Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaikeasti vammaisena oleminen (varoitus pitkä teksti)
24.08.2019 |
Vammauduin siis lapsena onnettomuudessa ja olen pyörätuolissa. Jalat eivät toimi ollen-kaan ja kädet huonosti, pystyn kirjoittamaan tietokoneella ja syömään ja juomaan itse, mutta melkeinpä kaikkeen muuhun arkiseen toimintaan, kuten wc-käynteihin, pukeutu-miseen, peseytymiseen, tarvitsen muiden apua. Pää toimii suht. normaalisti, kirjoitin exi-mian paperit ja hain psykologiaan, mutta en päässyt sisään. Viettelen tässä nyt siis väli-vuotta.
Ongelmana tässä on se, että vaikka oleskelen paljon kavereideni kanssa ja minulla on näennäisesti kaikki ok, tunnen oloni vaikeavammaisena arvottomaksi ja koen elämäni jo-tenkin turhana. Päivät vietän kotona ja teen psykologian perusopintoja avoimessa, illalla hengailen kavereideni kanssa, jos hengailen. Heillä on omat työt ja muut kaverit, joten aikaa ei välttämättä riitä minulle. Tuntuu, että lukion loppumisen jälkeen kaikki päiväni ovat vaan toistoa ja samaa harmaata mössöä: olen koneella, syön, luen, opiskelen avoimessa, seison yms. Minulla on vapaa-ajan avustaja, mutta hänellä on päivätöitä, jo-ten hänen ehdoillaan oikeastaan mennään...
Olen yrittänyt hakea töitä mm. chat-asiakaspalvelijana ja puhelinmyyjänä, mutta haku on tyssännyt siihen, kun on kuultu, että olen pyörätuolissa. Tämä on masentanut minua, tuntuu, että en kelpaa vammani takia. Haluaisin saada tulevaisuudessa ammatin, joka satavarmasti työllistää, jotta pystyisin elättämään itse itseni, eikä minun tarvitsisi kituut-taa tukien varassa. Siksi ajattelen, että psykologia on hyvä vaihtoehto, kun siihen työhön eivät vaikuta fyysiset rajoitteeni ja voin perustaa tarvittaessa yksityisklinikan, jos kukaan ei palkkaa minua. Toisaalta ahdistaa myös, etten saisi psykologinakaan töitä...
Käyn juttelemassa ammattiavun kanssa, mutta en koe, että se olisi helpottanut oloani. Tuntuu, että terapeuttini ei oikein ymmärtänyt, miksi olen vammaisuuden takia ahdistu-nut. Minulla on pari yhtä vaikeasti vammaista kaveria, joten vertaistukea on, mutta ei se-kään poista ahdistuksen tunnetta. Vanhempani eivät ymmärrä minua, he sanovat, että ole kiitollinen, kun olet hengissä, mutta en silti osaa olla kiitollinen. Meillä on muutenkin hieman tulehtuneet välit, mutta ajattelinkin muuttaa vielä tämän vuoden aikana omaan asuntoon.
JATKUU
Kommentit (58)
Tuli mieleen vielä että tutkijankin ura vaikka psykologiassa voisi olla sinulle mahdollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ajatellut pystyisitkö työskentelemään koodarina?
Koodareista on pulaa ja moni toimisto on esteetön + etätyömahdollisuus.
Opiskele koodaamista. Osaajista on huutava pula eikä siinä työssä pyörätuoli ole este.
Olen työssäni tavannut vammaisia henkilöitä ja toivon että ymmärrät sen,
etten halua vähätellä vammastasi aiheutuvaa haittaa seuraavassa lauseessa. Epävarmuus ja toivottomuus sisälläsi on myös normaalia ikävaiheeseen kuuluvaa kuohuntaa. Myös vammattomat keksivät tikusta asiaa, jonka perusteella kokevat olevan arvottomia ym.
Meidän yhteiskunnassa kaikista pidetään huolta eikä omasta avuntarpeesta pidä kokea syyllisyyttä.
Häntä pystyy, löydät vielä oman paikkasi <3
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikutat erittäin fiksulta ja realistiselta ihmiseltä. Hienoa, että sinulla on tavoite päästä opiskelemaan ja olet mielestäni valinnut sen järkevästi.
