BIG Brother 2019 —Official—
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo eläinten hyvinvoinnista välittäminen ei vaikuta minusta kovin aidolta. Hyönteisten tappaminen on Tarinan mielestä kauheaa ja julmaa, mutta hän kuitenkin hyvillä mielin syö kalaa, juustoja ja karkkia. Tehotuotanto on siis ihan ok, kun se tuottaa juustoja ja liivatekarkkeja, joista Tarina tykkää.
Moni ei tykkää satuttaa eläimiä, mutta kuitenkin syö niitä. Melkein kaikki me sekasyöjät olemme tällä tavalla "tekopyhiä".
Ei ole järkeä analysoida joku niin vialliseksi, että siitä pitää tehdä numero, jos samat perustelut eivät tee yhtä viallisia kaikista muistakin, joihin ne pätevät.
Joskus kannattaa kääntää katse itseen ja miettiä, miksi jokin/joku ihan oikeasti ärsyttää.
Minua Tarina ärsytti heti aluksi, mutta syytä en osaa sanoa. Olen sitä yrittänyt itsekseni miettiä. Kun analysoin häntä tietoisesti, en oikeasti keksi mitään sellaista vikaa, joka olisi iso vika suhteessa muiden ihmisten vikoihin. Kaikenlaisia epätäydellisyyksiä voisin luetella vaikka minkä verran, mutta silti voisi olla joku muu samoila ominaisuuksilla, joka ei ärsyttäisi juurikaan. Eli oikeasti jokin tiedostamaton asia hänen olemuksessaan ärsyttää minua. Vaikka hän ei olisi "yliherkkä" tai yhtään mitään millaiseksi häntä on tässä ketjussa sanottu, niin hän ärsyttäisi silti ihan yhtä paljon. Tosin pikkuhiljaa ärsyyntymiseni alkaa vähetä, koska rupeaa säälittämään kaikkien haukkumisten takia.
No minua tuollainen tekopyhyys ärsyttäisi kyllä kaikissa muissakin. Enkä todellakaan allekirjoita, että kaikki sekasyöjät olisivat tuollaisia. Sitä paitsi Tarinahan ei edes kutsu itseään sekasyöjäksi, vaan kehuu olevansa vegan-ish.
Itsekään en tykkää satuttaa eläimiä, tietenkään. Minäkään en tapa hyönteisiä, vaan vien ne mieluummin ulos. Mutta en mä silti kehtaisi kieltää kaikkia muitakin tappamasta ötököitä vain siksi, että se tuntuu minusta kurjalta. Varsinkaan, jos itse samaan aikaan tukisin tehotuotantoa, joka tuottaa eläimille paljon enemmän kärsimystä kuin hyönteisen tappaminen nopeasti ja kivuttomasti.
Kiva, että sinua ei häiritse Tarinassa monikaan asia. Se on mulle ihan ok. Yritä sinäkin hyväksyä, että eri ihmisiä ärsyttää eri asiat ja se on ihan fine :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, mites Ville ei nyt ala huutaa Väistäkää! ja töniä porukkaa pois edestä laittaakseen ruoka-aineet nopeasti jääkaappiin. Taisi se kiukku kohdistuakin vain Millaan eikä ollutkana huoli ruokatarvikkeista.
Krisu tiuskii koko ajan toisille törkeästi kiroillen, mutta se ei haittaa, Ville tiuskaisi kerran joskus viikko sitten, niin sitä jaksetaan vieläkin muistella? Reilua?
En ole nähnyt kertaakaan Krisun tönivän jotain tehtäväänsä suorittavaa ihmistä ja huutavan väistymään, että hän pääsee tekemään sen itse paremmin.
Krisun tyyli nyt vaan on kiroilla ja olla suora, näen päivittäin nuoria aikuisia, jotka puhuvat toisilleen tyyliin Painu vit tuun ja vit tuuks siinä mulkkaat ja mitäs ho rot jne. Se nyt vaan on tyyli ja tapa, voidaan olla montaa mieltä millainen, mutta käyttäjiensä keskuudessa ihan normaali. Konteksti ratkaisee, ei se kuinka monta kertaa tiuskii. Ville toimi tökerösti täysin tarpeettomasti ja epätyypillisesti, mikä korosti entisestään Millalle tarkoitettua nöyryytystä.
