Lue keskustelun säännöt.
Mies löi ja väitti sitten, ettei
22.08.2019 |
tehnyt sitä satuttaakseen vaan "saadakseen minut reagoimaan", "heräämään". Piti ensin vuorokausia mykkäkoulua ja tuo oli mykkäkoulun päätös: läimäytys kasvoihin. On tehnyt samaa samasta syystä aiemminkin, kun olen kuulemma "liian passiivinen". Olin päiviä yrittänyt saada häntä puhumaan, mutta kuulemma voi ihan ok, ei mitään hätää, ei ongelmia. Näin kyllä, että joku vaivasi, mutta kyselyn jälkeen annoin olla kun vastaukset olivat yksisanaisia tai pelkkää hiljaisuutta, kuin ei olisi kuullutkaan että sanoin jotain. Nyt alkoi paasaamaan siitä, miten olen liian passiivinen ja hänellä menee päin helvettiä.
Taustaa: mies on tällä hetkellä työtön (hakee töitä vaan ei näytä löytävän, muuten istuu päivät tietokoneella pelaamassa) ja päivät kotona, itse opiskelen ma-pe, päivät pois kotoa, takaisin kotiin iltapäivällä. Syyllistää minua omasta tilanteestaan eikä anna mitään esimerkkiä, kun kysyn miten käytännössä voisin tehdä hänen olonsa helpommaksi. Ilmeisesti pitäisi osata lukea ajatuksia. Suuttuu, kun sanon hänelle tämän, ei halua selittää kun "en kuitenkaan koskaan ymmärrä" ja "emme ymmärrä toisiamme". Sanoo, ettei syytä minua mistään, mutta mitä muutakaan tämä on kuin syyttämistä? Ilmeisesti minun tulisi päivät pitkät viihdyttää häntä kuin pikkulasta, viis siitä että opiskelen täyspäiväisesti vaativaa alaa enkä välttämättä arkena jaksa enää koulupäivän jälkeen paljoakaan ylimääräistä (kotityöt, seksi, ruoanlaitto hoituu, hänkin kyllä tekee kotitöitä ja laittaa ruokaa mielellään niin en ymmärrä mikä ongelma). Viikonloppuna ja lomilla ei sitten halua kuitenkaan minnekään vaan kitisee kun "rahaa palaa" (vaikka jaamme kyllä kulut ihan tasavertaisesti).
En tajua mitä oikein pitäisi tehdä että hän viihtyisi paremmin kanssani??? Yhteisiä harrastuksia ei ole, hän ei harrastuksia halua, tietokonepelit ja penkkiurheilu näyttää riittävän, kun yritän osoittaa kiinnostusta näihin niin hän vain vaivaantuu ja vetäytyy tilanteesta pois omiin oloihinsa tekemään jotain muuta.
Tuosta lyönnistä vielä. Sama syy siis aina, muka "herättely todellisuuteen" tms. Joskus ollut katuva ja käskenyt lyödä häntä takaisin, jolloin "oltaisiin tasoissa". En halua tällaista, mutta kerran läimäytin, kun sitä vaatimalla vaati ja oli humalassa, pelkäsin että suuttuisi vielä pahemmin jos en olisi lyönyt. Onko tämä ihan perusteltua tämä lyöminen, olenko tosiaan tyhmä ja herättelyn tarpeessa vai?
Monesti lyönnin jälkeen minua on alkanut itkettää, siihen mies "sanohan sitten kaikille että lyön sinua ja olen paha ihminen, saat olla uhr.i" vaikken ikinä ole tuollaista tehnyt enkä ole edes kertonut kellekään tästä ennen nyt av:ta. Omasta taustastani voin sanoa että isäni (vainaa) oli väkivaltainen, alkoholismiin taipuvainen, osasyy miksi käyn terapiassa, tämän mies tietää ja pitää isääni tämän kertomani perusteella ku.sipäänä. Miksi sitten välillä käyttäytyy kuin hän? En uskalla kysyä kun raivostuisi ja pitäisi "marttyyrinä" taas.
Sekava teksti, kirjoitan tunteiden vallassa, juuri tapahtui. En ole trolli, olen ahdistunut enkä saa tätä selkeämmässä muodossa ulos kun yritän pidätellä itkua toisessa huoneessa.