Minulle tuli heti tunne, että ilman muuta tulet pärjäämään alalla, jos ja kun saat opinnotkin suoritettua - siihen vaaditaan jo sen verran pitkäjänteisyyttä, että samalla todistat kaikille pystyväsi samaan mihin ei-vammaisetkin ihmiset. Lisäksi olet monipuolisesti ajatteleva, muita huomioon ottava ja kaikin tavoin mieleltäsi terveen oloinen. Sinulla on varmasti paljon annettavaa joko konsulttina tai yksityisvastaanotolla, jos ei muunlaisia työpaikkoja irtoa, ja itse asiassa nuo kaksi vaihtoehtoa voisivat olla sinulle se mielekkäin ja kiinnostavinkin tapa tehdä töitä. Yrittäjänä voit vaikuttaa aikatauluihisi ja työtahtiisi vapaasti. Asiakkaita saat kyllä, koska persoonallisuutesi on tekstisi perusteella miellyttävä ja sinulla on sellainen erityinen näkökulma asioihin ja elämään, jota monella muulla ei ole.
Olet tehnyt hyvän huomion vanhempiesi suhteen, kun kerrot että sinua häiritsee että et voi keskustella ikävistä tunteista heidän kanssaan. Jokaisella meistä on kaikenlaisia tunteita, niin hyviä kuin huonojakin. Olet siinä mielessä aivan normaali ihminen. Tunteiden jakaminen toisten kanssa on osa mielenterveyttä ja tasapainoa. Kaikki eivät valitettavasti kielteisten tunteiden osalta siihen pysty. Jos ja kun vanhempasi ovat tällaisia tapauksia, silloin kannattaa hakeutua sellaiseen seuraan, jossa myös kielteiset tunteet ovat sallittuja. Kerrot arastelevasi ikävien tunteidesi näyttämistä kavereillesi, ja ymmärrän että se voikin pelottaa. Vammaisen kokemukset ja tunteet voivat olla ei-vammaiselle vaikeita kohdata, erityisesti siksi että he haluavat kohdella sinua oikein, mutta nuo asiat ovat ehkä heille niin vieraita että voi tulla tunne, että he eivät osaa tai tiedä miten reagoida. Tai että odotat heidän jotenkin korjaavan elämäsi haasteita puolestasi. Voit ehkä itse ottaa aktiivisen roolin siinä, että teet tyhjäksi näitä pelkoja samalla kun puhut ikävistä tunteistasi. Pyri siihen, että voisit kertoa asioistasi mahdollisimman avoimesti ystävillesi (ei kuitenkaan liian usein, jotta koko suhde ei muutu pelkäksi ongelmien vatvomiseksi).
Kiitos tästä aloituksesta! Tekstisi sisälsi paljon mielenkiintoista tietoa siitä, minkälaista elämäsi on. Tämäkin on eräänlaista jakamista muiden kanssa, vaikka tapahtuukin netin välityksellä. Uskon että tällainenkin jakaminen edistää jaksamistasi. Paljon tsemppiä jatkoon ja kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos paljon tsempistä, olen yrittänyt puhua kavereilleni enemmän, mutta en kuitenkaan liikaa, etten rasittaisi heitä. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole avoin omille mahdollisuuksillesi. Niillekin, joille vammattomat sanovat "ei kannata edes yrittää". Katso asioita nk laatikon ulkopuoleltakin. Mieti, missä olet hyvä ja mitä taitojasi voisit vieläkin parantaa. En halua kertoa tunnistettavuuden vuoksi kovin tarkasti, mutta oma vammainen lapseni hakeutui alalle, johon hänelle ilman vammaansa olisin sanonut, että älä nyt hulluja puhu. Alalle, jolle on vaikea päästä ja joka ei kovin hyvin edes työllistä Suomessa. Mutta niin vain kävi, että hän toteutti oman unelmansa, on loistava siinä mitä tekee ja nykyisin hänelle tarjotaan uutta työtä useammasta paikasta jo ennenkuin edellinen työsuhde on edes päättynyt.
