Kertokaa hauskoja tai creepyjä treffistooreja
Olin nuorempana vähän naiivi ja tapasin mukavanoloisen miehen tinderissä. Treffasimme puistossa ja koska juttu luisti mukavasti niin jatkoimme miehen asunnolle. Siellä tuli outo olo ja tajusin että miehellä on seksi mielessä. Valehtelin, että tätini soitti ja tarvitsi nopeasti apua koiransa kanssa ja pääsin pois tilanteesta. Emme enää tavanneet.
Kommentit (432)
Vierailija kirjoitti:
Kaukana 90- luvulla menin nettideitin (kyllä, uudehko juttu siihen aikaan) kera treffeille kahvilaan. Mies oli erittäin kohtelias, ystävällinen ja huomaavainen, joskin ulkoisesti melkoinen mörkö. En kuitenkaan vähästä hätkähdä, ja sisinhän on se tärkein. Koska kundilla vaikutti olevan äly ja yleissivistyskin kohdallaan, lähdin kahvilasta luokseen käymään. Joimme asunnolla muutaman bissen, ja mies kertoi soittavansa yhtyeessä. Kuuntelimme sen musiikkia, ja pian kävi ilmi, että kyseessä oli wp- bändi, jonka sanoitukset olivat aivan jäätävää kamaa, n**kerien murhaamisesta, valkoisen rodun ylivallasta, jne. . Mietin, mihin olin päätäni pistämässä , mutta koska kaveri oli edelleen mukava, ajattelin antaa mahdollisuuden. Ehkä harrastus oli harrastus, eikä yksinään määritellyt ihmistä?
Päätimme yllättäen pikku nousussa lähteä kulmabaariin. Kun kävelimme sinne, pysähtyi lähellä raitiovaunu, josta astui ulos pikimusta mies. Deittini sai kuin salamana kirkkaalta taivaalta ällistyttävän primitiivireaktion, ja alkoi huutaa rasistisia solvauksia räkä roiskuen. Musta mies luikki kauhuissaan vastakkaiseen suuntaan, ja sain pidellä treffiäni hihasta, ettei lähtenyt perään. Jonkin aikaa reuhdottuaan mies rauhoittui, ja oli taas oma, mukava itsensä. Mentiin kapakkaan, join yhden, ja poistuin tämän jälkeen johonkin tekosyyhyn vedoten.
Mielipiteensä kullakin, mutta käytöstavat ennen kaikkea. Ja en lähtenyt toisille treffeille.
Uskoisin Timo Soinin näyttäneen möröltä jo 90-luvulla.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tapailin useamman kerran yhtä kivan oloista miestä, mutta jokin hänessä oli outoa. Hän ei myöskään vongannut seksiä, vaikka oltiin oltu mun luona kerran. Oltiin tavattu töitten kautta, oltiin siis samalla alalla. Kerran yksi meidän firman tyyppi näki meidät yhdessä ja sit tuli erikseen juttelemaan töissä ja sanoi että niin että olit x:n kanssa ulkona, kai x on kertonut että hän on käynyt sukupuolenkorjausleikkauksessa, ja ennen hänen nimensä oli y. No en ollut kuullut. Laitoin hänelle vaan viestin, että mikset kertonut mulle ollenkaan ja hän vastasi ettei uskaltanut. Ehkä oon sit suvaitsematon mut en vaan pystynyt jatkamaan suhdetta. En edes tiä mitä hänen haarovälissään oli, oliko siis tehty jo nämä uudet elimet vai ei, ja miten semmoinen elin edes toimii.
Ja siis ei ole mitään trans-ihmisiä vastaan mut oon kait sit niin vanhanaikainen etten halua olla suhteessa heidän kanssa.
Mulla oli työpaikalla samanlainen tilanne. Käytiin tän miehen kanssa välillä lounaalla ja selkeästi oli flirttiä ilmassa. Sitten yks kollega tuli kertomaan että tämä oli trans, loppui lounaat siihen.
Ohis - mutta rupesi kiinnostamaan: kuinka monella lopahtaisi kiinnostus kuullessaan, etta toinen on trans?
Kun siis mulle toi ei olisi suorilta deal-braker.
