Pitääkö kaltoin kohdelleelle vanhemmalle antaa anteeksi kun tämä on kuolemassa?

Hän ei ole pystynyt parempaan. On annettava anteeksi . Vapaudut katkeruudesta.

En anna. Ainoat muistot ennen sijoitusta on että porukat joi tai hakkasi.

Se ihminen on jo kuollut mulle. Aivan sama, kuoleeko sen keho myös.

Jos vanhempi haluaa sopia, puhu asioista.  Koska se on askel eteenpäin.  Ei voida sanoa ettei pääse taivaaseen ilman sovintoa, jollei pelkästään itsestä riipu.

Uskon Jobin kirjan vastaavan tuohon, kaikkien kanssa ei ole tarkoituskaan tulla toimeen.

Kuolevaa pelottaa se tuntematon, mikä edessä on.

Lapsuudesta asti kaltoinkohtelua, anteeksi ei kukaan ole koskaan pyytänyt. Ei minulla ole tarvetta kaikkia hirveyksiä antaa anteeksi. Tapahtuneet on totta ja ikuisesti mukanani, fyysisestikin, mikään ei sananhelinästä parane.

Vierailija kirjoitti:

Ei kun kannat taakkaa lopun ikäsi ja valitat kohtaloasi keskustelupalstoilla.

Alapeukuttajille tiedoksi, että näin tulee käymään, jos ap ei setvi asiaa. Anteeksianto lohduttaa lähinnä anteeksiantajaa.

Et kerro millaista kaltoinkohtelua ja kumpi vanhemmista. Onko hän pyytänyt anteeksiantoa tai sanonut vain kaipaavansa. Anteeksianto ei tarkoita, että hyväksyy teot, se on irti päästämistä. Mene käymään hänen luonaan, vie kukkia tms. Ota häntä kädestä kiinni ja sano Äiti/isä en hyväksy sitä miten kohtelit minua, tiedäthän ja ymmärräthän tehneesi väärin. Kuuntele mitä hän sanoo, teidän ei tarvitse edes puhua paljon. Jos hän pyytää anteeksi niin sano En hyväksy tekojasi annan kuitenkin anteeksi. Olet äitini/isäni. Näin päästät irti ja saat valtavasti energiaa. Ja vanhempasi saa viime hetken rauhan. Ihminen on erehtyväinen, anteeksianto on jumalallista. Ole armollinen. Näin päästät myös irti taakasta jota muuten kantaisit koko elämäsi.

En mennyt, enkä mennyt hautajaisiinkaan. Ja mulle oli nimenomaan parempi niin. Mä olin se kaltoinkohdeltu roska ja sain rauhan päästessäni antamaan samalla mitalla takaisin. Miksi mä olisin nöyrtynyt vielä kerran ja antanut sille k-päälle rauhan, kun hän ei elinikänään antanut sitä mulle? Kyseessä narsistinen rappioalkoholisti.

Ihan soopaa kaikki kuolevan kanssa sopiminen ja rauhan saavuttaminen sitä kautta. Olisi miettinyt sitä silloin kun vielä eli. Ei kuolema ole tekosyy saada anteeksi tekojaan. Mun rauha on vihdoin saavutettu kun se hirviö on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Et kerro millaista kaltoinkohtelua ja kumpi vanhemmista. Onko hän pyytänyt anteeksiantoa tai sanonut vain kaipaavansa. Anteeksianto ei tarkoita, että hyväksyy teot, se on irti päästämistä. Mene käymään hänen luonaan, vie kukkia tms. Ota häntä kädestä kiinni ja sano Äiti/isä en hyväksy sitä miten kohtelit minua, tiedäthän ja ymmärräthän tehneesi väärin. Kuuntele mitä hän sanoo, teidän ei tarvitse edes puhua paljon. Jos hän pyytää anteeksi niin sano En hyväksy tekojasi annan kuitenkin anteeksi. Olet äitini/isäni. Näin päästät irti ja saat valtavasti energiaa. Ja vanhempasi saa viime hetken rauhan. Ihminen on erehtyväinen, anteeksianto on jumalallista. Ole armollinen. Näin päästät myös irti taakasta jota muuten kantaisit koko elämäsi.

Hyvä kommentti ja neuvo. Lisäisin vielä, että pitää muistaa että ihmisen perusluonne voi olla " sairas" jo lapsuudesta ja mitä vanhemmaksi tulee alkaa tulla lisää sairauksia. Myös mielen sairauksia niin, ettei ihminen kykene enää ajattelemaan saati ilmaisemaan itseään normaalisti.

Vanhukselta ei voi odottaa ns tervettä käyttäytymistä juuri koskaan.

Anteeksiantaminen ei ole heikkoutta.

