Järkyttävä ajopelko, miten voittaa?

AP, miten sinulta sujuu jalkakaytavalla kavely tai pyoraily? Liikennettahan nekin ovat.

En jaksanut lukea, mutta ei ole sinun vikasi jos ajat ääliön yli. Kaikkien täytyy olla varovaisia liikenteessä, oli menopeli mikä tahansa. Ja jos ei osaa olla varovasti, ei ole kykenevä liikkumaan ihmisten ilmoilla.

Itsekin olen tuore kuski, ja eipä sitä jännitystä ja pelkoa saa muuten pois kuin ajamalla. Ensin ajoin korttelia ympäri öisin. Sitten lähdin kaupoille parin kilsan päähän. Sitten ajoin reittiä x, sitten reittiä y, sitten reittiä ö (tällaisia vähän syrjäisempiä teitä.)

Sitten lähdin motarille yöllä, ja uudestaan. Ja lopulta menin sinne päivällä. Viimeksi tänään ajoin motarilla päivällä ja hyvin meni.

Ota lisää ajotunteja mutta eri opettajalta.

Mulla on nyt ollut noin vuoden ajokortti. Olen nelikymppinen. Pelkoon auttaa vaan ajaminen. Aja, aja ja aja.

Alkuun kannattaa ajaa vaikka samaa reittiä muutaman kerran päivässä niin kauan kun se alkaa tuntua hyvältä. Sitten laajentaa reittiä, katsoo etukäteen minne menee ja mitä kautta. Ei sun tarvii heti sinne kaupunkiin mennä. Opettele ensin rauhallisilla alueilla ja säännöllisesti, joka ikinen päivä.

Itseäni jännitti alussa niin perkeleesti. Vieläkin ajamiseen vieraissa paikoissa/ruuhkassa/motarilla liittyy jännitystä mutta luotan jo itseeni ihan kivasti. Alussa myös muiden kuskien mielipiteet ja arvostelu ahdisti. Nyt jos joku tööttäisi harmittomasta tilanteesta, niin näyttäisin varmaan keskisormea ja huutaisin ikkunasta ”relaa pelle!”.

Pääasia on rauhallisuus. Kun ajaa rauhassa (enkä tarkoita tällä alinopeutta) ehtii reagoida tilanteisiin. Jos ajaa vahingossa vaikka liittymän ohi, ajaa seuraavasta.

Ota askel kerrallaan. Itse opettelin ensin oman alueen reitit ja sitten esim sitten pitkä matka mökille. Muutama uusi kaupunki. Motarien liittymät ahistaa vieläkin. Samoin Helsingin keskusta. Niitä harjoittelen nyt kaikessa rauhassa, ruuhkia välttäen. Alan olla ihan kunnollinen kuski, jopa miehenikin mielestä :)

Aja aja ja aja, äläkä yritä tehdä kaikkea kerralla. Yksi asia kerrallaan.

Tosiaan pitäisi olla ihan mahdollista ottaa kortillisena lisätunteja nimenomaan sillä omalla autollasi, jossa ei ole varajarrua. Ota etukäteen yhteyttä vaikka useampaan autokouluun, kunnes löytyy sinusta mukavalta tuntuva opettaja. Hänen kanssaan kartoitatte tarkemmin ne jutut, jotka sinua ahdistavat, jolloin hän osaa räätälöidä ajotunnit parhaalla tavalla sinulle.

Itse ajoin kortin maassa, jossa oli vasemmanpuoleinen liikenne ja ajoin siellä vuosia. Suomeen tultuani minulla ei ollut omaa autoa eikä edes tarvetta sellaiselle, joten ajaminen jäi nopeasti pois. Muutamia kertoja ajoin ja aloin pelätä, sillä ajauduin automaattisesti vähän väliä vastaantulevien kaistalle (esim. kääntyessäni kaksikaistaiselle hiljaiselle kadulle, jolla ei näkynyt muita autoja antamassa visuaalista merkkiä oikeasta ajosuunnasta). En ajanut pitkälti yli 10 vuoteen.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt ajamisesta, mutta olin ulkomailla ihan hyvä kuski. Kortti oli kallis sijoitus ja tiedostin, että se taito olisi hyvä ollut pitää hengissä, joten suunnittelin joka vuosi ryhtyväni siihen uudestaan. Tutkin paljon eri autokouluja ja luin artikkeleita aiheesta.