Minulle. Haluan lapsia ja en ole kiinnostunut vaginoista, joten jos paljastuisi että miehellä onkin naisen värkit niin ei tulisi kauppoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaukana 90- luvulla menin nettideitin (kyllä, uudehko juttu siihen aikaan) kera treffeille kahvilaan. Mies oli erittäin kohtelias, ystävällinen ja huomaavainen, joskin ulkoisesti melkoinen mörkö. En kuitenkaan vähästä hätkähdä, ja sisinhän on se tärkein. Koska kundilla vaikutti olevan äly ja yleissivistyskin kohdallaan, lähdin kahvilasta luokseen käymään. Joimme asunnolla muutaman bissen, ja mies kertoi soittavansa yhtyeessä. Kuuntelimme sen musiikkia, ja pian kävi ilmi, että kyseessä oli wp- bändi, jonka sanoitukset olivat aivan jäätävää kamaa, n**kerien murhaamisesta, valkoisen rodun ylivallasta, jne. . Mietin, mihin olin päätäni pistämässä , mutta koska kaveri oli edelleen mukava, ajattelin antaa mahdollisuuden. Ehkä harrastus oli harrastus, eikä yksinään määritellyt ihmistä?
Päätimme yllättäen pikku nousussa lähteä kulmabaariin. Kun kävelimme sinne, pysähtyi lähellä raitiovaunu, josta astui ulos pikimusta mies. Deittini sai kuin salamana kirkkaalta taivaalta ällistyttävän primitiivireaktion, ja alkoi huutaa rasistisia solvauksia räkä roiskuen. Musta mies luikki kauhuissaan vastakkaiseen suuntaan, ja sain pidellä treffiäni hihasta, ettei lähtenyt perään. Jonkin aikaa reuhdottuaan mies rauhoittui, ja oli taas oma, mukava itsensä. Mentiin kapakkaan, join yhden, ja poistuin tämän jälkeen johonkin tekosyyhyn vedoten.
Mielipiteensä kullakin, mutta käytöstavat ennen kaikkea. Ja en lähtenyt toisille treffeille.
Uskoisin Timo Soinin näyttäneen möröltä jo 90-luvulla.
Itseasiassa Soinihan alkaa vaikuttaa jo ihan kukkahattutadilta kun vertaa naihin nykypaivan H*llu-Uh*ihin ja muihin kesaleireja vetaviin velikultiin, jotka ajaa pihanurtsiinkin nazzzisymbolin.

Minulle ei välttämättä olis deal-braker, vaikka en olekaan kiinnostunut vaginoista.
Lapsia ei enää tällä iällä (41) ole suunnitteilla.
Jos muuten kaikki yhdessäolo toimis ihan ok, niin...
TV:ssä on ollut muutaman kerran viehättäviä transmiehiä, livenä ei ole (ainakaan vielä) osunut kohdalle.
Tai sitten en vain ole huomannut viehättävistä miehistä sitä, että kyseessä on transmies (en treffaile).
Tuosta tytönhupakosta vielä että tyttärelläni on satukirja "Hupakko Lepakko " :D
No niin , jatkakaa.
Voisitsinäkinhävetä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdetaanko jo tytönhupakko? Oli miten oli niin mauton sana treffeille. Mies kuulosti aika tilannetajuttomalta.
Nyt lisää tarinoita kehiin!
Näin yli 50-vuotiaalle rouvalle tuo tytönhupakko kävisi oikein hyvin. Kunpa vielä joku kutsuisikin hupakoksi vaikka sänkykamarin puolella...
Mutta on mulla yksi tarina. Tämä oli aikaa ennen nettitreffejä. Olin kaupassa töissä ja yllättävän paljon ja monenmoisia treffeillepyytäjiä pyöri ympärillä. Yhden siistin ja hyvän asiaakkaan kanssa sitten suostuin kahveille ruokatunnilla. Olin itse 23 ja tämä mies pari kolme vuotta vanhempi.
Kaikki sujui oikein mukavasti, maksoin itse kahvini kuten tapanani oli. Pääsimme pöytään ja puhuimme niitä näitä. Kiva tunnelma. Kunnes kahvikupin ollessa puolessa välissä mies ensimmäisen kerran kutsuu minua nimellä ”sisko”. No, moottoritie on kuuma, sisko tahtoisin jäädä... jotain sellaista ajattelin, sisko siis vähän kuin lyyli tai donna. Mutta eipä aikaakaan, kun miehen salkusta löytyi raamattu. Siihen se luikahti kahvikupin viereen ja näyttikin olleen hartaasti luettu ja selattu.
Sisko alkoi saada aika paatoksellista settiä. Jeesus pelastaa ja tulee päivä, jolloin kaikki punnitaan. Eihän sisko toki halua helvetin tuleen. Muistaahan sisko pitää itsensä puhtaana ja olla ajattelematta synnillisiä asioita.
