä emättimen juustoumaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Puhtaampi kun ei muodostu sitä "juustoa" tai muuta mönjää.
Okei, no olet vissiin ollut melko epähygieenisten tyyppien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Silvottuja, sairasta väkivaltaa kokeneita ihmisiä. Ainoastaan, jos joku on terveydellisistä syistä tehnyt sen omasta tahdostaan aikuisena, niin sitten ymmärrän.
Ai et voi ymmärtä silvottua ja sairasta väkivaltaa kokenutta ihmistä?
Mistä tiedät, ettet ole jäänyt ilman mitään? Miehillä, joita ei ole leikattu on enemmän tuntoa vehkeessään ja se on ihan fakta.
Vierailija kirjoitti:
Ympärileikatut on parhaita! Jotenkin puhtaamman ja esteettisemmän näköinen, helpompi putsata, ei haise eikä jää mitään nahan alle muhimaan. Oma mies on myös ympärileikattu olen siitä todella iloinen.
Huhhuh. Mieti jos mies puhuisi noin naisten leikkamattomista paikoista.
Eikös se tatinpää kuivu käppyräksi jos se on paljaana koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Naisetkin voisivat, niin ei olis sitä emättimen juustoumaakaan.
Kai hyvä ihminen tajuat, että kun puhutaan ja verrataan miesen ja naisten ympärileikkausta keskenään, niin tajuat, että kyse on aivan erilaisstia ja eritavoin vaikuttavista toimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät, ettet ole jäänyt ilman mitään? Miehillä, joita ei ole leikattu on enemmän tuntoa vehkeessään ja se on ihan fakta.
Luuletko että hän kaipaa elämäänsä ennenaikaisia siemensyöksyjä?
Kaikki leikkaamattomat kärsii ennenaikaisista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisetkin voisivat, niin ei olis sitä emättimen juustoumaakaan.
Kai hyvä ihminen tajuat, että kun puhutaan ja verrataan miesen ja naisten ympärileikkausta keskenään, niin tajuat, että kyse on aivan erilaisstia ja eritavoin vaikuttavista toimista.
Kyllähän nyt jokainen normaali ihminen tajuaa, ettei kummankaan sukupuolen ympärileikkauksissa ole mitään hyvää. Naisilla haitat toki ovat vielä suuremmat.
Miehelläni on. Tykkään, pysyy paljon puhtaampanakin.