Joo, saatan minäkin kavereiden kanssa puhua noin, mutta siinä on se ero, että se on vastavuoroista. Talossa en ole nähnyt kenenkään sanovan Krisulle samalla tavalla takaisin, joten siitä voi päätellä, ettei tuollainen heittely ole muille luontaista ja järkevä ihminen sopeutuu siihen, eikä oleta muiden sopeutuvan junttiuteensa.
Krisu on sellainen persoona joka sanelee säännöt ja joka ei ole kiinnostunut siitä, mitä muut hänestä ajattelee.
Tämä on ihan totta. Tietyllä tavalla Krisu ja Tarina ovat kuin saman kolikon eri puolet, kummatkin olettavat muiden sopeutuvan heidän tyyliinsä elää. Tarina ajattelee, että vain hänen tunteillaan on väliä ja kaikkien muiden tulisi muuttaa itseään ja käytöstään Tarinan preferenssien mukaisesti. Krisu puolestaan kokee, että on ihan okei jatkuvasti huutaa ja tiuskia ja v*ttuilla toisille, koska hän vaan on sellainen ihminen. Molempien olisi syytä nostaa katse hetkeksi sieltä omasta navasta ja yrittää ymmärtää, että muidenkin tunteet ja ajatukset pitää huomioida.
On vähän ristiriitaista. Arvostelijoiden mielestä Tarina muka loukkaantuu kaikkien puolesta, mutta sitten toisaalta muka välittää vain omista tunteistaan. Tarinahan on tuolla juuri se, joka pitää kaikkien tunteita tärkeinä.
Tietävätkö ihmiset itsekään, mistä oikeasti ärtyvät?
Silloin kun joku ihminen ärsyttää mutta ei tiedetä miksi, niin keksitään juuri kaikkea mahdollista muka selittämään se ärsymys. Mutta jossain ihan toisessa ihmisessä samat tai pahemmat asiat ei ärsytäkään.
Voisi sanoa että Tarina on vähän "yliherkkä" kaikelle ihmisten ja eläinten kokemalla pahalle, koska yleensä ihmiset eivät ole niille niin herkkiä. Krisu taas on ihan toisessa ääripäässä. Hän ei tunnu välittävän ihmisenkään tuskasta, vaikka näkisi sen nenänsä edessä. Oli se tuska ylireagointia tai ei, se on silti kokijalleen inhottavaa. Empatiakykyinen ihminen välittäisi edes sen verran, että ei yrittäisi vain pahentaa toisen oloa.
Krisu on sanonut itseään tunnekylmäksi ainakin kaksi kertaa, joten ehkä hän itsekin tietää, että ei ole ihan normaali tunnepuolella.
Mun mielestä Tarina välittää vain niiden tunteista, jotka näkevät asiat samalla tavalla kuin hän itse. Muilla ei sitten olekaan niin väliä. En usko, että hän tekee sitä tahallaan tai tiedostaa toimivansa niin. Hän tunnistaa todella taitavasti omat tunteensa ja osaa analysoida, mistä ne johtuvat. Hän löytää helposti syitä pahaan oloonsa muiden toiminnasta ja kertookin näille mielellään, miten heidän pitäisi toimia, jotta Tarinalla olisi parempi olo.
Häneltä jää vaan jotenkin kokonaan huomioimatta se, että muilla ihmisillä on omat tunteet ja tarpeet, jotka eroavat täysin Tarinan omista. Hän kuvittelee, että jos muut alkavat käyttäytyä niinkuin hänen mielestään pitäisi, kaikki olisivat onnellisia ja tyytyväisiä. Mutta kun kaikki eivät ole samanlaisia kuin Tarina, eivätkä hänelle sopivat keskustelutyylit tai käytösmallit todellakaan automaattisesti ole muille sopivia. Ei koko talon voi olettaa pyörivän yhden ihmisen (+ hänen komppaajiensa) tarpeiden ympärillä.

Ihmeellistä väkisin vian etsimistä. Tiedostatko itse, että pidät Tarinassa vikana lähes kaikkea epätäydellisyyttä tai kaikkea, mikä on sellaiseksi jotenkin vääntyillen selitettävissä?
Eipä noita vikoja ole tarvinnut väkisin etsiä, kun Tarina tuo niitä aktiivisesti esiin koko ajan. Tuolla ”pidät henkilössä x vikana lähes kaikkea epätäydellisyyttä”-väitteellähän voisi kuitata ihan minkä tahansa kritiikin ketä tahansa kohtaan, joten tuo on äärimmäisen huono argumentti. Kaikki ovat epätäydellisiä, et sä voi sen varjolla blokata kaikkia negatiivisia näkemyksiä Tarinasta.
