Tuntuu kuin ihan äskettäin olisin saattanut ujon pikkukoululaisen vilkkulenkkareissaan koulun pihaan, en ymmärrä mistä ilmestyi tuo vessassa naamaansa paklaava kaunis mutta ylimielinen teini !

Vierailija kirjoitti:

Onpa rasittavaa lässytystä.

Niinpä. Mammat nyyhkivät kilpaa kun pikku vauvansa on nyt huonokäytöksinen ja ylimielinen teini. Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta ei jäänyt mitään muuta mieleen, kuin se, että hitto vanhemmat on ärsyttäviä. "Minun vauvani sitä ja tätä lässytilässyti". T: Vela ❤

Miksi ihmeessä vela lukee ketjua, jonka otsikko jo kertoo selkeästi mistä on kyse? Onko sulla kaikki hyvin, kun pitää käydä nälvimässä?

Velojen velvollisuus..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun pojat 4 ja 6, ja alkoi itkettää tämä ketju. Nyt on hyvä, voisiko ajan seisauttaa nyt?

Sama. Meillä lapset 7 ja 2, ja nyt on juuri hyvä. En halua että kasvavat, vaan olisivat aina niinkuin nyt ovat.

Ihan oikeastiko?? Onko sulla mitään muuta elämässäsi kuin lapset, jotka haluaisit pitää ikuisesti luonasi?

Mees ny muualle kipuilemaan.

Kukas tässä oikein kipuilee..? 🙂

Vierailija kirjoitti:

Meillä on taulu jossa pojat on mun sylissä ja mä seison. Nyt kun toisella on pituutta 196 ja toisella 188 niin teettivät mulle synttärilahjaksi taulun niin päin, että kannattelevat minua ilmassa 😂❤️

Ihania nuoria miehiä sinulla!  ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta ei jäänyt mitään muuta mieleen, kuin se, että hitto vanhemmat on ärsyttäviä. "Minun vauvani sitä ja tätä lässytilässyti". T: Vela ❤

Miksi ihmeessä vela lukee ketjua, jonka otsikko jo kertoo selkeästi mistä on kyse? Onko sulla kaikki hyvin, kun pitää käydä nälvimässä?

Velojen velvollisuus..

Ymmärrän. Kun elämässä tekee tarpeeksi vääriä valintoja, niin varmasti siitä katkeroituu.

Koita jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Sanon aina kaikille vauvan saaneille, että nauttikaa joka ikinen päivä, vaikka on koliikki-itkua, känkkäränkkää, itkua jne. Yhtäkään päivää ei saa takaisin, siinä hyvä neuvo. Ja kohta muuttavat pois kotoa..

Rita Manninenko siellä on taas syyllistämässä naisia, jotka eivät ole aivan samasta muotista itsensä kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta ei jäänyt mitään muuta mieleen, kuin se, että hitto vanhemmat on ärsyttäviä. "Minun vauvani sitä ja tätä lässytilässyti". T: Vela ❤

Miksi ihmeessä vela lukee ketjua, jonka otsikko jo kertoo selkeästi mistä on kyse? Onko sulla kaikki hyvin, kun pitää käydä nälvimässä?

Velojen velvollisuus..

Ymmärrän. Kun elämässä tekee tarpeeksi vääriä valintoja, niin varmasti siitä katkeroituu.

Koita jaksaa.

Mitä vääriä valintoja? Lapsiako olisi pitänyt hankkia? Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Voi mulle tulee kyyneleet silmiin!

t. vauvan äiti

Mulle myös, mulla 2 x 30 v ja 18 v !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Sanon aina kaikille vauvan saaneille, että nauttikaa joka ikinen päivä, vaikka on koliikki-itkua, känkkäränkkää, itkua jne. Yhtäkään päivää ei saa takaisin, siinä hyvä neuvo. Ja kohta muuttavat pois kotoa..

