Tuntuu että täällä ja muuallakin liioitellaan sitä että naisilla olisi jotenkin järjettömän suuret standardit nykyisin, sama miehistäkin
Todellisuudessa monille naisille kelpaa hyvä luotettava ei-lihava mies kumppaniksi.
Samoin miehillekin kelpaa kumppaniksi hyvä luotettava ei-lihava nainen.
Saman myös näkee ulkona ja mm. Prismassa.
Täällä tosin jauhetaan, että pitää olla lentäjä kirurgi astronautti salainen agentti giga chad / instagram perce huulitötterö böönä.
Todellisuudessa kauniit naiset ja komeat miehet ovat yksinäisempiä kuin koskaan aiemmin, ja moni näistä haaveilee edes siitä että heitä lähestyttäisiin edes kerran viidessä vuodessa. Moni kaunis nainen on yksinäinen, ollut vuoden ilman kosketusta ja seksiä.
Sinä tavis kelpaisisit kauniille naiselle loistavasti, mutta et lähesty häntä joten et koskaan pääse maistamaan sitä todellisuutta.
"Hook up kulttuuri" on tutkimuksienkin mukaan illuusio, ihmiset harrastavat nykyisin vähemmän seksiä kuin koskaan aiemmin, vaikka on tinderit sun muut. Se ei vain todellisuudessa johda mihinkään.
Kommentit (102)
Pitkän parisuhteen jälkeen kriteerit todellakin ovat korkeammat. Tosin ne eivät kohdistu niinkään ulkonäköön ja ammattiin kuten täällä toitotetaan.
Seksiäkin saa sinkkuna useammin kuin parisuhteessa sai.
N
Vierailija kirjoitti:
No kun jotkut eivät ymmärrä sitä, että vaikka jollekin kelpaa ihan tavis, niin ei sekään silti sitä tarkoita, että KUKA TAHANSA tavis kelpaa. Niinkuin tuo yksikin kirjoittaja, joka listasi joukon ominaisuuksiaan, ja koska oli sinkku, tulkitsi, että ei näiden vuoksi riitä. Kun jotkut eivät vaan käsitä sitä miten ihmissuhteet syntyvät - että ei siinä vaan katsota jotain ominaisuuslistaa ja aleta yksiin, jos molemmat ovat samalla lailla taviksia. Vaan että siinä on oikeasti kysymys siitä, kenen kanssa synkkaa ja kenen kanssa on sellaista vetovoimaa... Ja silloin kun tätä ei tajua, on oikeastaan ihan turha ihmetellä niiden ominaisuuksiensa kanssa, että miksi ei riitä ja miksi ei kelpaa, koska jos itse on ihmissuhteissa täysin pihalla, niin eihän silloin mikään ihmissuhde voi luontevasti alkaa saati onnistua. Silloin jää ikuisesti jumittamaan siihen "jaaha, olen 180cm pitkä ja minulle on 5000 euron palkka ja omakotitalo - sain pakit, mikä kertoo siis siitä, että naisille ei kelpaa muu kuin 190cm pitkä mies, joka on miljonääri ja asuu kartanossa."
Esim. minä olin pitkään suhteessa miehen kanssa, joka ei ollut korkeasti koulutettu, jolla oli vähän rahaa, jolla ei ollut statusammattia, joka ei ollut pitkä... Se ei silti tarkoittanut sitä, että minun "rimani" olisi asetettu noihin ominaisuuksiin, Vaan olin hänen kanssaan, koska olimme samanhenkisiä, ymmärsimme toisiamme, minua miellytti hänen persoonansa ja ulkonäkönsä myös, meillä sujui niin keskustelu, ajan viettäminen yhdessä kuin seksikin, huumorintaju osui yksiin, samoin elämänarvot.... NÄISSÄ asioissa minun rimani oli. En tiedä, oliko hän tavis vai ei, mutta minulle hän tuntui erityiseltä. Jollekin muulle hän ehkä ei olisi sitä ollut.
Huh, onneksi joku vielä tajuaa, ja osaa kaiken lisäksi selittää sen paremmin kuin minä.
Saa olla vaikka minkälainen kirurgi tai alusvaatemalli, en kestäisi olla parisuhteessa ihmisen seurassa jonka kanssa minulla ei synkkaa.
