Kananmunakastike on varsin kummallinen keksintö
Kommentit (19)
Olen aina inhonnut sitä. Tiedä sitten, johtuuko se kastikkeesta itsestään vai äitini ruuanlaittotaidosta.
Vierailija kirjoitti:

No en esimerkiksi darrassa tai mahataudissa söisi, mutta muuten kyllä. Ap
Voi että pitääkin tehdä! Asun ulkomailla ja joskus unohtuu mitä kaikkia herkkuja siellä Suomessa olikaan.
Ei ole mikään mun ensteks ruoka mutta muiden takia teen sitä ja hyvin näyttää maistuvan. Onhan siinä puolensa kuten halpuus ja helppous. No helppous taitaa olla liioittelua kun amatöörit polttaa pohjaan maitokastikkeet?
Yllättävän näppärä se kuitenkin on. Menee perunoiden tai spagetin kanssa. Jos siitä haluaa vähän parempaa niin puolukkasurvosta lisäksi. Sitä oikeaa eikä kaupan puolukkahilloa.
Kelpaa jopa nirsoille jotka ei syö lihaa. Tippaakaan kehumatta tiedän mitä teen kokatessa. Joku söi yöllä hieman nauttineena jotain hyvää lämmintä juustoleipää. Pyysi että älä kerro kenellekkään että söi vähän lihaa. No en ole kertonut kuin kaikille tuon asian.
Hyi olkoon. Vetäkää mielummin raakaa kananmunaa.
Siis millä tavalla kummallinen keksintö? Valkokastike ja keitetty kananmuna. Mitä kummallista niissä on?
Ihan järkevä keksintöhän se eli kastiketta, jossa on proteiinia, vrt. kanakastike, lihakastike jne.
Miedot maut ehkä eivät kaikkia houkuta, mutta tillillä ja muilla yrteillä saa munakastikkeeseekin makua.
Itse teen sulatejuustopohjaisena enkä käytä maitoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään mun ensteks ruoka mutta muiden takia teen sitä ja hyvin näyttää maistuvan. Onhan siinä puolensa kuten halpuus ja helppous. No helppous taitaa olla liioittelua kun amatöörit polttaa pohjaan maitokastikkeet?
Yllättävän näppärä se kuitenkin on. Menee perunoiden tai spagetin kanssa. Jos siitä haluaa vähän parempaa niin puolukkasurvosta lisäksi. Sitä oikeaa eikä kaupan puolukkahilloa.Kelpaa jopa nirsoille jotka ei syö lihaa. Tippaakaan kehumatta tiedän mitä teen kokatessa. Joku söi yöllä hieman nauttineena jotain hyvää lämmintä juustoleipää. Pyysi että älä kerro kenellekkään että söi vähän lihaa. No en ole kertonut kuin kaikille tuon asian.
Miten jonkun sun random-tutun lihan syönti liittyy kananmunakastikkeeseen? Piti vaan päästä mollaamaan kasvissyöjiä?
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkevä keksintöhän se eli kastiketta, jossa on proteiinia, vrt. kanakastike, lihakastike jne.
Miedot maut ehkä eivät kaikkia houkuta, mutta tillillä ja muilla yrteillä saa munakastikkeeseekin makua.
Itse teen sulatejuustopohjaisena enkä käytä maitoa.
Siis miten? Kysyn ihan mielenkiinnosta, voisi kokeilla.

Sulatejuustoa ja tilkka vettä kuumennetaan, siihen munanpalaset.
Olenko kummallinen, kun en ole ikinä syönyt kananmunakastiketta? Sitä ei ollut lapsuudenkodissani eikä koulunkaan ruokalistassa. Vasta päältä nelikymppisenä kuulin, että sellaistakin on, mutta ei vielä ole tullut koskaan tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkevä keksintöhän se eli kastiketta, jossa on proteiinia, vrt. kanakastike, lihakastike jne.
Miedot maut ehkä eivät kaikkia houkuta, mutta tillillä ja muilla yrteillä saa munakastikkeeseekin makua.
Itse teen sulatejuustopohjaisena enkä käytä maitoa.
Siis miten? Kysyn ihan mielenkiinnosta, voisi kokeilla.
Sulatejuustoa ja tilkka vettä kuumennetaan, siihen munanpalaset.
Jahas, onko liian helppoa, kun ei sotke jauhoja ja rasvaa ja pyörittele niitä pannulla? :)
Käytän sulatejuustoa monissa kastikkeissa jauhojen ja maidon sijaan, maukasta ja helppoa eikä ainakaan epäterveellisempää (ja lisäksi juustosta riippuen vhh, jos sitä haluaa). Esim paistetut sienet saa kivasti muhennoseksi sulatejuustolusikallisella.
Ihan hyvää se on, mutta jostain syystä siitä ei koskaan lähtenyt nälkä ja yleensä silloin oli nälkä, kun sitä oli esim. koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Voi että pitääkin tehdä! Asun ulkomailla ja joskus unohtuu mitä kaikkia herkkuja siellä Suomessa olikaan.
En tajua tätä. Miten tuo ulkomailla asuminen liittyy kananmunakastikkeen unohtamiseen? Miten sä muistaisit sen yhtään sen paremmin vaikka asuisit Suomessa?
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvää se on, mutta jostain syystä siitä ei koskaan lähtenyt nälkä ja yleensä silloin oli nälkä, kun sitä oli esim. koulussa.
Ei sillä ole tarkoituskaan lähteä nälkä vaan olla lisuke perunoille ym.

Ruokaisamman siitä saa lisäämällä munien ja rasvan osuutta. Menee mukavasti sellaiselle, jonka ei tarvitse saada lihaa tai kalaa joka aterialla.
Kuulin ensimmäisen kerran kananmunakastikkeesta vasta viime vuonna tällä palstalla... Onneksi meidän perheessä ei syöty tuota koskaan kun olin lapsi, ois varmasti jäänyt väliin koska en pidä kananmunista.
Se oli lapsena mun lempiruokaa ja maistuu kyllä vieläkin.