Pitääkö kaltoin kohdelleelle vanhemmalle antaa anteeksi kun tämä on kuolemassa?
Loppu lähenee enkä koe pystyväni. Lapsena fyysistä ja henkistä laiminlyöntiä ja pahoinpitelyä ja viileät välit koko elämän mutta nyt saattohoidossa sanoo kaipaavansa minua. Tekisittekö itse sovinnon?
Kommentit (55)
Samassa tilanteessa olleena. Tavallaan kyllä. Siis tein sovinnon, mutta itseni takia. En äidin. Sain sanottua ihan nätisti miltä minusta lapsena tuntui. Ns. Sovittua välit. 2 päivää tämän jälkeen äiti kuoli ja mulle jäi rauha sen katkeruuden sijaan että ei enää ole mahdollisuutta puhua asioita.
Kuten sanottua, ihan oman mielenrauhan ja terveyden vuoksi kannattaa yrittää käydä asiat läpi ja edes yrittää sopia.
Ei mitään isoa halataan ja rakastan sua kohtausta vaan ihan rauhallinen keskustelu.
Tsemppiä
Ei ole pakko, mutta minä sanoin antavani anteeksi, koska en halunnut, että rupeaa myöhemmin kaduttamaan. Veljeni ei suostunut edes puhumaan hänen kanssaan. Tee niin kuin sinusta parhaimmalta tuntuu, mieti myös tulevaa itsesi kannalta. Älä tee mitään, mitä et itse oikeasti halua.
Itse en pystynyt, vaikka vanhempani ei mua suoranaisesti pahoinpidellyt tai mitään sellaista. Olipa vain alkoholisti, joka oli täysin välinpitämätön perhettään kohtaan ja käytti henkistä väkivaltaa.
Jos koet pystyväsi anteeksiantoon, niin suosittelen. Kuoleman jälkeen et voi enää tehdä mitään asian hyväksi. En tiedä, onko tarpeen antaa anteeksi, mutta sinuna tapaisin vanhempaasi. Sitä et ehkä tule katumaan, mutta jos et mene, niin katumus voi tulla.
Ei kun kannat taakkaa lopun ikäsi ja valitat kohtaloasi keskustelupalstoilla.
Olen ymmärtänyt että anteeksianto on tärkeämpää oman itse kannalta kuin väärin tehneen osapuolen. Katkeruus on rasittava henkinen painolasti ja olisi varmasti helpottavaa päästää siitä irti. Onko mahdollista ajatella, että vanhempasi oli epätäydellinen ihminen ja todennäköisesti omien vanhempiensa vahingoittama, eikä kyennyt enempään? (Ellei hän sitten ollut persoonallisuushäiriöinen sadisti tai psykopaatti.) Mutta jos et pysty antamaan anteeksi, ei sinua siitä voi kukaan moittia.
Haluaisin olla sovinnossa jos joku tuntemani ihminen kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuohon voi käskeä, tuskin edes neuvoa. Mutta ethän sinä siinä mitään menettäisi.
Itsekunnioituksen menettää, jos sanoo antavansa anteeksi vain siksi että toinen tekee kuolemaa. Ja jos sanoo antavansa anteeksi, on tavallaan velvollinen siitä hetkestä eteenpäin tukahduttamaan vihan ja katkeruuden. Sen sijaan että purkaisi niitä tunteita.
Ehkä voi antaa anteeksi mutta kertoa, ettei hyväksy tekojansa. Anteeksianto vapauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuohon voi käskeä, tuskin edes neuvoa. Mutta ethän sinä siinä mitään menettäisi.
Itsekunnioituksen menettää, jos sanoo antavansa anteeksi vain siksi että toinen tekee kuolemaa. Ja jos sanoo antavansa anteeksi, on tavallaan velvollinen siitä hetkestä eteenpäin tukahduttamaan vihan ja katkeruuden. Sen sijaan että purkaisi niitä tunteita.
Miksi niitä tunteita pitää aina " purkaa" ? Ketä se hyödyttää?
Anteeksianto edellyttää tahtoa antaa anteeksi, se ei ole pelkkä tunteen asia.
