Kertokaa hauskoja tai creepyjä treffistooreja
Olin nuorempana vähän naiivi ja tapasin mukavanoloisen miehen tinderissä. Treffasimme puistossa ja koska juttu luisti mukavasti niin jatkoimme miehen asunnolle. Siellä tuli outo olo ja tajusin että miehellä on seksi mielessä. Valehtelin, että tätini soitti ja tarvitsi nopeasti apua koiransa kanssa ja pääsin pois tilanteesta. Emme enää tavanneet.
Kommentit (432)
Vierailija kirjoitti:
Miksi AP on saanut niin paljon alapeukkuja vaikka on nähtävästi tehnyt hyvän aiheen kun juttua on riittänyt näin monta sivua?
Koska AP:n treffitarina oli tylsä. Ja niistä monesta sivusta yli 80% on täysin aiheeseen liittymätöntä kuraa.
missä pihvi, missä munkit? kirjoitti:
kinalainen parturi itkee silmät kyynelissä miesasiakkaan perässä, luistinradalta kajahtaa Thethriller, saa vähintäänk in jalat alleen.
-"hulkster is coming in",
-"funk of 40000 is coming in",
-"i am coming in",
Jäipä siltämpäivää häirintä ja lähentelyhäinnät kinalaiselta vähemmiksi, itkui paheni kun poikettiin amerikkalaiseen burgeri - paikkaan.
missä pihvi, missä munkit?
Miten on mahdollista kirjoittaa noin sekopäistä tekstiä? En käsitä.
Toivon syvästi, että 502 palaa kertomaan mitä sairastaa. En kykenisi kirjoittamaan tuollaista pimeää soopaa edes aineissa.
Vierailija kirjoitti:
Olen tänne jo pari treffikokemusta kertonut, joten kehtaan kommentoida myös näitä alkaneita sivujuonia.
1. Itse löysin kerran eksäni tekemän keskustelun vastaavalta sivustolta, jota tiesi minun käyttävän. Olin helposti tunnistettavissa itselleni ja varmaan joillekin läheisille ihmisillekin. Ja kyllä, tunnistin kirjoitustyylin, sisällön ja käytetyn nimimerkin. Eli kyllä sitäki käy. Oli vielä kirjoittanut että käyn siellä ja moi jos tunnistat. En kuitenkaan sano että olisi suurta salaliittoa mikä kirjoittelee tietyn ihmisen asioita vauva.fihin.
2. Fyysinen vamma itsessään ei ole liian paha, mutta kyllä mahdollisesti täysin seksitön liitto voisi olla aika kova pala. Lisäksi hoitajan ominaisuus kotona työpäivän jälkeen voisi olla aika rankkaa. Jos mies kuitenkin pärjäisi kotona täysin omin avuin, olisi aivan täydellinen minulle kaikin puolin muuten ja olisi joko suostuvainen avoimeen suhteeseen tai innokas tyydyttämään muuten kuin perinteisellä tyylillä, voisin hyvin ryhtyä parisuhteeseen liikuntavammaisen miehen kanssa.
Minusta tuntuu, että joillakin ihmisillä on joku luottamusongelma ja kontrollin tarve ja silloin liikuntarajoitteinen ihminen tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta kumppaniksi. Eipähän karkaile minnekään.
En toki tarkoita, että aina olisi sellaisesta kyse.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on pakko avautua johonkin suuntaan, eli tänne. :D Olin treffeillä luvannut miehen pyynnöstä laittaa päivälliseksi perinteistä hernekeittoa. Joten olin toki liottanut herneet n. 24 h etukäteen ja aina on oma resepti toiminut aiemmin, mutta jostakin syystä tällä kertaa nuo kuivat p*skiaiset eivät yli neljän tunnin jälkeen pehmenneet millään. Todennäköisesti esim. uraaani tai plutonium hajoaa nopeammin. En ihan todella tiedä, mitä tapahtui, osaan oikeasti laittaa hernekeittoa! :D
Mutta puolenyön maissa oli pakko luovuttaa ja myöntää epäonnistuminen. Joten koska olin ruokaa luvannut, lähdin hakemaan miehelle pitsan lähikorttelipaikasta. Sain pitsan. Kaikki ok. Kunnes pääsin takaisin ovelle... valo oli syttynyt palamaan, ja koko helkkarin karmi oli tosi äkäisten herhiläisten peitossa. Niitä oli yhtään liioittelematta n. 200-300. Ja mä oon niille tosi, tosi allerginen, eikä epikynää mukana. Joten soitin miehelle, että ongelmana on, että en pääse sisälle. Lopputulos?