Mies meni takaisin tietokoneelle pelin pariin. Ikinä en ole pelaamisestakaan valittanut, ilmeisesti sekin on väärin etten valittanut kun minun olisi häntä pitänyt motivoida "johonkin hyödylliseen" (motivoin kyllä esim. erään kielen opiskeluun ja patistin aikani mutta mies vaan sanoi aina juujuu teen tämän ensin, myöhemmin jne.), aina teen väärin. Anteeksi oli pakko avautua, en tiedä mitä haen tällä. Ei mulla ystäviä ole, av ja äiti ja opiskelutoverit ainoa sosiaalinen kontakti.
Kommentit (47)
Miehesi kuulostaa ihan isältäni, eli on väkivaltainen sairas narsisti joka yrittää ensin aina syyllistää muita, ajattelee lyömisen olevan oikeutettua ja ei taatusti pyydä ikinä anteeksi mistään. Lähde äkkiä taaksesi katsomatta, ennen kuin hän vie itsetuntosi täysin ja alat syyttää itseäsi kaikesta. Kuilosto jo aika huolestuttavalta kin mietit oletko marttyyri ja miten sinun pitäisi muuttaa itseäsi. Miehen tässä pitäisi muuttua, mutta hän ei nähtävästi sitä tee! Lähde NYT ennen kuin alat haluta lapsia. Mies hakkaiso heitäkin, enkä halua kenenkään kokevan samaa kuin minä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olisin herännyt tuollaiseen läimäisyyn jättämällä tuollaisen luuseriäijän...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat olla ihmisen kanssa, joka pahoinpitelee sinua?
Rakastan miestäni. Hänellä on vaikeaa, haluaisin auttaa mutta en näköjään osaa mitään. Onko tuo pahoinpitelyä? Se oli siis ihan vaan läimäytys, aina ollut, sellainen läps kasvoihin. Isäni löi samalla tavalla, silloin se tunrui pahemmalta kun olin vasta lapsi. Nyt olen aikuinen ja koen, että kun tuo lyöminen ei ole mulle mitään uutta elämässä niin mun pitäisi vain sietää. Tiedän että ns. normaalin elämän eläneen korvaan kuulostaa hullulta mutta minä kasvoin juopon sadistin (ihan oikeasti) lapsena niin hankala pitää pahoinpitelynä enää mitään joka ei ole liki 24/7 paskasti kohtelua. Nää meidän "tilanteet" kun kestää yleensä vain päivän pari ja sitten taas ollaan ns. normaali pariskunta. Mies kun muuten on kuin sukulaissielu. Hankala selittää. Tulemme hyvin samanlaisesta taustasta, hänellä vain alkoholismin sijaan narsisti-isä (ihan oikea narsisti) perheessä.
Millainen sinun lapsuudenkotisi oli, kun sinulla on noin erikoinen käsitys "normaalista" parisuhteesta?
Ei , tyttö hyvä, normaaliin parisuhteeseen kuulu toisen läpsiminen kasvoihin. Kerrot että isäsi löi samalla tavalla ja siksi sinä pidät sitä normaalina.
Mutta ei se sitä ole, ja sinä olet nyt aikuinen! Eikö sinulle tosiaan koskaan lapsena tullut mieleen, että ei ikinä enää tätä sitten, kun saat itse päättää omasta elämästäsi? Toisessa ketjussa vastailivat lapsena ruumiillista kuritusta saaneet. Ikuisia traumoja oli monella, mutta myös moni oli päättänyt, että ei sitten enää lyö kukaan, kun on tarpeeksi vanha pitämään puoliaan tai ainakin voi paeta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia. Kyseessä on väkivalta. Isäskin oli väkivaltainen. Toista ei voi muuttaa. Lähde. Tuo ei ole rakkautta vaan läheisriippuvuutta. Sulla on oma elämä elettävänä. Ei ole tarkoitus että hyysäät jotain vastuutonta, väkivaltaista p****päätä. Voisitko päästä terapiaan? Selkeästi sua on kohdeltu lapsena huonosti ja se asia pilaa nyt sun oman elämäs
Sori, en lukenut tarkasti, siis käytkin terapiassa ja tiedät isäsi olleen väkivaltainen.