Kello eteni aivan hirveän hitaasti, sain kotiinkin luettevaa. En muista mikä lahko ja suuntaus oli kyseessä. Seuralaiseni kutsui myös johonkin kokoukseen. Onneksi oli vain ruokatunti kyseessä, pakenin paikalta vielä vähän aikaisemmin vedoten siihen että pitää mennä siistiytymään.
Tämä henkilökohtainen lähetyssaarnaajani kävi tämän jälkeen alkuunsa lähes päivittäin katsomassa, että sisko on kaidalla tiellä. En lähtenyt enää kahvittelemaan enkä sinne kokouksiinkaan. Paljastui, että en suinkaan ollut ainoa pelastusoperaation kohde, muissa kaupoissa oli myös muita pelastettavia. Mun osalta tilanne ratkesi onnellisesti, kun aloitin opinnot eri paikkakunnalla. Miestä näin vielä muutamien vuosien päästä käydessäni vanhanssa kotikaupungissa.
Ihmettelen vain sitä kuinka hauskalta ja rennolta mies vaikutti ennen kahvitteluja. Siisti ja mukava, mutta totaalinen uskontohörhö sitten sisältä.
Turha haukkua hörhöksi.. Minusta olisi ihana jos joku puhuisi minulle jeesuksesta ja pelastuksesta. Musta on surullista että niin moni ihminen haukkuu uskovia hörhöiksi, mut niinhän raamattukin sanoo et sana rististä on hullutus niille jotka kadotukseen joutuvat... Itse en haluaisi kadotukseen
Jos jossain kirjassa sanotaan jotain, niin täytyyhän sen sitten olla niin. Mitähän Harry Potterissa sanotaan?
Kadotusta ei muuten ole, voit olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ohis - mutta rupesi kiinnostamaan: kuinka monella lopahtaisi kiinnostus kuullessaan, etta toinen on trans?
Kun siis mulle toi ei olisi suorilta deal-braker."
Minulla lopahtaisi samantien. Olen katsellut paljon videoita aiheesta ja on suorastaan karmivaa, miten vaikuttavia muutoksia jotkut saavat aikaan. Joitain ei ikimaailmassa uskoisi transuiksi. Ja se ajatus, että joku kuuma miekkonen jota katselen ihmisten ilmoilla, voi hyvinkin olla trans. Todennäköisyys on pieni, mutta ei olematon. Huh!
Olen usein miettinyt,että tunteeko trans,jonka sukuelimet on myös leikattu,enää alapään koskettelusta minkäänlaista nautintoa? Jos ei pysty yhdyntään,niin saako orgasmin koskettemalla? Tai ylipäätään minkäänlaista orgasmia?Onhan seksi paljon muuta kuin pelkkä yhdyntä,mutta tuntuisi oudolta,jos toinen ei nauttisi enää seksistä.
Kyllä tuntee ja kyllä saa. Ei leikkauksessa tuntohermoja silvota. Penis käännetään sisäänpäin sille tehtyyn onteloon ja terskasta muotoillaan klitoris. Naisella materiaalia on vähemmän, mutta kyllä siitäkin pienen peniksen saa ja klitoriksesta terskan. Virtsaputki rakennetaan katetrin ympärille ja paisuvaiskudosta markkeeraa pumppu, joka sijoitetaan häpyhuulista rakennettavaan kivespussiin ja pumpataan käsin erektio. Kummassakin lopputulos on hyvin luonnollisen näköinen.
No ei todellakaan ole. Moni transihmien jättää alapääleikkaukset ottamatta jo sen takia kun lopputulos on kaukana luonnollisesta ja leikkauksiin sisältyy valtava määrä komplikaatioita. Tuntohermojen yhdistäminen uudelleen on lähinnä onnenkauppaa, joko se säilyy tai ei säily. Miehille tehtävä tekovagina vaatii jatkuvaa levitystä ja sisään saattaa ilmestyä repeämiä tai jopa kasvaa karvoja, koska jokaista karvatuppea harvoin saadaan tuhottua peniksen varresta. Penisimplantteja taas tehdään todella harvoin koska lopputulos on usein todella epäesteettinen ja sisälle tehtävä "koneisto" pitää uusia muutaman vuoden välein. Ja se käsivarren ihosta tehty mötkäle on epämukavan tuntuinen ja vaikea piilottaa housuihin kun ei kutistu samalla tavalla kuin oikea penis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo pahat liikuntavammat tai puuttuvat hampaat on kyllä sellaisia, että koko treffejä ei ehkä tulisi, jos niistä olisi jo chattaillessa tullut puhetta. Liikuntavamma vielä ehkä menisi, jos mies olisi muuten tosi miellyttävä, mutta yhdyntäkyvyttömyys voisi olla jo liikaa.