Miehen pitää olla pitkä,lihaksikas,komea sekä laiha.
Naisella pitää olla hyvät rinnat,hyvä peppu,kaunis naama sekä naisellinen kroppa ja laiha.
Ei nuo vaatimukset kyllä niin kovat ole joten eiköhän kaikki sen kumppanin löydä jos täyttää kriteerit.

Vain tuollaiset ihmiset tuttavapiirissäsi ja ympärilläsi pariutuvat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sinä tavis kelpaisisit kauniille naiselle loistavasti, mutta et lähesty häntä joten et koskaan pääse maistamaan sitä todellisuutta"
Ja sinä kaunis nainen kelpaisit minulle, komealle miehelle, loistavasti, mutta koska et lähesty minua, et koskaan pääse maistamaan sitä todellisuutta.
Ai ei ole naisen tehtävä lähestyä? Ei väkisin, mutta turha silloin valittaakaan.
Itse asiassa meinasin aloitukseen lisätä saman sanoman kuin sinun kommenttisi.
Naistenkin kannattaa lähestyä haluamiaan miehiään. Jos kaikki naiset lähestyisivät kuin miehet, 90% naisista ei koskaan valittaisi miehistä ja siitä kuinka eivät saa haluamaansa miestä.
Yleensä pelkkä lähestyminen kun riittäisi, mutta harvalla naisella on palleja siihen.
Niin, naisilla ei ole palleja, ei munaa eivätkä naiset ole "hyviä jätkiä".
Naiset eivät ole munattomia miehiä. Yllätyitkö?
Vierailija kirjoitti:
En kelpaa...
Olen siis 29v ja asun kymenlaaksossa.
Olen 180/100 koko eli hiukan ylipainoa on lihasten lisäksi.
Minulla on vakituinen työpaikka ja tienaan kuukaudessa bruttona 2800e, olen töissä teollisuudessa.
Luonteeltani olen luotettava, hauska,avulias(olen aina auttanut heikompia ihmisiä) sekä seison aina sanojeni takana.
Harrastan salilla käyntiä,kalastusta sekä autot ovat lähellä sydäntäni.
Olen raitis koska osaan pitää hauskaa ilman alkoholiakin enkä tupakoi.
Olen aikalailla tavis ja en ole koskaan seurustellut, seksisuhteita on kyllä ollut.
Nykyään tavis ei kelpaa vaan pitää olla jollakin tapaa erikoinen.
Olen ihan kuin sinä, paitsi olen Savosta. Niin ja olen nainen. Oletan että sinä olet mies. Sinulla ei ole hätää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jopa Hollywoodin näyttelijöitten ulkonäköä haukutaan. Tuskinpa jollekin dicapriollekaan mikään mamma kelpaisi ja hyvin sille on naisia riittänyt."
Tarkoittaako se sinusta, että jos joku on Hollywood-näyttelijä, tai jos joku on erityisen suosittu, niin ihminen on silloin erityisen kranttu, jos itse ei hänestä viehäty?
Tarkoittaa jos se on kuuluisa komeudestaan.
Kyllähän minulle kelpaisi kaikki nuo hollywoodin kaunottaret.
Niin, SINULLE kelpaisi KAIKKI Hollywood-kaunottaret. Sinuun ilmeisesti tekee vaikutuksen kuuluisuus ja se, että henkilö on monen mielestä hyvännäköinen. Mutta ei tällainen tee vaikutusta kaikkiin. Monen mielestä ne Hollywood-kaunottaret tai -komistuikset voivat olla "sellaisia ihan perushyvännäjköisiä", mutta he eivät vaan ikinä sytyttäisi aseksuaalisesti, koska jotkut ihmiset syttyvät esimerkiksi vähän mielenkiintoisemman tai persoonallisemman näköisistä tyypeistä. Tai esim. kokonaisuudesta, mihin kuuluu myös henkinen puoli. Ja sitten joidenkin mielestä Hollywood-estetiikka vaan on liian amerikkalaisen näköistä, liian sliipattua, eikä itse satu tykkäämään sellaisesta.
No, minä nyt esimerkiksi en ole koskaan kokenut sitä aiemmin mainittua DiCapriota hyvännäköisenä. Ei hän rumakaan ole, mutta ei vaan olisi tyyppiäni. Minkäs sille voi. En tosin ihaile mitään muitakaan julkkiksia tai Hollywood-näyttelijöitä. Olen siis kranttu, kun minulla ei ole niin amerikkalainen maku???