Mutta siis elämän ei ole tarkoitus olla tuollaista toisen kuulostelua, miellyttämistä, hyyväämistä, tsemppaamista. Vaan keskittymistä omiin tarpeisiin, toiveisiin, iloon jne. Miehesi on häiriintynyt eikä ota siitä vastuuta. Eli hän ei muutu. Elämäsi tulee jatkossakin menemään niin, että elät hänen oikkujensa ehdoilla ja pelkäät.... Oikeassa parisuhteessa ja rakkaudessa ei pelätä toisen reaktioita. Ja se sielunkumppanuus johtuu varmasti siitä että olette molemmat traumatisoituneita. Mutta kaksi traumatisoitunutta ihmisitä ei pysty pelastamaan toisiaan, vaan elämästä tulee juuri tuollaista. Väkivaltaa, manipulointia, pelkoa. Sinä voit pelastaa vain itsesi, et teitä tai kumppaniasi. Ihan liian raskas taakka. Olet ehkä kuullut alkoholisti-tai muunlaisessa addiktiperheessä kasvaneista, jotka eivät tiedä rajojaan, tarpeitaan, sitä mikä on hyvä elämä. Vaan omistavat elämänsä toisen pelastamiseen. Joka on mahdoton tehtävä. Kukaan ei ole siinä onnistunut, koskaan. Jokainen joka ei ole lähtenyt, on tuhonnut elämänsä, ja jos hankitaan lapsia, jatketaan sitä traumatisoitumisen ketjua eteenpäin ja lapsetkin päätyvät epäterveisiin ihmisisuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Puhu tästä terapiassa. Et ole vielä täysin toipunut väkivaltaisesta taustastasi, kun jollain tasolla joet ansainneesi lyönnit. Puhu siitä, ja kaikesta muustakin.
Puhu muillekin.Mies on todennäköisesti masentunut, mutta tuolla asenteella hän ei tule siitä toipumaan, etkä sinä voi häntä auttaa, koska hän ei tunne tarvitsevansa apua. Hienoa että opiskelet ja pyrit eteenpäin. Olet siis pärjännyt hyvin ja tehnyt paljon töitä sen eteen, mm käyt terapiassa. Sinun ei tarvitse antaa mokoman miehen pilata sitä. Yksi jo pilasi, isäsi, mutta toivut siitä kyllä. Tämä suhde sen sijaan ei vie sinua eteenpäin elämässä.
Miksi ihmisiä väkivaltaisesti kohdellut ihminen ei mene terapiaan????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Plaaplaa plaa. Vedä turpaan sitä ja pakkaa kamasi ulos siitä kämpästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat olla ihmisen kanssa, joka pahoinpitelee sinua?
Rakastan miestäni. Hänellä on vaikeaa, haluaisin auttaa mutta en näköjään osaa mitään. Onko tuo pahoinpitelyä? Se oli siis ihan vaan läimäytys, aina ollut, sellainen läps kasvoihin. Isäni löi samalla tavalla, silloin se tunrui pahemmalta kun olin vasta lapsi. Nyt olen aikuinen ja koen, että kun tuo lyöminen ei ole mulle mitään uutta elämässä niin mun pitäisi vain sietää. Tiedän että ns. normaalin elämän eläneen korvaan kuulostaa hullulta mutta minä kasvoin juopon sadistin (ihan oikeasti) lapsena niin hankala pitää pahoinpitelynä enää mitään joka ei ole liki 24/7 paskasti kohtelua. Nää meidän "tilanteet" kun kestää yleensä vain päivän pari ja sitten taas ollaan ns. normaali pariskunta. Mies kun muuten on kuin sukulaissielu. Hankala selittää. Tulemme hyvin samanlaisesta taustasta, hänellä vain alkoholismin sijaan narsisti-isä (ihan oikea narsisti) perheessä.
Väkivaltainen puoliso muuttuu vähä vähältä väkivaltaisemmaksi, joten lähde heti äläkä vasta seuraavan kerran jälkeen. Oma henki ja terveys kannattaa asettaa edes pieneen arvoon.
Tiesitkö, että narsismi on voimakkaasti periytyvää? Kaikki kertomasi täyttää narsistin tunnusmerkistön miehesi käytöksen osalta.
Joten nyt. Väkivalta ja narsisti samassa lauseessa on todella pelottava yhtälö. Väkivalta voi mennä äärimmäisyyksiin ja ihan sama, mitä sinulle sen seurauksena tapahtuu, niin narsisti ei tule koskaan edes ajattelemaan tekemisiään mitenkään tuomittavina tai väärinä, vikahan on sinussa.
Toivottavasti tämä aloitus oli vaan jonkun omaa hauskaa, jos ei, niin lähde karkuun kun vielä voit.