Kuten tässä keskustelussa näemme, ei silläkään mitään voita että huijaa toisen treffeille. Toisia treffejä ei nimittäin tule.
No mitä niiden liikuntavammaisten yms. pitäisi tehdä, jos haluavat löytää naisen itselleen? Jos kertoo vammasta etukäteen, ei pääse ensimmäisillekään treffeille, mutta jos ei kerro, niin se on "huijaamista" eikä pääse toisille treffeille. Kuulostaa melko vaikealta.
Vaikeaa se varmasti onkin, mutta ei se tarkoita että huijaamalla onnistuisi yhtään paremmin, tai että se olisi oikein.
Ei se nyt mitään huijaamista ole, jos ei luettele kaikkia huonoja puoliaan ennen treffejä. Se on vain normaalia tervettä järkeä. Huijaamista on, jos sanoo ettei ole liikuntavammainen, vaikka oikeasti on.
No kyllä se vaan on huijaamista, että jättää noin merkittävän asian kertomatta.
Pinnallisten ihmisten mielestä ehkä on.
Anna kun arvaan, sinä olet sellainen pyhimys, ettei ihmisen fyysisellä olomuodolla ole sinulle kerta kaikkiaan mitään merkitystä. Ihan sama vaikka treffipaikassa odottaisi pelkkä pää purkissa. Sisin on se joka merkitsee ja sitä rataa.
En ymmärrä mitä hyötyä on kiillotella omaa kilpeään anonyymisti nettipalstalla, kun se ei totta ole kuitenkaan. Vaikka tietoisesti yrittäisit olla pyhimys, alitajuntasi sanelee sinullekin rajoitteet siihen, kenen kanssa päädyt yhteen ja ketä et koe puoleensavetävänä.
Totta kai alitajunta sanelee, mutta se riippuu lähinnä henkisistä ominaisuuksista. Eikä liikuntavammaisuus edes tarkoita, ettei voisi olla hyvännäköinen tai puoleensavetävä. Mutta jos jo etukäteen ajattelee, ettei vammainen voi olla kiinnostava eikä häntä kannata tavata, niin se on mielestäni aika pinnallista.
Ja mitä hyötyä on kiillotella omaa kilpeään anonyymisti nettipalstalla? No, eipä siitä olisi mitään hyötyä, ja sen takia en ole niin tehnytkään.
Liikuntavamma rajoittaa aika paljon ihan käytännön elämää ja sitä, mitä kumppanin kanssa voi tehdä. Aika harva on ihan puskista valmis sellaiseen, kun oletusarvo on että toisella on normaali liikuntakyky. Joten sellaisen pimittäminen ei ole mitään muuta kuin epärehellistä, pinnallisuudella ei ole sen kanssa tekemistä.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaukana 90- luvulla menin nettideitin (kyllä, uudehko juttu siihen aikaan) kera treffeille kahvilaan. Mies oli erittäin kohtelias, ystävällinen ja huomaavainen, joskin ulkoisesti melkoinen mörkö. En kuitenkaan vähästä hätkähdä, ja sisinhän on se tärkein. Koska kundilla vaikutti olevan äly ja yleissivistyskin kohdallaan, lähdin kahvilasta luokseen käymään. Joimme asunnolla muutaman bissen, ja mies kertoi soittavansa yhtyeessä. Kuuntelimme sen musiikkia, ja pian kävi ilmi, että kyseessä oli wp- bändi, jonka sanoitukset olivat aivan jäätävää kamaa, n**kerien murhaamisesta, valkoisen rodun ylivallasta, jne. . Mietin, mihin olin päätäni pistämässä , mutta koska kaveri oli edelleen mukava, ajattelin antaa mahdollisuuden. Ehkä harrastus oli harrastus, eikä yksinään määritellyt ihmistä?
Päätimme yllättäen pikku nousussa lähteä kulmabaariin. Kun kävelimme sinne, pysähtyi lähellä raitiovaunu, josta astui ulos pikimusta mies. Deittini sai kuin salamana kirkkaalta taivaalta ällistyttävän primitiivireaktion, ja alkoi huutaa rasistisia solvauksia räkä roiskuen. Musta mies luikki kauhuissaan vastakkaiseen suuntaan, ja sain pidellä treffiäni hihasta, ettei lähtenyt perään. Jonkin aikaa reuhdottuaan mies rauhoittui, ja oli taas oma, mukava itsensä. Mentiin kapakkaan, join yhden, ja poistuin tämän jälkeen johonkin tekosyyhyn vedoten.
Mielipiteensä kullakin, mutta käytöstavat ennen kaikkea. Ja en lähtenyt toisille treffeille.
