Syntyvyys romahtanut kymmenessä vuodessa 2008-2018 vrt. Alle 30v tulotaso romahtanut. Oikeistohallitusten ahekeroinnin tulos?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
:D Että oikeiston vika tämäkin. Helsingissä asuvana voin sulle sanoa ettei naiset vain halua lapsia. Ei se rahasta ole kiinni. Naiset arvostavat omaa aikaa kun voi matkustella ja naida ketä haluaa.
Tietysti naiset tietävät nykyisin oikein hyvin, että suurin vastuu ja työmäärä lapsesta kaatuu edelleen heidän niskaansa siinä missä isät voivat vain joko poimia muutaman rusinan pullasta tai luistaa hommasta kokonaan. Naistenkin olisi kuitenkin käytävä vielä töissäkin siihen lapsen ja kotihommien päälle, mikäli meinaa jotenkin elää. Eli eipä sellainen työnjako oikein kiinnosta.
Tietyt vähemmistöt vääntävät niitä muksuja jopa nelinkertaisesti suomalaisiin verrattuna, tulee näkymään lähivuosina Helsingissä ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat syöpä !
Älä valita, maksavat kuitenkin sinunkin eläkkeesi!
Naiset ei vaan halua enää lapsia. Ja hyvä näin ettei tehdä niitä enää velvollisuudesta. Itse olen pohtinut onko hormonaalisella ehkäisyllä tekemistä asian kanssa tai muilla kemikaaleilla kun ei naisilla enää samalla tavalla ole halua tehdä lapsia? Omassa tuttavapiirissä on ainakin havaittavissa ne jotka tykkää lapsista ihan kauheesti ja lastensaanti elämän ykkösetkö, niitä joita ei voisi vähempää kiinnostaa ja sitten ne jotka neutraalina tekee joko yhden tai ei lainkaan...
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy on varmaan some. 2008 tulivat älypuhelimet ja facebook joten ihmisiin ei tarvinnut enää tutustua kasvotusten.
Tämä, sekä hedonismkn lisääntyminen ja se mielikuva että elämän pitää olla täydellistä ja kaikki palaset kohdillaan ennen kuin voi ajatellakaan lapsen hankkimista. Mutta kyllä yleisellä.ilmapiirillä ja hallituksen toimillakin on oma vaikutuksensa.
Me teimme tarkoituksella vain yhden lapsen, koska elämässä on paljon muutakin kuin perhe-elämä. Yhden kanssa elämä on ollut sellaista rentoa ja mukavaa. Rahalla/taloudella oli aika vähän tekemistä päätöksemme kanssa. Toki on plussaa, että mikään ei ole kallista suhteessa tuloihimme ja pystymme elämää omanlaista elämää ilman rahahuolia.
Moni kaveri- ja tuttavapiirissämme on valinnut samoin. Luulen, että rahaa enemmän syntyvyyden laskuun vaikuttaa moderni elämäntyyli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitähän se. Oikeisto on hämmästynyt, kun ihmiset eivät halua synnyttää lapsia halvimpaan löydettyyn vuokrakaksioon ja käyttää vaivalla kerrytettyjä säästöjä muksuun
samalla kun heitä uhkaillaan YT:llä, eläkkeettömyydellä, tukien menetyksillä ja yleisellä halveksunnalla.Oikeiston mielestä köyhien pitäisi synnyttää lapsia vaikka maakuoppaan omaan laskuun ja näiden lasten sitten tehdä oikeiston kermalle ilmaiseksi töitä.
Eiköhän se ole niinpäin, että oikeiston mielestä köyhien ei pitäisikään lapsia tehdä jos eivät pysty pitämään niistä huolta itse.
Juurikin köyhien pitää pumpata niitä lapsia ulos, ketä ne muuten ylenkatsoo ja pitää orjina?
Sen takia usakin vetää läpi aborttikieltoja eri osavaltioissa, ne yrittää kaataa myös lain, joka takaa oikeuden ehkäisyyn.
Tänne on tulossa myös aborttioikeuden rajausta tulevaisuudessa, jos ei muuten synnytetä, niin sitten väkisin, katsokaa vaikka.
No eihän niillä saada syntyvyyttä nousuun. Maltalla abortti on kokonaan kielletty ja ehkäisyyn ei kannusteta ja syntyvyys on Euroopan pienimpiä esim vähemmän kuin Suomessa. Kyllä ihmiset keinot keksii. Sitä on turha epäillä. Vaikka abortti on kielletty niin niitå tehdään vähintään yhtå paljon kuin jos olisi laillinen.
