Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi

Kaikkee tekin mietitte. Eihän mistään tulis mitään jos kaikki olis tämmösiä tarkkailevia yliajattelijoita. Häpeä pois kypärästä Suomi !

Ihmiset eivät ole kiinnostuneita siitä mitä sanon eivätkä muista jälkeenpäin juuri mitään siitä, mitä olen kertonut. Tämän vuoksi ei ole motivaatiota puhua paljon.

Ei ole mitään sanottavaa, tai vaikka olisi, en osaa muotoilla sitä niin että tulisin ymmärretyksi, tuntuu että vain oksentelen randomeja sanoja ja odotan että muut saa niistä koottua jonkun ymmärrettävän lauseen, sanon koira vaikka tarkoitan kissaa, ja sitten turhaudun kun muut ymmärtävät väärin tai laittavat sanoja suuhuni. 

Kahden kesken puhun. Isossa porukassa jotenkin putoan kyydistä. Keskustelu monesti etenee liian nopeasti enkä enää edes kuuntele kun tarkkaavaisuus ei vaan pysy mukana. Joskus porukoissa puhun jopa niin kummallisia, että muut menevät hiljaiseksi. Ehkä jotain lievää autismia itselläni...

Olen jossain määrin kiinnostunut monista asioista ja puhun niistä kyllä mielelläni kahden kesken, mutta helposti jos niistä tulee puhe isommassa porukassa, niin mulla ajatukset jäsentyy sen verran hitaasti, että siinä vaiheessa, kun tiedän, mitä haluaisin sanoa, niin joku muu on jo jatkanut juttua ja sitten se sanomisen paikka menikin jo. Ja kun olen myös sellainen, että odotan rauhassa, että toinen saa puhuttua, enkä keskeytä, joten helposti oma kommentti on jo "vanhentunut" siinä vaiheessa, kun sitä pystyisi sanomaan. Niin sanotusti ajattelen ensin ja puhun vasta sitten, enkä puhu mitä sylki suuhun tuo. 

Sitten taas jos olen kahdenkesken, niin mun on todella vaikea aloittaa puhumaan jostain aiheesta, jos en tiedä, että vastapuolikin on siitä kiinnostunut. Varmaan pelkään sitä, että kysyn jotain ja sitten käykin ilmi, ettei se kiinnosta vastapuolta yhtään, ja keskustelu tyrehtyy siihen. Vaikkapa "oletko lukenut mielenkiintoisia kirjoja viime aikoina?" ja sitten saankin vastauksen "en". Jatka siitä nyt sitten. 

Olen huomannut, että olen myös sellainen, että jos tiedän jotain, niin en sitä kysele ja myöskään toisten ihmisten asiat (ellei ole kyse läheisistä tai hyvistä kavereista), ei kovin paljon minua kiinnosta. Eli voin vaikkapa kysyä, että mitä joku henkilö tekee työkseen ja missä on töissä, mutta ei kiinnosta yleensä sen enempää siitä työstä kysellä, joten en osaa sitten jatkaa sitä keskustelua. Myöskin jos kyseessä olisi vaikkapa puolisoni kaveri, jota en tunne kovin hyvin, yleensä kuitenkin tiedän, mitä tekee työkseen suurinpiirtein, joten ei kiinnosta sitä edes kysyä - johan tiedän sen. Kun taas olen huomannut, että puolisoni toimii eri tavoin: olen seurannut hänen keskustelujaan minun kavereitteni kanssa ja huomaan hänen kysyvän asioita, joita tiedän kertoneeni hänelle. Voi toki olla, ettei hän muista, mutta jotenkin myös tuntuu, että hän kysyy niitä kohteliaisuuttaan ja luodakseen keskustelua. Hän myös kysyy paljon tarkempia ja enemmän kysymyksiä. Mulla ei tulisi sellaisia mieleenkään!

Olen introvertti, ujo ja ehkä näistä syistä hiljainen. Tiedän, että keskustelutaidoissani on parantamisen varaa. Olen todella hyvä kuuntelija, mutta kuten edeltä huomaa, minun pitäisi opetella kyselemään enemmän. Vastaan kyllä, jos minulta kysytään, mutta en toisaalta ole useinkaan sellainen, että kysyttäessä kertoisin ummet ja lammet. Vastaan kysymykseen ja sillä siisti. Monesti jälkikäteen tulee mieleen, että olisin voinut sanoa sitä ja kysyä tuota. Mutta ei ne siinä tilanteessa tule mieleen. Mietin usein etukäteen keskustelunkulkuja ja joskus se auttaa, kun on onnistunut keksimään kysymyksiä etukäteen. Mutta joskus keskustelu meneekin ihan eri urille, eikä ne kysymykset oikein sovikaan. Tai sitten toinen osapuoli vastaa niihin keksimiini kysymyksiin jo ennen kuin ehdin niitä kysyäkään.