Naiset ovat nirsoja miesten suhteen.
Naisilla on tapana lähes aina se että he kiinnostuvat miehistä ketkä ovat heitä pidempiä,voimakkaampia ja rikkaampia.
Monelle köyhälle,lyhyelle ja heikolle miehelle kelpaisi rikas,pitkä ja vahva nainen mutta naiset eivät kelpuuta näitä miehiä kumppaneksi.
Jos mies on lyhyt,köyhä ja heikko niin hänen on erittäin vaikea löytää kumppania.
Toki on niitä naisiakin olemassa ketkä huolivat itseään lyhyemmän,köyhemmän ja heikomman miehen kumppaniksi mutta ne naiset ovat todella harvassa.
Naiset vaativat tasa-arvoa mutta he eivät ole valmiita pariutumaan miehen kanssa kuka on heitä lyhyempi,köyhempi ja heikompi.
Sanon vielä kerran sen että toki aina poikkeuksia löytyy mutta ne on harvassa.
Miesten mielestä naisilla on korkeat kriteerit juuri tämän takia.
Vierailija kirjoitti:
Mikä selittää sen, että joillain miehillä tuntuu olevan vetovoimaa joka toisen naisen kanssa ja joillain miehillä ei kenenkään?
Varmasti samat asiat, jotka selittävät sen, miksi jotkut naiset ovat sellaisia, joista useampi mies kiinnostuu, ja joistain naisista ei tunnu kiinnostuvan yksikään mies. Tai miksi jotkut saavat helpommin uusia ystäviä tai yleensä tutustuvat helpommin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se, että vaatii mieheltä/naiselta (palkka)työtä tai ainakin (palkka)työnhakua, että kelpaa, on järjettömän suuri standardi. Ja tätähän vaaditaan lähes järjestäänsä.
Maksullisuus on valtava turn-off ja lisäksi hyvin rumaa.
Siis tottakai vaatii. Millä ihmeellä meinaat elättää perheesi? Vai haetko naista joka ei halua lapsia. Itse en hyväksyisi naista, joka ei vaatisi edes työhalukkuutta mieheltä.
mies51v
Vierailija kirjoitti:
Olisit nyt vaan kertonut määrän. Jos niitä oli kymmenen, olet selkeästi kranttu, 50:ssä vain valikoiva. Jos noista ei yksikään johtanut tulokseen, selkeästi lähestyit niitä suosituimpia miehiä.
En ole tuo, jolta kysyit, mutta vastaan silti. Eihän sellaista tilannetta voi olla, että oikeasti olisi 50 omasta mielestä kiinnostavaa ja haluttavaa - silloin se tarkoittaa sitä, että luultavasti yksikään näistä ei ole OIKEASTAAN kovin kiinnostava tai haluttava. Eihän ihminen löytäisi mistään palstalta edes 50 potentiaalista YSTÄVÄÄ, niin miten sieltä voisi kerralla löytää 50 potentiaalista KUMPPANIA!
Olen itse todella vähän käyttänyt deittipalstoja, ja lisäksi biseksuaalina naisena rajasin miehet kokonaan pois, eli etsin vain naisia. Mutta lähinnä siellä oli yksi tai kaksi sellaista, jotka oikeasti vaikuttivat kiinnostavilta. Tai no, ehkä muutama. Olivatko he sitten niitä suosituimpia? Ehkä, ehkä ei - yksi oikeasti kiinnostava lopetti viesittelyn nopeasti, yhden kanssa syntyi suhde - ja sitten myöhemmin toiselta deittipalstalta toisen kanssa, ja sitten oli pari sellaista, jotka olisivat olleet kiinnostuneita, mutta itse huomasin treffeillä, etteivät olleet sitä, mitä etsin. Suurin osa deittipalstan tyypeistä ei vaan herättänyt mitään mielenkiintoa.
