Masennus, unettomuus, ahdistus, työuupumus - onko joku oikeasti parantunut näistä?

Vierailija kirjoitti:

En ole täysin immuuni taipumukselle ahdistua ja masentua vaikka olenkin mielestäni parantunut. Eka masennus jakso alkoi 12v. sitten, toinen 2v. sitten ja molempiin liittyi sitkeästi unettomuus. Mulla työn vaihtaminen helpompaan ns. suorittavaan työhön joka jää työpaikalle (ovet kiinni, työ pois mielestä) oli suuri apu, samoin itselleni onnekkaasti täydellisesti sopiva lääke Citalopram 10mg/vrk toimii masennukseen, ahdistukseen, ja huom (!!!) pms-oireisiin jotka oli vuosia psyykkisesti niin rankat että piti ainakin masennusta pahasti yllä.

Tätä ei saa sanoa ääneen koska lääkevastaiset pillastuvat täysin, mutta lääkitys pelasti koko elämänlaatuni. Se parempi kuin koskaan ennen lääkitystä. Voin hyvin.

Miten suorittavan työn voi jättää työpaikalle? Virheitä voi tehdä missä tahansa asiassa ja niillä voi olla monenlaisia seurauksia. Mä olen todella väsynyt stressaamaan, ja ilmeisesti jotenkin ratkaisevasti muita huonompi, kun en ikinä ole oppinut tuota taitoa kovasta yrittämisestä huolimatta.

Sanoin itseni irti työstä ja jäin sairauslomalle vuodeksi.

Kotona olin vuoden tekemättä mitään, ajattelin jääväni työkyvyttömyyseläkkeelle, koska sain niin kauheat traumat tuolloista työpaikasta ja työyhteisöstä.

Vaihdoin paikkakuntaa ja aloitin kaiken alusta. Hain töitä ja huolellisen harkinnan jälkeen päädyin terveeseen työyhteisöön. Täällä olen viihtynyt kohta 10 vuotta, ei poissaoloja tänä aikana kuin max 5 päivää.

Mitään terapiaa tai lääkkeitä en käyttänyt. Lääkkeitä kyllä oltiin tarjoamassa ja määräämässä.

Nukyn hyvät yöunet, liikun ja urheilen. Syön monipuolisesti. Voin paremmin kuin koskaan.

Toipuminen vaati itseltäni paljon ja töitä tein lukemalla ja selvittämällä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on neljä erilaista tilaa. Joillain esiintyy vain yksi näistä, aika p tuuri jos on kaikki neljä.

Jaa. Minusta taas ei olisi yhtään ihmeellistä, jos monikin ihminen kärsisi yhtä aikaa kaikista noista. 

No en entiselleni, mutta oikeastaan paremmaksi itsekseni. En ole enää suorituskeskeinen, vaan osaan myös nauttia tästä hetkestä ja ottaa rennommin. En vaadi itseltäni jatkuvaa tuloksellista tekemistä, enkä myöskään muilta. Lääkkeistä ei ollut mulle yhtään mitään hyötyä, ei myöskään terapiasta. Lääkkeistä sain vain ne sivuvaikutukset. lähinnä oli zombie-olo. 

Mua auttoi parhaiten ruokavalio, eli mulla kaikki lähti suoliston huonosta kunnosta. Olin syönyt monia antibioottikuureja ja syönyt huonosti, eli paljon leipää, pullaakin, perunaa, paljon hedelmiä kun kuvittelin niistä saatavan c-vitamiinin piristävän. Vaihdoin hiilarit hyvään rasvaan, eli syön voita, kookosta, oliivia, kalaa, avokadoja. Käytän myös hapanmaitotuotteita, vähän kermaa ja juustoa. Kai tämä on jonkinlainen vhh. Alussa söin hevoskuureja maitohappobakteereja, nyttemmin vähemmän, kun suolisto on hyvässä kunnossa. Meni ehkä 2 viikkoa, kun vointi alkoi hiljalleen hieman parantua.

