Naisen muuttunut näkökulma peniksen koko -keskusteluun
Ajattelinpa tuoda esille ajatukseni ainaiseen peniksen kokoa käsittelevään keskusteluun. Tilanteeni on sellainen, että olin ennen puolitoista vuotta sitten tapahtunutta eroania harrastanut seksiä vain kahden miehen kanssa. Heillä oli molemmilla keskimääräisen kokoinen penis, joka itsessään ei mikään vaikuttava ilmestys siis ollut. Vaikka ihan aikuinen, jo neljää kymppiä lähentelevä nainen olenkin, aloin tuossa kolmen kympin korvilla saada lapsellisen mielihalun, että iso sen olla pitää ja sitä on jostakin nyt saatava ja että eihän tuollaisella normipeniksellä mitään tee.
Mutta katsopas perhanaa, eihän tämä pitänytkään paikkaansa! Nyt erittäin aktiivisen sinkkuajan jälkeen olen oppinut yhden asian: peniksen koolla itsellään ei kyllä juurikaan ole merkitystä seksin nautinnollisuuden kanssa. Olen saanut harrastaa todella nautinnollista seksiä niin isoilla kuin pienillä peniksillä varustettujen miesten kanssa. Samoin on laita huonon seksin suhteen.
Oppi itselleni tässä on ollut se, että jo jonkinlaiseksi pakkomielteeksi kehittynyt mielitymykseni isoihin peniksiin on poistunut. Miehille opiksi toivoisin, että uskoisitte sanojani. Kaikenkokoiset penikset voivat tuottaat naiselle suunnatonta nautinto, kun kokonaisuus on kunnossa.
Kommentit (17)
Hyvää: kirjoituksen sisältö. Huonoa: ihanko oikeasti ajattelet, että tuota ei muut aikuiset naiset/miehet vielä tiedä?
Vierailija kirjoitti:
”Peniksen koko sitä - peniksen koko tätä” vol. 54553
Pahoittelen, että närkästyit, mutta kirjoitukseni tarkoitus oli juuri tuoda esille se, että tämän asian vatvominen on ihan oikeasti ajan hukkaa.
Joten aloitit kokoasiasta taas ketjun?
Kyllähän tämä koko palsta on täynnä kokemattomia poikia keksimässä kiihottavia tarinoitaan.
Niin kuin itsekin todistit, on yleistä, että naisilla on ainakin joskus halu saada isoa penistä. Tätä minäkin käytin nuorempana hyväkseni, sillä minulla on iso. Alle 20 senttiä, mutta tosi paksu ja paksunee vaan juurta kohti. Jopa pariskuntien vieraana olen ollut, kun nainen on halunnut isoa ja mies on valokuvannut näkymiä.
Niin, tämä oli parikymmentä vuotta sitten. Minulla oli City-lehden henkilökohtaista palstalla ilmoitus isosta eikä yksin tarvinnut viettää iltojaan. Useimpien kanssa vietimme laatuaikaa sängyssä 10-20 kertaa. Muutama naisista olisi halunnut sitoutumista kanssani, mutta minä vakiinnuin vasta paljon myöhemmin. Ei minulla kuitenkaan niin kovin paljon kumppaneita ollut, noin 25. Nyt olen ollut vakiosuhteessa jo yli kymmenen vuotta eikä tarvi ilmoitella kun nykysuhde täyttää kaikki toivomukseni.
Kun isoa osaa käyttää eikä sen käyttäjä itse ole tosinuija, uskoisin, ettei siitä ole vieläkään haittaa, että omistaa ison. Olisiko aika muuttunut, että siitä olisi jotain haittaa? Parisuhteen solmimisen ratkaisevat muut tekijät. Eikä sitä joka kerta sänkyyn ekaa kertaa mennessä parisuhteen solmimista ajattele. En ainakaan minä ajatellut.
Toisilla naisilla vain on se fiksaatio siihen isoon. Silloin ei mikään muu kelpaa.
Ja kyllähän se on sellainen mitä moni haluaisi ainakin kerran kokeilla. Eli keskikokoisella varustetun miehen kannattaa varautua siihen, että jossain vaiheessa se vaimo sen kokeilee, jos ei ole sitä jo tehnyt.
Totta kai seksi voi olla hyvää tai huonoa niin iso-kuin pienikaluisen kanssa.
Tuntemus on kuitenkin eri, jos on pitkä, lyhyt, ohut, paksu, käyrä jne jne.
En ole koskaan muuten itse ajatellut, että täytyisi saada jotain jätti-isoa monsteridickiä.
Vierailija kirjoitti:
Toisilla naisilla vain on se fiksaatio siihen isoon. Silloin ei mikään muu kelpaa.
Ja kyllähän se on sellainen mitä moni haluaisi ainakin kerran kokeilla. Eli keskikokoisella varustetun miehen kannattaa varautua siihen, että jossain vaiheessa se vaimo sen kokeilee, jos ei ole sitä jo tehnyt.
