Lue keskustelun säännöt.
Monet haluavat hankkia lapsia vasta kun on "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon. Ettekö ymmärrä, ettei sellaista tule välttämättä koskaan?
27.08.2019 |
Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä.
Mutta ettekö te ihmiset hyvät ymmärrä, että jos te alatte "oikeaa hetkeä" kaikkien noiden asioiden vuoksi odottamaan, niin on hyvinkin mahdollista, ettei sellaista koskaan tule, ainakaan hedelmällisten vuosien aikana? Ei se ole ihmekään, että syntyvyys on pudonnut niin järkyttävän alas, jos kaikki tuo on vaatimuksena lapselle. Todellisuudessa lapsi ei tarvitse läheskään kaikkia noista tai ainakaan läheskään niin paljon. Jos tuntuu siltä, että haluaa lapsen ja sille on perusedellytykset olemassa, niin silloin kannattaa lapset tehdä! Muuten voi pahimmassa tapauksessa jäädä kokonaan ilman!
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!
Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).
Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.
Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.
Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.
Mitä tarkoitat nykyihmisellä? Ettei ole enää neandertalilainen? Olen saanut omat lapseni 1980-luvulla ja kyllä, silloinkin lapsia hankittiin, kun opinnot olivat ohi ja saatu työpaikka tai ainakin opinnot ihan loppusuoralla ja oli opiskeltu alalle, joka työllisti. Siihen aikaan ajateltiin, että lasten aika on sitten, kun "juoksut on juostu". Tällä tarkoitettiin, että lapsia ei pidä tehdä siihen elämänvaiheeseen, kun baareissa ja juhlimassa käyminen, interreilaaminen yms olivat vielä keskeisessä osassa nuoren aikuisen elämää. Vaikka olihan niitäkin, jotka tunkivat lapsensa lähes joka viikonloppu vanhemmilleen, kavereilleen tai ihan vaan naapureilleen, jotta pääsivät bilettämään. Ja kun ottaa vielä huomioon, että siihen aikaan sossussa asioiminen oli äärettömän hävettävää, ei lapsia todellakaan tehty ajatukksella, että haenpa sitten sossusta rahaa omaan ja lapseni elämiseen.
Kuten sanoit; silloin vaatimuksena oli "juoksut on juostu". Nykyään listalla on valitulta molemmilla, okt, hyvä auto, reppureissut tehtynä, hyvä saldo pankkitilillä.
Että on tullut näitä vaatimuksia lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo kuuluisa oikea aika näyttäisi koittavan ensi vuonna. Ollaan silloin oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä, suoritettu tutkinnot, saatu vakiduunit, reppureissattu ja rakennettu oma talo. Ollaan silloin 27 ja 31 vuotiaita.
Ja välttämättä et tulekaan raskaaksi tai siihen menee 5 vuotta.
Mikä ihmeen ongelma se on, jos menee 5 vuotta? Ei elämä pysähdy siksi aikaa, kun ei käytä ehkäisyä. Eipä olisi itseänikään haitannut, vaikka olisi mennyt useampi vuosi.
Tai jos ei tule raskaaksi. Sitten ei tule. Samahan se on todeta tuossa vaiheessa kuin aikaisemminkin.
Vierailija kirjoitti:
No itse olen haaveillut lapsesta/lapsista 25-vuotiaasta lähtien, mutta kun en ole koskaan seurustellut eikä kukaan mies ole minua huolinut-ainut mihin olisin kelvannut, olisi ollut paremman tarjonnan puutteessa kassien tyhjennyspanoksi, mutta semmoista en itse halunnut tai halua, enkä lasta niin hankkia. Yksin en olisi myöskään lasta olisi uskaltanut kasvattaa, joten maksullinen "keinosiemennys"ei myöskään tullut kysymykseen....luonto on tehokas, se ei anna geneettisen paskan, eli rumien naisten lisääntyä.