Tämä on tosi tavallinen ja tosi kurja kommentti jonka pienten lasten lopenuupunut äiti saa kuulla tai lukea jos erehtyy huokaamaan että vessassa olisi kiva käydä yksin. Edellinen kokonainen yö on nukuttu kuusi vuotta sitten, jatkuvat keskeytykset aiheuttavat kroonista levottomuutta ja kireyttä, mielessä kalvaa kaikki en riittämättömyyden tunteet kun haluaisi olla loputtoman kärsivällinen ja aina läsnäoleva vanhempi, mutta päätyykin sanomaan 6-vuotiaalle vähän turhan napakasti että minä juon nyt tämän kahvin ja ne hamahelmet voi silittää sitten sen jälkeen. Ja sitten joku tulee ja kaataa saavillisen lisäsyyllisyyttä niskaan, että nauti nauti nyt, ime itseesi joka hetki koska kaikki tämä katoaa kohta ja sitten sinä kadut. Se ei anna perspektiiviä tai auta suhteuttamaan harmeja, vaan se korostaa sitä ristiriitaa että haluaisi antaa kaikkensa ja ilolla, mutta ei voi voida hyvin jos jalkoihin jää kaikki omat tarpeet. Hyvät Äidit Nauttii Joka Hetkestä [tähtipölyä], muut mokaa ja katuu myöhemmin. Ja sitähän äidit tarvitsevat, lisäsyyllisyyttä siitä että ne rankat jutut vanhemmuudessa tuntuvat rankoilta eikä nautittavilta.

Tiedän tunteen. Oma esikoiseni huusi vauvana kuin syötävä. Mitään vikaa ei ollut, söi ja kasvoi, ja silti huusi. Nukkui kunnolla vasta eskari-ikäisenä. Väsymys, kiukku ja syyllisyys siitä en osannut, jaksanut ja voinut oli välillä musertava.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin aika on kullannut muistot ja kaipaan sitä pikkuista joka kömpi yöllä viereen nukkumaan.

Tsemppiä sinulle, paremmat ajat tulevat vielä ja sinäkin muistelet lapsesi lapsuutta toisesta näkökulmasta.

Muistelen jo nyt, lapseni ovat jo vähän isompia ja teksti kirjoitettu tarkoituksella passiivissa esimerkiksi. Mutta olen päättänyt, etten itse tule koskaan liittymään siihen kerhoon joka ylenkatsoo toisen kokemusta omasta elämäntilanteestaan ja lisää taakkaa kertomalla että väärin koettu. Toki niissä vuosissa oli paljon kaunista, maagista ja ihanaa, mutta ulkoa ja ylhäältä pilvilinnojen maalailulla ei luoda muuta kuin paineita ja epäonnistumisen kokemuksia, tehdään se sitten etu- tai jälkikäteen ja koski se sitten synnytystä, imetystä, vauva-aikaa tai vaikka isovanhemmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkin lähteä rutistamaan tuota omaa vauvaa 11 v ennenkun karkaa kouluun

Tämä ❤

Minusta olisi ihanaa kun aamulla kodista lähdettäessä ja sitten kun taas tavataan, niin kaikki perheenjäsenet aina halattaisiin.

Ihan iästä riippumatta. 

Minullakin oli teininä kausi, jolloin en perustanut halailusta, mutta nyt ymmärrän sen täysin.

Nyt kun asun yksin, niin lämpöinen halaus on jotain mitä aika ajoin kaipaan.

Täällä valitetaan että mammat vollottaa, mutta ihan samalla tavalla tässä parimetrinen karvanaamakin huomaa miten se yhdelle käsivarrelle nukkumaan sopinut vauva juoksee kavereittensa kanssa shoppailemassa ja on hyvää vauhtia tulossa teiniksi, hetki sitten vasta pidettiin teekutsuja pehmoleluille, hän pukeutui prinsessamekkoihin tai leikittiin nukkekodilla

Tuo ilmiö ei taida olla iästä kiinni. Isoäitini, 82v, esitteli isäni, 60v, uusille naapureilleen kutsuen isää "hänen vauvakseen"

:D

Jotenkin liikuttava ketju. En ole ikinä saanut itse kokea olevani tärkeä vanhemmilleni, mutta onneksi kuitenkin mummoilleni ja kummitätilleni olin se pikkuinen. Ja joo, tuntuu vaikealle ja haikealle että mistä jään itse paitsi kun en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt itselleni sitä elämänkumppania vierelle jonka kanssa tehdä jälkikasvua ja miettiä että kumman vanhemman nenä siltä lapselta löytyykään... Ikää 34 ja kohta on jo aivan liian myöhäistä. Osa minusta harkitsee sitäkin että hankkisin lapsen täysin yksin mutta tukiverkkojen puute yms estää. 

Onkohan elämä ollut silloin suht helppoa, jos tuntuu tuolta? Minulla ei ole lapsia, mutta äitini sanoo, että siitä on ikuisuus, kun olin lapsi tai teini (nyt 29 v.) Paljon ollut vaikeuksia vuosien varrella.