Apua lähtemiseen saa auttavista puhelimista ja turvakodeista, jos ei muuten pois pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia. Kyseessä on väkivalta. Isäskin oli väkivaltainen. Toista ei voi muuttaa. Lähde. Tuo ei ole rakkautta vaan läheisriippuvuutta. Sulla on oma elämä elettävänä. Ei ole tarkoitus että hyysäät jotain vastuutonta, väkivaltaista p****päätä. Voisitko päästä terapiaan? Selkeästi sua on kohdeltu lapsena huonosti ja se asia pilaa nyt sun oman elämäs
Sori, en lukenut tarkasti, siis käytkin terapiassa ja tiedät isäsi olleen väkivaltainen.
Mutta siis elämän ei ole tarkoitus olla tuollaista toisen kuulostelua, miellyttämistä, hyyväämistä, tsemppaamista. Vaan keskittymistä omiin tarpeisiin, toiveisiin, iloon jne. Miehesi on häiriintynyt eikä ota siitä vastuuta. Eli hän ei muutu. Elämäsi tulee jatkossakin menemään niin, että elät hänen oikkujensa ehdoilla ja pelkäät.... Oikeassa parisuhteessa ja rakkaudessa ei pelätä toisen reaktioita. Ja se sielunkumppanuus johtuu varmasti siitä että olette molemmat traumatisoituneita. Mutta kaksi traumatisoitunutta ihmisitä ei pysty pelastamaan toisiaan, vaan elämästä tulee juuri tuollaista. Väkivaltaa, manipulointia, pelkoa. Sinä voit pelastaa vain itsesi, et teitä tai kumppaniasi. Ihan liian raskas taakka. Olet ehkä kuullut alkoholisti-tai muunlaisessa addiktiperheessä kasvaneista, jotka eivät tiedä rajojaan, tarpeitaan, sitä mikä on hyvä elämä. Vaan omistavat elämänsä toisen pelastamiseen. Joka on mahdoton tehtävä. Kukaan ei ole siinä onnistunut, koskaan. Jokainen joka ei ole lähtenyt, on tuhonnut elämänsä, ja jos hankitaan lapsia, jatketaan sitä traumatisoitumisen ketjua eteenpäin ja lapsetkin päätyvät epäterveisiin ihmisisuhteisiin.
Erittäin viisaasti kirjoitettu. Parisuhde ei ole hoito-/terapiasuhde.
Niin kuin tuossa yllä jo sanotaan, sielunkumppanuuden ja tuttuuden tunne tulee siitä että mies jatkaa lapsuutesi henkistä ilmapiiriä joka oli siis väkivalta ja kaltoinkohtelu. Joku terapeutti sitä kuvasi niin että pariskunta kohtaa ja hälytyskellot soi, mutta pariskunta tulkitsee ne hääkelloiksi. Ap kuvittele itsesi 20 vuoden päähän katumaan menetettyä elämää ja lasten vaurioitumista. Muistelet kuinka tämä hetki oli se jolloin elämäsi olisi voinut vielä saada toisen suunnan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa sanon kuin muutkin, on aika laittaa tama parisuhde poikki. Et voi rakastaa tuota miesta "terveeksi". Se on hanen itsensa tehtava. Jos han oikeasti rakastaisi sinua, ei han kohtelisi sinua tuolla tavalla. Taustasi tietaen aidosti rakastava mies pitaisi sinusta hyvaa huolta. En oikein usko etta miehesi on kykeneva aitoon rakkauteen. Henkinen ja fyysinen vakivalta ja manipulointi eivat kuulu normaaliin parisuhteeseen. Eiko terapeuttisi todellakaan ole sanonut mitaan tuosta kuviosta sinulle? Nayta hanelle tama ketju.
Terveisin toinen lapsuuden ja nuoruuden perhehelvetista suht koht ehjana lopulta selvinnyt....