Itsellä ihan samoja kokemuksia.....olisin halunnut lapsia ja perheen alle kolmekymppinen.Poikaystävästä haaveilin jo 15- vuotiaana.....Miehet aina kiertäneet minut kaukaa.Tarjolla ollut ainoastaan juoppoja yms, tavalliset miehet olisivat itseä kiinnostaneet.Ja syy on sama kuin tämän kirjoittajalla, eli ulkonäkö.Jos on ruma, niin on ruma.Luonteesta ei voi olla kiinni, koska ystäviä aina ollut paljon, enkä ole mikään öykkäri tai prshäiriöinen yms.E ikä siinä, että en olisi yrittänyt....on baarit aikoinaan kierretty ja nettideiteillä.Nettideiteillä mennyt hyvin niin kauan, kunnes pitänyt valokuva "paljastaa".Jos taas kuva on valmiina, ei vastauksia tullut kuin eri-ikäisiltä pldenvonkaajilta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!
Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).
Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.
Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.
Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.
Mitä tarkoitat nykyihmisellä? Ettei ole enää neandertalilainen? Olen saanut omat lapseni 1980-luvulla ja kyllä, silloinkin lapsia hankittiin, kun opinnot olivat ohi ja saatu työpaikka tai ainakin opinnot ihan loppusuoralla ja oli opiskeltu alalle, joka työllisti. Siihen aikaan ajateltiin, että lasten aika on sitten, kun "juoksut on juostu". Tällä tarkoitettiin, että lapsia ei pidä tehdä siihen elämänvaiheeseen, kun baareissa ja juhlimassa käyminen, interreilaaminen yms olivat vielä keskeisessä osassa nuoren aikuisen elämää. Vaikka olihan niitäkin, jotka tunkivat lapsensa lähes joka viikonloppu vanhemmilleen, kavereilleen tai ihan vaan naapureilleen, jotta pääsivät bilettämään. Ja kun ottaa vielä huomioon, että siihen aikaan sossussa asioiminen oli äärettömän hävettävää, ei lapsia todellakaan tehty ajatukksella, että haenpa sitten sossusta rahaa omaan ja lapseni elämiseen.
Kuten sanoit; silloin vaatimuksena oli "juoksut on juostu". Nykyään listalla on valitulta molemmilla, okt, hyvä auto, reppureissut tehtynä, hyvä saldo pankkitilillä.
Että on tullut näitä vaatimuksia lisää.
Koska ihmiset eivät ole enää idiootteja (ainakaan kaikki). Tässä kun on kaksi vakavaa lamaa nähty 80-luvun jälkeen ja tiedetään, ettei yhteiskunta tue pidemmällä tähtäimellä, koska se on taloudellinen mahdottomuus niin fiksut ihmiset pyrkivät itse turvaamaan oman lapsensa elämän. Joskus 80-luvulla oli täysin eri tulevaisuudennäkymät vastavalmistuneelle nuorelle kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo kuuluisa oikea aika näyttäisi koittavan ensi vuonna. Ollaan silloin oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä, suoritettu tutkinnot, saatu vakiduunit, reppureissattu ja rakennettu oma talo. Ollaan silloin 27 ja 31 vuotiaita.
Ja välttämättä et tulekaan raskaaksi tai siihen menee 5 vuotta.
Mikä ihmeen ongelma se on, jos menee 5 vuotta? Ei elämä pysähdy siksi aikaa, kun ei käytä ehkäisyä. Eipä olisi itseänikään haitannut, vaikka olisi mennyt useampi vuosi.
Tai jos ei tule raskaaksi. Sitten ei tule. Samahan se on todeta tuossa vaiheessa kuin aikaisemminkin.
No luepa muutamaa lapsettomuusblogia, se koko elämä alkaa pyöriä sen lapsettomuuden ympärillä eikä millään muulla ole mitään väliä. Aletaan vihata lapsellisia jne. Vaikka ensin ”koitetaan nyt vaan huvikseen..”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!
Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).
Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.
Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.
Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.