"Joo, ei mitään hätää, tuu tuonne takapihalle." Menin. Asunto kolmannessa kerroksessa, aika noin keskiyö. Ja tämä sankari oli sitonut kunnon Indiana Jones -tyyliin lakanoita yhteen köydeksi ja kiinnittänyt pohjalle sellaisen ison IKEA-kassin, jotta saa sen hemmetin pitsan ylös itselleen. :D :D :D
Ja sai. Toki. Loppuajan odottelin ulkona. Tämän jälkeen mies heitti alas SAMMUTUSPEITTEEN, johon mä sitten verhouduin, jotta pääsin niistä hiton herhiläisistä ohi. Kiitos, kulta... Harkitsen mahdollisia tulevia treffejä aika kovasti. :D Mitä hitsiä, miehet??? :D Mutta 10/10 mielenkiintoisesta pitsantoimituksesta, jos ei mitään muuta!
Mun viimeisin treffikumppani olisi tuossa tilanteessa tullut ulos muutaman viltin, juomien ja kynttiloitten kanssa ja oltaisiin syoty se pizza keskiyo-piknikkina lahimmalla nurmiplantilla. :)
Vierailija kirjoitti:
Todella cryypyä oli kun mies selväsi valokuvasi mua salaa. Oli mukamas että katsoo jotain kännykästä vähän väliä ja se todellisuudessa otti valokuvia. Se otti niitä myös pöydän alla.
Jäi treffit aika lyhyeen.
Minustakin on treffikumppani ottanut salaa kuvia. Silloin vielä kamerat oli melko uusi juttu puhelimissa, eivätkä todellakaan hyvälaatuisia, mutta silti häiritsi, kun toinen salakähmäisesti kuvaili, ja vielä valehteli, kun hämmentyneenä kysyin suoraan. Olimme parikymppisiä, ja ajattelin silloin, että haluaa ottaa kuvan näyttääkseen kavereilleen, koska oli aiemmin kysellyt, onko minulla jossain netissä kuvia. Ei sentään pöydän alla kuvannut tai muuta, ainakaan en huomannut. Oli muutenkin töykeä jätkä, yritti mm. myöhemmin illalla baarissa pussaillessamme työntää kättään housuihini, ja ihmetteli, kun kielsin. Lisäksi joi itsensä aivan tolkuttomaan humalaan illan aikana. Kyseessä oli toinen tapaaminen, olimme viikkoja aiemmin tavanneet baarissa ja viestitelleet siihen asti. Kolmatta tapaamista ei koskaan tullut, vaikka vielä viestittelimme sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenkin ihmetellyt, millaisia ovat ne pastalle kirjoittavat kiltit, komeat ja koulutetut miehet, jotka eivät kelpaa naisille. Nyt tiedän, kiitos tämän ketjun.
Koulutettuna ja lukuisten naistuttavienkin mielestä asiallisesti käyttäyttyvänä ja vastuullisena tyyppinä (eli se jota esim pyydetään hoitamaan sammunut kotiinsa turvallisesti) kyllä ennemminkin ihmetyttää että kun itsellä tuntuu olevan lähes mahdotonta saada ketään edes treffeille asti niin tuollaisten tyyppien kanssa on kuitenkin lähdetty.
No mutta. Millaisen vastauksen saat pyytäessäsi naista treffeille, ja miten pyydät naisia treffeille?
Opiskelukaveri pyysi treffeille, elokuviin. Hän osti ison karkkipussin evääksi, ja kun leffa alkoi, avasi pussin ja alkoi syödä niitä. Ei tarjonnut ensimmäistäkään vaan mussutti yksinään koko pussin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies puhui vain siitä, miten paljon hän vihaa homoja. Toisia treffejä ei sitten tullut.
