Tuntuu kuin ihan äskettäin olisin saattanut ujon pikkukoululaisen vilkkulenkkareissaan koulun pihaan, en ymmärrä mistä ilmestyi tuo vessassa naamaansa paklaava kaunis mutta ylimielinen teini !

Minäkin ihmettelen mihin  aika on muka mennyt ja miten näin nopeasti.  Ainokaiseni täytti juuri 14 ja v  levittelee ympäriinsä meikkejä sekä sarkastisia kommentteja, sekä höpöttää tubbettajista joiden nimet eivät sano minulle mitään. Tässäkö on se tyttö, joka vielä 8 vuotiaana olisi halunnut lempipehmon mukaan kouluun? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Ihana viesti <3

Mitä ihanaa tuossa oli? "Hoitavat omaa osuuttaan ketjussa", "koko elämä on haikeaa ja itkettää". Kuulostaa lähinnä kammottavalta. Kulkevat pituusjärjestyksessä kohti hautaa, jossa pappa on jo.

Olisi kauheaa elää tuollaista elämää. Koko ajan odottaen kuolemaa.

Minulla on kolme tyttöä 16- v 14- v ja 12 v ja koska olivat lapsina niin samoista muoteista,  tekivät ruokaa leikisti ja hoitivat nukkeja on hämmästyttävää miten erilaisia nuoria neitejä heistä on kasvanut.

 - 16-v on vähänkin turhan prinsessa, käyttäytyy kuin hemmoteltu vaikka ei häntä ei mitenkään lellitty.  Käynyt läpi  kaikki  ulkonäölliset vaiheet suttuisesti meikatusta vähän gootista huolellisesti ehostettuun  massateiniin.

- 14- v rassaa mopoja, aikoo amiksen autolinjalle ja on sellainen topakka "älä vingu " tyyppi etenkin isosiskolleen. Mustat kynnenaluset ei haittaa menoa eikä ole kiinnostunut meikeistä.

- Ja 12-v . Meikkaa, leipoo ja  keppihevostelee. On jotenkin hämmentävä näky kun hoitaa talliaan täydessä meikissä ja nahkatakki päällä, mutta eivät kai nuo sitten sulje toisiaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Ihana viesti <3

Mitä ihanaa tuossa oli? "Hoitavat omaa osuuttaan ketjussa", "koko elämä on haikeaa ja itkettää". Kuulostaa lähinnä kammottavalta. Kulkevat pituusjärjestyksessä kohti hautaa, jossa pappa on jo.

Olisi kauheaa elää tuollaista elämää. Koko ajan odottaen kuolemaa.

Päinvastoin! Elämän rajallisuuden muistaminenhan elämästä tekee arvokkaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Ihana viesti <3

Mitä ihanaa tuossa oli? "Hoitavat omaa osuuttaan ketjussa", "koko elämä on haikeaa ja itkettää". Kuulostaa lähinnä kammottavalta. Kulkevat pituusjärjestyksessä kohti hautaa, jossa pappa on jo.

Elämähän on juuri tuota! Ei kukaan ole mitenkään erikoinen, on vain osa ketjua. Kuolemme kaikki vuorollamme. Sitä ennen hoidamme osuutemme. Elämä on ihanaa ja kammottavaa, ihan miten sen ottaa.

Sitähän se elämä tosiaan on, merkityksetöntä hautaa kohti kulkemista. Mutta jatkakaa toki porsimista ja nyyhkikää menneille onnenpäiville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin liikuttava ketju. En ole ikinä saanut itse kokea olevani tärkeä vanhemmilleni, mutta onneksi kuitenkin mummoilleni ja kummitätilleni olin se pikkuinen. Ja joo, tuntuu vaikealle ja haikealle että mistä jään itse paitsi kun en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt itselleni sitä elämänkumppania vierelle jonka kanssa tehdä jälkikasvua ja miettiä että kumman vanhemman nenä siltä lapselta löytyykään... Ikää 34 ja kohta on jo aivan liian myöhäistä. Osa minusta harkitsee sitäkin että hankkisin lapsen täysin yksin mutta tukiverkkojen puute yms estää. 

Oletko aivan täysin yksin? Ei ketään kavereita tai sukulaisia jotka voisivat hieman auttaa vauvan kanssa? Tavallisen vauvan kanssa pärjää kyllä yksinkin mutta hieman tarvitsee siivous- ja ruoanlaittoapua ja alussa opastusta vauvanhoitoon. Kunnalta saa perhetyöntekijän kerran pari viikossa. Toisaalta, ehdit vielä löytää kumppanin tai miettiä asiaa! Tsemppiä.

Lähimmät ystävät ja perhe asuu eri paikkakunnalla, omat opiskelut ja työt muualla. Minulla on ADHD minkä vuoksi luulen että totaali yh:ksi minusta ei olisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Ihana viesti <3

Mitä ihanaa tuossa oli? "Hoitavat omaa osuuttaan ketjussa", "koko elämä on haikeaa ja itkettää". Kuulostaa lähinnä kammottavalta. Kulkevat pituusjärjestyksessä kohti hautaa, jossa pappa on jo.

Elämähän on juuri tuota! Ei kukaan ole mitenkään erikoinen, on vain osa ketjua. Kuolemme kaikki vuorollamme. Sitä ennen hoidamme osuutemme. Elämä on ihanaa ja kammottavaa, ihan miten sen ottaa.