Minusta Tarinan vihat kuitenkin oikeasti ovat suhteellisen pieniä. Tarina tuo "aktiivisesti esiin" piirteitä, jotka eivät muissa ärsyttäisi yhtä paljon. Vähän kuin sinä sanoisit v*ttu ja minä sitten haukkuisin sinut siitä maanrakoon sillä perusteella, että itsehän toit hirveytesi esiin. Tarina-vihassa ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua.
Minä arvostan että on kyllä suoraselkäinen eikä varmana ala muiden persettä nuolemaan
Kyllä mä luulen että tuo tehtävä ei ole turha...
Tai siis että se ei olisi mikään juttu!
Tarina on vaan herkkä tai epävarma itsestään. Inhottavaa kun täällä haukutaan häntä sairaaksi. Taitaa itse noiden kirjoittajat olla sairaita...
Vierailija kirjoitti:
Katsoiko kaikki Tupun keittiötaitojen ja ahkeruuden kehujat äskeistä keskustelua kun suunnittelivat iltaruokaa keittiössä? Keittoa. Tupu heti, että en minä ainakaan viitsi, jostain pilkkomisesta oli puhe. Krisu siihen että minä täytä tiskikoneen ja purankin sitten ja Mira: minä voin pilkkoa. Sitten Villen teki mieli sämpylöitä keiton kaveriksi ja Tupu häipyi koko keittiöstä. Krisu kysyi, opetatko Mira hänet tekemään sämpylöitä niin hän tekee ja Mira että Tottakai.
Krisu ja Mira siellä tekee sämpylätaikinaa ja Tupu haahuilee taustalla.
Tupu hipsuttelee paistinpannua harjalla kummallisen näköisesti. Otti pannun kaapista ja alkoi puuhastella. Kovasti se liehuu ees sun taas, mutta tulosta ei näy. Taito se on tuokin, vaikuttaa kiireiseltä ja tekevältä.
Anu mainitsee lunkisti nuuskan.
Ohos, Tupu ja Krisu juttelee oikein hyvähenkisesti ja Tupu mainitsi, että joku henkilö häntä vituttaa, mutta se ei todellakaan ole Krisu. Anukin kertoo ettei ole Krisuun vittuuntunut ollenkaan.
Eli ei sitten tainnut tarvitakaan Tupun takia olla mielipahoillaan, ainakaan Krisua syyttäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenestä Adesta puhutaan? Google ei sano mitään.
BB 2008 Andreas. Tuo kausi jos mikä osoitti sen kuinka taitavasti narsku hämää kaikki. Minäkin ostin Andreaksen ihan täysillä, vasta kun psykologi paheksui lehdessä sitä että taloon laitetaan narsisti tuolla lailla, heräsin että hetkinen mikä narsisti. Muistaakseni psykologin kirjoituksen taustalla oli se miten talossa kiusattiin erästä tyttöä Aden ja hovinsa johdolla.
Voi kamala tuota 2008 BB:tä, siellä on 12 Krisua laitettu BB-taloon ja viinaa perään vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenestä Adesta puhutaan? Google ei sano mitään.
BB 2008 Andreas. Tuo kausi jos mikä osoitti sen kuinka taitavasti narsku hämää kaikki. Minäkin ostin Andreaksen ihan täysillä, vasta kun psykologi paheksui lehdessä sitä että taloon laitetaan narsisti tuolla lailla, heräsin että hetkinen mikä narsisti. Muistaakseni psykologin kirjoituksen taustalla oli se miten talossa kiusattiin erästä tyttöä Aden ja hovinsa johdolla.
Eikö Aden hoviin kuulunut se yksi vanhempi nainen? Taisi olla talon ykkösläyhääjä. Ade tosin teki yhden hyvän teon talossa, mahdollisesti jopa pelasti Teron hengen.
Tupua veetuttaa suuresti joku tyyppi talossa mutta se ei ole kuulemma Krisu, ei kuitenkaan suostunut sanomaan että kuka.
Luulen että Eevis ja sen laiskuus koska mainitsi siitä jo viime viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo eläinten hyvinvoinnista välittäminen ei vaikuta minusta kovin aidolta. Hyönteisten tappaminen on Tarinan mielestä kauheaa ja julmaa, mutta hän kuitenkin hyvillä mielin syö kalaa, juustoja ja karkkia. Tehotuotanto on siis ihan ok, kun se tuottaa juustoja ja liivatekarkkeja, joista Tarina tykkää.