Kuule AP, ei kaikkea tarvitse kokeilla. Jos et vapaudu ahdistuksestasi et koskaan saa naista. Meille eniten ratkaisee se millainen mies siihen patukkaan on kiinnitetty. En ole koskaan kenenkään kuullut valitsevan itselleen miestä sen koon mukaan. Ne jutut ovat tosiaan vain täällä olevien fantasioita.
Tuo on ihan totta; ei kumppania valita genitaalin koon perusteella.
- niin kovasti kuin pidänkin runsaasti häpyraosta ulostyöntyvistä sisemmistä häpyhuulista - ei se ole kumppanini valintaan vaikuttanut.
Älä yleistä. Minä valitsen nykyään kumppanini genitaalien perusteella. Hänellä tulee olla tiukka suuaukko, isot Dumbon korvat ja häpyraon kohdalta karvaton. Kummunkin karvoituksen pitäisi olla siistitty ja lyhennetty.
Kun tällaisia naisia on pilvin pimein, sitten voin valita muiden ulkonäköseikkojen, sänkyinnokkuuden ja muun luonteen perusteella seurustelusuhteeseen sen sopivimman. En ole enää ihan nuori ja kokemusta löytyy. Olen pitkälle koulutettu enkä ole ihan tyhjätaskukaan.

Puhutko nyt suusta ja korvista vai vulvan ulkonäöstä?
Ulosannistasi päätellen koulutuksesi on ollut hyödytöntä;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisilla naisilla vain on se fiksaatio siihen isoon. Silloin ei mikään muu kelpaa.
Ja kyllähän se on sellainen mitä moni haluaisi ainakin kerran kokeilla. Eli keskikokoisella varustetun miehen kannattaa varautua siihen, että jossain vaiheessa se vaimo sen kokeilee, jos ei ole sitä jo tehnyt.
Kuule AP, ei kaikkea tarvitse kokeilla. Jos et vapaudu ahdistuksestasi et koskaan saa naista. Meille eniten ratkaisee se millainen mies siihen patukkaan on kiinnitetty. En ole koskaan kenenkään kuullut valitsevan itselleen miestä sen koon mukaan. Ne jutut ovat tosiaan vain täällä olevien fantasioita.
Ei ollut ap, jonka viestiä lainasit.
Taitaa riippua kovasti siitä mihin tarkoitukseen sitä miestä ollaan valitsemassa. Opiskeluaikoina parilla hyvin varustelluksi tiedetyllä kaverilla riitti vientiä seksiseurana. Kyllä se monia kiinnosti ja sitä halusivat kokeilla. Ehkäpä juuri kokemuksena ei niinkään parisuhteen valintakriteerinä.
Mutta ei se yhtään lohduta jos tulee petetyksi vain kokemuksen vuoksi. Aika moni niistäkin kaveria testanneista oli parisuhteessa. Niitä toki tapahtuu molemmin puolin, jos liian houkutteleva tilaisuus tarjoutuu. Mutta minusta turha kieltää, ettei sellaista kukaan missään tekisi. En väitä, että kaikki tai edes suurin osa niin tekisi, mutta kuitenkin yllättävän moni.
No oman kokemukseni mukaan jos homma toimii myös muuten niin isompi koko on vielä plussaa siihen päälle mutta jos ei toimi niin koosta ei ole mitään hyötyä.
Eipä ole vaikuttanut miesvalintaani mutta kun tuolla nykyisellä sattui myös olemaan varsin iso niin ei se haittakaan ole.
Miesnäkökulmaa asiaan liittyen.
Isovarusteisena miehenä en ymmärrä vuosien jälkeenkään mikä siinä isossa oikein viehättää.
Naisia on toki riittänyt, mutta onko se niin, että iso vain täytyy testata jos ei ole aiempaa kokemusta?
Perustan väitteeni sille, että aiemmissakin viesteissä hyvinvarustetuista miehistä kiertää tavalla tai toisella huhuja ja he saavat naisseuraa sitäkautta helposti.
Mutta jos nainen pitää isokaluisestaan huolta, niin isokaluinen ei kierrä missään jakelemassa. Ei tartte. Toisekseen isokaluisen ei kyllä tartte todistella itselleen mitään, eikä senkään vuoksi tartte juosta vieraissa esittelemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisilla naisilla vain on se fiksaatio siihen isoon. Silloin ei mikään muu kelpaa.
Ja kyllähän se on sellainen mitä moni haluaisi ainakin kerran kokeilla. Eli keskikokoisella varustetun miehen kannattaa varautua siihen, että jossain vaiheessa se vaimo sen kokeilee, jos ei ole sitä jo tehnyt.
En ole koskaan kenenkään kuullut valitsevan itselleen miestä sen koon mukaan. Ne jutut ovat tosiaan vain täällä olevien fantasioita.
Puhu vain omasta puolestasi. Jos haen FWB:tä, niin tuo on yksi tärkeimmistä kriteereistä. Koska valinnanvaraa on ja paljon, miksen valitsisi juuri itseäni miellyttävää?
Heti jos jokin kokemus ei kuulu omaan elämänpiiriin se julistetaan täällä mahdottomaksi ja epätodeksi.
”Peniksen koko sitä - peniksen koko tätä” vol. 54553