Uskoisin Timo Soinin näyttäneen möröltä jo 90-luvulla.
Itseasiassa Soinihan alkaa vaikuttaa jo ihan kukkahattutadilta kun vertaa naihin nykypaivan H*llu-Uh*ihin ja muihin kesaleireja vetaviin velikultiin, jotka ajaa pihanurtsiinkin nazzzisymbolin.
Niinkö olet tehnyt? Kerro lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Creepy tarinani;
joku laittaa tuttavansa deittipalvelun kautta treffeille; treffeillä toistuu samaa kuvio;
1. mies maksaa kaiken ruuan ja juomat ja niistä ei pihistellä, kuiteista otetaan kuva.
2. Pyytää deitin aikana kuvaa minusta muistoksi tai yhteiskuvaa ja jos en anna lupaa, ottaa sen salaa.
3. Jos juttu menee intiimiksi päätyy se tälle palstalle kertomuksena jonka vain paikalla ollut voi tietää
4. ja jos jos ei mene intiimiksi, pääty poimittuja asioita keskusteluistamme tänne, joista jälleen vain paikalla ollut voi tietää.
Miksi kukaan tekee tuollaista ja on siitä jopa valmis maksamaan?
Toki hoksaan tilanteen, vaan uteliaisuus vie ja koska yleensä seura on kuitenkin mukavaa, niin otan siitä sitten ilon irti.
Lisään vielä että välillä jopa on tullut tunne etten viestittele kyseisen henkilön kanssa, koska saattaa olla viesteissä täysin kujalla siitä mistä ollaan puhuttu irl. ns. sisäpiirivitseistä.
Olenko suututtanut jonkun niin pahasti että on valmis jopa maksamaan siitä että saa hämmentää näin, ilmeisesti kiusaa koska ne jutut mitä on tänne päätynyt eivät ole mairittelevia. En keksi muuta syytä sille kuin viha. Niin ja tätä on jatkunut nyt todella pitkään.
Sinulla taitaa olla psykoosi päällä, kun tulee niin sekavaa settiä. Jos olet aikaisemmin ollut hoidossa, niin pikaisesti yhteys hoitavaan lääkäriin. Jos et, niin terveysasemalle mars mars.
Mikä tuossa on sekavaa?
Kiitos olen terapiassa ja psykoosia ei ole.
Miten vielä tänäkin päivänä pidetään täysin mahdottomana että joku saattaa häiriköidä?
Vai onko sinusta nuo yllä olevat asiat normaalia deittailuun kuuluvaa toimintaa?
Kaikki deittini ei noin toimi, tietyt toimivat ja heitä myös yhdistää tietyt piirit joissa pyörivät.
Vau 30 alanuolta?! voisiko joku kertoa tyhmälle miksi, siis ilmeisesti vastoin kaikkia lääkärin lausuntoja olen psykoosissa.
Onko normaalia että miehet pyytävät ensideiteillä kuvan tai että niitä ravintola laskuja säilytetään / kuvataan? Voisiko joku ystävällisesti vastata?
Selvennykseksi vielä että en ole minkään sortin julkkis, joten tuo kuvan pyytäminen on mielestäni todella outoa ensitreffeillä.
Omasta puolestani voin sanoa, että alapeukku tuli sekavasta sepustuksesta, josta henk.koht. en ainakaan saanut mitään selvää. Ei vieläkään mitään käsitystä, mitä siellä treffeillä tapahtui, vai kerroitko useammista treffeistä/miehistä ja mikä lopulta oli se hauska tai creepy juttu.
Kaiken kaikkiaan viestisi ovat melko vaikeaselkoisia...En ole alapeukuttanut, mutta outoa tuossa oli lähinnä se, että siinä annettiin ymmärtää miesten kirjoitelleen tälle palstalle siitä mitä treffeillä tapahtui. Jos niin olisi käynyt, niin tuskin nainen olisi sattunut niitä tekstejä löytämään täältä. Mahdollista teoriassa mutta...
Sinähän et toki kiinnittäisi huomiota aloitukseen josta tunnistaisit edellisen iltasi tapahtumat tai jos käyt satunnaisesti tietyssä ketjussa x ja siellä tarkalleen mitä on tapahtunut? Tarkoitus ilmeisesti onkin että löytyy.
Mutta mistä mies tietää, että nainen seuraa tätä palstaa aktiivisesti? Onko treffeillä tapana keskustella siitä, lukeeko nainen keskustelupalstoja?