Itse tykkään kuunnella muita, joten tykkään siitä, että toinen puhuu. Olen niitä ihmisiä, jotka usein kokee vaivaantuneeksi hiljaisuudet, vaikka itse puhunkin vähemmän. Joten jos toinen puhuu, niin se on vaan kiva. Omien kavereiden ja läheisten kanssa saatan välillä olla jopa eniten äänessä. Kai se jotenkin liittyy siis siihen, että tuntemattomampien kanssa olen sen verran ujo, että aivot menee jossain määrin lukkoon, enkä pysty ajattelemaan niin selkeästi ja nopeasti ja myös mietin tarkemmin, mitä sanon. Kavereiden kanssa voi sanoa helpommin mitä mieleen tulee.

Ei ole ollut kavereita/ystäviä ja sosiaaliset taidot on sen myötä rapistuneet. Jos yritän jutella, niin sitä pidetään teennäisenä.

Valikoin tarkasti mitä kerron itsestäni kenellekin. Sellaista perus small talkia juttelen yleensä.

Hiljaisella kestää kauan, ennenkuin hän luottaa ihmiseen. Yhdessä oleminen ei aina vaadi puhumista, voidaan katsoa telkkaria, tehdä ruokaa, leipoa. Kaikenlaisilla ihmisillä on oikeus olla ryhmässä, ovat he sitten hiljaisia tai eivät, eikä ketään pidä sulkea ulos hiljaisuuden takia. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ilman rasismia!

Vierailija kirjoitti:

Kahden kesken puhun. Isossa porukassa jotenkin putoan kyydistä. Keskustelu monesti etenee liian nopeasti enkä enää edes kuuntele kun tarkkaavaisuus ei vaan pysy mukana. Joskus porukoissa puhun jopa niin kummallisia, että muut menevät hiljaiseksi. Ehkä jotain lievää autismia itselläni...

Mulla vähän sama juttu. En pysty puhumaan jonkun kanssa asiasta A samaan aikaan, kun kuuntelen, mitä toiset puhuvat asiasta B. 

Ei mun jutut kuitenkaan ketään kiinnosta. 

Minulla on välillä hiljaisia kuukausia millon en jaksa puhua. Huomaan että keskittyminen on vaikeaa ja pitää samalla tehdä monta asiaa yhtä aikaa hiljaisina kuukausina pystyn tutkimaan itseäni ja omia ajatuksia.

Ap nyt osoittaa omaa tyhmyyttään. Kuin kaikki hiljaiset olisivat lähtökohtaisesti samanlaisia ja samoista syistä hiljaa. Ovatko kaikki puheliaat muka yksi yhtenäinen ryhmä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat ihmiset eivät ole mitenkään erityisen mielenkiintoisia, joten en viitsi ylläpitää puhetta ilman merkittävää sisältöä. Mitään vaikeutta tai jännittävää siinä ei ole, pystyn löpisemään niin aidasta kuin aidanseipäästäkin, jos tilanne niin vaatii. Olen kuitenkin mieluiten ja enimmäkseen omissa ajatuksissani. Jep, epäsosiaalinen introvertti.

Minusta tällaiset ajatukset ovat aina todella kummallisia. Ettäkö on niin itseensä käpertynyt, ettei kykene näkemään muita ihmisiä mielenkiintoisina? Minusta melkein jokaisessa on jotain mielenkiintoista ja olenkin kiinnostunut ihmisistä, heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan, vaikken kaikkien kanssa samaa mieltä olisikaan tai ehkä juuri silloin vasta olenkin kiinnostunut. Ihmiset ovat mielenkiintoisia, komplekseja ja moniulotteisia, jos viitsii antaa hetken itsestään

t. maailmasta kiinnostunut Mensan jäsen, kun joku kuitenkin sen älyn tähän kohta vetää 

Ketju on vanha kuin taivas, mutta pakko tarttua vanhoihinkin juttuihin. 

Tuo kohta, hetken antaa itsestään. Tämä vastavuoroisuusvaade on useimmilla keskustelijoilla olemassa, he ehkä hakevat puhumisella yhteyttä toiseen ihmiseen. Että ovat lajitoverin tai lauman hyväksymiä tai jotain sinne päin. 

Aivokemia ehkä jotenkin on virittynyt saamaan palkkion tällaisesta toiminnasta. Tjsp. 

Mutta kun itse ajattelen niin, että asiasta on kiva puhua, mutta pelkät kuulumiset on kauhean nopeasti läpikahlattu. 