Onpa kiva kuulla, että tällaisiakin kokemuksia löytyy. Itse luin alkuvuodesta CP-vammaisesta tuplamaisterista, joka oli sekä psykologi että yhteiskuntatieteiden maisteri, muttei siltikään saanut töitä, se ehkä vähän säikäytti, kun aloin ajattelemaan, että, jos ei noinkaan korkeasti koulutettu vammainen saa töitä, miten ihmeessä minä voisin niitä saada. Tämä pelko kytee edelleenkin vaimeana takaraivossa. Toisaalta olen ajatellut, että psykologina voisin työllistää itse itseni ja ruveta vaikkapa kirjoittamaan psykologisia oppaita tai kirjoja tai toimia ns. konsulttina, jos ei terapiatyössä löydy minulle paikkaa. -ap
Ymmärrän hyvin pelkosi. Minä äitinä pelkäsin, miten lapseni käy tässä elämässä. Löytääkö koskaan omaa paikkaansa. Ja koska älyssä ei ole mitään vikaa vaan ainoastaan kropassa, elämä olisi voinut muuttua aika ahdistavaksikin. Mutta hän ei lähtenytkään mihinkään perinteiseen ammattiin, jossa joutuisi kilpailemaan työpaikasta kymmenien tai jopa satojen vammattomien kanssa. Hän kehitti luovuuttaan ja osaamistaan useamman vuoden. Lopulta hakeutui opiskelemaan alalle, johon varmaan yhdenkään oppilaitoksen opinto-ohjaaja ei kehoita ketään vammatonta hakeutumaan huonon työllisyyden vuoksi. Ja sitten jävi niinkuin kävi. Sen vuoksi kehotan sua miettimään omia vahvuuksiasi. Miettimään, mitä ja miten pystyt asioita tekemään. Unohtamaan vammasi aiheuttamat rajoitteet. Mun lapseni tekee osittain etätöitä kotona, joten työpaikallekaan ei tarvitse mennä joka päivä.
Muista aina, että olet hyvä, taitava ja arvokas. Sun pitää vain löytää, mikä on just sun oma juttusi. Vaikka siihen tuhlaantuisikin ylimääräisiä vuosia. Konsultointi ja oppimateriaalien tekeminen ei kuulosta yhtään pöllömmältä ajatukselta mikäli psykologia kiinnostaa muuten, mutta keksisitkö siihen vielä jotain lisää, jolloin voisit tehdä töitä tarvittaessa freelancerina tai oman toiminimen alla? Vammaisjärjestöjen webbisivustojen kehittäminen? Artikkeleiden kirjoittaminen lehtiin? Oletko perehtynyt kokemusasiantuntijuuteen? Sitä kautta voisi löytyä verkostoja, joita voisit hyödyntää työllistymisessä.
Kiitos vinkeistä!
Itse en jotenkin haluaisi työskennellä vammaan liittyvien juttujen parissa, kun se saa mieleni apeaksi, jos joudun ajattelemaan vammaani liikaa. Ehkä haluan siis liikaakin olla, kuten normaalit ihmiset, en tiedä, mutta vierastan jotenkin kaikkeen vammaan liittyvää, ehkäpä se on joku defenssi. -ap
En ajatellutkaan, että vammaasi liittyvät asiat olisivat sun koko työnkuvasi vaan pieni osa siitä, miten rahoittaisit elämääsi. Joku toinen tuottaisi sisällön niille webbisivuille ja sinä vain tekisit ne. Lehtiin kirjoitettavat artikkelit taas voisivat olla ihan psykologiaan eikä vammaisuuteen liittyviä. Kokemusasiantuntijuudesta taas voisit saada verkostoja. Jos asut nyt pienellä paikkakunnalla, verkostot voisivat olla tulevaisuutesi kannalta hyvinkin tärkeitä. Sitä kautta voisi löytyä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvä kontakteja, joilla ei olisi mitään tekemistä sun oman hoitosuhteesi kanssa. Näissä verkostoissa et siis olisi potilas vaan mikäli päädyt opiskelemaan psykologiaa, olisit psykologian opiskelija ja valmistumisesi jälkeen sen alan ammattilainen. Kokemusasiantuntijana voisit yhdistää vammaisuutesi ja psykologian opintosi siirtyen sitä kautta eteenpäin niin, että vammaisuus jää taka-alalle ja psykologia nousee etualalle.
Kiitos paljon vinkeistä, pitääpä tutkia sitten opiskelupaikkakunnalla tuota kokemusasiantuntijuutta, koska meidän paikkakunnalla sitä ei valitettavasti ole. Hyvää jatkoa sinulle! -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut pystyisitkö työskentelemään koodarina?