Ja ennen kaikkea, mitä tuollaisesta kukaan hyötyisi, miksi käyttäisi aikaansa tuollaiseen? Ei mitään järkeä. Tietysti jos joku maksaisi oikein hyvin tuollaisesta oudosta kiusaamisesta niin joku voisi siihen lähteä, mutta kuka haluaisi maksaa sellaisesta? Näissä on aina sama laulu.
no jos rahaa on ja tarkoitus on näpäyttää, nujertaa, kiusata jotakin ihmistä, niin miksipä ei voisi noinkin toimia?
Onhan sitä maksettu oudommistakin asioista mitä normaalin ihmisen järki ei ymmärrä, kuten vaikka palkkam urha.
Ehkäpä tarkoitus voi olla saada uhri epäilemään omaa mielenterveyttään, sille on ihan sanansakin gaslighting - voit perehtyä lisää jos kiinnostaa.
esimerkiksi moni persoonallisuushäiriöinen saa mielihyvää siitä että toinen ihminen kärsii, sitä ei normaalin persoonan ihminen ymmärrä miksi joku näkisi aikaa ja vaivaa sellaiseen.
No tuosta päästään sitten taas siihen, että jos haluaisin kiusata jotain niin en maksaisi ihmisille siitä, että he tulevat jonnekin vauvapalstalle kertoilemaan asioita anonyyminä ja on joku minimaalinen todennäköisyys, että kohdehenkilö tulee ikinä niitä tekstejä edes löytämään. Ja vaikka löytäisikin, kukaan ei tiedä kenestä puhutaan ja pitääkö mikään paikkansa. Eli täysin absurdia paskaa.
Treffikokemuksia!!! Menkää jutskaamaan muista asioista muualle!
Nyt on pakko avautua johonkin suuntaan, eli tänne. :D Olin treffeillä luvannut miehen pyynnöstä laittaa päivälliseksi perinteistä hernekeittoa. Joten olin toki liottanut herneet n. 24 h etukäteen ja aina on oma resepti toiminut aiemmin, mutta jostakin syystä tällä kertaa nuo kuivat p*skiaiset eivät yli neljän tunnin jälkeen pehmenneet millään. Todennäköisesti esim. uraaani tai plutonium hajoaa nopeammin. En ihan todella tiedä, mitä tapahtui, osaan oikeasti laittaa hernekeittoa! :D
Mutta puolenyön maissa oli pakko luovuttaa ja myöntää epäonnistuminen. Joten koska olin ruokaa luvannut, lähdin hakemaan miehelle pitsan lähikorttelipaikasta. Sain pitsan. Kaikki ok. Kunnes pääsin takaisin ovelle... valo oli syttynyt palamaan, ja koko helkkarin karmi oli tosi äkäisten herhiläisten peitossa. Niitä oli yhtään liioittelematta n. 200-300. Ja mä oon niille tosi, tosi allerginen, eikä epikynää mukana. Joten soitin miehelle, että ongelmana on, että en pääse sisälle. Lopputulos?
"Joo, ei mitään hätää, tuu tuonne takapihalle." Menin. Asunto kolmannessa kerroksessa, aika noin keskiyö. Ja tämä sankari oli sitonut kunnon Indiana Jones -tyyliin lakanoita yhteen köydeksi ja kiinnittänyt pohjalle sellaisen ison IKEA-kassin, jotta saa sen hemmetin pitsan ylös itselleen. :D :D :D
Ja sai. Toki. Loppuajan odottelin ulkona. Tämän jälkeen mies heitti alas SAMMUTUSPEITTEEN, johon mä sitten verhouduin, jotta pääsin niistä hiton herhiläisistä ohi. Kiitos, kulta... Harkitsen mahdollisia tulevia treffejä aika kovasti. :D Mitä hitsiä, miehet??? :D Mutta 10/10 mielenkiintoisesta pitsantoimituksesta, jos ei mitään muuta!
Vierailija kirjoitti:
Treffikokemuksia!!! Menkää jutskaamaan muista asioista muualle!
Kerrohan millainen treffikokemus kommenttisi oli?