Nyt tänä kesänä olen vihdoin palannut autoon. Sain käyttööni auton ja läheisin ystäväni on uhrannut aikaansa olemalla tukenani. Aloitimme isolla teollisuusalueella, jotta sain tuntumaa ihan vaan polkimiin ja peruuttamiseen jne. Tärkeintä oli päästä yli kammosta. Otin myös kärsimyskukkatabletteja, jotka hieman rauhoittavat ahdistusta. Etenimme seuraavalla kerralla hyvin hiljaiselle asuinalueelle, jossa ei ole liikennevaloja tms. Ystäväni ajoi meidät sinne ja ajelutti minua ympäri siellä, jotta näin ensin alueen tarkasti itse, ennen kuin siirryin ajamaan. Näin olemme edenneet pikku hiljaa. Olemme tehneet tätä kuukauden ja olen jo ajanut yksinkin hiljaisella alueella. Olen ajanut isoilla teillä ja moottoritiellä. Auto on automaattivaihteinen, mikä on alun outouden jälkeen takuulla helpottanut liikenteeseen keskittymistä, kun ei tarvitse stressata moottorin sammumista eikä mäkilähtöjä. Olisiko tämä sinullekin yksi apu?

Itse pelkään risteyksiä: kenen tulee väistää ja miten ne sivukaduilla olevat kolmiot voi nähdä? Pelkään myös muiden autoilijoiden ja pyöräilijöiden ratkaisuja. Auto on painava laite, jota kuljettaessa painaa suuri vastuu! En tykkää pikateillä liityntäliikenteestä (muista jotka sulautuvat kaistaani tai itse sulautuessani): nopeuksia ja sopivia liityntävälejä on ahdistavaa arvioida.

Mutta liikenteeseen lähtemisen kynnys on alentunut kovasti, kun sitä on vain tehnyt ja tukena on ihminen, jonka kommunikointityyli sopii minulle. Luonnollisesti hankin myös autokoulun oppikirjan, sillä liikennesäännöt olivat suht hatarasti muistissa. Niiden kanssa tulee hätääntyessäni yhä unohduksia, sillä mieleni jotenkin tyhjenee. Silloin seuralaisesta on korvaamaton apu. Toivon, että kun totun vielä enemmän, en hätäänny yhtä helposti ja unohduksetkin vähenevät. Niin on jo käynytkin jossain määrin.

Kyllä tämä hidas prosessi voi olla, mutta kannattaa hankkia tukea ja olla asettamatta liian suuria tavoitteita kerralla. Tärkeintä on normalisoida se autoon meneminen ja kynnys lähteä liikkeelle (vaikka jonnekin isolle parkkikselle). Jos on täyspaniikki päällä ja itku silmässä, niin on vaikea edistyä ja oppia yhtään mitään vaativampaa tai huomioida ympäristöä. Eli sinuna ottaisin jokusen askeleen taaksepäin ja etsisin kannustavan apurin. Ja jos se ei yrittämisestä huolimatta ala helpottua, ei ole mikään häpeä todeta, ettei autoilu ole kaikkia varten. Kyllä ilman autoakin aika moni pärjää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaupungissa kun ajaa HILJAA, niin ehtii väistämään tarvittaessa kaikkia. Minulla on ollut ajokortti 20 vuotta ja olen alkanut noudattaa tarkasti rajoituksia, että ehdin reagoimaan. 30 km/h alueella ajan varmuuden vuoksi 25 km/h todellista nopeutta.

Joo, tässä oiva ratkaisu. Lähteä liikenteeseen muiden tukkeeksi jarruttelemaan kun itseä jännittää.

Ei helvetti sentään.

/11

Ei varmastikaan tarkoitettu, että lähdetään tukkimaan ylisuurilla alinopeuksilla liikennettä. Vaan että ajaa kuitenkin suunnilleen liikennevirran mukana, mutta sellaista vauhtia, minkä hallitsee.

Jos ei hallitse vielä suurempia nopeuksia tai vilkkaampaa liikennettä, sitten ajellaan niillä teillä, joilla on pienempi nopeusrajoitus tai vähemmän liikennettä. 

