Parisuhdekurssin tyypillinen asiakas? Nelikymppinen mies joka yrittää saada puolison tyytyväiseksi

Vierailija kirjoitti:

Perheterapeutti kirjoitti:

Parisuhdekurssin tyypillinen asiakas on 45v mies, jolle vaimo motkottaa kaljan juomisesta ja kotitöiden laiminlyönnistä. Miehen mielestä seksielämä on heikkoa, koska sitä ei juuri ole. Ja tuossa iässä mies haluaisi kokeille eri asioita, mutta vaimo usein ei halua. Tästä johtuen mies katsoo aikuisviihdettä netissä ja vaimo valittaa siitä. Tämän valituksen seurauksena mies tyypillisesti alkaa vetäytymään ja rakentaa "man caven" jonnekin autotalliin tai vastaavaan, missä sitten viettää vähintään viikonloput, usein jopa arki-illat.

Tämän kierteen takia mies katsoo entistä enemmän sitä aikuisviihdettä ja juo entistä enemmän sitä olutta. Sitten eron kynnyksellä tullaan mun luokse juttelemaan.

Mitä nämä asiat ovat, jota mies haluaa kokeilla?

Suurin osa miehistä päin vastoin ei halua tehdä enää oikein mitään, paitsi olla kotona ja sielläkin oikeastaan olla tekemättä mitään. Kun he haluavat tehdä jotain se on lähinnä omia juttuja. Ei yhteisiä, eikä naisen.

Vai puhutaanko tässä nyt vain seksistä? Joka on monesta miehestä ainoata tekemistä, mitä naisen kanssa viitsi tehdä.

Ja jotkut miehet eivät viitsi sitäkään. Kunhan palvelu pelaa, ja vaimo antaa olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljäkymppisellä miehellä alkaa olla pelko perseessä, että jos muija totaalisen kyllästyneenä ottaa puolet omaisuudesta ja lähtee niin ei itse saa enää ketään tilalle. Tämähän on miehen puolelta oikeaa rakkautta? Oisko kannattanut kuunnella ja yrittää jo aikaisemmin?

Enpä ylpeilisi sillä, että kyllästyy ja vie puolet toisen omaisuudesta. Rakkautta ei ole ainakaan toisen omaisuuden vieminen.

Ja ei saa ketään tilalle? Jos lähtevä nainen on ainut, jonka mies on saanut, niin aika seinästä reväisty rupueukko taitaa olla kysymyksessä. Loogisesti naisenkaan taso ei voi olla kovin korkea silloin jos hänen miehensä ei saa ketään muuta. 

...ottaa puolet omaisuusta - ei toisen omaisuudeta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että näm parisuhdekurssit ovat miesten syyllistämistä.

Eräässä ajankohtaisohjelmassa miesprofessori kertoi tunteneensa itsensä hirveän tyhmäksi ja vajavaiseksi ja oppineensa hirveästi naisista leirillä, mutta nainen ei kertonut oppineensä mitään mistään. 

Mitähän ne asiat mahtaisi olla joita naisten pitäisi tuollaisella kurssilla oppia?

No ihan sen 50%osuutensa miten hän vaikuttaa parisuhteen dynamiikkaan ja ongelmiin. Suhteessa on 2 ihmistä. Ongelmat ei koskaan johdu vain toisesta. Vähinäänkin naisella on ongelma siinä miks hakee tiettyä miestyyppiä jonka kanssa kuvittelee tietynlaista suhdetta. Sen sijaan et tuntisi omat tarpeensa, osaisi huolehtia niistä ja löytäisi miehen jonka kanssa ne omat tarpeet täyttyy riittävästi ja molemmat haluaa kasvaa kutakuinkin samaan suuntaan. Kukaan ei muutu. Paitsi jos itse haluaa. Se mies on mikä on. Sen kanssa on valinnut olla. Kos ei kelpaa, parempi lähteä toiseen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstallahan ei  ole sitä miesvihaa? 

Miten tosiasiat olisivat miesvihaa?

Jos et näe tässä keskustelussa miesvihaa, niin sitten et tiedäkään mitä se on.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, ja ymmärsin vasta yli 40-vuotiaana, että minun sotkemisestani sanominen ei ollut naputusta eikä vittttuilua. Naputtaminen korjaantui sillä että en enää sotkenut, ja jos sotkin, niin siivosin jälkeni.

Tämähän olisi pitänyt tajuta jo kymmeniä vuosia sitten, että en ole kovin älykäs varmaankaan. Toisaalta joku mies tarttee tämän tajuamiseen terapiaa, että tiedä sitten...

Tuota taitoa aletaan opetella siinä 4-5v iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, ja ymmärsin vasta yli 40-vuotiaana, että minun sotkemisestani sanominen ei ollut naputusta eikä vittttuilua. Naputtaminen korjaantui sillä että en enää sotkenut, ja jos sotkin, niin siivosin jälkeni.

Tämähän olisi pitänyt tajuta jo kymmeniä vuosia sitten, että en ole kovin älykäs varmaankaan. Toisaalta joku mies tarttee tämän tajuamiseen terapiaa, että tiedä sitten...

Tuota taitoa aletaan opetella siinä 4-5v iässä.

Ja vieläpä nuorempanakin.

Minulla on kommunikoinnissa jokin ongelma, jota en itse ymmärrä. Tarkoitan vain hyvää, mutta sanat tulevat ulos jotenkin niin, että nainen kokee sen loukkaavana tai arvostelevana.

