Lue keskustelun säännöt.
Introvertit... miten ylläpidätte ihmissuhteitanne?
12.08.2019 |
Olen sillälailla vähän outolintu että olen sosiaalinen kun tapaan jonkun ihmisen sattumalta jossain, mutta se että pitäisi kutsua joku kylään niin tuntuu kiusalliselta enkä tiedä miksi. Varmaan kun koti on niin henkilökohtainen paikka jossa rauhoitutaan niin sitten joku tulee sinne niin rajat rikkoutuvat ja tulee epämukava olo.
Mieluummin näen ihmisiä jossain paikassa missä on jotain tapahtumaa mutta harvoin tulee käytyä oikeastaan missään ja huvituksetkin maksavat... olen vielä aika saituri. Soittelen kavereille vain silloin kun sovitaan tapaaminen, muuten ei koska ei keksi mitään juteltavaa ja kiusallisia hiljaisia hetkiä voi tulla.
Kommentit (19)
Minulla ihmissuhteet tietävät, että en itse edes tajuaisi, etten ole tavannut ketään töiden ulkopuolella kuukausiin, joten he pitävät huolen, etten erakoidu vahingossa. He myös tietävät, ettei ämpyilyäni jonnekin menemisestä tai jonkin tekemisestä pidä kuunnella, kun lopulta kuitenkin aina on ollut kiva lähteä ja tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitä paria harvaa netin kautta. Olisin tosin ihan iloinen, jos nekin tulisivat päätökseen.
Mulla on se, että mä en vaan viihdy useimpien ihmisten seurassa. Jos henkilö on mielenkiintoinen ja on hyvä keskustelemaan olen silloin kyllä erittäin sosiaalinen. Joskus keksin tekosyitä ihmisille ettei vaan tarvis lähtee kotoa, koska mieluummin lukisin vaikka kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä vuosien aikana kaikki ihmissuhteeni ovat käytännössä kuivuneet kasaan. Puhelin ei enää soi, ei piippaa tekstarit, sähköposti täytyy lähinnä viagra-spämmistä. Livenä en tapaa ystäviäni enää.
Mutta en voi syyttää kuin itseäni, en vain ole jaksanut ylläpitää suhteita, johtuen toisaalta introverttiydestäni, mutta ehkä jopa enemmän keskiraskaasta masennuksesta, josta vasta nyt olen alkanut toipua.
Sama, minulla johtuu puhtaasti introverttiydestä. Tutustun kyllä ihmisiin ja saan kavereita halutessani helposti mutta kaveruuden ylläpitäminen tuntuu lähinnä valvollisuudelta - viidyn paremmin itsekseni omien juttujeni parissa. Tästä syystä en nykyisin edes pyri muodostamaan uusia kaverisuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei minulla ole ihmissuhteita. joskus kun tapaan jonkun ihmisen jonka kanssa juttu luistaa ja tunnumme olevan samalla aallonpituudella ja tämä ihminen tuntuu tarjoavan ystävyyttä, niin otan etäisyyttä ja peräännyn. jälkeenpäin ajattelen, että jos olisin toiminut toisin ja mennyt vastaan minulla olisi nyt ystävä. mutta silti seuraavan kerran teen samoin.
Pidän huolen siitä että tapaan vähintään kerran viikossa jotain ystävääni poikaystävän lisäksi. Olen siis vasta 24-vuotias opiskelija eli ei lapsia tms., eli aikaa on. Se on vähän niinkuin velvollisuus kalenterissa lenkkeilyn ja kaupassakäynnin tapaan. Ihan kivaa noita kavereita on nähdä sitten kun niiden kanssa on, mutta akun se kuluttaa. Kun puhelin soi pitkän päivän jälkeen en todellakaan vastaa, ei ole tippaakaan energiaa kuunnella kavereiden kuulumisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On pari sisarusta niin heistä saa tarpeeksi seuraa jos siltä tuntuu.
Tapaan noin kerran kuukaudessa tai kahdessa jonkun hyvistä ystävistäni kahvilassa. Keskustelemme pitkään tärkeitä ja syvällisiäkin asioita. Näiden ystävieni kanssa meidän ei tarvitse puolin eikä toisin esittää mitään. Tapaamme siksi, että haluamme puhua.
En yritä väkisin järjestää mitään kenenkään kanssa. Tutustun syvemmin aika harvoin ja vain sellaisten ihmisten kanssa, joitten kanssa synkkaa samalla aaltopituudella. Noin muuten jään kaikenlaisissa porukoissa loppujen lopuksi ulkopuoliseksi. Introverttiuteni ei kuitenkaan tarkoita hiljaisuutta ja huumorintajuttomuutta.