Hyvä ap kun kirjoitit ja avasit murhettasi. Täällä on moni tukenut sinua aidosti, siis välittää siitä, mitä sulle tapahtuu- vaikka olet tuntematon. Kannattaa ihan tosissaan miettiä näitä vastauksia- vaikka ne eivät ehkä ole mieluisia sulle. Jos on kokenut rankan lapsuuden, on lähes mahdotonta uskaltaa tehdä oman hyvinvoinnin tähden ratkaisuja. Se kuitenkin kannattaa- tuo ihminen ei todellakaan ole maailman ainoa, eikä mikään romahda jos lähdet. Vaikka hän uhkailisi tai tekisi mitä. (Toki jos on väkivaltainen, kannattaa turvata selusta). Mut rakkaudesta ei ole kyse. Jos on kasvanut ilman rakkautta, ei välttämättä tiedä mistä edes on kyse. Ja jos et lähde, heität oman elämäsi hukkaan ja alamäki vain syvenee. Nyt olet kiinni opiskelussa, joten sulla on selvästi halua elää... Toivotan rohkeutta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttö hyvä, sinua kohdellaan törkeästi. Olet väkivallan uhri. Ei sinun tässä pidä miettiä, mitä voisit tehdä, että miehesi ei käyttäytyisi noin, miehesi on tässä se joka tekee väärin. On aivan äärettömän järkyttävää, että mietit josko jotenkin tarvitset lyömistä. Tuossa tilanteessa ei ole mitään epäselvyyttä, miehesi käytös on yksinkertaisesti VÄÄRIN.
Väkivallan suhteen ei kannata jäädä hetkeksikään katselemaan, josko tilanne muuttuisi. Ei se muutu, se tulee vain pahenemaan. Lähde kun vielä pystyt lähtemään.
Etkö koe ansaitsevasi parempaa?
Totta puhuen en koe ansaitsevani parempaa koska jo tämä on parempaa kuin mitä elämäni on koskaan ollut. Näitä (nyt viime aikoina ollut vaikeampaa) mykkäkouluja ja niiden jälkeisiä kilareita on kuitenkin verrattain harvoin, ei sillä etteikö ne minua häiritsisi mutta jotenkin tuntuu väärältä valittaa niistä. Väkivaltaisesta suhteesta tulee mieleen joku rais.kaaminen ja ta.polla uhkailu eikä meillä ole kuin muutama läpsäys silloin tällöin. Mies on hyvinkin rakastava ja ymmärtävä, huomaavainen ihminen hyvinä päivinä... huonoina päivinä todella masentunut tai.. no just tällainen. Verrattuna "edelliseen elämääni" (siis meidän perheessä lapsena, mulla kun ei ole ollut muita seurustelusuhteita... olen ruma ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, joten enpä ole ennen nykyistä miestäni mitään kokemusta miehistä saanut; mieheni tilanne samanlainen, tosin paremman näköinen minusta) suurin osa päivistä menee ihan ok ja elämä on mennyt parempaan suuntaan. Mieheni minut aikanaan terapiaan patisti, ihan tosi. (Hänkin käynyt, tosin joskus teininä, masennus syynä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat olla ihmisen kanssa, joka pahoinpitelee sinua?
Rakastan miestäni. Hänellä on vaikeaa, haluaisin auttaa mutta en näköjään osaa mitään. Onko tuo pahoinpitelyä? Se oli siis ihan vaan läimäytys, aina ollut, sellainen läps kasvoihin. Isäni löi samalla tavalla, silloin se tunrui pahemmalta kun olin vasta lapsi. Nyt olen aikuinen ja koen, että kun tuo lyöminen ei ole mulle mitään uutta elämässä niin mun pitäisi vain sietää. Tiedän että ns. normaalin elämän eläneen korvaan kuulostaa hullulta mutta minä kasvoin juopon sadistin (ihan oikeasti) lapsena niin hankala pitää pahoinpitelynä enää mitään joka ei ole liki 24/7 paskasti kohtelua. Nää meidän "tilanteet" kun kestää yleensä vain päivän pari ja sitten taas ollaan ns. normaali pariskunta. Mies kun muuten on kuin sukulaissielu. Hankala selittää. Tulemme hyvin samanlaisesta taustasta, hänellä vain alkoholismin sijaan narsisti-isä (ihan oikea narsisti) perheessä.
Kyllä on harvinaisen tyhmä provoilija. Mies hakkaa eikä akka ees tajua sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa AP. Toisen lyöminen ei ole normaalia parisuhteessa edes yhtä ainoaa kertaa ja miehesi on lyönyt sinua useamman kerran. Näetkö oikeasti tulevaisuutta miehen kanssa, joka syyllistää sinua ongelmistaan ja käyttäytyy sekä väkivaltaisesti että lapsellisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö hyvä, sinua kohdellaan törkeästi. Olet väkivallan uhri. Ei sinun tässä pidä miettiä, mitä voisit tehdä, että miehesi ei käyttäytyisi noin, miehesi on tässä se joka tekee väärin. On aivan äärettömän järkyttävää, että mietit josko jotenkin tarvitset lyömistä. Tuossa tilanteessa ei ole mitään epäselvyyttä, miehesi käytös on yksinkertaisesti VÄÄRIN.