Nämä tällaiset ilmeisesti yrittävät vakuuttaa muille, että he ovat todella kovia heteroita ja näin ollen naisten unelmia. Ihmetyttää että miksi nuo todella kovat heterot miettivät niin paljon homoseksuaaleja?
Tunnetuin teoria on se, että he ovat homoja. Tutkimuskin on olemassa "Homophobic men most aroused by gay male porn". Uutisoitu kaikissa johtavissa lääketieteen journaaleissa.
Siinä tutkimuksessa havaittiin, että homofobiset miehet kiihottuivat eniten heteropornosta ja toiseksi eniten lesbopornosta, ihan kuten muutkin heteromiehet. Ero oli siinä, että homofobisia kiihotti hiukan myös homoporno, kun taas ei-homofobiset eivät siitä kiihottuneet ollenkaan.
Mielenkiintoinen tulos kaikesta huolimatta. Oliko mukana muuten tunnettuja homovastaajia, ja miten he reagoivat? En ole itse lukenut tutkimusta, tosin olen kuullut poikkeuksellisesta tuloksesta homofoobikkojen kohdalta aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin treffeillä ensimmäisiä kertoja. Olin varannut pöydän yhdestä kaupungin parhaista paikoista. Minulla oli ylläni Hugo Bossin puku rusetilla ja suutarilla teetetyt oxford-kengät. Oletin, että naisellakin olisi ollut paikka huomoiden hame/mekko ja korkokengät. Mitä vielä! Hän tuli paikalle farkuissa. Eipä nähty tuon jälkeen.
Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Tiedän kyllä, että Suomessa tykätään pukeutua huonosti, mutta voisi silti edes treffeille vähän panostaa!
Jos ei ole "mekkoihmisiä", niin ei sitä mekkoa välttämättä tule laitettua hienompaankaan ravintolaan.
Itse käytän mekkoja töissä ja juhlissa, joskus satunnaisesti vapaa-ajalla. Muutoin on yleensä farkut ihmisten ilmoilla liikuttaessa.
Tunnen useita naisia, jotka eivät koskaan käytä mekkoa tai hametta.
Ja tunnen sellaisiakin joilla on kaksi vaihtoehtoa valikoimissaan:
farkut (työ- ja vapaa-aika), legginsit (kuntosali ja vapaa-aika).
Jos odottaa tiettyä pukukoodia seuralaiselta ja se on tärkeä asia itselle, niin kannattaa kertoa asiasta seuralaiselle.
Jos ei halua pukeutua tilanteen mukaan, voi kieltäytyä kutsusta hienoon ravintolaan ja ehdottaa sen sijaan paikallista maahanmuuttajapizzeriaa. Sinne voi marssia farkuissa!
Voi olla jonkun mielestä harmillista mutta naisten siistiin pukeutumiseen kuuluu nykyään siistit housut yhtä lailla kuin miestenkin. Ne voi laittaa ylleen myös ravintolaan.
Farkut eivät tietenkään kuulu asiaan jos hienompi illallinen kyseessä. Ko. treffiseuralaiselle tilanne ei ilmeisesti sellainen ollut.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on pakko avautua johonkin suuntaan, eli tänne. :D Olin treffeillä luvannut miehen pyynnöstä laittaa päivälliseksi perinteistä hernekeittoa. Joten olin toki liottanut herneet n. 24 h etukäteen ja aina on oma resepti toiminut aiemmin, mutta jostakin syystä tällä kertaa nuo kuivat p*skiaiset eivät yli neljän tunnin jälkeen pehmenneet millään. Todennäköisesti esim. uraaani tai plutonium hajoaa nopeammin. En ihan todella tiedä, mitä tapahtui, osaan oikeasti laittaa hernekeittoa! :D
Mutta puolenyön maissa oli pakko luovuttaa ja myöntää epäonnistuminen. Joten koska olin ruokaa luvannut, lähdin hakemaan miehelle pitsan lähikorttelipaikasta. Sain pitsan. Kaikki ok. Kunnes pääsin takaisin ovelle... valo oli syttynyt palamaan, ja koko helkkarin karmi oli tosi äkäisten herhiläisten peitossa. Niitä oli yhtään liioittelematta n. 200-300. Ja mä oon niille tosi, tosi allerginen, eikä epikynää mukana. Joten soitin miehelle, että ongelmana on, että en pääse sisälle. Lopputulos?
