Lue keskustelun säännöt.
Mistä ujot oikein löysivät seuraa ennen nettiä?
25.08.2019 |
Tai ihmiset jotka eivät viihtyneet baareissa ja bileissä tai jotka olivat muuten vain sosiaalisesti vähän jähmeämpiä? Itse ollut useammassa koulussa, työssä ja harrastuksessa ja aivan hakuammuntaa sattuuko niihin pieniin porukoihin itseä miellyttäviä sinkkuja. Itse löytänyt varmaan 15-20:sta opiskelu/harjoittelu/työ/harrastus -paikasta ehkä 2 seurustelumielessä kiinnostavaa ihmistä (varattuja kummatkin). Kaikki suhteet on pitänyt netistä hankkia hirveällä työllä.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli seuranhakupalstoja ja kirjeenvaihtoilmoituksia.
Olivatko nuo aikanaan samanlainen "häpeä" kuin nettideittailu alkuaikoina? En nimittäin ole kuullut kenestäkään joka olisi tavannut seuranhakupalstalla.
Kyllä ja ei. - Kyllähän sitä tänäkin päivänä osa kokee ja uskoo sinkkujen (a) olevan ylettömän kiinnosuneita löytämään ja kohtaamaan milloin tahansa kumppanin. Samalla piäen sinkkuna elämistä aina jotenkin puolinaisena verrattuna parisuhteessa olemiseen.
(b) Jos emme siis sinkki löydä itsellen kumppania, niin hänessa (sinkussa) on oltava jotain vikaa.. - Vähintään sinkut ovat itserakkaita nenäpysyssä kulkevia omaan peilikuvaamme rakastuneia nirsoja.
(c) Jos olemme oikeasti "tasokkaita" niin meidän ei ainakaan ole sopivaa nyt, eikä silloin hakea isellemme seuraa, mihinkään seuranhakupaikkaan kirjauumalla / menemällä, vaan oikeasi tasokkaimpien halutaan uskoa löytävän ja kohtaavan missä ja milloin vain iselleen sopivaa ja oikeanlaista seuraa, kunhan vain valitsee parhaan (tai parhaimmat) päältä itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-80 -lukujen taitteessa luokallani lukiossa oli monenlaisia oppilaita ja siten myös monenlaisia porukoita. Siihen aikaan oli ihan tavallista, että nuoret hakeutivat kaltaistensa joukkoon eivätkä ajatelleet, millaisen sosiaalisen statuksen he saisivat johonkin porukkaan kuulumalla. Lisäksi monissa perheissä vanhemmilla oli vielä auktoriteettiä eli jo pelkästään vanhempien antamat kotiintuloajat määrittelivät, millaisia kavereita sulla voi olla. Mun vanhempani eivät olisi missään tapauksessa antaneet lupaa kotibileisiin tai olla myöhään viikonloppuisin ulkona, joten olisi ollut tyhmää edes yrittää ystävystyä sen porukan kanssa, jonka viikonloput menivät bileissä.
Hiljaisilla ja ujoilla oli omat porukkansa. Niin tytöillä kuin pojillakin. Usein he olivat varsin hyviä oppilaita ja heitä kiinnosti enemmän koulunkäynti, lukeminen, tieteet, tekniikka, taiteet, kulttuuri yms kuin bilettäminen tai jokin kilpaurheilu.
Lukion jälkeen nuoret lähtivät opiskelemaan kuka minnekin. Aika usein ujot ja hiljaiset päätyivät yliopistoon. Yliopiston käytävillä naamat tulivat tutuiksi ja kirjastossa "lukutoukka" tapasi toisen "lukutoukan", kun ainejärjestön bileet eivät kiinnostaneet. Alettiin moikata ja vähitellen mentiin kirjastossa tutummaksi tulleen viereen. Kysyttiin, mitä lukee ja keskustelu alkoi siitä aiheesta. Jos satuttiin samalle valinnaiskurssille, oli luontevaa mennä toisen viereen istumaan. Ja sitten yhdessä kahville, lounaalle jne. Puhuttiin aika paljon opiskelusta ja välillä myös ideologisista aiheista ja siitä se kiinnostus vähitellen lähti, jos toisen käsitykset elämästä ja maailmankaikkeudesta olivat kohtuullisen samat kuin omatkin.
Verkostoituminen ei siihen aikaan ollut tarpeellista, koska töitä kyllä sai, kunhan hoiti opintonsa kunnialla loppuun.
Ennen vanhaan nuoriso kävi lavatansseissa .