Masennus, unettomuus, ahdistus, työuupumus - onko joku oikeasti parantunut näistä?

Olin vuoden vuorotteluvapaalla.

Muutin pois ahdistavasta ympäristöstä, kouluttauduin uudelleen ja sain töitä. Siinä lähti masennus.

Lopetin työt negatiivisessa työyhteisössä. Mielummin työtön kuin voi pahoin.

Menin työterveyslääkärille ja sain lääkityksen ahdistukseen.

Vierailija kirjoitti:

Menin työterveyslääkärille ja sain lääkityksen ahdistukseen.

Mikä lääkitys oli? Auttoiko se todellakin pysyvästi? Mitä olen kuullut niin noi toimii vaan hetken ja sitten kun aivot tottuu ollaan taas samassa jamassa.

Ei

Olen. Ihan itsestään ja ajan myötä. Kun noita vaivoja oli päällä, join pirusti viinaa kestääkseni. Sen avulla jaksoin mm. läpi työuupumuksen, kun kerran ei mitenkään ollut oikeasti varaa asunto- ja autolainaisena sinkkuna saikullekaan jäädä. 5-7 vuotta rämmein alkoholin suurkulutuksen, masennuksen, ahdistuksen ja uupumuksen suossa ja sitten alkoi helpottaa. Nykyään menee jo ihan hyvin vaikka olen samassa työpaikassakin.

Up

En ole parantunut, mutta melatoniinilla saan nukuttua.

Tuossa on neljä erilaista tilaa. Joillain esiintyy vain yksi näistä, aika p tuuri jos on kaikki neljä. Lisäksi näihin vaikuttavia syitä on monia ja paraneminen tietenkin riippuu siitä mikä tilat aiheutti. Mikä ettei voisi parantua, ainakin masennuksesta ja ahdistuksesta voi. Työuupumuksestakin mutta se riippuu jatkatko vaiko lähdetkö.

Unen laatu parani ja stressi väheni kun lopetin työt. Valitettavasti tiedän että kun joudun menemään samantapaisiiin hommiin takaisin sama show alkaa alusta. Muita töitä ei ole.

Kerran työuupumuksen sairastaneena kynnys reagoida samantapaisiin tilanteisiin voi olla matalampi. 

Työuupumuksesta paranin vaihtamalla työpaikkaa, pidin siinä välissä viikon vapaata. Vuosi  meni ennen kuin lakkasin vapisemasta aina kun näin firman auton. Tuosta on nyt 21 vuotta eikä ole uusinut. 

Unettomuudesta en ole parantunut kaikista mahdollisista lääke/unihygienia/c-papmaski yms kokeiluista ja käytöistä huolimatta. Ei edes kotiin jääminen auttanut vaikka työstressiä ei enää olekaan. Muuta kyllä. 35v menty 2-4 tunnin yhtäjaksoisilla unilla. Tänäänkin herätty 2.40 ja sen jälkeen vartin pilkkeitä muutama. Unettomuutta pahentaa nykyisin kovat kivut jotka on pahimmillaan aamuyöstä. 

Ja kaikki em on aiheuttanut ahdistusta ja masennusta - eikä mikään ihme. 2 vuotta psykoterapiaa, ei mitään apua tietenkään. Ei kipuun totu ikinä eikä sitä opi "käsittelemään" jos ei ole edes hetken paussia. 

Näillä mennään. Välillä on huonompi päivä, välillä parempi. Yritän kivuista huolimatta tehdä normaaleja asioita, pysyä liikkeessä ettei tuo ahdistus saa kiinni. Jos pysähdyn hetkeksikään paha olo vyöryy yli. Toisaalta tämä sitten pahentaa uupumusta

On mutta kävin vuosia terapiassa ja olin kauan pois työelämästä. Palasin entiseen työpaikkaani mutta uudella asenteella, en enää koskaan polta itseäni loppuun olen vaikka mieluummin laiska työntekijä.