Ei sellaisesta mitään hyvää ja syvällistä suhdetta synny, jos lähtökohta on se, että kenen tahansa pitäisi kelvata. Kun ei se oikeasti niin mene. Moni voi olla "ihan kiva", mutta ei se nyt oikein riitä parisuhteeseen. Kyllähän jopa kaveruuteen vaaditaan enemmän kuin se, että toinen vaan on "ihan kiva". Kaveriltakin edellytetään samanhenkisyyttä, sitä että oikeasti synkkaa... miksi sitten kumppanin suhteen pitäisi olla pienemmät kriteerit? Kumppanin kanssa pitäisi vielä seksuaalisestikin natsata yhteen, joten tottakai se on niin, että ihan kuka vaan ei voi olla sopiva kumppani.
Ei se ole kranttua tai nirsoutta, jos hakee sellaista, joka oikeasti kiinnostaa. Se on myös realismia. Jos oikeasti haluaa hyvän suhteen, niin kyllä siinä pitää olla molemminpoulista SEKÄ henkistä ETTÄ seksuaalista kiinnostusta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se, että vaatii mieheltä/naiselta (palkka)työtä tai ainakin (palkka)työnhakua, että kelpaa, on järjettömän suuri standardi. Ja tätähän vaaditaan lähes järjestäänsä.
Maksullisuus on valtava turn-off ja lisäksi hyvin rumaa.
Onko se "suuri" standardi? Vai olisko kyse enemmänkin siitä, että jos nainen/mies itse haluaa elää sellaista aika tavallista elämää, jossa käydään töissä, rahoitetaan itse oma elämä ja asuminen, maksetaan ehkä jopa asuntolainaa, jne jne jne, niin loogisesti tavallinen keskiluokkainen ihminen haluaa kaltaisensa eikä jotain elämäntapahippiä? Vastaavasti joku boheemimpi ei haluaisi bisneshenkistä, jne. Suurin osa ihmisistä haluaa elää sitä tavallista, keskiluokkaista elämää, joten on looginen seuraus, että on yleisempää, että siihen elämään sopivia kumppaneita haetaan. Toki osa näistä ymmärtää, jos ei esim. sairauden vuoksi pysty olemaan työelämässä, mutta aika harva työssäkäyvä jaksaa katsella vuodesta toiseen jotain elämäntapatyötöntä, joka ehkä samaan aikaan jopa halveksii työelämää ja oravanpyörässä juoksijoita, mutta kuitenkin elää Kela-korvauksilla, jotka rahoitetaan niiden työelämässä olevien maksamilla veroahoilla.
Naisilla on valta parisuhde markkinoilla ja valta parisuhteissa on myös naisilla.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on valta parisuhde markkinoilla ja valta parisuhteissa on myös naisilla.
Millä lailla, kerro konkreettisia esimerkkejä?
Jos tarkoitat sitä, että naisilla on valta päättää, kenen kanssa ryhtyvät suhteeseen tai millaiset miehet kelpaavat, niin kyllähän se sama valta on miehilläkin: jokainen mieskin voi ihan itse päättää, ryhtyykö suhteeseen jonkun saatavilla olevan naisen kanssa vai ei. Ja myös itse voi päättää, millaisista naisista kiinnostuu ja millaisia etsii.

Naisia lähestytään ja naiset valitsevat niistä miehistä parhaat kumppanit, miehiä lähestytään todella harvoin. Parisuhteissa naiset päättävät mitä mies saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Naiset hallitsevat parisuhde markkinoita sekä parisuhteissa miehiä.
Tasa-arvo ei ole toteutunut näissä asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit nyt vaan kertonut määrän. Jos niitä oli kymmenen, olet selkeästi kranttu, 50:ssä vain valikoiva. Jos noista ei yksikään johtanut tulokseen, selkeästi lähestyit niitä suosituimpia miehiä.
En ole tuo, jolta kysyit, mutta vastaan silti. Eihän sellaista tilannetta voi olla, että oikeasti olisi 50 omasta mielestä kiinnostavaa ja haluttavaa - silloin se tarkoittaa sitä, että luultavasti yksikään näistä ei ole OIKEASTAAN kovin kiinnostava tai haluttava. Eihän ihminen löytäisi mistään palstalta edes 50 potentiaalista YSTÄVÄÄ, niin miten sieltä voisi kerralla löytää 50 potentiaalista KUMPPANIA!