Mitä tarkoitat nykyihmisellä? Ettei ole enää neandertalilainen? Olen saanut omat lapseni 1980-luvulla ja kyllä, silloinkin lapsia hankittiin, kun opinnot olivat ohi ja saatu työpaikka tai ainakin opinnot ihan loppusuoralla ja oli opiskeltu alalle, joka työllisti. Siihen aikaan ajateltiin, että lasten aika on sitten, kun "juoksut on juostu". Tällä tarkoitettiin, että lapsia ei pidä tehdä siihen elämänvaiheeseen, kun baareissa ja juhlimassa käyminen, interreilaaminen yms olivat vielä keskeisessä osassa nuoren aikuisen elämää. Vaikka olihan niitäkin, jotka tunkivat lapsensa lähes joka viikonloppu vanhemmilleen, kavereilleen tai ihan vaan naapureilleen, jotta pääsivät bilettämään. Ja kun ottaa vielä huomioon, että siihen aikaan sossussa asioiminen oli äärettömän hävettävää, ei lapsia todellakaan tehty ajatukksella, että haenpa sitten sossusta rahaa omaan ja lapseni elämiseen.
Kuten sanoit; silloin vaatimuksena oli "juoksut on juostu". Nykyään listalla on valitulta molemmilla, okt, hyvä auto, reppureissut tehtynä, hyvä saldo pankkitilillä.
Että on tullut näitä vaatimuksia lisää.Koska ihmiset eivät ole enää idiootteja (ainakaan kaikki). Tässä kun on kaksi vakavaa lamaa nähty 80-luvun jälkeen ja tiedetään, ettei yhteiskunta tue pidemmällä tähtäimellä, koska se on taloudellinen mahdottomuus niin fiksut ihmiset pyrkivät itse turvaamaan oman lapsensa elämän. Joskus 80-luvulla oli täysin eri tulevaisuudennäkymät vastavalmistuneelle nuorelle kuin nyt.
Se että on isolla lainalla hankittu omakotitalo ja hyvä auto ei turvaa elämää millään tavalla jos kunnon lama iskee. Samalla tavalle ne työpaikat voivat mennä alta ja lainat jäävät maksamatta vaikka kuinka olisi omasta mielestään turvannut lapsen elämän.
Itse asiassa nuorempana ja pienemmillä tuloilla elävä perhe voi helpommin sopeuttaa menonsa mahdolliseen työttömyyteen kun ei ole vielä totuttu niin hulppeaan elintasoon.
Ei meillä aikoinaan haitannut että minun oma yritystoimintani oli hyvin pienimuotoista ja vaihtelevasti tuottavaa tai että miehellä ei ollut vakipaikkaa kun menot oli suunniteltu niiden mukaan. Hyvin saatiin lapsille ruokaa ja vaatetta ja katto pään päälle vaikka tulot saattoivat vaihdella paljonkin kuukausittain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!
Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).
Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.
Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.
Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.
Kiitos taas tästäkin spleinauksesta. Olen tehnyt rohkeita valintoja ja kasvanut henkisesti haasteissa. Valintani ovat osoittautuneet hyviksi.
Yksi niistä on olla lapseton.
Etkö osaa lukea vai missä vika? Ilmoitat olevasi velan joten tämä aloitus ei koske sinua.
Jostain syystä joudun kuitenkin lukemaan ja kuuntelemaan tätä pskaa, minne vain katsonkin.
Katson aloituksen ja median vinkuminen koskevan minuakin siltä osin, että yhtenä argumenttina tai huolenaiheena esitetään tämä syntyvyyden hälyttävä lasku. No minähän olen osaltani aiheuttamassa sitä. En myöskään ole ns ehdoton vela, vaan lapsettomuuteni on monien valintojen ja elämäntilanteiden summa. En siis koskaan ole yrittänyt lasta tuloksetta, mutta jos tietyt asiat olisivat olleet toisin, olisin saattanut perustaa perheen, tai ainakin yrittää.
