Iltarukous lapselle

Vierailija kirjoitti:

Mäkin voin kertoa tapauksen lapsuudestani. Näin aivan kamalaa painajaista jotka vaivasivat minua myös hereillä ollessa öisin, näin mustia hahmoja vaanimassa minua nurkista ja ovien takaa. Isäni ikään kuin käänsi nuo pelottavat asiat pois päältä koskemalla minua nenään. Ja hävisivät välittömästi. En tiedä kannattiko se nenän koskettaminen, minusta kannatti. 

Näin helppoa on ihmisen psyykkeeseen vaikuttaminen silloin kun on pelon/tunteiden vallassa. Kun ihminen luottaa johonkin asiaan, vaikka että on joskus kerrottu jonkun auttavan eikä ole muuta mikä tulisi mieleen siinä tilanteen päällä ollessa niin kaikki toimii. Myös taikausko.

No ei tuo tapaus riittänytkään minulla satavarmaan vakuuttumiseen, vaikka ei se kieltämättä vähäntänytkään uskoani.

Mutta myöhemmin tuli yksi merkittävä tapahtuma jossa jälleen olin surkeimmillani (siitä sellaiset 10 vuotta eteenpäin) ja josta Jumala taas minut noukki. Sen jälkeen aloin pistää all in Jumalan puolesta.

Tuntui lapsena turvalliselta kun sai rukoilla iltarukouksen.

En ymmärrä miksi se on joidenkin mielestä paha asia.

Näin uskovana ihmisenä sanoisin, että Levolle lasken on kyllä todella huono iltarukous lapselle opetettavaksi. Siinä on vaikeita sanoja, joita lapsi ei todennäköisesti ymmärrä (moni lapsi on pelännyt "sijaltaisen" nousua...), ja jos ymmärtää, niin jatkuva kuoleman mahdollisuuden esilläpito voi aiheuttaa tarpeetonta ahdistusta. Siihen aikaan kun lapsikuolleisuus on ollut suurta ja joka perheestä ja luokalta kuollut lapsia, on varmasti ollut aiheellista kasvatuksessa jollain tavalla ottaa asia huomioon, mutta nykypäivänä sitä on turha nostaa esiin jos lapsena kuolleita ei lähipiirissä ole.

Mulla on lapsuudessa ollut iltarukouksena lasten rukouskirjasta valittu teksti, jonka oli tarkoitus olla sekä ymmärrettävä että sellainen, joka olisi ajankohtainen myös aikuisena (eli ei mitään minälapsipienoisia). Iltarukouksen lukeminen oli turvallinen rutiini vanhempien kanssa, mutta sen unohtamiseen ei liittynyt mitään pelkoja. Kun se ei ollut mikään "varmuuden vuoksi" juttu eikä sen poisjättämisellä mitenkään peloteltu, se oli vaan asia joka tapahtui, siinä missä hampaiden harjaaminenkin.

Vierailija kirjoitti:

Tuntui lapsena turvalliselta kun sai rukoilla iltarukouksen.

En ymmärrä miksi se on joidenkin mielestä paha asia.

Toisten uskominen yleensä häiritsee, arvelen että mm. näistä syistä:

* viha, kateus: "uskovaiset vaikuttavat erikoisen tyytyväisiltä, ilman että pystyvät todistamaan minulle Jumalan olemassaolon"

* pelko: "mitä jos ovat oikeassa, Jumala olemassa, joudunko paikkaan minne en halua"

* pelko: "jos alkaisin uskovaiseksi , kaverit saattaisivat pitää hölmönä"

* alitajuinen tieto synnistä, josta ei tee mieli luopua, koska tietää joutuvansa jättämään sen

Olisiko tällainen kivampi rukous, joka meillä on sanottu lapsena:

Rakas Jeesus siunaa meitä

anna meille enkeleitä

Siivilläsi meidät peitä

Älä meitä koskaan heitä

Tuossa puhutaan kyllä heittämisestä, mutta ei niin paha kuin sijaltaan nousu.  Itselle on rukoilu ollut tärkeä koko ikäni, koska olen kokenut, että milloinkaan ei ole yksin, vaikka olisi kuinka paha tilanne. Aina on joku, jonka puoleen kääntyä. Sen haluan opettaa omille lapsillenikin, tavallaan ihan sellaisena psyykkisenä keinonakin.