Lapsi syö sokerit kaapista
Tiedän, että ei ole mitenkään epätavallista tai patologista että lapsi napsii herkkuja kaapista, mutta miten siihen pitäisi suhtautua "oikein"? Juttuvinkkinä tästä olisi kiva saada vaikka jonkun asiantuntijankin näkemys.
Kyseessä tokaluokkalainen, hoikka, valikoivasti syövä ja pienestä pitäen makeanperso lapsi. Meillä ei ole erityisen herkkunatseja, mutta yritämme toteuttaa ja opettaa kohtuutta, ja vähän väliä pyytävän lapsen mielestä varmaan sanotaan liian usein ei tänään mennä jätskille/leivota/osteta sokerimuroja. Mutta lapsen yksin ollessa kaapista häviää kaakaojuomajauheet ja palasokerit, hunajat ja nonparellit. Jotenkin epäterveeltä tuntuu että lapsi syö niitä _salaa_, jättää tyhjän pakkauksen kaappiin tai piilottelee roskia, joten keväällä kävimmekin keskustelun siitä että jos välipalalla on makeanmieliteko, niin mieluummin ostan niitä hilloviilejä tai tottakai saa ottaa leivän kanssa kaakaon, mutta se että jälkiä piilotellen ja valehdellen käydään tyhjentämässä leivontatarvikkeet, se ei ole ok (mm. siksi sitten niitä ei ole kun tarvitsisi).
Olen yrittänyt puhua asiasta kiihkottomasti ja kuunnellen, perustellut miksi sokerisilla herkuilla oma rajallinen tilansa ruokavaliossa ja yrittäen tulla vastaan lapsen halussa syödä jotain hyvää (teen esim. lapsen toivomia aamu- ja välipaloja valmiiksi), mutta lapsi menee vilpittömästä "oho, miten tää on tyhjä?" ihmettelystä lukkoon ja näyttää oikein säikähtävän. Myös rehellisyydestä on puhuttu myös ja sen suhteen olen tiukka, myönnän että olen painostanut lapsen tunnustamaan koska valehtelua en siedä, mutta ei siitä mitään säikähtämisen arvoisia seurauksia ole tullut, esim. rangaistuksia.
Onko tämä asia joka kannattaa vain ignoorata ettei tee asiasta suurempaa ongelmaa, vai pitäisikö sokeripalojen salanapostelu saada loppumaan?
Kommentit (26)
Negapeukut eivät nyt auta toimimaan paremmin olisiko sanallisia ehdotuksia?
Ap.
Mä olin lapsena sokerihiiri, varastin possusta rahaa karkkia ostaakseni. Ehkä olin riippuvainen, tai sitten mulla oli vain nälkä. Äiti ei oikein ymmärtänyt ikinä syömisen päälle, on luonnostaan hyvin pieniruokainen. Pääruoka oli rajattu ja annosteltu, välipalat askeettisia. Saakohan teillä lapsi oikeasti syödäkseen?
Ennakoi syömishäiriötä. Laita herkut lukkojen taakse.
Tuttua meilläkin!
Valitettavasti en osaa neuvoa, koska olen itsekin hämilläni asian suhteen. Makeanhimo tietysti kielii osittain siitä, että ravitsemus ei muuten ole ihan kunnossa, mutta jos mikään ”oikea” ei tahdo maistua, minkäs teet!
Itse olen koettanut jutella siitä että salaa syöminen ei tee kenellekään hyvää. Siitä ei oikeasti tule hyvä mieli eikä hyvä olo. Että aikuisetkin napostelevat ”salaa” mutta useimmille tulee siitä vähän kurja fiilis. Että jos tekee mieli jotain hyvää niin sen voi sanoa ihan suoraan ja välillä voi herkutella oikein reippasti ja hyvällä omallatunnolla kunhan sitä ei tee koko ajan.
Sokerin haitallisuudesta koetan myös puhua paljon ihan terveyden näkökulmasta. Miten se tekee pahaa elimistölle ja väsyttää ihmistä. Ja miten tärkeää on että hampaat saavat välillä levätä happohyökkäyksiltä.
Mutta kyllähän niitä keksin kääreitä meilläkin yhä löytyy lapsen patjan alta aika ajoin. En nosta niistä mitään elämää mutten myöskään vie niitä vähin äänin roskiin vaan nostan näkyville.
Joku asiantuntija varmaan kehottaisi järjestämään enemmän niitä yhteisiä herkkuhetkiä.