Aloituksesta ja sen puoltopuheenvuoroista paistaa kauas vastenmielinen toisten puolesta tietäminen. Kuvitellaan, että lapsentekoa ”lykkäävillä” tai niillä, joille se ei ole ehdoton prioriteetti vaan mahdollisesti omalla painollaan tapahtuva asia, ei ole kykyä hahmottaa kokonaisuuksia tai katsoa elämää ja yhteiskuntaa vähän etäämpää. Paapokaa vain omia lisääntymiselimiänne ja antakaa muiden päättää omista kehoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tein lapset nuorena, 20-24v. Ajauduin siihen tilanteeseen nuoruuden hölmöyttäni. Erosin lasten isästä 25v. Lasten kanssa minulla ei kuitenkaan ole ollut mitään ongelmaa, enkä ole ollut ikinä sossutapaus enkä päivääkään työttömänä. Opiskelin lasten ollessa päiväkodissa 2v jälkeen. Lapset opettivat minulle vastuuta. Kaikki juoksut loppui heidän syntymäänsä ja huolehdin heistä hyvin. Toki, virheitä olen tehnyt, mutta en tunne yhtään vanhempaakaan äitiä tai isää, joka ei olisi. Väitän myös, että kypsyin paljon nopeammin kuin muut ikätoverini.
On ollut hankalaakin, rahallisesti tiukkaa. Tosin nuorena en kaivannut muuta kuin laskujen maksussa ja ruoassa pysymisen onnistumisen,mihin rahat riitti juuri. olen silti ollut paras äiti lapsilleni ja nyt kun he on nuoria aikuisia, meillä on avoimet ja lämpimät välit.
Eniten minua on kasvattaneet itse pärjääminen ja vastuu, henkinen sitoutuminen lapsen hyvinvoinnista huolehtimiseen ja näin myöhemmin hyväksyminen,ettei nuori ole minun kuvani vaan elää oman elämänsä sekä luottamus siihen,että he pärjäävät kyllä.
Minulla on varaa olla myös epäonnistunut ja virheitä tehnyt äiti, koska täydellistä ei olekaan.
Vaikka puitteet olisi kuinka valmiit ja hyvät (mitä ei sitäkään voi taata)
Tulin raskaaksi 25-vuotiaana, säännöllisesti syödyistä e-pillereistä huolimatta. Lapsen isän kanssa olin ollut yhdessä muutaman kuukauden. Lapsen pitäminen oli valtava hyppy tuntemattomaan tulevaisuuteen lähes tuntemattoman ihmisen kanssa. 11 vuoden jälkeen olemme kuitenkin edelleen yhdessä.
Tänä aikana asenneilmasto on muuttunut paljon. Olen ns. nettinatiivi, seurannut keskusteluja koko pienen ikäni ja nähnyt, kuinka pienistä asioista valittaminen, kuten vaunujen kanssa kulkevien ilmaiset bussimatkat ja semi - pienet asiat kuten subjektiivinen päivähoito-oikeus, on siirrytty siihen että äidit ovat s***anasta seuraavia ja kaiken pahan alku ja juuri. Jos ennen ihmisiä häiritsi se bussissa itkevä lapsi, nyt häiritsee lapsi ihan missä tahansa (oli tämä miten hiljaa tahansa).
Vanhemmat ovat väistyneet taka-alalle keskusteluissa, ja esiin ovat astuneet lapsettomat, eläkeläiset ja vielä lapsettomat nuoret aikuiset. Keskiluokka on hiljaa, kun työväki ja eniten tienaavat puhuvat taloudesta ja lähinnä syyttävät keskiluokkaa ilmastonmuutoksesta, talouden sakkaamisesta ja verorahojen tuhlaamisesta. Vanhemmat ovat hiljaa, kun imettämisestä, lapsen kasvatuksesta, ihan kaikesta syyllistetään.
Ja samaan aikaan tässä kummallisessa limbossa puhutaan lapsikadosta, ja syytetään pelkästään kaupungeissa asuvia, "mukaavuudenhaluisia" naisia. Kukaan ei mieti, että pitäisikö puhua vanhemmille vähän nätimmin, pitäisikö olla vähän armollisempi, ja pitäisikö sittenkin miettiä, miksi MIES on mukavuudenhaluinen siellä kotikonnuillaan Kainuunmailla tai vaihtoehtoisesti kierrättää kumppaneita koska ei halua sitoutua?
Voisimmeko me vihdoin ja viimein syyttää niitä oikeita asioita mikä saa itse kunkin voimaan pahoin sen sijaan, että syyllistämme lähinnä naisia sekä lapsenteosta että tekemättä jättämisestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi äiti mitä kakkaa.