Koodareista on pulaa ja moni toimisto on esteetön + etätyömahdollisuus.
En ehkä koe koodaamista ihan omakseni, kiitos kuiten! -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole avoin omille mahdollisuuksillesi. Niillekin, joille vammattomat sanovat "ei kannata edes yrittää". Katso asioita nk laatikon ulkopuoleltakin. Mieti, missä olet hyvä ja mitä taitojasi voisit vieläkin parantaa. En halua kertoa tunnistettavuuden vuoksi kovin tarkasti, mutta oma vammainen lapseni hakeutui alalle, johon hänelle ilman vammaansa olisin sanonut, että älä nyt hulluja puhu. Alalle, jolle on vaikea päästä ja joka ei kovin hyvin edes työllistä Suomessa. Mutta niin vain kävi, että hän toteutti oman unelmansa, on loistava siinä mitä tekee ja nykyisin hänelle tarjotaan uutta työtä useammasta paikasta jo ennenkuin edellinen työsuhde on edes päättynyt.
Onpa kiva kuulla, että tällaisiakin kokemuksia löytyy. Itse luin alkuvuodesta CP-vammaisesta tuplamaisterista, joka oli sekä psykologi että yhteiskuntatieteiden maisteri, muttei siltikään saanut töitä, se ehkä vähän säikäytti, kun aloin ajattelemaan, että, jos ei noinkaan korkeasti koulutettu vammainen saa töitä, miten ihmeessä minä voisin niitä saada. Tämä pelko kytee edelleenkin vaimeana takaraivossa. Toisaalta olen ajatellut, että psykologina voisin työllistää itse itseni ja ruveta vaikkapa kirjoittamaan psykologisia oppaita tai kirjoja tai toimia ns. konsulttina, jos ei terapiatyössä löydy minulle paikkaa. -ap
Ymmärrän hyvin pelkosi. Minä äitinä pelkäsin, miten lapseni käy tässä elämässä. Löytääkö koskaan omaa paikkaansa. Ja koska älyssä ei ole mitään vikaa vaan ainoastaan kropassa, elämä olisi voinut muuttua aika ahdistavaksikin. Mutta hän ei lähtenytkään mihinkään perinteiseen ammattiin, jossa joutuisi kilpailemaan työpaikasta kymmenien tai jopa satojen vammattomien kanssa. Hän kehitti luovuuttaan ja osaamistaan useamman vuoden. Lopulta hakeutui opiskelemaan alalle, johon varmaan yhdenkään oppilaitoksen opinto-ohjaaja ei kehoita ketään vammatonta hakeutumaan huonon työllisyyden vuoksi. Ja sitten jävi niinkuin kävi. Sen vuoksi kehotan sua miettimään omia vahvuuksiasi. Miettimään, mitä ja miten pystyt asioita tekemään. Unohtamaan vammasi aiheuttamat rajoitteet. Mun lapseni tekee osittain etätöitä kotona, joten työpaikallekaan ei tarvitse mennä joka päivä.
Muista aina, että olet hyvä, taitava ja arvokas. Sun pitää vain löytää, mikä on just sun oma juttusi. Vaikka siihen tuhlaantuisikin ylimääräisiä vuosia. Konsultointi ja oppimateriaalien tekeminen ei kuulosta yhtään pöllömmältä ajatukselta mikäli psykologia kiinnostaa muuten, mutta keksisitkö siihen vielä jotain lisää, jolloin voisit tehdä töitä tarvittaessa freelancerina tai oman toiminimen alla? Vammaisjärjestöjen webbisivustojen kehittäminen? Artikkeleiden kirjoittaminen lehtiin? Oletko perehtynyt kokemusasiantuntijuuteen? Sitä kautta voisi löytyä verkostoja, joita voisit hyödyntää työllistymisessä.
Kiitos vinkeistä!