Onko lapsen sokeriarvot kunnolla tutkittu? Itsellä taipumusta 1-tyypin diabetekseen ollut aina, ei mitään sellaista, mikä ei ruokavaliolla pysyisi kuosissa, mutta tunnistan tuon PAKON saada sokeria, ja siinä oli tosiaan välillä sokeripalatkin vaarassa. Aikuisenahan tuon nyt jo tunnistaa, ja syö vastentahtoisestikkin jotain ihan muuta kuin sokerista, että saa olon taas kuntoon. Kasvupyrähdyksissä, murrosiässä ja imettäessä toi on ollut mulla pahimmillaan. Mutta jos tuo on riippuvuus, yrittäisin päästä lapsen kanssa kuitenkin keskustellen yhteisymmärykseen siitä, että mikä makea välipala per päivä olisi OK. Vaikka sitten se suklaakeksipaketti, jonka saa syödä vaikka viikossa. Ihan omaan tahtiin. Ehkä veisi sen "kielletyn hedelmän" maun siitä sokerinsyönnistä ja hän vahtisi määrää itse. Noi keksejäkin kun nykyään on sellaisiakin, jossa sitä sokeria on vähemmän, vaikka erilaiset välipalakeksit? Mutta noita leivontatarvikkeita osta jatkossa vaan tarpeeseen, ei kaappin makaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsen sokeriarvot kunnolla tutkittu? Itsellä taipumusta 1-tyypin diabetekseen ollut aina, ei mitään sellaista, mikä ei ruokavaliolla pysyisi kuosissa, mutta tunnistan tuon PAKON saada sokeria, ja siinä oli tosiaan välillä sokeripalatkin vaarassa. Aikuisenahan tuon nyt jo tunnistaa, ja syö vastentahtoisestikkin jotain ihan muuta kuin sokerista, että saa olon taas kuntoon. Kasvupyrähdyksissä, murrosiässä ja imettäessä toi on ollut mulla pahimmillaan. Mutta jos tuo on riippuvuus, yrittäisin päästä lapsen kanssa kuitenkin keskustellen yhteisymmärykseen siitä, että mikä makea välipala per päivä olisi OK. Vaikka sitten se suklaakeksipaketti, jonka saa syödä vaikka viikossa. Ihan omaan tahtiin. Ehkä veisi sen "kielletyn hedelmän" maun siitä sokerinsyönnistä ja hän vahtisi määrää itse. Noi keksejäkin kun nykyään on sellaisiakin, jossa sitä sokeria on vähemmän, vaikka erilaiset välipalakeksit? Mutta noita leivontatarvikkeita osta jatkossa vaan tarpeeseen, ei kaappin makaamaan.
Mitähän nyt horiset? 1. tyypin diabetekseen ei todellakaan liity mikään sokerinhimo, eikä sitä pidetä ruokavaliolla kurissa.
miksi pitää olla sokeria kaapissa ? ei sitä tartte kuin muutamissa ruuissa ,kaaliruuat , somtam-salaatti..
Ja tilalla voi käyttää muita juttuja muutenkin.
Ignooraamalla tuollainen perseily ei lopu. Teette selväksi että herkkuihin ei kosketa.
Jotain ratkaisukeskeistä menetelmää ehdottaisin. Jos saisitte sovittua että leivontatarpeet jätetään rauhaan ihan käytännön syystä: haluat ettei tule yllätyksiä silloin kun pitäisi alkaa leipoa jotain ja pakkaus onkin tyhjä. Ja lapsi voisi itse ehdottaa, mikä olisi sellainen herkku jota voi ihan hyvällä omallatunnolla ja salailematta ottaa silloin kun ihan hirveästi tekee mieli makeaa.
Voisitte ehkä muutenkin jutella siitä, millaista hänellä on kun hän on yksin kotona. Miltä tuntuu ja mitä hän puuhailee. Ja milloin tulee se hetki että tekee mieli makeaa. Onko silloin tylsää? Vai nälkä tai jano? Kokeilkaa yhdessä, miten juominen auttaa nälän tunteeseen - oliko tunne sittenkin janoa? Mikä olisi se terveellisempi juttu joka pitää syödä ensin siihen oikeaan nälän tunteeseen ja jonka jälkeen saisi sitten ihan luvan kanssa ottaa jonkun sallitun herkun? Kaikki omien tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen olisi mielestäni tärkeää.
Mikäli lapsi on terve, syö hän sokeria ja tulee siitä vilkkaaksi, polttaa ylimääräisen energian. Mikäli sairas, syö hän sitä koko ajan lisää ja tulee laiskaksi (tähän liittyy aivojen signalointi, jossa sokerissa oleva fruktoosi blokkaa insuliinin vaikutuksen ja aivot eivät näe rasvasolukon tuottamaa leptiiniä).