Mikä ketjutuomari sinä luulet olevasi, tämä on keskustelupalsta jossa kuka vain voi kommentoida, jos se ei sovi sinulle, suosittelen siirtymään muualle.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on pakko avautua johonkin suuntaan, eli tänne. :D Olin treffeillä luvannut miehen pyynnöstä laittaa päivälliseksi perinteistä hernekeittoa. Joten olin toki liottanut herneet n. 24 h etukäteen ja aina on oma resepti toiminut aiemmin, mutta jostakin syystä tällä kertaa nuo kuivat p*skiaiset eivät yli neljän tunnin jälkeen pehmenneet millään. Todennäköisesti esim. uraaani tai plutonium hajoaa nopeammin. En ihan todella tiedä, mitä tapahtui, osaan oikeasti laittaa hernekeittoa! :D
Mutta puolenyön maissa oli pakko luovuttaa ja myöntää epäonnistuminen. Joten koska olin ruokaa luvannut, lähdin hakemaan miehelle pitsan lähikorttelipaikasta. Sain pitsan. Kaikki ok. Kunnes pääsin takaisin ovelle... valo oli syttynyt palamaan, ja koko helkkarin karmi oli tosi äkäisten herhiläisten peitossa. Niitä oli yhtään liioittelematta n. 200-300. Ja mä oon niille tosi, tosi allerginen, eikä epikynää mukana. Joten soitin miehelle, että ongelmana on, että en pääse sisälle. Lopputulos?
"Joo, ei mitään hätää, tuu tuonne takapihalle." Menin. Asunto kolmannessa kerroksessa, aika noin keskiyö. Ja tämä sankari oli sitonut kunnon Indiana Jones -tyyliin lakanoita yhteen köydeksi ja kiinnittänyt pohjalle sellaisen ison IKEA-kassin, jotta saa sen hemmetin pitsan ylös itselleen. :D :D :D
Ja sai. Toki. Loppuajan odottelin ulkona. Tämän jälkeen mies heitti alas SAMMUTUSPEITTEEN, johon mä sitten verhouduin, jotta pääsin niistä hiton herhiläisistä ohi. Kiitos, kulta... Harkitsen mahdollisia tulevia treffejä aika kovasti. :D Mitä hitsiä, miehet??? :D Mutta 10/10 mielenkiintoisesta pitsantoimituksesta, jos ei mitään muuta!
Lääkkeet?
Olen tänne jo pari treffikokemusta kertonut, joten kehtaan kommentoida myös näitä alkaneita sivujuonia.
1. Itse löysin kerran eksäni tekemän keskustelun vastaavalta sivustolta, jota tiesi minun käyttävän. Olin helposti tunnistettavissa itselleni ja varmaan joillekin läheisille ihmisillekin. Ja kyllä, tunnistin kirjoitustyylin, sisällön ja käytetyn nimimerkin. Eli kyllä sitäki käy. Oli vielä kirjoittanut että käyn siellä ja moi jos tunnistat. En kuitenkaan sano että olisi suurta salaliittoa mikä kirjoittelee tietyn ihmisen asioita vauva.fihin.
2. Fyysinen vamma itsessään ei ole liian paha, mutta kyllä mahdollisesti täysin seksitön liitto voisi olla aika kova pala. Lisäksi hoitajan ominaisuus kotona työpäivän jälkeen voisi olla aika rankkaa. Jos mies kuitenkin pärjäisi kotona täysin omin avuin, olisi aivan täydellinen minulle kaikin puolin muuten ja olisi joko suostuvainen avoimeen suhteeseen tai innokas tyydyttämään muuten kuin perinteisellä tyylillä, voisin hyvin ryhtyä parisuhteeseen liikuntavammaisen miehen kanssa.
Kundi tuli keskellä kirkasta päivää paikalle umpijurrissa. Kaikkeen mitä sanoin hänelle vastasi pelkästään "TÄ?!" 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo pahat liikuntavammat tai puuttuvat hampaat on kyllä sellaisia, että koko treffejä ei ehkä tulisi, jos niistä olisi jo chattaillessa tullut puhetta. Liikuntavamma vielä ehkä menisi, jos mies olisi muuten tosi miellyttävä, mutta yhdyntäkyvyttömyys voisi olla jo liikaa.
Kuten tässä keskustelussa näemme, ei silläkään mitään voita että huijaa toisen treffeille. Toisia treffejä ei nimittäin tule.
No mitä niiden liikuntavammaisten yms. pitäisi tehdä, jos haluavat löytää naisen itselleen? Jos kertoo vammasta etukäteen, ei pääse ensimmäisillekään treffeille, mutta jos ei kerro, niin se on "huijaamista" eikä pääse toisille treffeille. Kuulostaa melko vaikealta.
Vaikeaa se varmasti onkin, mutta ei se tarkoita että huijaamalla onnistuisi yhtään paremmin, tai että se olisi oikein.
Ei se nyt mitään huijaamista ole, jos ei luettele kaikkia huonoja puoliaan ennen treffejä. Se on vain normaalia tervettä järkeä. Huijaamista on, jos sanoo ettei ole liikuntavammainen, vaikka oikeasti on.
No kyllä se vaan on huijaamista, että jättää noin merkittävän asian kertomatta.