Ihmisen tunteet vaihtelevat sinne sun tänne. Jos elää vain tunteella, se ei ehkä ole paras asenne elämään ja lähimmäisiin.
Tunteiden purkaminen ei auttanut ainakaan minua antamaan anteeksi. Kun järkiperäisesti ymmärsin eräästä asiasta enemmän suhteessa lähimmäiseeni, anteeksianto tapahtui itsestään.
Totta kai täytyy, muuten et pääse taivaaseen.
Pyytääkö ko. läheinen anteeksi? Silloin kyllä, jos vain pystyy, mutta muuten ei.
Sanotaan että se on myöhäinen itkeä kun on jo paskat housussa. Niin makaat kuin petaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuohon voi käskeä, tuskin edes neuvoa. Mutta ethän sinä siinä mitään menettäisi.
Itsekunnioituksen menettää, jos sanoo antavansa anteeksi vain siksi että toinen tekee kuolemaa. Ja jos sanoo antavansa anteeksi, on tavallaan velvollinen siitä hetkestä eteenpäin tukahduttamaan vihan ja katkeruuden. Sen sijaan että purkaisi niitä tunteita.
Miksi niitä tunteita pitää aina " purkaa" ? Ketä se hyödyttää?
Anteeksianto edellyttää tahtoa antaa anteeksi, se ei ole pelkkä tunteen asia.
Ihmisen tunteet vaihtelevat sinne sun tänne. Jos elää vain tunteella, se ei ehkä ole paras asenne elämään ja lähimmäisiin.
Tunteiden purkaminen ei auttanut ainakaan minua antamaan anteeksi. Kun järkiperäisesti ymmärsin eräästä asiasta enemmän suhteessa lähimmäiseeni, anteeksianto tapahtui itsestään.
Ai ketä hyödyttää? No itseä. Et sitten ole ikinä tuntenut voimakasta vihaa, kun et käsitä että ei se noin vain haihdu sillä että alkaa "ymmärtää". Se voi kestää vuosia. Ja olen täysin eri mieltä siitä että anteeksianto olisi tahdon asia. Vasta kun tunteet on käsitelty, voi alkaa miettiä anteeksiantoa. Ennen sitä tehty anteeksianto on vain päälleliimattua. Sovinnaisuuden vaatimuksesta tehtyä.
Voit sanoa että annat anteeksi, vaikka antaisit myöhemmin anteeksi. Ei tarvitse unohtaa tekoja siten että jatkaisit ihmissuhdetta enää, ainakaan läheisesti, mutta sinun ei tarvitse kertoa siitä. Hän tarvitsee ehkä tukea tai rahaa, säälistä varmasti voi auttaa. Ehkä hänellä on muitakin omaisia ettet ole ainoa.
On vaikea antaa anteeksi pahoja asioita mutta se voi olla myös vapauttava kokemus. Minä annoin anteeksi eräälle ja sain rauhan sydämeeni. Katkeruus ja kauna tulee helposti ihmiselle joka ei anna anteeksi ja niiden kanssa on raskaampaa elää. Päätös on sinun ap. Voimia!
Jos pahoinpitely on ollut pahaa tai tapaaminen aiheuttaa sinulle psyykkisiä ongelmia, silloin tietysti mahdoton mennä tai ajatella asiaa kovin läheisesti vaikka siellä kävisi.
Ei tarvitse mutta voisit vaikka kertoa miltä sinusta oikeasti tuntuu ja kuinka koet tulleeksi kohdelleeksi väärin. Ehkä se avautuminen samalla mahdollistaa anteeksiannonkin.
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan että se on myöhäinen itkeä kun on jo paskat housussa. Niin makaat kuin petaat.
Laitoin itse välit poikki alkoholistiksi vanhoilla päivillään alkaneeseen isääni. Minä olen nyt kuulemma syypää kaikkeen hänen paskaansa. Ei kiinnosta, saa kuolla pois, minulle on jo kuollut.
Ei tuohon voi käskeä, tuskin edes neuvoa. Mutta ethän sinä siinä mitään menettäisi.