Tuntuu kuin ihan äskettäin olisin saattanut ujon pikkukoululaisen vilkkulenkkareissaan koulun pihaan, en ymmärrä mistä ilmestyi tuo vessassa naamaansa paklaava kaunis mutta ylimielinen teini !

Mun vauvoista toinen aloitti opintonsa yliopistossa tällä viikolla, aineyhdisten riennoissa ollut maanantaista asti joka ilta.

Se toinen tulee huomenna lomille, vihreä baretti päässä.

Eteisessä neljävitosen lenkkareita ja kenkiä niin ettei sekaan mahdu, ja jääkaapista loppuu tila maitohyllyllä.

Rakastin heitä vauvoina, taaperoina, koululaisina ja vieläkin, aina ja ikuisesti ♥ Mutta minne ne pikkuiset hävisivät?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin liikuttava ketju. En ole ikinä saanut itse kokea olevani tärkeä vanhemmilleni, mutta onneksi kuitenkin mummoilleni ja kummitätilleni olin se pikkuinen. Ja joo, tuntuu vaikealle ja haikealle että mistä jään itse paitsi kun en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt itselleni sitä elämänkumppania vierelle jonka kanssa tehdä jälkikasvua ja miettiä että kumman vanhemman nenä siltä lapselta löytyykään... Ikää 34 ja kohta on jo aivan liian myöhäistä. Osa minusta harkitsee sitäkin että hankkisin lapsen täysin yksin mutta tukiverkkojen puute yms estää. 

Ei ole liian myöhäistä ♥

Aika surullinen keskustelu. Haaveillaan, että lapsi olisi edelleen se iloinen ja onnellinen pieni hiekkalaatikolla, joka piti vanhempien sanomisia ainoana totuutena. Harmi vaan, että se todellinen maailma murheineen iskee päin näköä myös niille lapsillenne ennemmin tai myöhemmin kun ymmärrys siihen alkaa riittää. Lapsia taas tehty haavekuvat silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Ihana viesti <3

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin liikuttava ketju. En ole ikinä saanut itse kokea olevani tärkeä vanhemmilleni, mutta onneksi kuitenkin mummoilleni ja kummitätilleni olin se pikkuinen. Ja joo, tuntuu vaikealle ja haikealle että mistä jään itse paitsi kun en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt itselleni sitä elämänkumppania vierelle jonka kanssa tehdä jälkikasvua ja miettiä että kumman vanhemman nenä siltä lapselta löytyykään... Ikää 34 ja kohta on jo aivan liian myöhäistä. Osa minusta harkitsee sitäkin että hankkisin lapsen täysin yksin mutta tukiverkkojen puute yms estää. 

Oletko aivan täysin yksin? Ei ketään kavereita tai sukulaisia jotka voisivat hieman auttaa vauvan kanssa? Tavallisen vauvan kanssa pärjää kyllä yksinkin mutta hieman tarvitsee siivous- ja ruoanlaittoapua ja alussa opastusta vauvanhoitoon. Kunnalta saa perhetyöntekijän kerran pari viikossa. Toisaalta, ehdit vielä löytää kumppanin tai miettiä asiaa! Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Aika surullinen keskustelu. Haaveillaan, että lapsi olisi edelleen se iloinen ja onnellinen pieni hiekkalaatikolla, joka piti vanhempien sanomisia ainoana totuutena. Harmi vaan, että se todellinen maailma murheineen iskee päin näköä myös niille lapsillenne ennemmin tai myöhemmin kun ymmärrys siihen alkaa riittää. Lapsia taas tehty haavekuvat silmissä.

Ei haaveilla, vaan muistellaan. Nostalgia tuttu käsite? Tulkintasi on oman katkeruutesi sävyttämää.

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Mulle tuli tästä ikävä mun mummoa ❤❤❤

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakin pieni poikani vie nyt omaa poikaansa eskariin. Ihanaa tosin miten pojanpoikani näyttää aivan pojaltani samanikäisenä. Ja 20.v kuopus tytär asuu miehensä kanssa ja rakentaa omaa elämäänsä. Toisaalta tässä vaiheessa kaipaa sitä 15.v teiniäkin joka meikkasi silmät mustiksi ja makasi omassa huoneessa koneella.

Tämä hyvä muistaa kaikkien niiden, jotka muistuttaa: "lapset ovat pieniä vain hetken, nauttikaa niistä vuosista". Ei ne teininäkään ole kuin hetken, ennen kuin muuttaa pois. Niistäkin vuosista olisi hyvä osata nauttia.