Syyllistäminen ja psykologinen kontrolli ovat tuhoisat tiet hoitaa asiaa. Valistaminen, eli tiedon kiihkoton tuottaminen voi olla fiksu juttu. Voit kertoa hänelle miten bakteerit saavat energiaa sokerista, miksi suussa olevat Streptococcus mutans-bakteerit villiintyvät sokerista tuhoten hampaita ja miten suoliston bakteerifloora vinoutuu sokeri/hiilihydraattipitoisella ruoalla.
Sokeristen tuotteiden piilottelu ei varmasti sekään johda kuin lisääntyneeseen mielenkiintoon. Minä pitäisin karkkeja ja sokeriherkkuja niin paljon esillä, että varmasti kyllästyy. Oikeastaan pakottaisin syömään pelkkää kakkua, karkkia ja jotain todella ällöä sokeriherkkua muutaman viikon. Sitten kun on kyllästynyt makeaan, lähtisin hivuttamaan makeatoleranssia alas niin pitkälle että kaupan jogurtti maistuu ällöttävän makealta. Silloin taso olisi normaali.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsen sokeriarvot kunnolla tutkittu? Itsellä taipumusta 1-tyypin diabetekseen ollut aina, ei mitään sellaista, mikä ei ruokavaliolla pysyisi kuosissa, mutta tunnistan tuon PAKON saada sokeria, ja siinä oli tosiaan välillä sokeripalatkin vaarassa. Aikuisenahan tuon nyt jo tunnistaa, ja syö vastentahtoisestikkin jotain ihan muuta kuin sokerista, että saa olon taas kuntoon. Kasvupyrähdyksissä, murrosiässä ja imettäessä toi on ollut mulla pahimmillaan. Mutta jos tuo on riippuvuus, yrittäisin päästä lapsen kanssa kuitenkin keskustellen yhteisymmärykseen siitä, että mikä makea välipala per päivä olisi OK. Vaikka sitten se suklaakeksipaketti, jonka saa syödä vaikka viikossa. Ihan omaan tahtiin. Ehkä veisi sen "kielletyn hedelmän" maun siitä sokerinsyönnistä ja hän vahtisi määrää itse. Noi keksejäkin kun nykyään on sellaisiakin, jossa sitä sokeria on vähemmän, vaikka erilaiset välipalakeksit? Mutta noita leivontatarvikkeita osta jatkossa vaan tarpeeseen, ei kaappin makaamaan.
Tyypin 1 diabetesta sairastava syö normaalia ruokaa.
Millätavoin syötte itse, onko kaikki ateriat yhteisiä vai syökö jokainen kaapista silloin kun ehtii tai on nälkä, television äärellä, tietsikalla? Siitä se malli tulee, jos ei sitten hae jommankumman rakkaudenosoitusta tai satu ole pyknikko rakenteeltaan tai yliherkkä jollekin ruoka-aineelle tai pelkästään vain vain erityisen feminiininen.
Rivien välistä, kontrollointi tuntuu vähän liialliselta, mutta sekin luonnekysymys ja voi kompensoitua toisaalta sitten muussa suhtautumisessa.
Mitäs nyt vaan jos rankaisisit sitä luvattomasta sokerinsyönnistä joka kerta kun jää kiinni, kerran puheet ja perustelut eivät tunnu auttavan.
Tai sitten lukko sokerikaapin oveen.
Ei lapsi rikki mene vaikka ei saisikaan tahtoaan läpi.
olin itse pienenä samanlainen. äiti järjesti asian niin, että osti minulle purkin fariinisokeria, sitä sai syödä, mutta ei normaaleja sokeripaloja. väheni sokerin syöminen koska fariinisokeri oli aika pahaa, sitä söi vaan ihan jos oli pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsen sokeriarvot kunnolla tutkittu? Itsellä taipumusta 1-tyypin diabetekseen ollut aina, ei mitään sellaista, mikä ei ruokavaliolla pysyisi kuosissa, mutta tunnistan tuon PAKON saada sokeria, ja siinä oli tosiaan välillä sokeripalatkin vaarassa. Aikuisenahan tuon nyt jo tunnistaa, ja syö vastentahtoisestikkin jotain ihan muuta kuin sokerista, että saa olon taas kuntoon. Kasvupyrähdyksissä, murrosiässä ja imettäessä toi on ollut mulla pahimmillaan. Mutta jos tuo on riippuvuus, yrittäisin päästä lapsen kanssa kuitenkin keskustellen yhteisymmärykseen siitä, että mikä makea välipala per päivä olisi OK. Vaikka sitten se suklaakeksipaketti, jonka saa syödä vaikka viikossa. Ihan omaan tahtiin. Ehkä veisi sen "kielletyn hedelmän" maun siitä sokerinsyönnistä ja hän vahtisi määrää itse. Noi keksejäkin kun nykyään on sellaisiakin, jossa sitä sokeria on vähemmän, vaikka erilaiset välipalakeksit? Mutta noita leivontatarvikkeita osta jatkossa vaan tarpeeseen, ei kaappin makaamaan.
