Lue keskustelun säännöt.
Sain tietää entisen koulukiusaajani kuolleen syöpään
14.08.2019 |
Tää ämmmä oli aikoinaan todella ilkeä, pirullinen ja pahansuopa.
Kiljui haistatteluja ensi töikseen aamulla ha uhosi haluavansa lyödä minua niin "veri lentää".
Ulotti vainonsa koko perheeseeni kuten vanhempaan sisareeni, jolle tosin ei mahtanut mitään, ja äitiini joka oli kirjastonhoitaja. Passuutti hänellä itseään esim haetuttamalla kirjoja joita ei aikonutkaan lukea yms.
Tosin kun joutui maksamaan sakkoja myöhästyneistä lainoistaan, oli täysin raivona ja otti terottimeni itselleen. Mulla kuulemma oli varaa uuteen kun häneltä oli taas kynitty niin ja niin paljon sakkoa.
En ollut nähnyt sitä 25:een vuoteen ja kärsin yhä postraumaattisesta stressistä tämän kusipään takia. Toki muidenkin sillä eihän se ollut ainoa kiusaajani, niitä riitti tusinoittain.
Mutta eilen oli kuolinilmoitus lehdessä ja kautta rantain sain tietää sen kuolleen syöpään. Odotan innolla josko pääsisin täten ahdistavista muistoista eroon.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä Ap hyödyt tämmösestä neljännesvuosisataisesta katkeruudesta? Antaisit olla.
Kyllä niin mielelläni antaisinkin vaan olla, en muuta toivokaan. Et ilmeisesti tiedä miten posttraumaattisen stressi ilmenee?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta eilen oli kuolinilmoitus lehdessä ja kautta rantain sain tietää sen kuolleen syöpään. Odotan innolla josko pääsisin täten ahdistavista muistoista eroon.
No mitä luulet pyyhkiytyykö muistisi tyhjäksi nyt kun kiusaaja on kuollut? Tai viimeistään sitten kun käyt tanssimassa hänen haudallaan?
Tosiasiahan on että ikävät muistot piinaavat sua edelleen. Eikä niissä kostofantasioissakaan enää ole mieltä kun kiusaaja on kostojen ulottumattomissa. Ainoa tapa päästä eteenpäin on päättää ettei sillä kiusaamisella ole enää mitään vaikutusta sinuun.
Tämä päätös voi lähteä vain sinusta itsestäsi. Sen päätöksen voi itse asiassa tehdä vaikka kiusaaja olisi vielä elossakin...
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä Ap hyödyt tämmösestä neljännesvuosisataisesta katkeruudesta? Antaisit olla.
Ei kai sellaisesta kukaan mitään hyödykään. Moni antaisikin varmaan olla ellei katkerien muistojen ja kokemusten savijaloille huonosti rakennetun psyyken perustukset määrittäisi nykyistä olemista niin vahvasti. Tämä on varmaan jotain mitä ei voi tajuta ellei sitä itse koe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eilen oli kuolinilmoitus lehdessä ja kautta rantain sain tietää sen kuolleen syöpään. Odotan innolla josko pääsisin täten ahdistavista muistoista eroon.
No mitä luulet pyyhkiytyykö muistisi tyhjäksi nyt kun kiusaaja on kuollut? Tai viimeistään sitten kun käyt tanssimassa hänen haudallaan?
Tosiasiahan on että ikävät muistot piinaavat sua edelleen. Eikä niissä kostofantasioissakaan enää ole mieltä kun kiusaaja on kostojen ulottumattomissa. Ainoa tapa päästä eteenpäin on päättää ettei sillä kiusaamisella ole enää mitään vaikutusta sinuun.
Tämä päätös voi lähteä vain sinusta itsestäsi. Sen päätöksen voi itse asiassa tehdä vaikka kiusaaja olisi vielä elossakin...
Pah, kyllähän tuollainen helpotus tekee ihmisestä pysyvästi iloisemman. Kun voittaa ihmispaskan elämän pelissä.
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusatut ihmiset ovat vastenmielisiä valttajia. Ensin niillä ei ole kanttia panna vastaan ja sitten ruikuttavat asiasta vuosikymmeniä.
Saisivat kuolla itse syöpään.
Rukoilen, että saat syövän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä Ap hyödyt tämmösestä neljännesvuosisataisesta katkeruudesta? Antaisit olla.
Kyllä niin mielelläni antaisinkin vaan olla, en muuta toivokaan. Et ilmeisesti tiedä miten posttraumaattisen stressi ilmenee?
Ap
Sinun kohdallasi se ilmenee näköjään ainakin narsismina ja asioiden tärkeysjärjestyksen täydellisenä hämärtymisenä.
Minä, minä, minä ja minun ”posttraumaattinen stressi” siitä, että toinen lapsi haistatteli ja ”otti teroittimeni itselleni”. Kyllä se on joo paljon vakavampaa ja tärkeämpää kuin se, että joku toinen menehtyi ennenaikaisesti erittäin ikävään ja tuskalliseen sairauteen. Kyllä kaikki sympatia tässä tilanteessa kuuluu sinulle, olet uhri. Terottimen lapsena varastanut ja kirjastosta ylimääräsiä kirjoja lainannut hirveä ihminen ansaitseekin kuolla syöpään!