Kyllä niistä nautitaankin, ihan samalla tavalla kuin aiemmistakin ikävaiheista.

Mutta ei se tarkoita sitä että ei saisi koskaan katsoa taaksepäin haikeana ja muistella menneitä aikoja.

Sellaistahan ihmiselämä on.

Juu, sen on hyvä, että osataan nauttia joka ikävaiheesta, mutta tuo muistutus: "lapset ovat pieniä vain hetken" viittaa lähes aina pelkästään pieniin lapsiin, ne kaikki muut ikä- ja elämänvaiheet unohtaen. Omat appivanhemmat ovat jotenkin ikävä esimerkki vääränlaisesta suhtautumisesta. Haikaillaan kovasti sitä aikaa, kun lastenlapset olivat pieniä ja niiden kanssa pystyi tekemään kaikenlaista. Ikäänkuin teini-ikäisten kanssa ei voisi tehdä mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika surullinen keskustelu. Haaveillaan, että lapsi olisi edelleen se iloinen ja onnellinen pieni hiekkalaatikolla, joka piti vanhempien sanomisia ainoana totuutena. Harmi vaan, että se todellinen maailma murheineen iskee päin näköä myös niille lapsillenne ennemmin tai myöhemmin kun ymmärrys siihen alkaa riittää. Lapsia taas tehty haavekuvat silmissä.

Ei haaveilla, vaan muistellaan. Nostalgia tuttu käsite? Tulkintasi on oman katkeruutesi sävyttämää.

Monen muistelot vaan olivat todella positiivissävytteisiä nykyhetken kuvaukseen verrattuna. Todellakin harmi jos lasten elämä ei ole enää yhtä hyvää edes niiden vanhempien silmissä kuin mitä se oli lasten ollessa pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rasittavaa lässytystä.

Niinpä. Mammat nyyhkivät kilpaa kun pikku vauvansa on nyt huonokäytöksinen ja ylimielinen teini. Sitä saa mitä tilaa.

Eihän täällä monikaan ole sanonut, että heidän nuorensa olisi ylimielinen ja huonokäytöksinen .  Ja harvemman nuori /teini sitä onkaan.

Meillä 4 lasta, nyt jo aikuisia, mutta yhtään huonokäytöksistä/ylimielistä teiniä meillä ei ole näkynyt.

Nyt voi vain haikailla niitä ihania aikoja, kun kaikki nuoret vielä oli kotona.

Enemmän tässä ketjussa nyyhkitään sitä, että se pieni lapsukainen on kasvanut isoksi/aikuiseksi. Ja kyllä se oikeasti haikeata onkin.

Vierailija kirjoitti:

Onpa jotenkin ihana aloitus. Olen varmaan herkällä tuulella, alkoi itkettää etenkin tuo haamukäsi. Laittoi ajattelemaan, kun on itsellä 5-vuotias lapsi ja välillä toivon että olisi jo iso. Pitäisi osata enemmän arvostaa tätä lapsuusaikaa ❤️

Minä itken täällä vuolaasti, tuli jotenkin täysin kulman takaa näin voimakas reaktio... Nuorimmaiseni muutti juuri omaan kotiin ja jäätiin miehen kanssa kahdestaan. Kaksi vanhempaa ovat olleet omillaan jo muutaman vuoden. Luulin olleeni täysin valmistautunut uuteen elämänvaiheeseen, mutta tämä aloitus avasi padot.  Eihän siitä ole kuin hetki kun olivat kaikki kolme ihan pieninä tässä, ja sen jälkeen teineinä kavereineen. Ihan silmänräpäys. 

Vierailija kirjoitti:

Onkohan elämä ollut silloin suht helppoa, jos tuntuu tuolta? Minulla ei ole lapsia, mutta äitini sanoo, että siitä on ikuisuus, kun olin lapsi tai teini (nyt 29 v.) Paljon ollut vaikeuksia vuosien varrella.