Mitähän nyt horiset? 1. tyypin diabetekseen ei todellakaan liity mikään sokerinhimo, eikä sitä pidetä ruokavaliolla kurissa.
No, en muuta tiedä, kuin että näin se mut tutkinut sisätautilääkäri sanoi kun olin 12v, pahimman kasvupyrähdyksen kourissa ja tosiaan tuota sokerinhimoa lähdettiin tutkimaan. Ja tuolla se on ihan hoidettavissa pysynyt, en ole millään lääkkeillä ollut edes raskausaikoina (3kpl). Isällä oli paha haiman vajaatoiminta, siksi sitä ryhdyttiin silloin aikoinaan tutkimaankin. Tuotakin tautia on kaikentasoista...
Olin itse samanlainen, koska elimistöni erittää hiilihydraattipitoisen ruoan jälkeen liikaa insuliinia. Insuliini taas siirtää verestä sokerit pois ja aiheuttaa valtavan aivosumun ja väsymyksen. Voin yhä nukahtaa seisaalleni! Sokeri palauttaa verensokerin vähäksi aikaa sopivaksi ja olo tuntuu taas hyvältä.
Sokeri on myös hyvää :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsen sokeriarvot kunnolla tutkittu? Itsellä taipumusta 1-tyypin diabetekseen ollut aina, ei mitään sellaista, mikä ei ruokavaliolla pysyisi kuosissa, mutta tunnistan tuon PAKON saada sokeria, ja siinä oli tosiaan välillä sokeripalatkin vaarassa. Aikuisenahan tuon nyt jo tunnistaa, ja syö vastentahtoisestikkin jotain ihan muuta kuin sokerista, että saa olon taas kuntoon. Kasvupyrähdyksissä, murrosiässä ja imettäessä toi on ollut mulla pahimmillaan. Mutta jos tuo on riippuvuus, yrittäisin päästä lapsen kanssa kuitenkin keskustellen yhteisymmärykseen siitä, että mikä makea välipala per päivä olisi OK. Vaikka sitten se suklaakeksipaketti, jonka saa syödä vaikka viikossa. Ihan omaan tahtiin. Ehkä veisi sen "kielletyn hedelmän" maun siitä sokerinsyönnistä ja hän vahtisi määrää itse. Noi keksejäkin kun nykyään on sellaisiakin, jossa sitä sokeria on vähemmän, vaikka erilaiset välipalakeksit? Mutta noita leivontatarvikkeita osta jatkossa vaan tarpeeseen, ei kaappin makaamaan.
Kyllä, mutta säännöllisesti ja eipä sitä valkoista sokeria ihan hirveästi suositella kerralla vedettäväksi.
Tyypin 1 diabetesta sairastava syö normaalia ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin lapsena sokerihiiri, varastin possusta rahaa karkkia ostaakseni. Ehkä olin riippuvainen, tai sitten mulla oli vain nälkä. Äiti ei oikein ymmärtänyt ikinä syömisen päälle, on luonnostaan hyvin pieniruokainen. Pääruoka oli rajattu ja annosteltu, välipalat askeettisia. Saakohan teillä lapsi oikeasti syödäkseen?
Lapsi saa 5(-6) ateriaa päivässä eikä ruuan määrää rajoiteta. Lapsi on varsin pieniruokainen, ja jos ruoka ei ole mieleistä niin syö vain pahimpaan nälkään. Koulussa ymmärtääkseni paremmin. Leivät, puurot, hedelmät, tuoreet kasvikset, perunat, pastat maistuu, mutta proteiininlähteet heikommin (esim. kastikkeet aika heikosti, leikkeleitä kun fiksoituu yhteen niin muuta ei syö, on mieluummin ilman, kasviproteiinit on kategorisesti ei; kala ja liha sellaisenaan menee). Rasvaa lorauttelen smoothieen ja puuroon ja pähkinöitä on usein tarjolla on että nälkä pysyisi poissa yli tunnin.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ennakoi syömishäiriötä. Laita herkut lukkojen taakse.
En jotenkin näe että tämä auttaisi syömishäiriön ehkäisyssä.
Ap.
LISÄYS! Vaikea hahmottaa miten jatkuvaa napostelu on, kun ei esim. siihen palasokerirasiaan tule usein kurkittua tai jos lapsen kaapin perältä löytyy gluteenittomien hätävarakeksien kääre niin en ole ehkä edes huomannut niiden kadonneen. Että tuskin nyt ihan jatkuvaan mutta toistuvasti.
Ap.