Olen itse todella vähän käyttänyt deittipalstoja, ja lisäksi biseksuaalina naisena rajasin miehet kokonaan pois, eli etsin vain naisia. Mutta lähinnä siellä oli yksi tai kaksi sellaista, jotka oikeasti vaikuttivat kiinnostavilta. Tai no, ehkä muutama. Olivatko he sitten niitä suosituimpia? Ehkä, ehkä ei - yksi oikeasti kiinnostava lopetti viesittelyn nopeasti, yhden kanssa syntyi suhde - ja sitten myöhemmin toiselta deittipalstalta toisen kanssa, ja sitten oli pari sellaista, jotka olisivat olleet kiinnostuneita, mutta itse huomasin treffeillä, etteivät olleet sitä, mitä etsin. Suurin osa deittipalstan tyypeistä ei vaan herättänyt mitään mielenkiintoa.
Ei sellaisesta mitään hyvää ja syvällistä suhdetta synny, jos lähtökohta on se, että kenen tahansa pitäisi kelvata. Kun ei se oikeasti niin mene. Moni voi olla "ihan kiva", mutta ei se nyt oikein riitä parisuhteeseen. Kyllähän jopa kaveruuteen vaaditaan enemmän kuin se, että toinen vaan on "ihan kiva". Kaveriltakin edellytetään samanhenkisyyttä, sitä että oikeasti synkkaa... miksi sitten kumppanin suhteen pitäisi olla pienemmät kriteerit? Kumppanin kanssa pitäisi vielä seksuaalisestikin natsata yhteen, joten tottakai se on niin, että ihan kuka vaan ei voi olla sopiva kumppani.
Ei se ole kranttua tai nirsoutta, jos hakee sellaista, joka oikeasti kiinnostaa. Se on myös realismia. Jos oikeasti haluaa hyvän suhteen, niin kyllä siinä pitää olla molemminpoulista SEKÄ henkistä ETTÄ seksuaalista kiinnostusta.
Nämä ulimiehet ovat se pieni vähemmistö, joka ei tuota henkistä puolta hahmota millään lailla. Seksuaalinen kiinnostus on heidän maailmassaan kaikki. He eivät edes käsitä että muilla ihmisillä muutkin asiat voivat olla edes tärkeitä, saati jopa ratkaisevia, kuin pinnalliset statustekijät joista tärkeimpiä on mitattavissa olevat kehonosien koot ja siten niiden seksuaalisen viehättävyyden arvo, universaaleilla laatuasteikoilla. He eivät taida tunnustaa edes makumieltymysten olemassaoloa. Ihan turha näille autisteille on asiaa edes yrittää selittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkääpäs joskus AV-naiset nettideittisaitille lueskelemaan naisten kriteerilistoja. Saattaa mieli avartua. Keskustellaan sen jälkeen naisten standardeista, kun faktat on paremmin kohdillaan.
Miksi? Kun se ei minun elämääni heilauta millään tavalla, millaista miestä joku nainen etsii. Totesin itse viimeksi nettiprofiilin tehtyäni, että minun kaltaiselleni naiselle ei ikäisteni miesten joukossa ole kysyntää, ja poistin profiilini. Tapasin puolisoni sittemmin livenä. Miksi niin moni mies haluaa välttämättä notkua siellä netissä ja kuitenkin koko ajan valittaa siitä, ettei kelpaa naisille? Oikeastiko te kuvittelette, että naisten halut ja vaatimukset muuttuvat, kun jaksaa netissä avata niistä ketjuja vuodesta toiseen?
Jos et löydä naista netin kautta, pallo on sinulla. Unohda netti ja aktivoidu live-elämässä. Ala etsiä ulkomailta. Unohda naiset ja kanavoi energiasi ihan muihin juttuihin. Yksikään nainen ei voi päättää sinun puolestasi, minkä vaihtoehdon valitset, pallo todellakin on sinulla itselläsi.
Taas sen näkee. Kun argumentit loppuu, alkaa olkiukkoilu. Minä en valita, osallistuin vain keskusteluun. Eli olen eri mieltä naisten alhaisista standardeista. Ne on ihan samoja naisia siellä live-elämässä kuin netissäkin.
Olet eri mieltä naisten alhaisista standardeista kuin kuka? En minä väittänyt, ettei naisilla voisi olla hyvinkin korkeat standardit nettideiteissä. Totesin, että itse tutustuin aikoinani miesten standardeihin ja tajusin unohtaa nettideittailun. Eli voimme olla ihan samaa mieltä, että naisilla on korkeat standardit nettideittailussa.