Moni ei tykkää satuttaa eläimiä, mutta kuitenkin syö niitä. Melkein kaikki me sekasyöjät olemme tällä tavalla "tekopyhiä".
Ei ole järkeä analysoida joku niin vialliseksi, että siitä pitää tehdä numero, jos samat perustelut eivät tee yhtä viallisia kaikista muistakin, joihin ne pätevät.
Joskus kannattaa kääntää katse itseen ja miettiä, miksi jokin/joku ihan oikeasti ärsyttää.
Minua Tarina ärsytti heti aluksi, mutta syytä en osaa sanoa. Olen sitä yrittänyt itsekseni miettiä. Kun analysoin häntä tietoisesti, en oikeasti keksi mitään sellaista vikaa, joka olisi iso vika suhteessa muiden ihmisten vikoihin. Kaikenlaisia epätäydellisyyksiä voisin luetella vaikka minkä verran, mutta silti voisi olla joku muu samoila ominaisuuksilla, joka ei ärsyttäisi juurikaan. Eli oikeasti jokin tiedostamaton asia hänen olemuksessaan ärsyttää minua. Vaikka hän ei olisi "yliherkkä" tai yhtään mitään millaiseksi häntä on tässä ketjussa sanottu, niin hän ärsyttäisi silti ihan yhtä paljon. Tosin pikkuhiljaa ärsyyntymiseni alkaa vähetä, koska rupeaa säälittämään kaikkien haukkumisten takia.
No minua tuollainen tekopyhyys ärsyttäisi kyllä kaikissa muissakin. Enkä todellakaan allekirjoita, että kaikki sekasyöjät olisivat tuollaisia. Sitä paitsi Tarinahan ei edes kutsu itseään sekasyöjäksi, vaan kehuu olevansa vegan-ish.
Itsekään en tykkää satuttaa eläimiä, tietenkään. Minäkään en tapa hyönteisiä, vaan vien ne mieluummin ulos. Mutta en mä silti kehtaisi kieltää kaikkia muitakin tappamasta ötököitä vain siksi, että se tuntuu minusta kurjalta. Varsinkaan, jos itse samaan aikaan tukisin tehotuotantoa, joka tuottaa eläimille paljon enemmän kärsimystä kuin hyönteisen tappaminen nopeasti ja kivuttomasti.
Kiva, että sinua ei häiritse Tarinassa monikaan asia. Se on mulle ihan ok. Yritä sinäkin hyväksyä, että eri ihmisiä ärsyttää eri asiat ja se on ihan fine :)
Tiedän että Tarina on "veganish". Tarina on siis vähemmän tekopyhä, koska hän haluaa satuttaa eläimiä vielä vähemmän kuin ihmiset yleensä, ja vieläpä syö eläimiä vielä vähemmän kuin ihmiset yleensä. Lisäksi hän pitää eläinten kärsimystä ikävänä juttun yleisesti eikä vain silloin, kun hän satuttaa heitä itse. On vinoutunutta ajattelua silti nähdä hänet tavallista ihmistä tekopyhempänä.
Jos ihmistä muka haittaa eläinten satuttaminen mutta ei se, että muut niitä satuttavat, se vasta onkin tekopyhää. Et siis oikeasti välitä, sattuuko eläimiä, vaan vain siitä voitko nähdä itsesi puhtaana pulmusena.
Tekopyhempi kuin Tarina. Mutta näetkö hänet silti pahempana kuin itsesi?
Sinä joka kirjoitit että Krisu ja Jukka älykkyydeltään samaa tasoa.
Ei muuten ole!
Talon tyhmin mies on Jukka.
Tästä olen aivan varma!
Vierailija kirjoitti:
Tupua veetuttaa suuresti joku tyyppi talossa mutta se ei ole kuulemma Krisu, ei kuitenkaan suostunut sanomaan että kuka.
Luulen että Eevis ja sen laiskuus koska mainitsi siitä jo viime viikolla.
Tupuhan ei osaa Eeviksen kanssa keskustella. Vanhaksi naiseksi kiroilee liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tupua veetuttaa suuresti joku tyyppi talossa mutta se ei ole kuulemma Krisu, ei kuitenkaan suostunut sanomaan että kuka.
Luulen että Eevis ja sen laiskuus koska mainitsi siitä jo viime viikolla.