Haikeaa. Mulle tulee tästä ketjusta mieleen Abban Slipping Trough My Fingers-kappale.

Vierailija kirjoitti:

Oma tytär on vasta 12 mutta tuntuu ihan vieraalta kun niin pitkä ja rinnatkin kasvaneet, lisäksi meni värjäämää tukkansa pinkiksi ! Vaikka tyttö ei saa vielä meikatakaan, näyttää silti ihan 18 vuotiaalta kun tulee pinkit latvat hartioita  huiskaen ja tiukat  trikoot jalassa aamupalalle. Kun katsoo viime vuoden koulukuvaa ei näytä olevan sama lapsi lainkaan.

Kylläpä puhut lapsestasi ällöttävään sävyyn.

Sitten joku ihmettelee, miksi palstan veloista ei pidetä. Ei tarvitse kuin lukea tämän ketjun velaviestittelyt ja ihmetellä, missä heillä meni pieleen.

Velanhan pitäisi olla omien sanojensa itseensä ja läheisiinsä satsaava superonnellinen ihminen eikä ilkeä, katkera, vi##uileva, rasittavasti jankuttava riidanhaastaja niin kuin ketjussa kaikki näkyvät olevan.

Mitä vela edes tekee tällaisessa ketjussa?

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkin lähteä rutistamaan tuota omaa vauvaa 11 v ennenkun karkaa kouluun

Tämä ❤

Minusta olisi ihanaa kun aamulla kodista lähdettäessä ja sitten kun taas tavataan, niin kaikki perheenjäsenet aina halattaisiin.

Ihan iästä riippumatta. 

Minullakin oli teininä kausi, jolloin en perustanut halailusta, mutta nyt ymmärrän sen täysin.

Nyt kun asun yksin, niin lämpöinen halaus on jotain mitä aika ajoin kaipaan.

Meillä on tämä tapa ollut alusta lähtien

T : kaksimetrinen karvanaama

Vierailija kirjoitti:

Tämä on niin totta. Vuodet menee niin nopeasti! Mun mielestä jokainen ikä ja vaihe lasten elämässä on ollut ihan parasta, vaikka muutaman unettoman yön vauva-ajalta voisin vaihtaa pois. Ollaan miehen kanssa nautittu kyllä jokaisesta ikävaiheesta ymmärtäen, että lapset on tosiaan pieniä vain hetken ja lopulta vanhemmilla vain lainassa. 

Nyt kun eletään lukiolaisen ja yläkoululaisen teiniarkea, tämäkin on ihan mahtavaa, vaikka välillä vastassa onkin se murahteleva evk-teini :D Teinien kanssa voi käydä kuitenkin ihan mahtavia keskusteluja.

Kohta nuo jo muuttaa pois kotoa, ja sitten ollaan miehen kanssa kahdestaan. Alkaa uusi elämävaihe. Ollaan puhuttu, että se on niin totta, että pikkulapsiaikana ei pitäisi erota, ellei ihan pakko ole (väkivaltaa, alkoholismia tms.) sillä se aika on raskasta, ja siinä tulee tehtyä hätiköityjä päätöksiä kun ei tajua, että sekin kestää vain hetken. Samoin tuntuu hullulta kun jotkut pienten lasten vanhemmat haluavat ja viettävät jatkuvasti omaa aikaa, parisuhdeaikaa jne. Toki se on tärkeää jaksamiselle, saada tehdä välillä jotain muuta. Mutta kyllä se on yksi hujaus, kun lapset on jo teinejä eivätkä tod viihdy kotona vanhempien kanssa - nyt ehtii liikkua yhdessä ja erikseen, käydä leffassa  yhdessä ym. Tärkeää on toki olla läsnä ja kuunnella, kun teinit tarvitsevat vanhempiaan, mutta ei ne enää lahkeessa roiku jankkaamassa sitä "äiti, kato äiti!"

Meillä nuorimmainen muutti kotoa pari viikkoa sitten. Nyt sitä omaa aikaa on. Silloin kun lapset oli pieniä, välillä tuntui, että voi luoja, kun saisi hetken olla rauhassa ja vain itselleen.  Mutta kyllä tässäkin on vähän totuttelemista.  

Ikävä on niitä aikoja, kun kotona oli kunnolla elämää. Nyt tuntuu siltä, että "ei tapahdu mitään". Hiljaiseksi on mennyt meidänkin koti :(

Ps. Kissa sentään metelöi vanhaan malliin.