Väkivallan suhteen ei kannata jäädä hetkeksikään katselemaan, josko tilanne muuttuisi. Ei se muutu, se tulee vain pahenemaan. Lähde kun vielä pystyt lähtemään.
Etkö koe ansaitsevasi parempaa?
Totta puhuen en koe ansaitsevani parempaa koska jo tämä on parempaa kuin mitä elämäni on koskaan ollut. Näitä (nyt viime aikoina ollut vaikeampaa) mykkäkouluja ja niiden jälkeisiä kilareita on kuitenkin verrattain harvoin, ei sillä etteikö ne minua häiritsisi mutta jotenkin tuntuu väärältä valittaa niistä. Väkivaltaisesta suhteesta tulee mieleen joku rais.kaaminen ja ta.polla uhkailu eikä meillä ole kuin muutama läpsäys silloin tällöin. Mies on hyvinkin rakastava ja ymmärtävä, huomaavainen ihminen hyvinä päivinä... huonoina päivinä todella masentunut tai.. no just tällainen. Verrattuna "edelliseen elämääni" (siis meidän perheessä lapsena, mulla kun ei ole ollut muita seurustelusuhteita... olen ruma ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, joten enpä ole ennen nykyistä miestäni mitään kokemusta miehistä saanut; mieheni tilanne samanlainen, tosin paremman näköinen minusta) suurin osa päivistä menee ihan ok ja elämä on mennyt parempaan suuntaan. Mieheni minut aikanaan terapiaan patisti, ihan tosi. (Hänkin käynyt, tosin joskus teininä, masennus syynä)
Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Lyökö mies niitäkin?
quote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat olla ihmisen kanssa, joka pahoinpitelee sinua?
Rakastan miestäni. Hänellä on vaikeaa, haluaisin auttaa mutta en näköjään osaa mitään. Onko tuo pahoinpitelyä? Se oli siis ihan vaan läimäytys, aina ollut, sellainen läps kasvoihin. Isäni löi samalla tavalla, silloin se tunrui pahemmalta kun olin vasta lapsi. Nyt olen aikuinen ja koen, että kun tuo lyöminen ei ole mulle mitään uutta elämässä niin mun pitäisi vain sietää. Tiedän että ns. normaalin elämän eläneen korvaan kuulostaa hullulta mutta minä kasvoin juopon sadistin (ihan oikeasti) lapsena niin hankala pitää pahoinpitelynä enää mitään joka ei ole liki 24/7 paskasti kohtelua. Nää meidän "tilanteet" kun kestää yleensä vain päivän pari ja sitten taas ollaan ns. normaali pariskunta. Mies kun muuten on kuin sukulaissielu. Hankala selittää. Tulemme hyvin samanlaisesta taustasta, hänellä vain alkoholismin sijaan narsisti-isä (ihan oikea narsisti) perheessä.
Millainen sinun lapsuudenkotisi oli, kun sinulla on noin erikoinen käsitys "normaalista" parisuhteesta?
Ei , tyttö hyvä, normaaliin parisuhteeseen kuulu toisen läpsiminen kasvoihin. Kerrot että isäsi löi samalla tavalla ja siksi sinä pidät sitä normaalina.
Mutta ei se sitä ole, ja sinä olet nyt aikuinen! Eikö sinulle tosiaan koskaan lapsena tullut mieleen, että ei ikinä enää tätä sitten, kun saat itse päättää omasta elämästäsi? Toisessa ketjussa vastailivat lapsena ruumiillista kuritusta saaneet. Ikuisia traumoja oli monella, mutta myös moni oli päättänyt, että ei sitten enää lyö kukaan, kun on tarpeeksi vanha pitämään puoliaan tai ainakin voi paeta.