Itse en jotenkin haluaisi työskennellä vammaan liittyvien juttujen parissa, kun se saa mieleni apeaksi, jos joudun ajattelemaan vammaani liikaa. Ehkä haluan siis liikaakin olla, kuten normaalit ihmiset, en tiedä, mutta vierastan jotenkin kaikkeen vammaan liittyvää, ehkäpä se on joku defenssi. -ap
En ajatellutkaan, että vammaasi liittyvät asiat olisivat sun koko työnkuvasi vaan pieni osa siitä, miten rahoittaisit elämääsi. Joku toinen tuottaisi sisällön niille webbisivuille ja sinä vain tekisit ne. Lehtiin kirjoitettavat artikkelit taas voisivat olla ihan psykologiaan eikä vammaisuuteen liittyviä. Kokemusasiantuntijuudesta taas voisit saada verkostoja. Jos asut nyt pienellä paikkakunnalla, verkostot voisivat olla tulevaisuutesi kannalta hyvinkin tärkeitä. Sitä kautta voisi löytyä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvä kontakteja, joilla ei olisi mitään tekemistä sun oman hoitosuhteesi kanssa. Näissä verkostoissa et siis olisi potilas vaan mikäli päädyt opiskelemaan psykologiaa, olisit psykologian opiskelija ja valmistumisesi jälkeen sen alan ammattilainen. Kokemusasiantuntijana voisit yhdistää vammaisuutesi ja psykologian opintosi siirtyen sitä kautta eteenpäin niin, että vammaisuus jää taka-alalle ja psykologia nousee etualalle.
Kiitos paljon vinkeistä, pitääpä tutkia sitten opiskelupaikkakunnalla tuota kokemusasiantuntijuutta, koska meidän paikkakunnalla sitä ei valitettavasti ole. Hyvää jatkoa sinulle! -ap
Kiitos samoin :) Toivottavasti löydät oman juttusi, saavutat tavoitteesi ja saat parhaan mahdollisen elämän. Älä luovuta, vaikka asiat ei aina heti menisikään toiveidesi mukaan. Virtuaalihalaus sulle <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein osaa mitään ihmeitä tehdä tai pelastaa sinua tilanteestasi, mutta voin tarjota kuuntelevaa korvaa ja "vertaistukea" tai ihan vaan seuraa. Minullakin on tietynlaisia liikunnan rajoitteita, ei läheskään yhtä pahoja kuin sinulla, siispä "vertaistuki" olisi mitä olisi. Mutta eipä kavereita voi koskaan olla liikaa, jos asut pk-seudulla tai suunnalla Kirkkonummi, Lohja jne. niin mielelläni lähden sun kanssa vaikka kahville, kaupoille, leffaan tai mihin nyt ikinä. Itse olen 22-vuotias. En sano tätä säälistä, vaikutat kirjoitustesi perusteella tosi fiksulta ja jahtaat unelmiasi mitä arvostan ihmisessä. Et ole luovuttaja ja nurisija. Valtavat propsit!
Laittaisin sähköpostin tähän mutten halua sinne kaikkea trollikamaa, mutta jos kiinnostaa AP niin kysy. :) Ihanaa viikonloppua sulle!
En valitettavasti asu lähelläkään pk-seutua tai Etelä-Suomea, muuten olisi ollut kyllä tosi mukava tutustua!:) Se on kyllä totta, että tällä palstalla ei kannata jakaa omia henkilötietojaan, koska täällä liikkuu niin paljon kaikenlaista porukkaa, että koskaan ei tiedä, kuka ne tiedot saa käsiinsä.
Kivaa viikonloppua myös sulle :) -ap
Vanha väsynyt herra kirjoitti:
Hei vaan,
Tässä tulee nyt toistoa, mutta tulkoon: kirjoitat todella hyvin ja harkitusti, huomaa selvästi, että olet prosessoinut elämääsi ja tilannettasi.
Valitettavasti en osaa mitenkään neuvoa sinua, mutta varmaan jo se, että olet saanut jakaa tuntemuksiasi helpottaa hieman mieltä. Ja hienoa huomata, miten ihmiset ovat myötäeläneet.
Toivotan kaikkea hyvää!
Kiitos paljon, samoin myös sinulle! -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen vielä että tutkijankin ura vaikka psykologiassa voisi olla sinulle mahdollinen.
Sitä olen myös itse ajatellut, onneksi psykologian työkenttä on todella laaja, niin työllistymismahdollisuudet on monet. -ap
Vierailija kirjoitti:
Opiskele koodaamista. Osaajista on huutava pula eikä siinä työssä pyörätuoli ole este.