Ja nehän on niitä persujen unelmia.
Mutta nainen muista äänestää oikein. Persut ja kristilliset ovat naisten vihollisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas etsitään syytä kaikista muista, kun itsestä. Miten sitten selitetään suurten ikäluokkien syntymistä sotien jälkeen, kun puolet maasta pommitettu maan tasalle? Silloin ei asuttu halvimmassa vuokrakaksiossa, vaan ison perheen kanssa yksiössä, muiden nurkissa tai rakennettiin oma koti alusta asti itse. Eiköhän suurimpia syitä ole se, että elämään on nykyaikana kehittynyt niin paljon kaikkea muuta kivaa, ettei lapsien hankkiminen ole enää itsestään selvää tai elämän tarkoitus.
Oikeastiko sä kuvittelet, että suuret ikäluokat ovat olleet suunniteltuja ja toivottuja lapsia? Eiköhän se ollut niin, että lapsia vaan tuli, koska luotettavia ehkäisymenetelmiä ei ollut.
Noin juuri.
Mummoni sanoi tähän syntyvyys asiaan liittyen että hyvä kun nykyään voi itse päättää lapsiluvun ja että ei niitä lapsia ennenkään haluttu, niitå vain tuli.
Kyse on länsimaissa sovitusta tavasta vähentää syntyvyyttä. Ensin "vapautettiin" naiset kotoa töihin, jolloin työnantajat voivat vaatia työntekijältä parempaa koulutusta. Eli laitetaan ihmiset kisaamaan työpaikoista. Ennen kisaajina oli vain miehet, nyt miehet ja naiset. Työmarkkinoille tuli valtavasti lisää ihmisiä ja kisaaminen koveni. Kun työpaikan haluaa, pitää opiskella noin 30-vuotiaaksi, jolloin naisen kyky saada lapsia vähenee. Tavoitteena on yhden lapsen politiikka, mutta osa tajuaa olla tekemättä sitä yhtäkään ja nauttii mieluummin kesto-orgasmista, eli pyrkii elämään naama virneessä vaikka miten vituttaisi.
Omassa kaveriporukassa aika moni on sanonut, että kun ei halua lapsia niin aivan turha laskea ja arpoa, olisiko rahaa isompaan asuntoon, farmariautoon jne. Jollei aidosti lapsia halua niin on vain hyvä, ettei niitä yritäkään tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se syntyvyyden lasku on ihan naisten itsensä ahkeroima tulos. Nirsoilla ja kyykytetään miehiä hyvinvointiyhteiskunnan avulla.
Sitten itketään kun miehet ei enää halua sitoutua ja lapsia. Kuka nyt haluaisi sitoa itsensä nykynaiseen? Mitä siitä muka saisi vastineeksi?
Mitä nainen on saanut aiemmin synnytyskoneena ja piikana? Niin, ei mitään. Jos alistamiseen taipuvaiset miehet ovat näitä, jotka eivät halua sitoutua ja lapsia, niin sitten niitä on paljon. Eikä niillä mitään tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas etsitään syytä kaikista muista, kun itsestä. Miten sitten selitetään suurten ikäluokkien syntymistä sotien jälkeen, kun puolet maasta pommitettu maan tasalle? Silloin ei asuttu halvimmassa vuokrakaksiossa, vaan ison perheen kanssa yksiössä, muiden nurkissa tai rakennettiin oma koti alusta asti itse. Eiköhän suurimpia syitä ole se, että elämään on nykyaikana kehittynyt niin paljon kaikkea muuta kivaa, ettei lapsien hankkiminen ole enää itsestään selvää tai elämän tarkoitus.
Oikeastiko sä kuvittelet, että suuret ikäluokat ovat olleet suunniteltuja ja toivottuja lapsia? Eiköhän se ollut niin, että lapsia vaan tuli, koska luotettavia ehkäisymenetelmiä ei ollut.
Siihen aikaan ei saanut abortiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se syntyvyyden lasku on ihan naisten itsensä ahkeroima tulos. Nirsoilla ja kyykytetään miehiä hyvinvointiyhteiskunnan avulla.
Sitten itketään kun miehet ei enää halua sitoutua ja lapsia. Kuka nyt haluaisi sitoa itsensä nykynaiseen? Mitä siitä muka saisi vastineeksi?
Mitä nainen on saanut aiemmin synnytyskoneena ja piikana? Niin, ei mitään. Jos alistamiseen taipuvaiset miehet ovat näitä, jotka eivät halua sitoutua ja lapsia, niin sitten niitä on paljon. Eikä niillä mitään tee.