Milla!! Eilen illalla makkarissa Tupu pidätteli tuohtumustaan, kun Milla adhd veti taas showtaan Krisun vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Ohos, Tupu ja Krisu juttelee oikein hyvähenkisesti ja Tupu mainitsi, että joku henkilö häntä vituttaa, mutta se ei todellakaan ole Krisu. Anukin kertoo ettei ole Krisuun vittuuntunut ollenkaan.
Eli ei sitten tainnut tarvitakaan Tupun takia olla mielipahoillaan, ainakaan Krisua syyttäen.
Noni, Tupu sanoi ymmärtävänsä Krisun kärjistettyä tapaa puhua oikein hyvin!
Kenes puolesta seuraavaksi ollaan pahoillaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, mites Ville ei nyt ala huutaa Väistäkää! ja töniä porukkaa pois edestä laittaakseen ruoka-aineet nopeasti jääkaappiin. Taisi se kiukku kohdistuakin vain Millaan eikä ollutkana huoli ruokatarvikkeista.
Krisu tiuskii koko ajan toisille törkeästi kiroillen, mutta se ei haittaa, Ville tiuskaisi kerran joskus viikko sitten, niin sitä jaksetaan vieläkin muistella? Reilua?
En ole nähnyt kertaakaan Krisun tönivän jotain tehtäväänsä suorittavaa ihmistä ja huutavan väistymään, että hän pääsee tekemään sen itse paremmin.
Krisun tyyli nyt vaan on kiroilla ja olla suora, näen päivittäin nuoria aikuisia, jotka puhuvat toisilleen tyyliin Painu vit tuun ja vit tuuks siinä mulkkaat ja mitäs ho rot jne. Se nyt vaan on tyyli ja tapa, voidaan olla montaa mieltä millainen, mutta käyttäjiensä keskuudessa ihan normaali. Konteksti ratkaisee, ei se kuinka monta kertaa tiuskii. Ville toimi tökerösti täysin tarpeettomasti ja epätyypillisesti, mikä korosti entisestään Millalle tarkoitettua nöyryytystä.
Joo, saatan minäkin kavereiden kanssa puhua noin, mutta siinä on se ero, että se on vastavuoroista. Talossa en ole nähnyt kenenkään sanovan Krisulle samalla tavalla takaisin, joten siitä voi päätellä, ettei tuollainen heittely ole muille luontaista ja järkevä ihminen sopeutuu siihen, eikä oleta muiden sopeutuvan junttiuteensa.
Krisu on sellainen persoona joka sanelee säännöt ja joka ei ole kiinnostunut siitä, mitä muut hänestä ajattelee.
Tämä on ihan totta. Tietyllä tavalla Krisu ja Tarina ovat kuin saman kolikon eri puolet, kummatkin olettavat muiden sopeutuvan heidän tyyliinsä elää. Tarina ajattelee, että vain hänen tunteillaan on väliä ja kaikkien muiden tulisi muuttaa itseään ja käytöstään Tarinan preferenssien mukaisesti. Krisu puolestaan kokee, että on ihan okei jatkuvasti huutaa ja tiuskia ja v*ttuilla toisille, koska hän vaan on sellainen ihminen. Molempien olisi syytä nostaa katse hetkeksi sieltä omasta navasta ja yrittää ymmärtää, että muidenkin tunteet ja ajatukset pitää huomioida.
On vähän ristiriitaista. Arvostelijoiden mielestä Tarina muka loukkaantuu kaikkien puolesta, mutta sitten toisaalta muka välittää vain omista tunteistaan. Tarinahan on tuolla juuri se, joka pitää kaikkien tunteita tärkeinä.
Tietävätkö ihmiset itsekään, mistä oikeasti ärtyvät?
Silloin kun joku ihminen ärsyttää mutta ei tiedetä miksi, niin keksitään juuri kaikkea mahdollista muka selittämään se ärsymys. Mutta jossain ihan toisessa ihmisessä samat tai pahemmat asiat ei ärsytäkään.
Voisi sanoa että Tarina on vähän "yliherkkä" kaikelle ihmisten ja eläinten kokemalla pahalle, koska yleensä ihmiset eivät ole niille niin herkkiä. Krisu taas on ihan toisessa ääripäässä. Hän ei tunnu välittävän ihmisenkään tuskasta, vaikka näkisi sen nenänsä edessä. Oli se tuska ylireagointia tai ei, se on silti kokijalleen inhottavaa. Empatiakykyinen ihminen välittäisi edes sen verran, että ei yrittäisi vain pahentaa toisen oloa.