Olen työssäni tavannut vammaisia henkilöitä ja toivon että ymmärrät sen,
etten halua vähätellä vammastasi aiheutuvaa haittaa seuraavassa lauseessa. Epävarmuus ja toivottomuus sisälläsi on myös normaalia ikävaiheeseen kuuluvaa kuohuntaa. Myös vammattomat keksivät tikusta asiaa, jonka perusteella kokevat olevan arvottomia ym.Meidän yhteiskunnassa kaikista pidetään huolta eikä omasta avuntarpeesta pidä kokea syyllisyyttä.
Häntä pystyy, löydät vielä oman paikkasi <3
Kiitos<3 -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole avoin omille mahdollisuuksillesi. Niillekin, joille vammattomat sanovat "ei kannata edes yrittää". Katso asioita nk laatikon ulkopuoleltakin. Mieti, missä olet hyvä ja mitä taitojasi voisit vieläkin parantaa. En halua kertoa tunnistettavuuden vuoksi kovin tarkasti, mutta oma vammainen lapseni hakeutui alalle, johon hänelle ilman vammaansa olisin sanonut, että älä nyt hulluja puhu. Alalle, jolle on vaikea päästä ja joka ei kovin hyvin edes työllistä Suomessa. Mutta niin vain kävi, että hän toteutti oman unelmansa, on loistava siinä mitä tekee ja nykyisin hänelle tarjotaan uutta työtä useammasta paikasta jo ennenkuin edellinen työsuhde on edes päättynyt.
Onpa kiva kuulla, että tällaisiakin kokemuksia löytyy. Itse luin alkuvuodesta CP-vammaisesta tuplamaisterista, joka oli sekä psykologi että yhteiskuntatieteiden maisteri, muttei siltikään saanut töitä, se ehkä vähän säikäytti, kun aloin ajattelemaan, että, jos ei noinkaan korkeasti koulutettu vammainen saa töitä, miten ihmeessä minä voisin niitä saada. Tämä pelko kytee edelleenkin vaimeana takaraivossa. Toisaalta olen ajatellut, että psykologina voisin työllistää itse itseni ja ruveta vaikkapa kirjoittamaan psykologisia oppaita tai kirjoja tai toimia ns. konsulttina, jos ei terapiatyössä löydy minulle paikkaa. -ap
Ymmärrän hyvin pelkosi. Minä äitinä pelkäsin, miten lapseni käy tässä elämässä. Löytääkö koskaan omaa paikkaansa. Ja koska älyssä ei ole mitään vikaa vaan ainoastaan kropassa, elämä olisi voinut muuttua aika ahdistavaksikin. Mutta hän ei lähtenytkään mihinkään perinteiseen ammattiin, jossa joutuisi kilpailemaan työpaikasta kymmenien tai jopa satojen vammattomien kanssa. Hän kehitti luovuuttaan ja osaamistaan useamman vuoden. Lopulta hakeutui opiskelemaan alalle, johon varmaan yhdenkään oppilaitoksen opinto-ohjaaja ei kehoita ketään vammatonta hakeutumaan huonon työllisyyden vuoksi. Ja sitten jävi niinkuin kävi. Sen vuoksi kehotan sua miettimään omia vahvuuksiasi. Miettimään, mitä ja miten pystyt asioita tekemään. Unohtamaan vammasi aiheuttamat rajoitteet. Mun lapseni tekee osittain etätöitä kotona, joten työpaikallekaan ei tarvitse mennä joka päivä.
Muista aina, että olet hyvä, taitava ja arvokas. Sun pitää vain löytää, mikä on just sun oma juttusi. Vaikka siihen tuhlaantuisikin ylimääräisiä vuosia. Konsultointi ja oppimateriaalien tekeminen ei kuulosta yhtään pöllömmältä ajatukselta mikäli psykologia kiinnostaa muuten, mutta keksisitkö siihen vielä jotain lisää, jolloin voisit tehdä töitä tarvittaessa freelancerina tai oman toiminimen alla? Vammaisjärjestöjen webbisivustojen kehittäminen? Artikkeleiden kirjoittaminen lehtiin? Oletko perehtynyt kokemusasiantuntijuuteen? Sitä kautta voisi löytyä verkostoja, joita voisit hyödyntää työllistymisessä.
Kiitos vinkeistä!