On, mutta kaikki ei sentään ollut samaan aikaan. Masennus kesti niin pitkään, että sairasloma muuttui sairaseläkkeen maksuksi. En tiedä miten meni noin vai meneekö yleensäkin jos on parikin vuotta pois kuvioista. Tästä on 15 vuotta. Yksinkertaisesti annoin itseni voida huonosti, en pakkotsempannut. Kävin psykologilla ja psykiatrilla. Söin lääkkeeni. Tärkeintä oli lepo ja nukkuminen, koska hereillä missään ei ollut järkeä eikä jaksanut.

Pidän merkittävänä juuri sitä minkä jo sanoin, että annoin itseni voida huonosti. Kävin niin pohjakosketuksissa oloni ja elämäni kanssa, että viimein mietin pari viikkoa sitä pahinta vaihtoehtoa. Asiaa mietittyäni huomasin, että jostain syystä kaiken sen pimeän keskellä täysin ilman syytä joku minussa halusi olla elossa ja selvitä. Se tuntui järjenvastaiselta siinä tilanteessa, mutta pidin sitä luontaisena selviytymisvaistona. Kun ymmärsin tämän, alkoi silmät avautua pikkuhiljaa uudelleen. Ehkä vain nähdäkseni, mitä varten muka haluan selvitä. Aikaa meni, mutta nyt elän ihan normaalia perhe-elämää ja käyn töissä, olen muutenkin ihan "täysillä käyvä". Kai se on jos on ylipäätään ns. kaikki palikat tallella niin on helpompi selvitä kun voi järkeistääkin asioita eikä olla vain tunnetilojen riepoteltavana.

Pahojen aikojen jälkeen muutin toiselle puolen suomea. Se oli vapauttavaa.

Työuupumus tuli viime vuosina ihan työmäärän ja aseman ja paineiden takia. En jäänyt potemaan, vaihdoin työpaikkaa. Ratkesi sillä.

Ihmisen elämässä tulee kaikenlaista kohdalle. On ok että välillä menee huonosti. Missääm vaiheessa ei kuitenkaan pidä jäädä sellaiseen asenteeseen, että kun MINULLA nyt on kaikki huonosti. Ikään kuin itsellä menisi jotenkin huonommin kuin kaikilla muilla, eikä kenelläkään varmasti ole yhtä vaikeaa kuin minulla. Itsesääli ei auta ja aina jollain menee huonommin. Joten surkuttelu sikseen, antaa itselle aikaa voida huonosti, puhuu PALJON ja mielummin liikaa kuin liian vähän. Kaikki mikä on omasta päästä pois pyörimästä on jo pieni voitto.

Puhuminen nyt auttaa elämässä lähes aina ja kaikissa tilanteissa .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin työterveyslääkärille ja sain lääkityksen ahdistukseen.

Mikä lääkitys oli? Auttoiko se todellakin pysyvästi? Mitä olen kuullut niin noi toimii vaan hetken ja sitten kun aivot tottuu ollaan taas samassa jamassa.

Mikä nyt on pysyvä. Olen vuoden syönyt essitalopramia maksimiannoksena ja hyvin on toiminut. Saan ennen niin hankalat sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät työni tehtyä ongelmitta ja olen positiivinen tulevaisuuden suhteen. Toimii minulla, enkä luovu näistä koskaan.

Olen. Se vaatii sen että jätät taaksesi ihmiset jotka millään tavalla syövät onnellisuutesi, sitten priorisoit aina itsesi ja sen jälkeen tulee vasta muut. Eikä välttämättä senkään jälkeen koska pitää oppia käyttämään se ilmaantuva tyhjä tila myös omaksi hyödyksi. Opettelee ajattelumallin jossa ei ole ongelmia, on vain haasteita. Suhtautuu kaikkeen negatiiviseen oppimiskokemuksena ja mahdollisuutena kohdata itsensä syvemmin. Oppii tunnistamaan miksi oikeasti tuntee niin kuin tuntee. Yleensä syyt onkin ihan muuta kuin on aina luullut. Oppii ratkaisemaan elämässä asioita, ei heittäytymään niiden alle tai vietäväksi. Oppii astumaan taaksepäin ja myöntää itselleen että minun reaktiota tähän asiaan ei ehkä lainkaan tarvita, miettii ennen kuin tekee. Ymmärtää oman mitättömyytensä koko isossa kuviossa.