Minun sisarukseni ovat tehneet lapset juuri silloin kun on huvittanut, melko nuorina. Nyt toinen elää uutta nuoruuttaan ja puskee lapsiaan jatkuvasti isovanhemmille hoitoon ja vähät välittää huolehtia heistä. Kaikesta paistaa että ei juuri välitä. Veli taas on pakonomaisesti tahtonut tietyn määrän lapsia vähällä ikäerolla ja talot, perunamaat, koirat ja nyt hoitaa kaikkea niin leväperäisesti. Ei olisi varaa, elämä on jatkuvaa kituuttelua, normaalit asiat kaataa budjettia jatkuvasti ja luotolla eletään. Lapset väistämättä kärsii.
Minä taas olen "odottanut oikeaa hetkeä". Mitä enemmän seuraan sisaruksieni elämää, sitä varmempi olen siitä, että päätökseni on ollut oikea. Hoidan talouttani kuntoon, varmistan paikkani työmarkkinoilla, hoidan päätäni terapiassa, ja lujitan suhdettani puolisoon. Jos olen lopulta liian vanha, enkä saakaan lasta, niin minkä teet. Se on lapsen kannalta parempi, kuin että olisi syntynyt ihan liian aikaisin tilanteeseen, jossa oma pääni on haljeta mt-ongelmista, elämä on pihistelyä ja parisuhde ei ole vielä hitsautunut kunnolla yhteen.
Tämä menee aina kummalliseksi kärjistyksiksi. Kukaan tuskin ajattelee että hyvä aika lapsien hankinnalle olisi kun nuoruutta pitäisi vielä elää tai ei ole mitään hajua toimeentulosta ja kunnon asunnosta. Mutta tästä ei seuraa että lapset kannattaisi hankkia vasta 38-vuotiaana kun kaikki on viimeisen päälle kunnossa. Vielä pari vuosikymmentä sitten lapset tehtiin yleensä siinä vähän ennen kolmeakymppiä kun oli hoidettu opinnot alta ja aloiteltiin työuraa. Ei ehkä ollut vielä niin hienoja asuntoja tai autoja mutta kuitenkin olosuhteet joissa lapsia voi hyvin kasvattaa. Silloin hedelmällisyys oli vielä kunnossa ja jaksoi paremmin niitä yövalvomisia kuin neljänkympin tienoilla.
Sisaruksiani seuraamalla taas olen käsittänyt, että heidän oikea aika lastenhankinnalle on kun tekee mieli. Ilman sen suurempia pohdintoja onko varaa, ja onko mitään tulevaisuuden suunnitelmia, ja mitkä ne omat voimavarat on saati parisuhteen kestävyys. Ei olosuhteiden tietenkään pidä olla mitkään luksukset, eikä sellainen edes ole realistista ajatella, että olosuhteet pysyisi aina samana ja tiukempia ja hankalampia aikoja ei koskaan osuisi kohdalle. Mutta se että luotetaan ihan sokeasti että kyllä elämä kantaa, eikä mietitä että siinä kasvatetaan toista ihmistä, ja itsellä pitäisi olla jotkin henkiset perusedellytykset siihen. Työpaikkakin voi lähtä alta, mistä näitä tietää, mutta se että on saanut itselleen edes työkokemusta, suhteita ja säästöjä on jo jotain. Ja on suunnitelmaa itselleen jatkon kannalle. Itse näen varsin hyvänä kuvailemasi tuosta entisajan lastenteosta, ja siihen tähtään itse. Ei kyse niinkään ole mielestäni siitä materiaalisesta varakkuudesta, vaan henkisestä pääomasta vanhemmaksi. Henkinen kypsyys ei katso ikää, ja silloin osaa suhteuttaa tulot menoihin, suunnitella tulevaisuutta ja arvioida omia voimavaroja vanhempana (esim. montako lasta on realistista tehdä). Sisaruksistani löytyy ihan liian monta itsekästä esimerkkiä kun mennään omien halujen ja viettien varassa, eikä oteta vastuuta vanhemmuudesta ja lasten kasvatuksesta.