Ja moniulotteisuudesta. Aika moni on oikeastaan kategorisoitavissa yleisemmiksi ihmistyypeiksi. Ihmisiä kun näkee niin huomaa että luonteenpiirteet ovat nipuissa, aika harva oikeasti yllättää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen saanut osakseni todella paljon paskaa, koska useiden ihmisten ryhmissä puhun vähemmän kuin muut keskimäärin. Vaikka puhun, mutta en koko ajan enkä koe tarvetta olla äänessä joka välissä enkä varsinkaan taistele puheenvuorostani tai puhu toisten päälle kuten pikkulapset. Näin ollen olen koko elämäni saanut toistuvasti kuulla olevani hissukka, tuppisuu, arka, ujo, onneton, säälittävä, pelkäävä, mitä milloinkin.. you name it. Kaikki yhtä vittumaisia negatiivissävytteisiä aliarviointeja joissa minua pidetään vähäpuheisuuden takia heikompana kuin muita enemmän puhuvia. Aivan käsittämättömän kusipäistä.

Loudest in the room is the weakest.

Miten niin huoneen äänekkäin on heikoin?

Itse ainakin pidän sitä osoituksena siitä, että haluaa yleisön itselleen. Että ei olisi mitään jos muut eivät kuuntelisi juuri häntä. Eli heikko, kun ei voi olla tasaveroisessa keskustelussa osallisena, pitää päästä johonkin "asemaan". 

Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Siksi olen itse usein hiljaa.

Itse vietän palkkatukityössäkin tauot yksin, ei ole yhteisiä puheenaiheita. Parturissa käynti, matkustaminen ja harrastaminen vaatii vakituisen kokoaikatyön. Olen aina ollut vain kotona, käyn korkeintaan ruokakaupassa, korona ei muuttanut elämää mitenkään. Sellaista on pitkäaikaistyöttömän elämä. Jos saa hetkeksi työn siitä pitää säästää ruokaan. Puolison kanssa asuvat kun eivät saa muita tukia. En aio osallistua myöskään omien vanhempien enkä puolison vanhempien hoitoon (puoliso ainoa lapsi), koska heillä on ollut rahaa kaikkeen mihin meillä ei, niin ostakoot itse palvelunsa.

Kaikkien ei ole yhtä helppo muodostaa ajatuksistaan lauseita. Jotkut ihmiset ylipäätään ajattelevat kaikki ajatuksensa sanoilla ja lauseilla, jolloin on helppo ilmaista saman tien ne uloskin. Mutta toisten ajatukset eivät muodostu sanoista, jolloin ne pitää ensin mielessään ”kääntää”, ennen kuin ne voi sanoa. Siinä voi mennä aikaa, etenkin jos on monimutkaisemmista ja abstraktimmista asioista kysymys. Ja sitten kun on saanut repliikkinsä valmiiksi, toiset ovatkin jo siirtyneet seuraavaan aiheeseen. Tai jos juttelet kahden kesken, toinen on kyllästynyt odottamaan, luulee ettet aiokaan sanoa mitään, ja ruvennut itse uudelleen puhumaan. Meidän hiljaisten onkin hyvä opetella sanomaan ”Ootas hetki, mietin miten tämän nyt ilmaisisi”.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien ei ole yhtä helppo muodostaa ajatuksistaan lauseita. Jotkut ihmiset ylipäätään ajattelevat kaikki ajatuksensa sanoilla ja lauseilla, jolloin on helppo ilmaista saman tien ne uloskin. Mutta toisten ajatukset eivät muodostu sanoista, jolloin ne pitää ensin mielessään ”kääntää”, ennen kuin ne voi sanoa. Siinä voi mennä aikaa, etenkin jos on monimutkaisemmista ja abstraktimmista asioista kysymys. Ja sitten kun on saanut repliikkinsä valmiiksi, toiset ovatkin jo siirtyneet seuraavaan aiheeseen. Tai jos juttelet kahden kesken, toinen on kyllästynyt odottamaan, luulee ettet aiokaan sanoa mitään, ja ruvennut itse uudelleen puhumaan. Meidän hiljaisten onkin hyvä opetella sanomaan ”Ootas hetki, mietin miten tämän nyt ilmaisisi”.

Osa ihmisistä puhuu paljon, juoruavat esim. toisten ihmisten sairauksista ja muista asioista, ovat narsisteja joita inhotaan.

Kerrostaloissakin on persoonallisuushäiriöisiä, he juoruavat naapureiden asioista, terveellä ihmisellä ei siihen ole tarvetta, heillä on oma elämä.

Meillä asuu kerrostalossa mummu, joka juoruaa muista ihmisistä ja yrittää kysellä ihmisten asioita. Ollaan tekemässä huoli-ilmoitusta sosiaalityöntekijälle, jotta saataisiin tämä ihminen mielenterveyshoitoon ja muille asukkaille asumisrauha.