Miten voi olla mahdollista että digitaalinen kelloradio jätättää?
Johto oli siis seinässä! No onneksi en nukkunut pommiin mutta mielenkiintoista että oli yön aikana jäänyt puoli tuntia ja siihen vielä työpäivä päälle, iltapäivällä näytti -1 tuntia oikeaan aikaan (jonka kyllä asetin edellisenä iltana oikein). Jotenkin hauskaa että digitaalinenkin kello voi tehdä noin, vanhanaikaiselta vekkarilta nyt ei olisi mikään ihme. Rahat sain sentään takaisin :)
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Täysin mahdollista, kun sunnittelun tavoitteena oli "kunhan nyt jotain numeroita siinä näytössä pyörii". Vastaavilla laatutavoitteilla valmistettuja tuotteita on nykyään paljon.
Eikö ihmiset sitten palauta näitä ja saa rahojaan takaisin? Musta myyjä ei ollut mitenkään edes yllättynyt kun vein sen tiskille.
Älytön kysymys. Eihän se digitaalisuus mistään oikeaa aikaa taio, Siis kun ei ota netistä, rdiosta eikä puhelinverkosta.
Meidän mikroaaltouunin kello alkaa parissa viikossa kulkea edellä minuutin tai pari ja kuukaudessa on jo melkein viisi minuuttia edellä. Ärsyttävää jatkuvasti olla siirtämässä takaisin oikeaan aikaan, kun eihän digitaalisen kellon pitäisi mennä väärään aikaan :D
The clok is synchorized with electro grid frequency so if the frequence is not right then the cloks might be going forward or backward depending wheter the long term average freguency is over or under 50 hertz. This is a common problem in Usa if you bring foreign cloks into country, they just wont work right.

Mielenkiintoinen teoria! Onkohan se noissa tietyissä kelloissa sitten kaikissa tyyppivirhe vai pelkästään ostamassani mallissa? Oli kyllä ihan joku halpis, ehkä sitä satsaa johonkin merkkituotteeseen josko toimisi paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Täysin mahdollista, kun sunnittelun tavoitteena oli "kunhan nyt jotain numeroita siinä näytössä pyörii". Vastaavilla laatutavoitteilla valmistettuja tuotteita on nykyään paljon.
Eiköhän se rikki ole. Kalibroimaton kideoskillaattori voi heittää pari sekuntia vuorokaudessa mutta ei nyt tuntia sentään vaikka millainen tunari olisi ollut sitä tekemässä.
Meillä myös mikron kello edistää ja makkarin kelloradio jää jälkeen. En tiedä liittyykö tämä asiaan, mutta nuo ongelmat alkoivat muutettuamme 60-luvulla rakennettuun taloon. Noita saman aikakauden asuntoja on sen jälkeen piisannut, joten en ole päässyt testaamaan tuota talon ikään liittyvää teoriaani. Vika ei liene ainakaan kelloradiossa, sillä ostimme uuden kun tuo jätätys alkoi (= oletimme vanhan hajonneen, kun oli jo iäkkäähkö) ja tilanne jatkui edelleen samana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin mahdollista, kun sunnittelun tavoitteena oli "kunhan nyt jotain numeroita siinä näytössä pyörii". Vastaavilla laatutavoitteilla valmistettuja tuotteita on nykyään paljon.
Eikö ihmiset sitten palauta näitä ja saa rahojaan takaisin? Musta myyjä ei ollut mitenkään edes yllättynyt kun vein sen tiskille.
Meillä auton kello edistää, aika nopeaan tahtiin vielä. Mitähän ne autoliikkeessä sanoisi kun palauttaisin auton sen takia ja vaatisin rahat takaisin😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
The clok is synchorized with electro grid frequency so if the frequence is not right then the cloks might be going forward or backward depending wheter the long term average freguency is over or under 50 hertz. This is a common problem in Usa if you bring foreign cloks into country, they just wont work right.
Mielenkiintoinen teoria! Onkohan se noissa tietyissä kelloissa sitten kaikissa tyyppivirhe vai pelkästään ostamassani mallissa? Oli kyllä ihan joku halpis, ehkä sitä satsaa johonkin merkkituotteeseen josko toimisi paremmin.
Usassa verkon taajuus on 60 Hz ja muualla maailmassa 50 Hz, että ei ole sama ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
The clok is synchorized with electro grid frequency so if the frequence is not right then the cloks might be going forward or backward depending wheter the long term average freguency is over or under 50 hertz. This is a common problem in Usa if you bring foreign cloks into country, they just wont work right.
Mielenkiintoinen teoria! Onkohan se noissa tietyissä kelloissa sitten kaikissa tyyppivirhe vai pelkästään ostamassani mallissa? Oli kyllä ihan joku halpis, ehkä sitä satsaa johonkin merkkituotteeseen josko toimisi paremmin.
Well if its meant for usa markets then it wont stay on time in any other country because the electricity in the grid is spinning slower than in the usa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin mahdollista, kun sunnittelun tavoitteena oli "kunhan nyt jotain numeroita siinä näytössä pyörii". Vastaavilla laatutavoitteilla valmistettuja tuotteita on nykyään paljon.
Eikö ihmiset sitten palauta näitä ja saa rahojaan takaisin? Musta myyjä ei ollut mitenkään edes yllättynyt kun vein sen tiskille.
Meillä auton kello edistää, aika nopeaan tahtiin vielä. Mitähän ne autoliikkeessä sanoisi kun palauttaisin auton sen takia ja vaatisin rahat takaisin😀
Minulla on käytössä jo toinen auto, jonka kello jätättää 2 minuuttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
The clok is synchorized with electro grid frequency so if the frequence is not right then the cloks might be going forward or backward depending wheter the long term average freguency is over or under 50 hertz. This is a common problem in Usa if you bring foreign cloks into country, they just wont work right.
Mielenkiintoinen teoria! Onkohan se noissa tietyissä kelloissa sitten kaikissa tyyppivirhe vai pelkästään ostamassani mallissa? Oli kyllä ihan joku halpis, ehkä sitä satsaa johonkin merkkituotteeseen josko toimisi paremmin.
Well if its meant for usa markets then it wont stay on time in any other country because the electricity in the grid is spinning slower than in the usa.
:DD Kaikkea sitä saakin lukea! Miten pöllyissä pitää ihmisen olla että pystyy suoltamaan tällaista tekstiä vauvapalstalle ja luulee ilmeisesti asuvansa jossain rapakon takana?

You must be stupid right? if there wasnt any spinment in the electricity grid the civilaztion on this planet would be non existent. what do you think which keeps all the elctric motors running ? without electric motors we would have frozen to death a long time ago, no factories, no any production, no heat in winter or ac in summer, no cars, no nothing. btw, its none of you business where im from and were i live at the moment.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin mahdollista, kun sunnittelun tavoitteena oli "kunhan nyt jotain numeroita siinä näytössä pyörii". Vastaavilla laatutavoitteilla valmistettuja tuotteita on nykyään paljon.
Eikö ihmiset sitten palauta näitä ja saa rahojaan takaisin? Musta myyjä ei ollut mitenkään edes yllättynyt kun vein sen tiskille.
Miksi myyjän ihonväri on tässä oleellinen?