-78
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo kuuluisa oikea aika näyttäisi koittavan ensi vuonna. Ollaan silloin oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä, suoritettu tutkinnot, saatu vakiduunit, reppureissattu ja rakennettu oma talo. Ollaan silloin 27 ja 31 vuotiaita.
Ja välttämättä et tulekaan raskaaksi tai siihen menee 5 vuotta.
Mikä ihmeen ongelma se on, jos menee 5 vuotta? Ei elämä pysähdy siksi aikaa, kun ei käytä ehkäisyä. Eipä olisi itseänikään haitannut, vaikka olisi mennyt useampi vuosi.
Tai jos ei tule raskaaksi. Sitten ei tule. Samahan se on todeta tuossa vaiheessa kuin aikaisemminkin.
No luepa muutamaa lapsettomuusblogia, se koko elämä alkaa pyöriä sen lapsettomuuden ympärillä eikä millään muulla ole mitään väliä. Aletaan vihata lapsellisia jne. Vaikka ensin ”koitetaan nyt vaan huvikseen..”
Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä, usko tai älä eivätkä kaikki toimi samalla kaavalla. Ihan omassa lähipiirissä on tapauksia, joilla on mennyt se viisi vuotta eikä sitä lasta ole mitenkään erityisesti toivottu.
Sitäpaitsi en ymmärrä, jos siihen menee se 5 vuotta niin mitä väliä sillä on, meneekö se aikaisemmin vai myöhemmin? Ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi äiti mitä kakkaa.
Minun sisarukseni ovat tehneet lapset juuri silloin kun on huvittanut, melko nuorina. Nyt toinen elää uutta nuoruuttaan ja puskee lapsiaan jatkuvasti isovanhemmille hoitoon ja vähät välittää huolehtia heistä. Kaikesta paistaa että ei juuri välitä. Veli taas on pakonomaisesti tahtonut tietyn määrän lapsia vähällä ikäerolla ja talot, perunamaat, koirat ja nyt hoitaa kaikkea niin leväperäisesti. Ei olisi varaa, elämä on jatkuvaa kituuttelua, normaalit asiat kaataa budjettia jatkuvasti ja luotolla eletään. Lapset väistämättä kärsii.
Minä taas olen "odottanut oikeaa hetkeä". Mitä enemmän seuraan sisaruksieni elämää, sitä varmempi olen siitä, että päätökseni on ollut oikea. Hoidan talouttani kuntoon, varmistan paikkani työmarkkinoilla, hoidan päätäni terapiassa, ja lujitan suhdettani puolisoon. Jos olen lopulta liian vanha, enkä saakaan lasta, niin minkä teet. Se on lapsen kannalta parempi, kuin että olisi syntynyt ihan liian aikaisin tilanteeseen, jossa oma pääni on haljeta mt-ongelmista, elämä on pihistelyä ja parisuhde ei ole vielä hitsautunut kunnolla yhteen.
Tämä menee aina kummalliseksi kärjistyksiksi. Kukaan tuskin ajattelee että hyvä aika lapsien hankinnalle olisi kun nuoruutta pitäisi vielä elää tai ei ole mitään hajua toimeentulosta ja kunnon asunnosta. Mutta tästä ei seuraa että lapset kannattaisi hankkia vasta 38-vuotiaana kun kaikki on viimeisen päälle kunnossa. Vielä pari vuosikymmentä sitten lapset tehtiin yleensä siinä vähän ennen kolmeakymppiä kun oli hoidettu opinnot alta ja aloiteltiin työuraa. Ei ehkä ollut vielä niin hienoja asuntoja tai autoja mutta kuitenkin olosuhteet joissa lapsia voi hyvin kasvattaa. Silloin hedelmällisyys oli vielä kunnossa ja jaksoi paremmin niitä yövalvomisia kuin neljänkympin tienoilla.