"Joo, ei mitään hätää, tuu tuonne takapihalle." Menin. Asunto kolmannessa kerroksessa, aika noin keskiyö. Ja tämä sankari oli sitonut kunnon Indiana Jones -tyyliin lakanoita yhteen köydeksi ja kiinnittänyt pohjalle sellaisen ison IKEA-kassin, jotta saa sen hemmetin pitsan ylös itselleen. :D :D :D
Ja sai. Toki. Loppuajan odottelin ulkona. Tämän jälkeen mies heitti alas SAMMUTUSPEITTEEN, johon mä sitten verhouduin, jotta pääsin niistä hiton herhiläisistä ohi. Kiitos, kulta... Harkitsen mahdollisia tulevia treffejä aika kovasti. :D Mitä hitsiä, miehet??? :D Mutta 10/10 mielenkiintoisesta pitsantoimituksesta, jos ei mitään muuta!
Paras tarina tähän mennessä! :D
Jos tyypillä ei yhtään leikkaa miten auttaisi neidon pulasta ennen kuin vetää pizzan napaansa niin ei kannata harkita ritaria jatkoon.
Joskus palstalla oli hieno tarina kun mies pelasti neidon pulasta ja avasi (eka treffeillä naisen kotona) kylppärin jumittuneen oven, ja vielä kissa kainalossa (ettei kissa karkaisi ikkunasta ulos), kun mies tuuletti käryävää uunia ja oli siinä hötäkässä saanut sammutettua palovaroittimen ulinan, mojauttamalla sitä siivouskomerosta ottamallaan mopilla. Hieno mies, menivät btw naimisiin sen naisen kanssa
Olin törmännyt pari kertaa yökerhossa itseäni muutaman vuoden nuorempaan mieheen, kuitenkin yli kolmekymppisiä oltiin. Sovittiin sitten treffit. Käytiin ravintolassa ja mies ehdotti hänen asunnollaan käyntiä. Mietin tietysti että varmaan seksi mielessä. No, saavutaan yksiöön jossa kapea yhdennukuttava sänky joka oli mielestäni aika outoa sen ikäiseltä mieheltä kun tilaa kuitenkin olisi ollut. Mutta hän kaivaakin esiin kapean patjan ja asettaa sen yksiön keskilattialle johon minun olisi pitänyt mennä vaatteet päällä makaamaan jotta hän olisi saanut tuoksutella minun trikoiden peittämää peppuani!!
Alkoi vielä selittää että hänellä on pikkupojasta asti ollut tällainen kiinnostus (taisi olla melkoisen kokematon seksissä) ja että jo äidin helmoissa viihtynyt tämän takia! Yökkss...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tänne jo pari treffikokemusta kertonut, joten kehtaan kommentoida myös näitä alkaneita sivujuonia.
1. Itse löysin kerran eksäni tekemän keskustelun vastaavalta sivustolta, jota tiesi minun käyttävän. Olin helposti tunnistettavissa itselleni ja varmaan joillekin läheisille ihmisillekin. Ja kyllä, tunnistin kirjoitustyylin, sisällön ja käytetyn nimimerkin. Eli kyllä sitäki käy. Oli vielä kirjoittanut että käyn siellä ja moi jos tunnistat. En kuitenkaan sano että olisi suurta salaliittoa mikä kirjoittelee tietyn ihmisen asioita vauva.fihin.
2. Fyysinen vamma itsessään ei ole liian paha, mutta kyllä mahdollisesti täysin seksitön liitto voisi olla aika kova pala. Lisäksi hoitajan ominaisuus kotona työpäivän jälkeen voisi olla aika rankkaa. Jos mies kuitenkin pärjäisi kotona täysin omin avuin, olisi aivan täydellinen minulle kaikin puolin muuten ja olisi joko suostuvainen avoimeen suhteeseen tai innokas tyydyttämään muuten kuin perinteisellä tyylillä, voisin hyvin ryhtyä parisuhteeseen liikuntavammaisen miehen kanssa.