Ei tullut mieleen. Kerran jotain kautta kaverilleni (olimme ala-asteikäisiä) kävi ilmi (kai keskustelimme jostain ja ohimennen lipsautin jotenkin tyhmästi mutta sillä tavalla kuitenkin että asia kävi liiankin selväksi), että isäni löi minua. Naureskelin sitä ja kaveri tuijotti sellaisella ilmeellä, etten vieläkään osaa sanoa mitä se oli, pelkoa, halveksuntaa, hämmennystä. Kävi kuitenkin harvinaisen selväksi, ettei kotioloni olleet tämän tytön mielestä normaalit, emme paljoa leikkineet enää sen jälkeen. Tilanteeni epänormaaliuden tajuamisen jälkeen ajattelin vaan, että minunlaiseni nyt ovat tavallisista lapsista erillisiä, meitä ei koske nuo samat säännöt mikä on meitä kohtaan oikein ja mikä väärin, täytyy kestää. Ap (unohtanut laittaa ap-merkinnän noihin mun postauksiin mutta jospa ymmärrätte, mitkä on minun)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö hyvä, sinua kohdellaan törkeästi. Olet väkivallan uhri. Ei sinun tässä pidä miettiä, mitä voisit tehdä, että miehesi ei käyttäytyisi noin, miehesi on tässä se joka tekee väärin. On aivan äärettömän järkyttävää, että mietit josko jotenkin tarvitset lyömistä. Tuossa tilanteessa ei ole mitään epäselvyyttä, miehesi käytös on yksinkertaisesti VÄÄRIN.
Väkivallan suhteen ei kannata jäädä hetkeksikään katselemaan, josko tilanne muuttuisi. Ei se muutu, se tulee vain pahenemaan. Lähde kun vielä pystyt lähtemään.
Etkö koe ansaitsevasi parempaa?
Totta puhuen en koe ansaitsevani parempaa koska jo tämä on parempaa kuin mitä elämäni on koskaan ollut. Näitä (nyt viime aikoina ollut vaikeampaa) mykkäkouluja ja niiden jälkeisiä kilareita on kuitenkin verrattain harvoin, ei sillä etteikö ne minua häiritsisi mutta jotenkin tuntuu väärältä valittaa niistä. Väkivaltaisesta suhteesta tulee mieleen joku rais.kaaminen ja ta.polla uhkailu eikä meillä ole kuin muutama läpsäys silloin tällöin. Mies on hyvinkin rakastava ja ymmärtävä, huomaavainen ihminen hyvinä päivinä... huonoina päivinä todella masentunut tai.. no just tällainen. Verrattuna "edelliseen elämääni" (siis meidän perheessä lapsena, mulla kun ei ole ollut muita seurustelusuhteita... olen ruma ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, joten enpä ole ennen nykyistä miestäni mitään kokemusta miehistä saanut; mieheni tilanne samanlainen, tosin paremman näköinen minusta) suurin osa päivistä menee ihan ok ja elämä on mennyt parempaan suuntaan. Mieheni minut aikanaan terapiaan patisti, ihan tosi. (Hänkin käynyt, tosin joskus teininä, masennus syynä)
Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Lyökö mies niitäkin?
Ei ole. T. Ap
Ps. Palsta sulkeutuu kohta ja minä menen nukkumaan, aamuherätys klo 5.30... vastaan myöhemmin paremmin, jos joku vielä jotain kysyy. Kiitos kaikille kuitenkin. En ole trolli enkä Porvoosta vaan ihan tavallinen palstailija, enimmäkseen selailen av:ta enkä juuri osallistu saati tee uusia keskusteluja.
Ap, terapiasi ei ole vielä niin pitkällä että olisit valmis pariutumaan kun et osaa ajatella että ansaitset jotain muuta kuin väkivaltaa. Sanon tämän omasta kokemuksesta. Ajattelin myös niin että olen niin huono ihminen että on otettava jos joku mut vaan huolii. Ettei minuun päde samat säännöt kuin muihin ihmisiin. Usko huviksesi se päivä tulee kun koet sen että ansaitset normaalin kunnon miehen. Eroa tuosta nykyisestä, jos et eroa, tulet katumaan. On hirveän paljon vaikeampaa erota kun on lapsia.
Lähde pois suhteesta heti. Ilmeisesti koet tuttuuden tunnetta johtuen perhetaustastasi mutta lyöminen on väkivaltaa ja se voi pahentua ajan myötä. Miehesi käyttää sinua hyväkseen "purkautuskanavana" omalle pahalle ololleen. Hyvä ihminen kunnioita itseäsi ja lähde. Ansaitset parempaa.
Et näköjään herännyt siihen läimäisyyn...