Jos esimerkiksi nainen kertoo, että on jatkuvasti ihan uupunut ja taaskin tuli tehtyä keskellä yötä jotain tavaroiden järjestelyä, minä sitten sanon siihen että sinun pitäisi nukkua kunnolla, eikä käyttää yöaikaa tuollaiseen. Tämän sitten nainen kokee itsensä arvosteluna tai rajoittamisena. Mitä minun pitäisi tuollaisessa tilanteessa sanoa? Vai onko tarkoituksena vain kuunnella, eikä sanoa yhtään mitään? Minä en ymmärrä miksi ihmiset kertovat miten rankkaa heillä on, jos sille asialle ei ole tarkoitus tehdä yhtään mitään, vaikka ihan pienillä valinnoilla saisi elämänlaatua paremmaksi. Se on ikään kuin joku marttyyrin viitta, kun pääsee kehumaan miten rankkaa on, eikä tilannetta edes yritetä parantaa. Mitä nämä ihmiset yrittävät todistella ja kenelle?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kommunikoinnissa jokin ongelma, jota en itse ymmärrä. Tarkoitan vain hyvää, mutta sanat tulevat ulos jotenkin niin, että nainen kokee sen loukkaavana tai arvostelevana.

Jos esimerkiksi nainen kertoo, että on jatkuvasti ihan uupunut ja taaskin tuli tehtyä keskellä yötä jotain tavaroiden järjestelyä, minä sitten sanon siihen että sinun pitäisi nukkua kunnolla, eikä käyttää yöaikaa tuollaiseen. Tämän sitten nainen kokee itsensä arvosteluna tai rajoittamisena. Mitä minun pitäisi tuollaisessa tilanteessa sanoa? Vai onko tarkoituksena vain kuunnella, eikä sanoa yhtään mitään? Minä en ymmärrä miksi ihmiset kertovat miten rankkaa heillä on, jos sille asialle ei ole tarkoitus tehdä yhtään mitään, vaikka ihan pienillä valinnoilla saisi elämänlaatua paremmaksi. Se on ikään kuin joku marttyyrin viitta, kun pääsee kehumaan miten rankkaa on, eikä tilannetta edes yritetä parantaa. Mitä nämä ihmiset yrittävät todistella ja kenelle?

Nainen haluaa yleensä tilanteen päällä ollessa vaan ensisijaisesti lohdutuksen. Sitten kun on rauhallinen tilanne, voisi paneutua niihin syihin ja seurauksiin ja parannusehdotuksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kommunikoinnissa jokin ongelma, jota en itse ymmärrä. Tarkoitan vain hyvää, mutta sanat tulevat ulos jotenkin niin, että nainen kokee sen loukkaavana tai arvostelevana.

Jos esimerkiksi nainen kertoo, että on jatkuvasti ihan uupunut ja taaskin tuli tehtyä keskellä yötä jotain tavaroiden järjestelyä, minä sitten sanon siihen että sinun pitäisi nukkua kunnolla, eikä käyttää yöaikaa tuollaiseen. Tämän sitten nainen kokee itsensä arvosteluna tai rajoittamisena. Mitä minun pitäisi tuollaisessa tilanteessa sanoa? Vai onko tarkoituksena vain kuunnella, eikä sanoa yhtään mitään? Minä en ymmärrä miksi ihmiset kertovat miten rankkaa heillä on, jos sille asialle ei ole tarkoitus tehdä yhtään mitään, vaikka ihan pienillä valinnoilla saisi elämänlaatua paremmaksi. Se on ikään kuin joku marttyyrin viitta, kun pääsee kehumaan miten rankkaa on, eikä tilannetta edes yritetä parantaa. Mitä nämä ihmiset yrittävät todistella ja kenelle?

Silloin kuin ihminen on väsynyt, uupunut tai stressaantunut, hän saattaa kaivata vain tsemppiä ja tukea, ei neuvoja. Voit tunnustaa ja kohdata toisen pahan olon tms. ilman ratkaisuehdotuksia, koska sen fiiliksen ollessa päällä ihminen ei kykene vielä ratkaisuihin ja parannuksiin. Niistä voi keskustella sitten kun olotila on neutraali.

Esimerkki: aiemmin miehelläni oli myös tarve yrittää aina "ratkoa" ongelmat ja ikävät tunteet heti, vaikka olisin kaivanut vain tukea. Puhuin tästä, että jos mulla on jostain paha mieli niin ei tarttis aina reagoida tyyliin "mitä sä haluat mun tekevän asialle häh".

Kun sitten aloitin uudessa työssä ja olin vähän paniikissa että oon varmaan ihan surkea ja avauduin tästä, mies otti halaukseen ja tsemppasi mua, että kaikki menee varmasti hyvin. Mielialani koheni huomattavasti.

Lisään vielä, että olen useimmiten hyväntuulinen ja kaikenlaiset pahanmielen puuskat harvinaisia. Jos puoliso olisi koko ajan valittamassa jostain mille voisi itsekin tehdä jotain, niin en itsekään jaksaisi kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että olen useimmiten hyväntuulinen ja kaikenlaiset pahanmielen puuskat harvinaisia. Jos puoliso olisi koko ajan valittamassa jostain mille voisi itsekin tehdä jotain, niin en itsekään jaksaisi kuunnella.

Kiitos neuvoista, täytyy ottaa opiksi. Minä en ottanut tuota rasittavan valittamisena, heräsi vaan empatia ja huoli ja ihan vilpittömästi yritän auttaa, mutta päädyn sitten vain myrkyttämään suhteen kun se tulee väärin ulos.