Itse en jotenkin haluaisi työskennellä vammaan liittyvien juttujen parissa, kun se saa mieleni apeaksi, jos joudun ajattelemaan vammaani liikaa. Ehkä haluan siis liikaakin olla, kuten normaalit ihmiset, en tiedä, mutta vierastan jotenkin kaikkeen vammaan liittyvää, ehkäpä se on joku defenssi. -ap
En ajatellutkaan, että vammaasi liittyvät asiat olisivat sun koko työnkuvasi vaan pieni osa siitä, miten rahoittaisit elämääsi. Joku toinen tuottaisi sisällön niille webbisivuille ja sinä vain tekisit ne. Lehtiin kirjoitettavat artikkelit taas voisivat olla ihan psykologiaan eikä vammaisuuteen liittyviä. Kokemusasiantuntijuudesta taas voisit saada verkostoja. Jos asut nyt pienellä paikkakunnalla, verkostot voisivat olla tulevaisuutesi kannalta hyvinkin tärkeitä. Sitä kautta voisi löytyä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvä kontakteja, joilla ei olisi mitään tekemistä sun oman hoitosuhteesi kanssa. Näissä verkostoissa et siis olisi potilas vaan mikäli päädyt opiskelemaan psykologiaa, olisit psykologian opiskelija ja valmistumisesi jälkeen sen alan ammattilainen. Kokemusasiantuntijana voisit yhdistää vammaisuutesi ja psykologian opintosi siirtyen sitä kautta eteenpäin niin, että vammaisuus jää taka-alalle ja psykologia nousee etualalle.
Kiitos paljon vinkeistä, pitääpä tutkia sitten opiskelupaikkakunnalla tuota kokemusasiantuntijuutta, koska meidän paikkakunnalla sitä ei valitettavasti ole. Hyvää jatkoa sinulle! -ap
Kiitos samoin :) Toivottavasti löydät oman juttusi, saavutat tavoitteesi ja saat parhaan mahdollisen elämän. Älä luovuta, vaikka asiat ei aina heti menisikään toiveidesi mukaan. Virtuaalihalaus sulle <3
<3
-ap
Kiitos kaikille vastauksista, vinkeistä ja kommenteista! Palaan tänne vielä huomenna ja nostan tätä keskustelua. Ehkä väkerrän sen bloginkin, jos sille sattuisi nyt lukijoita tulemaan. Saa laittaa juttuideoita, mistä haluaisi lukea. Öitä kaikille :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoin vain lyhyesti: tekstisi perusteella sinusta tulee sellainen tunne, että tulet pärjäämään hienosti elämässäsi! Sinulla on hyvä "sisäinen silmä", joka auttaa sua käsittelemään vaikeitakin tunteita ja ajatuksia. Rohkeutta ja tsemppiä!
Pain is inevitable, suffering is optional.
Hohhoijaa näitä jenkkihölynpöly-"tsemppi"lauseita.
Moikka,
väkersin nyt sen blogin ja kirjoitin ekan tekstinkin:
https://ajatuksiavammaisuudesta.blogspot.com/
Kirjoitan vielä lisää tekstejä ja lupaan tulla tänne linkkaamaan niitä, toivottavasti niistä olisi jollekin apua vaikkapa vammaisuuden ymmärtämisessä yms. :)
-ap
Alue: Aihe vapaa
En ajatellutkaan, että vammaasi liittyvät asiat olisivat sun koko työnkuvasi vaan pieni osa siitä, miten rahoittaisit elämääsi. Joku toinen tuottaisi sisällön niille webbisivuille ja sinä vain tekisit ne. Lehtiin kirjoitettavat artikkelit taas voisivat olla ihan psykologiaan eikä vammaisuuteen liittyviä. Kokemusasiantuntijuudesta taas voisit saada verkostoja. Jos asut nyt pienellä paikkakunnalla, verkostot voisivat olla tulevaisuutesi kannalta hyvinkin tärkeitä. Sitä kautta voisi löytyä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvä kontakteja, joilla ei olisi mitään tekemistä sun oman hoitosuhteesi kanssa. Näissä verkostoissa et siis olisi potilas vaan mikäli päädyt opiskelemaan psykologiaa, olisit psykologian opiskelija ja valmistumisesi jälkeen sen alan ammattilainen. Kokemusasiantuntijana voisit yhdistää vammaisuutesi ja psykologian opintosi siirtyen sitä kautta eteenpäin niin, että vammaisuus jää taka-alalle ja psykologia nousee etualalle.