Pinnallisten ihmisten mielestä ehkä on.
Anna kun arvaan, sinä olet sellainen pyhimys, ettei ihmisen fyysisellä olomuodolla ole sinulle kerta kaikkiaan mitään merkitystä. Ihan sama vaikka treffipaikassa odottaisi pelkkä pää purkissa. Sisin on se joka merkitsee ja sitä rataa.
En ymmärrä mitä hyötyä on kiillotella omaa kilpeään anonyymisti nettipalstalla, kun se ei totta ole kuitenkaan. Vaikka tietoisesti yrittäisit olla pyhimys, alitajuntasi sanelee sinullekin rajoitteet siihen, kenen kanssa päädyt yhteen ja ketä et koe puoleensavetävänä.
Totta kai alitajunta sanelee, mutta se riippuu lähinnä henkisistä ominaisuuksista. Eikä liikuntavammaisuus edes tarkoita, ettei voisi olla hyvännäköinen tai puoleensavetävä. Mutta jos jo etukäteen ajattelee, ettei vammainen voi olla kiinnostava eikä häntä kannata tavata, niin se on mielestäni aika pinnallista.
Ja mitä hyötyä on kiillotella omaa kilpeään anonyymisti nettipalstalla? No, eipä siitä olisi mitään hyötyä, ja sen takia en ole niin tehnytkään.
Liikuntavamma rajoittaa aika paljon ihan käytännön elämää ja sitä, mitä kumppanin kanssa voi tehdä. Aika harva on ihan puskista valmis sellaiseen, kun oletusarvo on että toisella on normaali liikuntakyky. Joten sellaisen pimittäminen ei ole mitään muuta kuin epärehellistä, pinnallisuudella ei ole sen kanssa tekemistä.
Ei se toisen liikuntakyky ole kaikille niin tärkeää. Jotkut ajattelevat vain, että haluavat löytää Sen Oikean, ja siinä ei ole liikuntakyvyllä merkitystä.
Ihanaa, että olet pilvilinnaromantikko, mutta kyllä todellisessa elämässä liikuntavammaisella ihmisellä on selkeästi huonommat asemat treffimarkkinoilla kuin terveraajaisilla. Liikuntakyky kun sattuu vaikuttamaan aika moneen asiaan, kuten siihen, missä voi asua ja kulkea sujuvasti pyörätuolilla, mitä urheilua voi harrastaa jne. Tällaisilla asioilla on ikävä kyllä tutustumisvaiheessa merkitystä.
En sanonutkaan, että sillä ei olisi millään tavalla vaikutusta asemaan treffimarkkinoilla, vaan että joillekin se ei ole mikään deal breaker.
Menin treffeille fiksun ja komean miehen kanssa. Pian selvisi, että miehellä oli tapa sanoa kaikkeen mitä sanoin ensin "häh?" ja vasta sitten vastata tai reagoida muuten. Kuuli siis mitä sanoin, sanoi silti aina "häh?" ja aika kuuluvasti vielä. Loputin kivahdin, että onko sulla huono kuulo vai missä vika ja sanoin että lopettaa häh-huudot.
Ei olla tavattu sen jälkeen ja hyvä niin.
missä pihvi, missä munkit? kirjoitti:
kinalainen parturi itkee silmät kyynelissä miesasiakkaan perässä, luistinradalta kajahtaa Thethriller, saa vähintäänk in jalat alleen.
-"hulkster is coming in",
-"funk of 40000 is coming in",
-"i am coming in",
Jäipä siltämpäivää häirintä ja lähentelyhäinnät kinalaiselta vähemmiksi, itkui paheni kun poikettiin amerikkalaiseen burgeri - paikkaan.
missä pihvi, missä munkit?
pihvit ravintolassa ja munkit leipomossa,
missä sinun hoitosuhteesi?
Perus ensitreffit kaupungilla. Taidettiin käppäillä päättömästi jonkin aikaa ja sitten mentiin kahvilaan. Mies ilmoitti käyvänsä wc:ssä. Meni päälle 10 min ja ajattelin, että no pidempi hätä varmaan yllätti ei siinä mitään. Palatessaan mies rupesi välittömästi selostamaan, kuinka oli jäänyt juttelemaan työpuhelua ja sen takia kesti. En edes kysynyt mitään, joten vähän tai aika paljonkin epäilin, että mies meni todellisuudessa vääntämään torttua, mutta ei halunnut myöntää. Tavallaan ymmärrän pienen valkoisen valheen mutta tavallaan vähän hassua ruveta selittämään noinkin tavallista asiaa pienellä valheella.