Toisaalta joissain tilanteissa oikeasti siitä nopeudesta on vaan hyötyä. Jonnekin moottoritielle ei kannata edes lähteä yrittämään hitaammalla vauhdilla. Tärkeintä olisi saada kiihdytettyä kunnolla moottoritienopeuteen ja sitten liittyä, tällöin se on kaikkein turvallisinta ja itse asiassa helpointakin. Kun vauhtia on riittävästi, on sitä helppo joko lisätä vielä vähän tai höllätä päästäkseen oikeaan väliin.

25 lisää:

Ajopelossa yksi oikeasti varteenotettava idea on rauhoittavat lääkkeet, jotka vievät paniikilta terän ja mahdollistavat keskittymisen. Luonnollisesti on raja, jolloin lääkkeet tekevät uneliaaksi eli ensin pitää tuntea lääkeaineen yksilöllinen vaikutus omassa kehossa. Sama pätee luontaistuotteisiin, joilla hoidetaan ahdistusta (valeriaana, kärsimyskukka).

Tottumattoman ei tietenkään pidä lähteä liikenteeseen uuden lääkityksen kanssa, mutta kannattaa muistaa, että kovasta ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista kärsivät käyttävät näitä lääkkeitä ihan arkielämässään ja ne auttavat heitä toimimaan ”normaalisti”. Jännittäjät käyttävät joskus beetasalpaajia, jotka hillitsevät kehon tärinää, hikoilua ja sydämentykytystä, jolloin paniikkihormonit eivät valtaa kehoa. Näistä voi käydä juttelemassa lääkärin kanssa.

Ja tosiaan itselleni suurin apu on ollut kärsivällinen seuralainen. Yksin en olisi uskaltanut lähteä sellaisiin tilanteisiin kuin monikaistainen liikenneympyrä tai pikatie. Aluksi en edes auton rattiin. Seuralainen saa minut nopeammin rauhoittumaan tiukan tilanteen jälkeen ja keskittymään itse asiaan. Yksin jäisin vatvomaan virheitäni ja epävarmuus oikeista ratkaisuista tekisi minut toimintakyvyttömäksi. Epäonnistuneen ajoreissun jälkeen kynnys lähteä taas yksin liikkeelle olisi liian korkea.

On lohdullista tietää, että toinen voi ajaa loppumatkan, jos en itse halua enää. Hän kiinnittää huomiotani ympäristöön kysymyksillään kuten ”näkyykö edessä päin jollain suunnalla varoituskolmioita? Mikä kaistaa jatkaa suoraan? Mikä nopeusrajoitus täällä mahtaa olla?” Aluksi on nimittäin tosi haastavaa huomioida niitä lukuisia asioita jatkuvasti itse, kun keskittyminen hajaantuu liikaa. Olen onnekas, että ystäväni on aktiivisesti halunnut tukea oppimistani. Toivottavasti sinnekin löytyisi kärsivällinen apuri! Jos ei muualta niin autokoulusta. :)

Jos ajat säännöllisesti tuttuja reittejä, niin lähdepä autoilemaan yöllä. Voit opetella ne kaikessa rauhassa.

Ei varmaan kukaan enää lue tätä, mutta ajattelin laittaa, jos joku ajopelkoinen joskus googlesta tämän löytää ja lukee. Olen vaihtanut työpaikkaa ja työmatkaa 70km/suunta. Alussa itkin ja oksensin kaikki illat ja aamut, että taas pitää ajaa. Ehkä kahden viikon päästä, kun ajoin joka päivä töihin (paitsi en viikonloppuisin, heh) alkoi helpottaa.

Nyt parin kuukauden jälkeen pystyn vaikka vapaa-ajallakin menemään iloisesti kauppaan autolla ja ajamaan kaupungissa ongelmitta! Tuo alun pelko välillä vieläkin pyörii mielessä, mutta se ei ole hallitsematonta. Eli vaikka se kuulosti kamalalta, että pitäisi vaan lähteä ajamaan, että helpottaa, niin se on TOTTA!

Ja niin, ajaminen yksin oli mulle se pelastus, vaikka luulin sen olevan kamalaa. Siinä ei ole vieressä ketään nipottamassa tai arvostelemassa.

-ap

Kannattaa hankkia rauhoittavia lääkkeitä ja ottaa ajaminen rennommin, ihan nautiskelun kannalta. Laita radio isolle ja laula mukana mutta tosiaan ensin lääkärin kautta, erittäin vaarallisia ovat liian jäykät kuljettajat jos se liika jännittäminen estää sen luontevan toiminnan ja havainnoi kin! A