Anteeksi antaminen ei ole pakko, eikä irti päästämisen mittari. Kenelläkään ei pitäisi olla mitään sanottavaa siihen, että antaako joku anteeksi vai ei. Anteeksi voi olla antamatta ja jatkaa elämää. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä ja sillä selvä. Anteeksi antamisesta natkuttaminen ja määkiminen enemmän kielii siitä, että sivulliselle tulee ikävä olo asiasta ja halutaan laittaa kärsinyt osapuoli takaisin muottiinsa. Että eikös juu tää olis tällä taputeltu, silleenii. 

Joillain teoilla ja valinnoilla on seurauksensa. Kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta juosta heti anteeksi antamaan, kun tekijä vetelee kuolonkorinoitaan. Melkoista tekopyhää nyyhkintää, jos juuri kuolinvuoteella mennään tirauttelemaan kyyneliä silmäkulmaan ja hyvittelemään juttuja niinku puolin ja toisin. Tuollaiset imelän äitelät loput sopii halpoihin kirjoihin ja TV-sarjoihin, jos niihinkään. Tokinsakin, jokainen saa tehdä miten tykkää, mutta älkää määritelkö miten muiden tulisi toimia. 

Kohdelkaa toisianne hyvin elinaikananne. Ruma temppu on odotella omiin viimeisiin hetkiin ja sitten sieltä käsin vielä velvoittaa anteeksi antelemaan. Mikä esti aikaisemmin itse hyvittää tekojaan? Niimpä. 

Anteeksianto ei ole sama asia kuin asian hyväksyminen. Se on irti päästämistä. Menneisyys josta ei päästä irti hallitsee nykyisyyttä.

Anteeksianto ei tarkoita väärinteon hyväksymistä tai sen teeskentelemistä, että mitään ei ole tapahtunut. Se on asian taakse jättämistä. Tällöin katkeruuden ja vihantunteet vähenevät.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksianto ei tarkoita väärinteon hyväksymistä tai sen teeskentelemistä, että mitään ei ole tapahtunut. Se on asian taakse jättämistä. Tällöin katkeruuden ja vihantunteet vähenevät.

Tämä ei pidä paikkaansa.

Tuota on tutkittu, niin kuin tässä on jo mainittu, ja se aiheuttaa psyykkisten oireiden pahentumista, joillakin voi laukaista jopa psykoosin.

Voitte lopettaa tuon hokemisen, levitätte (ilmeisesti kristittyinä) väärää tietoa, JOSTA VOI OLLA OIKEAA HAITTAA IHMISILLE.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en pystynyt, vaikka vanhempani ei mua suoranaisesti pahoinpidellyt tai mitään sellaista. Olipa vain alkoholisti, joka oli täysin välinpitämätön perhettään kohtaan ja käytti henkistä väkivaltaa.

Jos koet pystyväsi anteeksiantoon, niin suosittelen. Kuoleman jälkeen et voi enää tehdä mitään asian hyväksi. En tiedä, onko tarpeen antaa anteeksi, mutta sinuna tapaisin vanhempaasi. Sitä et ehkä tule katumaan, mutta jos et mene, niin katumus voi tulla.

Tässä vastauksessa tulee esiin itsellekin tuttu ja mielestäni vääristynyt ajatus: fyysinen väkivalta on jotenkin pyhässä asemassa, ja henkinen väkivalta on sitten vähän niinkuin kärsijän omassa päässä. Ei se todellakaan ole niin! Muinaisista ajoista saakka yhteisön tai perheen piiristä pois sulkeminen on ollut erittäin vakava rangaistus. Lapsi yksinkertaisesti tarvitsee ja ansaitsee hyvät vanhemmat: sellaiset jotka näkevät ja kuulevat lapsen ja hänen tunteensa ja tuntonsa.

Kun oma perhe ei oikeastaan halua olla tekemisissä kanssasi, on kyseessä erittäin haavoittava käytös. .

Kiitos tästä kommentista, en ole osannut ajatella asiaa noin. Juuri tuollainen henkinen väkivalta ja ulkopuoliseksi jättäminen on jotain joka on hyvin vaikea selittää ns normaalin perheen lapselle. Tuntuu että valittaa turhasta. Kun eihän se niin pahalta kuulosta jos kertoo yksittäisiä esimerkkejä siitä kuinka on jätetty oman perheen tapahtumista ulkopuolelle, jätetty kutsumatta sukukokouksiin, vierailujen aikana jätetty yksin toisten lähtiessä yhdessä johonkin tapahtumaan.. Jne jne. Mutta olet erittäin oikeassa siinä että kyseessähän on todella julma kohtelu, kuin täysin näkymättömäksi jättäminen oman perheen toimesta.