Tehokkaimmat lääkkeet ja pysyvä apu:

Temesta ja Rivatril myös Xanor

Sylvester kirjoitti:

En ole parantunut, mutta melatoniinilla saan nukuttua.

Mikä olisi hyvä merkki?

Minä taas herään melatoniinillä 4 tunnin kulutta ja sitten menee 1-2h että saan nukuttua uudestaan. Ihan sama vaikka muka pitkävaikutteinen.

Itsellä oli vuosien ylikuormitus perhetilanteen vuoksi (erityislapsi mm.), päälle terveydelliset ongelmat ja työuupumus. Olin niin ahdistunut että pelkäsin menettäväni järkeni, kärsin pakkoajatuksista ja järjettömistä peloista, pulssi hakkasi ylikierroksilla koko ajan ja olin kuoleman väsynyt, en pystynyt iloitsemaan mistään, olin myös koko ajan vihainen. Elin päivä kerrallaan, toivoin että jaksan elää taas yhden päivän. Lasten hoito oli mekaanista pakkoa.

Itselläni paraneminen lähti etenemään kun ymmärsin että tarvitsen apua ja että lapset ansaitsevat vanhemman joka pystyy nauramaan. Kynnys ulkopuolisen avun hakemiseen oli liian suuri enkä sitä tehnyt.

Aloin lukemaan oireista ja siitä miten hallita omia ajatuksia ja ahdistusta. Aloin nauramaan ja osoittamaan positiivisia tunteita väkisin ja pakolla. Vaihdoin työpaikkaa mikä oli todella merkittävä asia toipumisen kannalta. Hain apua somaattisiin vaivoihin ja fyysinen terveys lähti kohenemaan. Kun sain itseäni kasattua huomasin perhetilanteen myös helpottavan, pystyin osoittamaan voimia myös siihen ja vahvistamaan positiivista vuorovaikutusta.

Hiljalleen huomasin että pystyn tuntemaan positiivisia tunteita ja nauramaan spontaanisti.

Edelleen huomaan että pakkoajatukset ja pelot aktivoituvat jos olen liian väsynyt tai stressaantunut, samoin myös rytmihäiriöt. Omasta jaksamisesta on pakko huolehtia. Aikaa on käännekohdasta kulunut nyt 4 vuotta ja voisin sanoa että olen todella hyvässä kunnossa. Tämä on ollut iso kasvupaikka ja olen oppinut tuntemaan itseni paremmin. Olen löytänyt myös uusia vahvuuksia ja tullut rohkeammaksi. Olen selvinnyt todella raskaasta elämänvaiheesta ja tämä on antanut uskoa tulevaisuuteen, selviän mistä vain.

En ole täysin immuuni taipumukselle ahdistua ja masentua vaikka olenkin mielestäni parantunut. Eka masennus jakso alkoi 12v. sitten, toinen 2v. sitten ja molempiin liittyi sitkeästi unettomuus. Mulla työn vaihtaminen helpompaan ns. suorittavaan työhön joka jää työpaikalle (ovet kiinni, työ pois mielestä) oli suuri apu, samoin itselleni onnekkaasti täydellisesti sopiva lääke Citalopram 10mg/vrk toimii masennukseen, ahdistukseen, ja huom (!!!) pms-oireisiin jotka oli vuosia psyykkisesti niin rankat että piti ainakin masennusta pahasti yllä.

Tätä ei saa sanoa ääneen koska lääkevastaiset pillastuvat täysin, mutta lääkitys pelasti koko elämänlaatuni. Se parempi kuin koskaan ennen lääkitystä. Voin hyvin.

Itse en ole palannut entiselleni ja se on hyvä asia. Jos olisin niin olisin kohta samassa tilanteessa uudestaan. Usean vuoden terapia on ollut toimiva itselleni. Lääkkeitä ei oo ollu ikinä.