Mitä vaihtoehtoja tähän parisuhdekriisiin?

Kaipaan tilanteeseen neuvoja pikaisesti.

Minulla ja miehelläni on alle vuoden ikäinen lapsi. Vauvavuosi on kulunut hyvin pitkälti niin, että olen ollut vauvan kanssa kahdestaan ja mies ollut töissä. Samalla olen huomannut, miten läheisyys, hellyys ja tunnetasolla kohtaaminen on vaan koko ajan vähentynyt suhteessamme. Tämä muutos alkoi jo raskausaikana. Pikkuhiljaa.. Ajattelin, että tämä olisi ohimenevää ja miehen stressistä (siihen hän vetoaa) johtuvaa, mutta nyt tilanne alkaa tuntua kohtuuttoman rankalta, kun tätä on jatkunut niin pitkään!

En oikeastaan enää jaksa tehdä aloitteita mistään hellyyteen viittaavastakaan. Mies kokee sen painostavana. Olen vain odottanut, odottanut ja odottanut. Välillä olen jotain yrittänyt, mutta se torjutaan. Enkä oikeastaan enää kestä tätä torjutuksi tulemista.

Torjutuksi tulemista on muutenkin tunnetasolla. Koen, ettei mielipiteilläni ole kovin suurta vaikutusta ja mies on enenevissä määrin alkanut arvostella asioitani. On kyseessä sitten opintojen jatkaminen, taloudelliset asiat tai lapseen liittyvät asiat. Hän ei pyty ymmärtämään, miten väsynyt olen, etten juuri nyt jaksa keskittyä kuin tästä vauvavuoden arjesta. Hän kaavailee seuraavaa vuottamme ja rakentelee visioita, miten arki silloin pitäisi mennä. Minun pitäisi kuulemma jaksaa opiskella, hoitaa lastamme ja käydä vielä töissä ja ansaita vähintään x euroa per kuukausi. Välillä hän painostanut minua lopettamaan opintoni, muttei se ole minulle tietenkään vaihtoehto.

Olen tästä tilanteesta niin ahdistunut, etten enää näe ulospääsyä tilanteesta. Mies murjottaa. Iltaisin hän vetäytyy telkkarin ääreen, kun nukutan lastamme. Hän ei tule viereeni, kun lapsi nukahtaa. Hän torjuu kaikki mun yritykset, kun yritän päästä kainaloon tms. Sitten vaan menen itsekin nukkumaan. Aamulla hän lähtee töihin. Tulee yleensä iltasella. Tai jos tulee aiemmin, hän menee päiväunille. Minä vaan odotan, odotan ja odotan yhteistä aikaa ja hellyyden osoituksia. Välillä hän yllättää halauksella. Sitten alkaa taas ihme murjotus ja napina asioista. Hän vetäytyy ja on tunnetasolla jossain aivan muualla. Näpyttelee luuriaan. Tuijottaa telkkaria tai tablettiaan.

Taloudelliset asiat ovat hänelle todella tärkeitä. Ymmärrän kyllä, että se on iso asia, mutta tuntuu, ettei enää millään muulla ole merkitystä. Hän napisee ruokaostoksista. Ihan sama, miten paljon yritän säästää, aina on syytä näpäyttää jostain. Minulla ei ole tällä hetkellä vaihtoehtoja kuin olla lapsen kanssa kotona, joten yritän elää todella pihisti. Miehellä kyllä rahaa on, mutta en kehtaa mihinkään sitä rahaa pyytää. Välillä on pitänyt joku lääkärilasku hänelle antaa maksettavaksi, kun en ole tukirahoilla saanut sitä maksetuksi. Kaikki rahani menevät ruokaan ja vauvan hankintoihin. Ja saan kuulla, miten häntä ärsyttää elättää. Tilanne on todella ahdistava, koska etukäteen annoin hänelle vaihtoehdon, että voimme asua myös eri osoitteissa, jos tämä rahahomma ei ole hänelle ok. Kuitenkaan hän ei halua, että asuisimme eri osoitteissa. Ja hän on muutaman kerran sanonut, etten minä ja lapseni mitenkään pärjättäisi ilman häntä.

Olen muutaman kerran miettinyt eroa. Tuntuu kuitenkin sekin tosi ahdistavalta, koska en haluaisi rikkoa perhettäni.