Minusta tuntuu, että joillakin ihmisillä on joku luottamusongelma ja kontrollin tarve ja silloin liikuntarajoitteinen ihminen tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta kumppaniksi. Eipähän karkaile minnekään.
En toki tarkoita, että aina olisi sellaisesta kyse.
Mun kaverin äiti aikoinaan paljasti että hän pitää kaverini isästä koska ollut aina sokea "joten eipä ainakaan fantsioi muista,eikä kotona tarvitse meikata".

Öö, miksi ihmeessä sokea mies ei voisi fantasioida muista?
Vierailija kirjoitti:
Olin törmännyt pari kertaa yökerhossa itseäni muutaman vuoden nuorempaan mieheen, kuitenkin yli kolmekymppisiä oltiin. Sovittiin sitten treffit. Käytiin ravintolassa ja mies ehdotti hänen asunnollaan käyntiä. Mietin tietysti että varmaan seksi mielessä. No, saavutaan yksiöön jossa kapea yhdennukuttava sänky joka oli mielestäni aika outoa sen ikäiseltä mieheltä kun tilaa kuitenkin olisi ollut. Mutta hän kaivaakin esiin kapean patjan ja asettaa sen yksiön keskilattialle johon minun olisi pitänyt mennä vaatteet päällä makaamaan jotta hän olisi saanut tuoksutella minun trikoiden peittämää peppuani!!
Alkoi vielä selittää että hänellä on pikkupojasta asti ollut tällainen kiinnostus (taisi olla melkoisen kokematon seksissä) ja että jo äidin helmoissa viihtynyt tämän takia! Yökkss...
Creepyintä tässä tarinassa oli se, että sinä käytät trikoita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin törmännyt pari kertaa yökerhossa itseäni muutaman vuoden nuorempaan mieheen, kuitenkin yli kolmekymppisiä oltiin. Sovittiin sitten treffit. Käytiin ravintolassa ja mies ehdotti hänen asunnollaan käyntiä. Mietin tietysti että varmaan seksi mielessä. No, saavutaan yksiöön jossa kapea yhdennukuttava sänky joka oli mielestäni aika outoa sen ikäiseltä mieheltä kun tilaa kuitenkin olisi ollut. Mutta hän kaivaakin esiin kapean patjan ja asettaa sen yksiön keskilattialle johon minun olisi pitänyt mennä vaatteet päällä makaamaan jotta hän olisi saanut tuoksutella minun trikoiden peittämää peppuani!!
Alkoi vielä selittää että hänellä on pikkupojasta asti ollut tällainen kiinnostus (taisi olla melkoisen kokematon seksissä) ja että jo äidin helmoissa viihtynyt tämän takia! Yökkss...Creepyintä tässä tarinassa oli se, että sinä käytät trikoita...
No ei ole :D Halusi siis tunkea naamansa peppuvakooni, muu ei tuntunut kiinnostavan.
Mies itse käytti trikoot-sanaa puuvillaisista leveälahkeisista strechhousuistani.
Ällöttävintä on että vaikka tein useaan kertaan selväksi ettei tapailumme jatku, hän aina yöelämässä törmätessä, näin on käynyt kahdesti, liimaantuu kylkeen kiinni supattamaan ja samantien takapuolessani kiinni! Epätoivoista ja epäkunnioittavaa.
Joku mies kirjoitti olevansa vastuullinen (viihteellä) muista huolehtija. Se on rasittava rooli, olen nainen ja ollut siinä roolissa aina. Olisi ihanaa tavata mies joka olisi samanlainen eikä se huolehdittava. Itse en edes humalassa pysty vetämään itseäni siihen kuntoon etten pärjäisi ilman apua.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelukaveri pyysi treffeille, elokuviin. Hän osti ison karkkipussin evääksi, ja kun leffa alkoi, avasi pussin ja alkoi syödä niitä. Ei tarjonnut ensimmäistäkään vaan mussutti yksinään koko pussin.
Minäkään en ole jakopussityyppiä, haluan oman rauhan oman pussini kanssa. Toki olisin naiselle tarjonnut omat naposteltavat.

Jakopussityyppiä :D Luulin että tässä puhutaan jostain muusta kuin sipsipusseista :D