Et nyt tunnu oikein tajuavan, että uran aloittaminen ei ole vuonna 2019 samanlaista kuin se oli vuonna 1999. Mä olin tuolloin vaihtamassa alaa, aloittanut juuri uuden alan opinnot ja laitoin netissä erääseen suureen it-alan firmaan avoimen hakemuksen, jossa kysyin, missä opintojen vaiheessa voisin ruveta kyselemään harjoittelupaikkaa. Kaksi päivää myöhemmin tuli soitto ko firmasta ja multa kysyttiin, milloin voisin aloittaa työt. Ei mitään rekryprosesseja, ei videohaastatteluita, ei mitään kilpailua muiden hakijoiden kanssa eikä edes palkatonta harjoittelua (jota alunperin olin tarkoittanut) vaan suoraan töihin, vaikka mulla oli suoritettuna vasta 4 opintoviikkoa.
Tällä hetkellä eletään joitakin aloja lukuunottamatta työllistymisen kannalta 90-luvun alun lamaa vastaavaa aikaa. Sillä erotuksella kuitenkin, että 90-luvun laman aikaan suurella osalla ihmisistä oli kuitenkin toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Nykyisin monilla tulevaisuus on epävarmaa, pätkätöiden ja työttömyysjaksojen vuoristorataa, mihinkään ei oikein voi asettua paikoilleen, koska on oltava valmis muuttamaan työn perässä. Kun ihmiset jo nyt joutuvat taiteilemaan laskuistaan ja muista elinkustannuksistaan selviämisen kanssa, mun mielestä on ihan ymmärrettävää, ettei siihen saumaan ahluta vielä lapsiakin.
Onko kukaan muu pohtinut sitä, että kriteerit mitä ajatellaan olevan "hyvä hetki lapselle" on nousseet ihan valtavasti vain muutamassa vuosikymmenessä? Kaksio kerrostalossa ei ole enää riittävä, pitää olla 3h+keittiö mielellään rivitalosta, eikä mielellään vuokralla, koska vuokra-asumista ei pidetä kummoisena tapana elää.
Ja on oltava se koulutus, totta kai. Mutta se, että pääsee siihen koulutukseen ensinnäkään, on vaikeutunut ja vaikeutuu entisestään lähitulevaisuudessa. Mahdollisuudet tehdä töitä koulutuksen lomassa on sitä heikommat, mitä huonommista lähtökohdista ihminen tulee (ei suhteita). Ja kun on rämmitty se nykyään raskaaksi etäopiskeluksi muuttunut korkeakoulu (tai ala-arvoiseksi etäopetussekamelskaksi muuttunut ammattikoulu), on tehtävä töitä useampi vuosi saadakseen vakituisen paikan, säästääkseen tarpeeksi pahan päivän varalle ja luodakseen tukiverkkoja jos niitä ei ennestään ole (yhä useammalla ei ole).
Moni voi tuhahtaa ulkoiselle paineelle, että ei koske minua, heikot menee virran mukana. Mutta se paine tulee todella ulkoa: on oltava jokin koulutus haluat sitten varastomieheksi tai ulkoiluttamaan mummoja. Puhumattakaan mistään muusta. On oltava omarahaosuus tai takaajia, jos haluat sen oman asunnon tai talon. On oltava kokemusta, suhteita tai tarpeeksi miellyttävä naama ja loistavat puhelahjat, että saa sen vakituisen työn. Tai edes työn.
Ja samaan aikaan eläkeläiset huitelee "oma elämä" - mentaliteetilla tukematta nuorempiaan, syyllistämässä siitä että kyllä he ennen vain pärjäsivät, että mikä on, kun ei suksi luista (ilmastonmuutoksen tuomissa talvissa ei luista, ei)?! Ja yhtä aikaa pitäisi luoda mahtavaa somepersoonaa ja verkostoitua ja matkustaa ja olla villi ja vapaa. Ja jos ei ole, niin saa kyllä sen tuta nahoissaan. Ne, ketkä tekevät lapsia nuorina ja työttöminä, ovat joko rohkeita tai tyhmänrohkeita, mutta mitä se auttaa syyllistää heitä jos se lapsi on tehty, on elossa ja tarvitsee sekä vanhempiaan että yhteiskunnan henkistä tukea?