Kyllä ainakin sotien yli eläneet sukupolvet, suurten ikäluokkien äidit, oli yleensä sitten aika varakkaita kuollessaan.
En siis tiedä tarkkaan lainsäädäntöä yms, mutta ainakin omassa ja miehen suvussa, niiden miehet kuoli ensin, ja niistä itsestä tuli miljonäärejä loppujen lopuksi. Joten kyllä ne jotain sai, eikä niitä voitu tunkea lähiöihin köyhiksi yksinhuoltajiksi.
Niiden tyttäret on kaikki varakkaita, osa erittäin varakkaita, niillä on koulutukset, urat ja ne omistaa kaikesta puolet, ei puhettakaan avioehdoista esim.
Nykyisillä naisilla on se huonoin osa, ne suostuu avioehtoihin, ei ota omistukseen puolta omaisuudesta, maksaa iloisena "juoksevat kulut" miehen säästäessä salkkua itselleen, osa ottaa jopa lainaa lasten tekoon, jotta sen miehen varoihin ei kosketa, ehkä se vaikuttaa siihen ettei ne halua enää lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei ole ikinä ollut oikeistohallitusta.
Kaikki maamme puolueet ovat sosialistipuolueita, jopa Kokoomus. Toiset puolueet tosin enemmän sosialistisia kuin toiset.
Hyppisin riemusta jos olisi edes yksikin oikeistopuolue.Olen kyllä samaa mieltä, itse välillä suunnistan libertarismin puolelle, ja suomen "oikeisto" on vasemmisto oikeiston huonoilla piirteillä.
Sen takia vasemmistopuolueet on suomessa parempi vaihtoehto, niissä on vasemmiston huonot ja hyvät puolet.
Suomen "oikeistolla" on vain vasemmiston huonot puolet (mm. kaupan rajoitus jne.) ja myös oikeiston huonot puolet, eli pelkkää huonoa.
Suomen vasemmisto/sos.demokraatit lähentelee jo kommunismia ja siinä ei ole mitään hyvää.
Et vaikuta tietävän mitä on sosialidemokratia tai kommunismi. Lue edes Wikipediasta.
Heh. En varmasti tiedäkään, meillä kun ei Helsingin yliopistossa käytetty wikipediaa tietojen lähteenä kun opiskelin valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Sinähän voitkin nyt hieman sivistää minua ja peryhdyttää minut sosialismin saloihin.Lähdetään keskustelemaan vaikka siitä miten media käsittelee aihetta kansallissosialismi äärioikeistona vaikka kyseessä on täysin vasemmistolainen poliittinen ideologia.
Jaa että tällainen "yliopisto-opiskelija". taidat hankkia tietosi amerikkalaisilta/eurooppalaisilta äärioikeistosivuilta.
Vierailija kirjoitti:
Syyttäisin ennemmin työmarkkinoita, joilta ei tahdo löytyä enää pitkäaikaisia työsuhteita. Tuskin tuo minkään hallituksen tekosia on. Jos jotain niin työnantajakulujen pienentäminen todennäköisesti kannustaisi palkkaamaan työvoimaa enemmän.
No ei :D
Tilanteessa, jossa töihin pyrkiviä on tsiljoona kertaa enemmän kuin asiallisia työpaikkoja, voi työnantaja huoletta teettää palkattomia ylitöitä päivittäin ja muutenkin imeä työntekijän kuiviin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei ole ikinä ollut oikeistohallitusta.
Kaikki maamme puolueet ovat sosialistipuolueita, jopa Kokoomus. Toiset puolueet tosin enemmän sosialistisia kuin toiset.
Hyppisin riemusta jos olisi edes yksikin oikeistopuolue.Olen kyllä samaa mieltä, itse välillä suunnistan libertarismin puolelle, ja suomen "oikeisto" on vasemmisto oikeiston huonoilla piirteillä.
Sen takia vasemmistopuolueet on suomessa parempi vaihtoehto, niissä on vasemmiston huonot ja hyvät puolet.
Suomen "oikeistolla" on vain vasemmiston huonot puolet (mm. kaupan rajoitus jne.) ja myös oikeiston huonot puolet, eli pelkkää huonoa.
Suomen vasemmisto/sos.demokraatit lähentelee jo kommunismia ja siinä ei ole mitään hyvää.
Et vaikuta tietävän mitä on sosialidemokratia tai kommunismi. Lue edes Wikipediasta.