Kyllä näistä nyyhkivistä äideistä vähän sellainen vaikutelma tulee, että elämä on kohdellut silkkihansikkain. Ja nyt surraan sitä, kun lapsi ei enää olekaan se söpö vauva tai pikkulapsi, jolle äiti oli kaikki kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tytär on vasta 12 mutta tuntuu ihan vieraalta kun niin pitkä ja rinnatkin kasvaneet, lisäksi meni värjäämää tukkansa pinkiksi ! Vaikka tyttö ei saa vielä meikatakaan, näyttää silti ihan 18 vuotiaalta kun tulee pinkit latvat hartioita  huiskaen ja tiukat  trikoot jalassa aamupalalle. Kun katsoo viime vuoden koulukuvaa ei näytä olevan sama lapsi lainkaan.

Kylläpä puhut lapsestasi ällöttävään sävyyn.

Mikä siinä oli ällöttävää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan elämä ollut silloin suht helppoa, jos tuntuu tuolta? Minulla ei ole lapsia, mutta äitini sanoo, että siitä on ikuisuus, kun olin lapsi tai teini (nyt 29 v.) Paljon ollut vaikeuksia vuosien varrella.

Kyllä näistä nyyhkivistä äideistä vähän sellainen vaikutelma tulee, että elämä on kohdellut silkkihansikkain. Ja nyt surraan sitä, kun lapsi ei enää olekaan se söpö vauva tai pikkulapsi, jolle äiti oli kaikki kaikessa.

Eiköhän sun "pointti" tullut jo ensimmäiusessä kymmenessä viestissä selväksi.

Ei ole ainut jota haamukäsi itkettää, todella itkettää. Tyttö 9 v ja viimeiset hetket pitää kädestä kiinni. Ote/puristus ei tosin ole enää aina niin luja kuin ennen. Isohan tuo tyttö jo on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vilkkulenkkarit kertoo kasvatuksesta jo kaiken oleellisen :)

Siis öö, minkä oleellisen se kertoo?

Kyseessä on kaikkea turhaa ja pinnallista hamstraava normiperhe, jossa teineistä tulee näitä selfieitä jatkuvasti postaavia pinnallisia tyyppejä. 

Mun vauva oli eilen ekalla ajotunnillaan.. mihin hävisi 17 vuotta?! Ja seuraava lääkärintarkastus on kutsunnat, ensi keväänä:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Ihana viesti <3

Mitä ihanaa tuossa oli? "Hoitavat omaa osuuttaan ketjussa", "koko elämä on haikeaa ja itkettää". Kuulostaa lähinnä kammottavalta. Kulkevat pituusjärjestyksessä kohti hautaa, jossa pappa on jo.

Omasta vauvastani ei tullut teiniprinsessaa vaan välillä turhankin syvällä ekologisessa vegaani kuplassaan oleva hippipeikko. Minulla ei ole mitään tytön periaatteita vastaan niin kauan kuin ei hyökkää  aatteineen minua vastaan.Ei ole ilkeä, mutta välillä turhan kova käännyttämään.. tyyliin äiti tiesitkö että tuo kahvisi tuhoaa sademetsät. Tai  ota roskalavalta sohva, älä osta uutta. Välillä pelkään että tuo ties mitä luteita niine roskalava-tavaroineen...

Minua myös kiusaa välillä tytön rastat joita ei kuulemma tarvitse pestä ja vaatteet, tuntuu että aina sama mekko ja sama neuletakki. Tietysti on todella hyvä että 15v uskaltaa erottua massasta, mutta joskus haluaisin viedä tytön shoppailemaan ja ostaa tälle nättejä  vaatteita. Ihan kauppakeskuksesta ja  uusia vaatteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen jonona lapseni ja lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni kulkemassa kohti aikuisuutta. Kaikki ovat vuorollaan jättäneet lapsuuden ja hoitavat nyt omaa osuuttaan ketjussa. Toisesta päästä ketjua poistutaan, kuten pappa jo 35 vuotta sitten, toiseen päähän synnytään, kuten pieni tyttärenpojantyttäreni vuosi sitten. Koko elämä on haikeaa ja itkettää. Mummo 88v.

Ihana viesti <3

Mitä ihanaa tuossa oli? "Hoitavat omaa osuuttaan ketjussa", "koko elämä on haikeaa ja itkettää". Kuulostaa lähinnä kammottavalta. Kulkevat pituusjärjestyksessä kohti hautaa, jossa pappa on jo.

Elämähän on juuri tuota! Ei kukaan ole mitenkään erikoinen, on vain osa ketjua. Kuolemme kaikki vuorollamme. Sitä ennen hoidamme osuutemme. Elämä on ihanaa ja kammottavaa, ihan miten sen ottaa.