Mitä auttaa syyllistää ketään siitä, että toinen on tehnyt lapsia? Ensin rakennetaan yhteiskunta, joka pyörii verovaroin ja sitten kitistään, kun joku tekee pontetiaalisen veronmaksajan lisää. Järjetöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80-luvulla ensisynnyttäjiin keski-ikä oli noin 25 vuotta, nyt noin 29 vuotta. Ei se muutos niin valtava ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ensisynnyttäjiin keski-ikä oli noin 25 vuotta, nyt noin 29 vuotta. Ei se muutos niin valtava ole ollut.
29-vuotiaista miehistä oli 87% lapsettomia vuonna 2018. Lasten saannista on tullut harvinaisuus, ja lähinnä uskovaisilla ja mámuilla on enää lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ensisynnyttäjiin keski-ikä oli noin 25 vuotta, nyt noin 29 vuotta. Ei se muutos niin valtava ole ollut.
29-vuotiaista miehistä oli 87% lapsettomia vuonna 2018. Lasten saannista on tullut harvinaisuus, ja lähinnä uskovaisilla ja mámuilla on enää lapsia.
Noin 80 prosentilla naisista on 45-vuotiaana lapsia.
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ensisynnyttäjiin keski-ikä oli noin 25 vuotta, nyt noin 29 vuotta. Ei se muutos niin valtava ole ollut.
Muutos on paperilla vähän, mutta ideologian muutos on valtava. Ennen 22.v äiti oli normi ja nyt oletuksena suurinpiirtein sossun asiakkuus.
Miksi tämäkin asia pitää nähdä niin ääripäiden kautta, joko on sossun luukulla käyvä teini-äiti tai nelikymppinen ensisynnyttäjä.
Meillä mies on ollut vakituisessa työpaikassa heti (amiksesta, apua) valmistumisen jälkeen ja tienaa ihan mukavasti. Itse opiskelen yliopistossa alalle, jossa on pulaa työntekijöistä. Opinnot joustaa pikkulapsiaikana ihan eri tavalla kuin työelämä. Lasta ei ole tarvetta laittaa päiväkotiin klo 8-16.
Ensimmäinen lapsi saatiin 22-vuotiaina ja nyt toinen tulossa ihan lähiviikkoina 24-vuotiaina. Rahasta ei ole tarvinnut liiemmin murehtia ja esikoinen on molempien silmäterä. En ole missään vaiheessa katunut, että saatiin lapset nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vai että pahimmassa tapauksessa se lapsi ihan jää tekemättä? Kyllä se lapsi on niin iso juttu, että se tehdään, jos siihen on edellytykset. Lapsi pitää voida elättää ja elämää ei todellakaan voi suunnitella tukien varaan. On muutenkin ennemmän kuin todennäköistä, että tuet loppuvat ainakin siinä määrissä, mitä niitä nyt saa. Suomella ei mene taloudellisesti kovin hyvin.
Ja muutenkin, sen lapsen isä se vasta tarkoin pitääkin valita tai käsissä on psykiatrinen katastrofi vielä. Liian moni huonossa suhteessa oleva nainen luulee, ettei Se vaikuta lapseen - oma äitini oli myös sellainen. Kun sen on kokenut, ei tulisi mieleenkään tehdä samaa omalle lapselle. Ja hyvän miehen löytäminen se vasta vaikeaa onkin! Lähes mahdotonta välillä.
Minulle kävi tuuri, löyty upea mies 31 vuotiaana ja olen uralla todella hyvässä vaiheessa. Tein lapsen. Hyvin olisi voinut asiat mennä toisellakin tapaa ja lapsi jäädä saamatta. En ole ikinä potenut vauvakuumetta enkä sitä saanut edes vauvani myötä.
Sanot, että tuet voivat loppua Suomessa, joten elämää ei kannata laittaa tukien varaan. Olen samaa mieltä, mutta eiköhän itse kullekin se todennäköisin vaihtoehto ole potkut ja tukien varaan pudotus joksikin aikaa. Jos kovasti haluaa lapsen, niin ei kannata odottaa täydellistä hetkeä, koska tilanteet muuttuvat niin nopeasti. Riittävän hyvä hetki on tarpeeksi.
Ei huono lähtökohta, kun katsoo näitä teiniäiti sarjoja.