Nyt ihan oikeasti taas. Mitäpä jos katsoisit ap välillä peiliin? Ei ole kivaa kun kiusataan, mutta aika moni meistä on jossain vaiheessa kokenut saman, jopa osa niistä kiusaajista vuorollaan.
Olet ihan itse vastuussa omasta elämästäsi ja jos haluat käyttää sen johonkin pahoinvoivan lapsen suorittaman terotinvarkauden märehtimiseen vuosikymmenien ajan ja vahingoniloon toisen kärsimyksestä ja kuolemasta, niin siitä vaan sitten.
Saat kyllä sympatiat täältä, mutta hieman eri syistä kuin kuvittelet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä Ap hyödyt tämmösestä neljännesvuosisataisesta katkeruudesta? Antaisit olla.
Kyllä niin mielelläni antaisinkin vaan olla, en muuta toivokaan. Et ilmeisesti tiedä miten posttraumaattisen stressi ilmenee?
ApSinun kohdallasi se ilmenee näköjään ainakin narsismina ja asioiden tärkeysjärjestyksen täydellisenä hämärtymisenä.
Minä, minä, minä ja minun ”posttraumaattinen stressi” siitä, että toinen lapsi haistatteli ja ”otti teroittimeni itselleni”. Kyllä se on joo paljon vakavampaa ja tärkeämpää kuin se, että joku toinen menehtyi ennenaikaisesti erittäin ikävään ja tuskalliseen sairauteen. Kyllä kaikki sympatia tässä tilanteessa kuuluu sinulle, olet uhri. Terottimen lapsena varastanut ja kirjastosta ylimääräsiä kirjoja lainannut hirveä ihminen ansaitseekin kuolla syöpään!
Nyt ihan oikeasti taas. Mitäpä jos katsoisit ap välillä peiliin? Ei ole kivaa kun kiusataan, mutta aika moni meistä on jossain vaiheessa kokenut saman, jopa osa niistä kiusaajista vuorollaan.
Olet ihan itse vastuussa omasta elämästäsi ja jos haluat käyttää sen johonkin pahoinvoivan lapsen suorittaman terotinvarkauden märehtimiseen vuosikymmenien ajan ja vahingoniloon toisen kärsimyksestä ja kuolemasta, niin siitä vaan sitten.
Saat kyllä sympatiat täältä, mutta hieman eri syistä kuin kuvittelet.
Kuule, kyseinen ä mmä teki PALJON muutakin kuin nuo kaksi juttua jotka esimerkkeinä kerroin. Jouduin sentään olemaan sen kanssa samalla luokalla 9 vuotta.
Ja ei, ei ollut mikään pahoinvoiva pikku reppana. Oli päinvastoin luokan ja koulun eliittiä. Oli kaveripiiriä, hyvät arvosanat, opettajat tykkäs.
Pyrki olemaan, ja olikin, luokan kuningatar. Tai oikeammin luokan kuningatar oli tämän tytön paras kaveri koska isänsä oli rikas yrittäjä. Siksi tämä kiusaajani varmasti roikkuikin tässä rikkaassa tytössä kuin liimattuna.
Kiusaajan oma koti sekin ihan vauras ja hyvä, äitinsäkin paikallisessa pankissa työssä ja todella pidetty ihminen. Ei tod mikään sossutapaus lasten hakkaaja.
Mutta olen huomannut että Kyllä, oloni on nyt parempi kun tiedän tämän pask an menehtyneen. Eikä tehonnut vaikka sinä yrititkin syyllistää minua ja selittää mustaa valkeaksi. Taidat itsekin olla koulukiusaaja kun noin käyttäydyt? Joku bullies unite-ilmiö?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ihan reipas aikuinen nykyään, mutta minulle tuotti sairasta mielihyvää kun näin kerran facebookissa kuvan eräästä tytöstä, joka oli yläasteella hakannut minut kavereidensa kanssa. Oli paikallinen kovanaama jota kaikki pelkäsivät. Pituus edelleen 153cm, painoa nykyään saman verran, converset ja Kouvola-tukka. Koulutus se kuuluisa elämänkoulu. Tällä hetkellä ikää neidolla 49v.
Sain hieman tyydytystä vaikka asiasta aikaa jo 30 vuotta.
'
Etta se henkinen ja fyysinen kasvu päättyi sitten yläasteeseen :( Siis lukuunottamatta painoa.
Karma ei ole kosto ja vielä vähemmän vahingonilo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh.. alkeellista iloita jonkun kuolemasta ihan jokaisessa tapauksessa.
Voi tuntea huojennusta esim. lapsensa tappajasta. Mutta aloittaja tuntuu todella primitiiviseltä hekumoineen.
PS. En ole kiusaaja eikä minua ole kiusattu.
Vierailija kirjoitti:
Noh.. alkeellista iloita jonkun kuolemasta ihan jokaisessa tapauksessa.
Voi tuntea huojennusta esim. lapsensa tappajasta. Mutta aloittaja tuntuu todella primitiiviseltä hekumoineen.
PS. En ole kiusaaja eikä minua ole kiusattu.
Etpä niin. Jos olisit, niin silloin olisikin jo huomattavasti vaikeampi olla Parempaa Ihmistä. Kiitä onneasi.
Jokainen kuolee vuorollansa, jopa ne koulukiusaajatkin.