Sitähän se elämä tosiaan on, merkityksetöntä hautaa kohti kulkemista. Mutta jatkakaa toki porsimista ja nyyhkikää menneille onnenpäiville.

Voi sinua raukkaa. Pitikö sinua kukaan sylissä?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin liikuttava ketju. En ole ikinä saanut itse kokea olevani tärkeä vanhemmilleni, mutta onneksi kuitenkin mummoilleni ja kummitätilleni olin se pikkuinen. Ja joo, tuntuu vaikealle ja haikealle että mistä jään itse paitsi kun en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt itselleni sitä elämänkumppania vierelle jonka kanssa tehdä jälkikasvua ja miettiä että kumman vanhemman nenä siltä lapselta löytyykään... Ikää 34 ja kohta on jo aivan liian myöhäistä. Osa minusta harkitsee sitäkin että hankkisin lapsen täysin yksin mutta tukiverkkojen puute yms estää. 

Hanki ihmeessä yksin! Todennäköisemmin jäät katumaan, jos et edes yritä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ainut jota haamukäsi itkettää, todella itkettää. Tyttö 9 v ja viimeiset hetket pitää kädestä kiinni. Ote/puristus ei tosin ole enää aina niin luja kuin ennen. Isohan tuo tyttö jo on.

Kyllä minä vieläkin joskus otan lastani kädestä kiinni, en julkisesti enkä pitkään pitele, joskus ohi mennen ja hetken aikaa. Lapsi on liki 30v poika. Ei työnnä kättäni pois vaan puristaa kevyesti. Pieni ele jolla välittyy syviä tunteita. Halataankin aika usein, harvoin nähdään kuitenkin, asuu niin kaukana. Suukko poskelle tai otsalle silloin tällöin. Elämäni tärkein ihminen. Vuodet vierii vaan pelottavan nopeasti ja tekisi mieli painaa jarru pohjaan.

seuraavaksi tinderöimään M****edin  kanssa. siideriä tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Ihana viesti <3

Mitä ihanaa tuossa oli? "Hoitavat omaa osuuttaan ketjussa", "koko elämä on haikeaa ja itkettää". Kuulostaa lähinnä kammottavalta. Kulkevat pituusjärjestyksessä kohti hautaa, jossa pappa on jo.

Elämähän on juuri tuota! Ei kukaan ole mitenkään erikoinen, on vain osa ketjua. Kuolemme kaikki vuorollamme. Sitä ennen hoidamme osuutemme. Elämä on ihanaa ja kammottavaa, ihan miten sen ottaa.

Sitähän se elämä tosiaan on, merkityksetöntä hautaa kohti kulkemista. Mutta jatkakaa toki porsimista ja nyyhkikää menneille onnenpäiville.

*halaus* toivottavasti pääset irti katkeruudestasi ja muista, sinä pärjäät ❤❤❤❤

Puolikas kyynel vierähti silmästä ketjua lukiessa, mutta ajan kultaamaan koko perhe kotona tilanteeseen verrattuna, pidän silti huomattavasti enemmän kun voidaan vaimon kanssa olla suurin osa vuodesta ulkomailla ja nauttia rauhasta :)

Ihania viestejä täällä. Äidit ja isät, teidän vuosien rakkaus ja huolenpito välittyy niin aidosti näistä kommenteista. Arvostan suuresti työtä, jonka olette tehneet lastenne vuoksi!

T: 35-v. vela

Kieltämättä hieman kermapeppunen ketju. Kukaan ei tunnusta, kuinka lapsonen oli söötti pallero silloin ja nyt se sitten on kaksimetrinen narkki vankilakierteessä tai antisosiaalinen hikikomori yksiössään.

Mulla kaksi aikuista poikaa. Reippaita tapauksia. Esikoista saattaessa ei tullut itku silmään. Sain sentään tulla vastaan ekan koulupäivän päätteeksi. Kuopus yritti ja yritti etten tulisi saattamaan kouluun ja ehdottomasti kielsi vastaantulemisen.

Ei mua itkettänyt. Ihmiset ovat erilaisia. Itse olen hyvin tunteellinen, mutta ymmärsin että nolaan lapseni jos näytän kyyneleeni. Niitä ei olisi ymmärretty ja halusin että koulun aloitus on lapselle tosi kiva juttu eikä siihen liity mitään kyynelehtimistä. Kyllä se mua aika vähän heilautti. Luonnollista kasvua.

Mä olen vela, mutta minusta oli silti mukava lukea näitä. Mun sisarusten lapset on aina ollut tosi läheisiä ja on kiva ollut seurata heidän kasvua ja elämää vierestä. Tulevat mielellään edelleen "Helsingin-tädille" kylään ja usein kaverin kanssa. 14v ja 18v. 

Juuri tuon takia en halua lapsia, varsinkaan tyttöjä.

N25

Jaaha, tätä ketjua lukiessa tuli mieleen, että olenko epäonnistunut kasvattajana. Lapsi 20v. ja ei aikomustakaan muuttaa kotoa ja nyt välivuosi, kun ei saanut opiskelupaikkaa. Tekee kyllä koko ajan töitä ja säästää rahaa reissujansa varten.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on taulu jossa pojat on mun sylissä ja mä seison. Nyt kun toisella on pituutta 196 ja toisella 188 niin teettivät mulle synttärilahjaksi taulun niin päin, että kannattelevat minua ilmassa 😂❤️

😭❤️

Ei herätä mitään tunteita tämä ketju.