Live-elämässä sen sijaan näen ihmisten pariutuvan ihan koko ajan eikä edelleenkään yksikään tuttavani tai ystäväni ole pariutunut leukalentäjän vaan aivan tavallisen miehen kanssa. ihan kuten itse löysin tavallisen mieheni live-elämästä.
Nettideitit ei ole mikään oma saarekkeensa, se on vahvasti osa live-elämää. Tilastollisesti eniten suhteita alkaa nimenomaan netin kautta. Se on nykypäivää. Naisilla ON korkeat standardit, ei ainoastaan nettideittailussa.
Höpötystä.
Kaikista parisuhteessa elävistä suomalaisista vajaa viidennes on tavannut puolisonsa tavalla tai toisella internetin kautta.
https://yle.fi/uutiset/3-10744859
Tuo "tavalla tai toisella" kattaa varsinaisten deittipalveluiden lisäksi kaiken muunkin netin välityksellä toimivan, kuten keskustelupalstat, somepalvelut, jne. Nämä muut, jotka ovat suurempi osuudeltaan kuin varsinaiset deittipalvelut, vertautuvat lähinnä oikeaan elämään; tutustuminen jossain tietyssä facebook-ryhmässä on suunnilleen sama asia kuin kohdata baarissa tai harrastuksissa kiinnostava ihminen, jonka kanssa alkaa juttusille ja etenee suhteeseen.
Nettiperäiset suhteet myös jäävät lyhytkestoisiksi. Nettideittailussa määrä on laatua; tutustutaan lyhyessä ajassa moniin ja seurustellaan sitten jonkin aikaa, mutta sitä oikeaa sieltä ei löydä sen paremmin, jonka kanssa pitkä suhde lopulta muodostuu.
Sivusta
Tuolla ylen linkissähän se lukee selvästi: "Yli puolet suomalaissuhteista alkaa nykyisin internetissä."
Pointti oli siinä, että netissä syntyy paskoja, alle vuoden mittaisia suhteita. Kestävät suhteet solmitaan enimmäkseen muualla. Lisäksi ”netissä” suurin osa syntyy muutoin kuin deittipalveluissa, eli ihan normaalissa ihmisten kanssakäymisessä. Kumpikin toteamus osoittaa että netissä ei ole sama meno pariutumisessa, etkä voi deittipalveluiden perusteella väittää mitään yleisesti ottaen naisten parinvalintakriteereistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kelpaa...
Olen siis 29v ja asun kymenlaaksossa.
Olen 180/100 koko eli hiukan ylipainoa on lihasten lisäksi.
Minulla on vakituinen työpaikka ja tienaan kuukaudessa bruttona 2800e, olen töissä teollisuudessa.
Luonteeltani olen luotettava, hauska,avulias(olen aina auttanut heikompia ihmisiä) sekä seison aina sanojeni takana.
Harrastan salilla käyntiä,kalastusta sekä autot ovat lähellä sydäntäni.
Olen raitis koska osaan pitää hauskaa ilman alkoholiakin enkä tupakoi.
Olen aikalailla tavis ja en ole koskaan seurustellut, seksisuhteita on kyllä ollut.
Nykyään tavis ei kelpaa vaan pitää olla jollakin tapaa erikoinen.Ihan ystävällisenä vinkkinä voin sanoa, että sinä riität kun vähennät ruhostasi 20 kilogrammaa läskiä. Sinulla on reilusti kehossa läskiä, kymmeniä ja kymmeniä kiloja.
Tee itsestäsi ns. "ripped" ja sinulle tulee samalla korkeammat testosteronitasot, sinun kasvosi myös komentuu kun rasva lähtee samalla kasvoistasi.
Eli kovaa treeniä ja alikaloreille vuodeksi ja 80kg paino niin kaikki on paremmin. Joka tapauksessa tulet olemaan terveempikin silloin, joten voitat joka tapauksessa.
Täyttä potaskaa. Sinuun ei vain lihas tartu
itselläni tuskin on korkeat standartit naisten suhteen.
toivoisin että nainen näyttää hyvälle ja että naisella ei olisi mitään häikkää pääkopan sisällä.
no onneksi oma käsi hoitaa hommansa hyvin... ;)
Hyvin sujjuu pojalta Enklanti.