Krisu on sanonut itseään tunnekylmäksi ainakin kaksi kertaa, joten ehkä hän itsekin tietää, että ei ole ihan normaali tunnepuolella.
Mun mielestä Tarina välittää vain niiden tunteista, jotka näkevät asiat samalla tavalla kuin hän itse. Muilla ei sitten olekaan niin väliä. En usko, että hän tekee sitä tahallaan tai tiedostaa toimivansa niin. Hän tunnistaa todella taitavasti omat tunteensa ja osaa analysoida, mistä ne johtuvat. Hän löytää helposti syitä pahaan oloonsa muiden toiminnasta ja kertookin näille mielellään, miten heidän pitäisi toimia, jotta Tarinalla olisi parempi olo.
Häneltä jää vaan jotenkin kokonaan huomioimatta se, että muilla ihmisillä on omat tunteet ja tarpeet, jotka eroavat täysin Tarinan omista. Hän kuvittelee, että jos muut alkavat käyttäytyä niinkuin hänen mielestään pitäisi, kaikki olisivat onnellisia ja tyytyväisiä. Mutta kun kaikki eivät ole samanlaisia kuin Tarina, eivätkä hänelle sopivat keskustelutyylit tai käytösmallit todellakaan automaattisesti ole muille sopivia. Ei koko talon voi olettaa pyörivän yhden ihmisen (+ hänen komppaajiensa) tarpeiden ympärillä.
Tuo eläinten hyvinvoinnista välittäminen ei vaikuta minusta kovin aidolta. Hyönteisten tappaminen on Tarinan mielestä kauheaa ja julmaa, mutta hän kuitenkin hyvillä mielin syö kalaa, juustoja ja karkkia. Tehotuotanto on siis ihan ok, kun se tuottaa juustoja ja liivatekarkkeja, joista Tarina tykkää.
Ihmeellistä väkisin vian etsimistä. Tiedostatko itse, että pidät Tarinassa vikana lähes kaikkea epätäydellisyyttä tai kaikkea, mikä on sellaiseksi jotenkin vääntyillen selitettävissä?
Eipä noita vikoja ole tarvinnut väkisin etsiä, kun Tarina tuo niitä aktiivisesti esiin koko ajan. Tuolla ”pidät henkilössä x vikana lähes kaikkea epätäydellisyyttä”-väitteellähän voisi kuitata ihan minkä tahansa kritiikin ketä tahansa kohtaan, joten tuo on äärimmäisen huono argumentti. Kaikki ovat epätäydellisiä, et sä voi sen varjolla blokata kaikkia negatiivisia näkemyksiä Tarinasta.
Minusta Tarinan vihat kuitenkin oikeasti ovat suhteellisen pieniä. Tarina tuo "aktiivisesti esiin" piirteitä, jotka eivät muissa ärsyttäisi yhtä paljon. Vähän kuin sinä sanoisit v*ttu ja minä sitten haukkuisin sinut siitä maanrakoon sillä perusteella, että itsehän toit hirveytesi esiin. Tarina-vihassa ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua.
Siis onko sulla kaikki ihan ok? Eihän tässä kukaan ole haukkunut Tarinaa maanrakoon tai varsinkaan ilmaissut mitenkään VIHAAVANSA häntä. Saa kai hänestä hyvänen aika olla tykkäämättä ja myös kertoa sen, varsinkin, kun tässä on nyt pysytty täysin asiallisena. Sinulla on täysi oikeus pitää Tarinan vikoja pieninä, mutta yritä nyt ihmeessä ymmärtää, että muilla on oikeus ajatella toisin.
Krisu keittiössä Tupulle: "Vittu kun täältä pääsee pois, jos Muija on vielä tallessa nii ei vittu tapella enää mistään turhasta. Sanon että vittu, tapellaan vaan aiheesta. Kaikenlainen vittu väittely, ei ole vittu rakentavaa eikä millään tapaa miellyttävää".
Tuota ohjelmaa pitää varmaan seurata aika paljon, että voisi ymmärtää millaisia pelejä siellä pelataan. Yleensä ihmiset toimivat yksittäisissä tilanteissa niin hienovaraisesti, ettei ulkopuolinen välttämättä näe sen tilanteen merkitystä kokonaisuuteen. Omaa asemaa rakennetaan ja muiden mielipiteitä kanssa-asukkaista muovataan pikkuhiljaa. Tietoisesti tai tiedostamatta.