Koen, että itsetuntemuksen on kehittynyt enkä havittele pääseväni seuraan, jossa minua ei hyväksytä. Kantapään kautta olen oppinut jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua ihmissuhteita lainkaan joten ei tarvi ylläpitää.
Oli onni löytää rinnalle toinen introvertti. Pian 16 vuotta ilman pientäkään erokriisin tapaista. Ymmärrämme toisiamme eleistä ja pikku äänenpainoista. Olen kuin lomalla, siinä missä edelliset suhteet (joista pisin kesti 5v) olivat työtä tai sotaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika heikosti, mutta kaverit ovat onneksi ymmärtäväisiä ja pystytään jatkaa juttua aina siitä mihin viimeksi jäätiin.
Mulle riittää että saan olla kotona rauhassa introverttimieheni seurassa. Joskus saatan nähdä paria ystävää, ei heidänkään kanssa tarvii nipottaa eikä väkisin pitää yhteyttä. Nähdään kun nähdään. Valtakunnassa kaikki hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän ihmissuhteita yllä siten, kuin minua kiinnostaa.
Olen menestynyt työssäni hyvin, palkankorotuksineen kaikkineen.
Minulla on ystäviä ja läheisiä sukulaisia, joita tapailen, kun molemmille sopii, enkä ole mikään tuppisuu.
Haluan pitää eron työ-ja yksityiselämäni välillä: töissä teen töitä, vapaa-aika on omaani.
Jos itse olet lörpettelijä, kenties olet huomannut, että minä en ole.
Silti kuuntelen tarkkaan sanomisesi, ja joskus hiljaisesti toivon, jotta sinäkin ymmärtäisit "kuunnella" minun sanomattomuuteni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vuosien aikana kaikki ihmissuhteeni ovat käytännössä kuivuneet kasaan. Puhelin ei enää soi, ei piippaa tekstarit, sähköposti täytyy lähinnä viagra-spämmistä. Livenä en tapaa ystäviäni enää.
Mutta en voi syyttää kuin itseäni, en vain ole jaksanut ylläpitää suhteita, johtuen toisaalta introverttiydestäni, mutta ehkä jopa enemmän keskiraskaasta masennuksesta, josta vasta nyt olen alkanut toipua.
Sama, minulla johtuu puhtaasti introverttiydestä. Tutustun kyllä ihmisiin ja saan kavereita halutessani helposti mutta kaveruuden ylläpitäminen tuntuu lähinnä valvollisuudelta - viidyn paremmin itsekseni omien juttujeni parissa. Tästä syystä en nykyisin edes pyri muodostamaan uusia kaverisuhteita.
Sama täälläkin. Työn kautta on tullut helposti uusia tuttuja, osan kanssa tavattu työn ulkopuolellakin muutama kerta. Sitten en vaan ole enää jaksanut nähdä vaivaa kun mieluummin olen itsekseni.
Ehkä kerran pari kk tapaan joitain. Helpompi tavata vaikka kolmistaan tai nelistään kuin kahdestaan, niin itse ei tarvitse olla koko ajan skarppina juttelemassa vaan voin välillä vaan kuunnellakin.
Siten, että ei ole ihmissuhteita kuin lähisukulaisiin. Lähisukulaisten kanssa nyt voi käydä sen pari lausetta säästä tai keihäänheitosta heittämässä.
Terveisin Naispelko26
En esim. seurustele, koska en jaksa jakaa arkeani kenenkään kanssa (muiden syiden lisäksi). Vanhempia ja isovanhempia tapaan muutaman kerran vuodessa, jouluna ja syntymäpäivinä ja muina juhlapyhinä.
Mutta olen siitä onnekas, että minulla on 15 vuoden takainen yläastekaveriporukka edelleen kasassa. Näemme koko porukalla 2-3 kertaa vuodessa, ja se riittää minulle. Toisinaan törmään myös muihin tuttuihin, kuten nuoruusajan naapureihin tai vanhoihin koulukavereihin erilaisissa tapahtumissa, ja ainakin toistaiseksi tullaan edelleen yhtä hyvin toimeen kuin ”ennen vanhaan” (vaikka edellisestä näkemisestä olisi vuosia). :D
Normiarjessa pärjään paremmin kuin hyvin, kun en välttämättä kaipaa seuraa kuukausiin.
Tässä vuosien aikana kaikki ihmissuhteeni ovat käytännössä kuivuneet kasaan. Puhelin ei enää soi, ei piippaa tekstarit, sähköposti täytyy lähinnä viagra-spämmistä. Livenä en tapaa ystäviäni enää.
Mutta en voi syyttää kuin itseäni, en vain ole jaksanut ylläpitää suhteita, johtuen toisaalta introverttiydestäni, mutta ehkä jopa enemmän keskiraskaasta masennuksesta, josta vasta nyt olen alkanut toipua.