Heh. En varmasti tiedäkään, meillä kun ei Helsingin yliopistossa käytetty wikipediaa tietojen lähteenä kun opiskelin valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Sinähän voitkin nyt hieman sivistää minua ja peryhdyttää minut sosialismin saloihin.Lähdetään keskustelemaan vaikka siitä miten media käsittelee aihetta kansallissosialismi äärioikeistona vaikka kyseessä on täysin vasemmistolainen poliittinen ideologia.
Jaa että tällainen "yliopisto-opiskelija". taidat hankkia tietosi amerikkalaisilta/eurooppalaisilta äärioikeistosivuilta.
Hahhah, mäkin huomasin tuon, olen siis itse oikeasti opiskellut valtiotieteellisessä, joten tunnistin kyllä tuon jutun ja tiedän miten se oikeasti on, en viitsinyt vaan mainita mitään.
Tuolla äärioikeistofanille tiedoksi, että redditissa oli vasta politiikka osiossa pitkä keskustelu tuosta aiheesta ja miten se nähdään, voit käydä sieltä lukemassa lisätietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se syntyvyyden lasku on ihan naisten itsensä ahkeroima tulos. Nirsoilla ja kyykytetään miehiä hyvinvointiyhteiskunnan avulla.
Sitten itketään kun miehet ei enää halua sitoutua ja lapsia. Kuka nyt haluaisi sitoa itsensä nykynaiseen? Mitä siitä muka saisi vastineeksi?
Mitä nainen on saanut aiemmin synnytyskoneena ja piikana? Niin, ei mitään. Jos alistamiseen taipuvaiset miehet ovat näitä, jotka eivät halua sitoutua ja lapsia, niin sitten niitä on paljon. Eikä niillä mitään tee.
Kyllä ainakin sotien yli eläneet sukupolvet, suurten ikäluokkien äidit, oli yleensä sitten aika varakkaita kuollessaan.
En siis tiedä tarkkaan lainsäädäntöä yms, mutta ainakin omassa ja miehen suvussa, niiden miehet kuoli ensin, ja niistä itsestä tuli miljonäärejä loppujen lopuksi. Joten kyllä ne jotain sai, eikä niitä voitu tunkea lähiöihin köyhiksi yksinhuoltajiksi.
Niiden tyttäret on kaikki varakkaita, osa erittäin varakkaita, niillä on koulutukset, urat ja ne omistaa kaikesta puolet, ei puhettakaan avioehdoista esim.
Nykyisillä naisilla on se huonoin osa, ne suostuu avioehtoihin, ei ota omistukseen puolta omaisuudesta, maksaa iloisena "juoksevat kulut" miehen säästäessä salkkua itselleen, osa ottaa jopa lainaa lasten tekoon, jotta sen miehen varoihin ei kosketa, ehkä se vaikuttaa siihen ettei ne halua enää lapsia?
Marginaali ovat miljonäärit Suomen mittakaavassa. Jos sellaisia on paljonkin suvussa, ei varmaan muusta ymmärräkään.
Jos suurten ikäluokkien vanhemmilla on säästöjä, ne on yleensä säästetty siitä vähäisestä eläkkeestä, ja yritetty elää mahdollisimman niukasti.
Pääsyyllinen oli Kokoomus joka nosti esim. energiaveroja ainakin 3 kertaa, sitten toisena Keskusta joka nosti energiaveroja vielä kerran. Myös SDP oli osallisena aikavälillä 2007-2014 tukipaketteineen kreikalle. Kokoomus on se puolue joka aiemmista hallituksista verotti suomen kansalaisia kaikista eniten. Toisena Keskusta. Vihreilläkin oli kädenjälkensä esim. Carunan myymisestä ulkomaalaiseen omistukseen.
Eli aika monta puoluetta on aiheuttanut lisää laskuja maksettavaksi suomen kansalle. Myös antaneet suomalaisten omaisuutta ulkomaille, lisäksi uhranneet suomalaisten hyvinvointia muiden maiden hyväksi tai leikkiäkseen EU mallimaata. En yhtään ole ihmeissäni syntyvyyden laskusta kun jo lapsettomanakin rahaa jää omaan käyttöön aika vähän työkuormitukseen verrattuna.
Heh. En varmasti tiedäkään, meillä kun ei Helsingin yliopistossa käytetty wikipediaa tietojen lähteenä kun opiskelin valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Sinähän voitkin nyt hieman sivistää minua ja peryhdyttää minut sosialismin saloihin.
Lähdetään keskustelemaan vaikka siitä miten media käsittelee aihetta kansallissosialismi äärioikeistona vaikka kyseessä on täysin vasemmistolainen poliittinen ideologia.