Jonkin ajan kuluttua menin vyöhyketerapiaan. En tiedä auttoiko  itse hoito vaiko se, että vyöhyketerapeutti oli niin ihana ihminen. Paras kuuntelija koskaan ja osasi sanoa aina oikeat asiat. Jokaisen hoidon jälkeen oli entistä parempi olo ja ennenkaikkea sain nukuttua taas kohtuullisen hyvin. Joskus terapeutti myös hieroi aromaöljyillä tai paineli akupisteitä, poltti korvakynttilöitä (aivan ihanan rentouttavaa) ja ties mitä. Kaikki tuntui hyvältä ja ihan varmasti edesauttoi paranemista. 

Vähitellen aloin jaksaa liikkuakin, ensin kävelylenkkejä, sitten pyöräilyä, uintia, hiittiä, kuntosalia ja joogaa. Liikunnasta sain valtavasti hyvää oloa ja saan edelleen. Paranemisprosessi kesti kaikkiaan n. kaksi vuotta. Ja sen päätteeksi lähdin opiskelemaan ja vaihdoin kokonaan ammattia. Olen nyt siinä työssä, josta nuorena haaveilin, mutta silloin kukaan ei tähän ammattiin kannustanut, oli niin "epävarma" tulojen puolesta. No, pärjäilen kuitenkin, vaikka en tällä rikastu. 

up

Työuupumuksesta paranemassa, irtisanoin itseni kun olin ihan piipussa. Nyt olen ollut 1.5 v työttömänä ja saanut itseni kuntoon. Alkuun nukuin tosi paljon, vähitellen jaksaminen ja ilo palasivat, mutta pitkään siinä kesti! Työuupumuksesta ei todellakaan palaudu muutamassa kuukaudessa.

Olen opiskellut uutta ammattia monimuotokoulutuksena, helppoa kun kontaktiopetusta on vain 4 pv/kk, loppu itsenäistä opiskelua omaan tahtiin. Nyt alan olla oma itseni vihdoin ja uusi ammattikin pian hankittuna, täysin eri alaa kun se työ jossa uuvuin.

Up

Terapiaa ja lääkkeitä varhaisteini-iästä 18 vuotta eteenpäin, jatkuvia sairaslomia, joista pisin 1,5v putkeen. Riipivää ahdistusta, lamauttavaa masennusta ja itsemurha-ajatuksia.

Eipä auttanut mikään ennen kuin tein täydellisen muutoksen. Muutin pääkaupunkiseudulta Lappiin ja hain helppoon työhön huoltoasemalle. Palkka ei päätä huimaa, mutta stressitön työ ja hiljainen, rauhallinen elinympäristö teki tehtävänsä.

Vuosi lääkkeetöntä elämää takana ja olen ensimmäistä kertaa onnellinen sitten lapsuuden. Iltaisin koiran kanssa ulkona haistelen puhdasta ilmaa ja kuuntelen hiljaisuutta. Nykyään kun itken, itken onnesta enkä ahdistuksesta.

En uskonut, että paranen koskaan. Nyt nautin jokaisesta hengenvedosta ja olen kiitollinen, etten luovuttanut.

Suosittelen vuorotteluvapaata, paras keino nollata työasiat ja muutkin.

Tuntui todella kivalta mennä duuniin vapaan jälkeen ja monet asiat olivat siellä muuttuneet parempaan suuntaan.

Irtisanouduin hanttityöstä, joka ajoi minut burn-outiin. Hakeuduin psykiatriseen hoitoon. Sain lääkityksen. Tutustuin itseeni juurta jaksain, ja keksin, mitä haluan tehdä. Keräsin voimia aikani ja sitten hain opiskelemaan, opiskelin hyvällä menestyksellä ja työllistyin jo opiskeluaikana. Nyt on mennyt jo monta vuotta ilman mitään masennusoireita. Lääkkeetkin jäivät pois jo opiskeluaikana. Kun saa joka päivä onnistumisen tunteita ja hyvää palautetta, jaksaa hyvin. Ei s ehelppoa ollut tai nopeaa, mutta tässä ollaan.