Lue keskustelun säännöt.
Mitä vaihtoehtoja tähän parisuhdekriisiin?
mietinpävaan
11.08.2019 |
Kaipaan tilanteeseen neuvoja pikaisesti.
Minulla ja miehelläni on alle vuoden ikäinen lapsi. Vauvavuosi on kulunut hyvin pitkälti niin, että olen ollut vauvan kanssa kahdestaan ja mies ollut töissä. Samalla olen huomannut, miten läheisyys, hellyys ja tunnetasolla kohtaaminen on vaan koko ajan vähentynyt suhteessamme. Tämä muutos alkoi jo raskausaikana. Pikkuhiljaa.. Ajattelin, että tämä olisi ohimenevää ja miehen stressistä (siihen hän vetoaa) johtuvaa, mutta nyt tilanne alkaa tuntua kohtuuttoman rankalta, kun tätä on jatkunut niin pitkään!
En oikeastaan enää jaksa tehdä aloitteita mistään hellyyteen viittaavastakaan. Mies kokee sen painostavana. Olen vain odottanut, odottanut ja odottanut. Välillä olen jotain yrittänyt, mutta se torjutaan. Enkä oikeastaan enää kestä tätä torjutuksi tulemista.
Torjutuksi tulemista on muutenkin tunnetasolla. Koen, ettei mielipiteilläni ole kovin suurta vaikutusta ja mies on enenevissä määrin alkanut arvostella asioitani. On kyseessä sitten opintojen jatkaminen, taloudelliset asiat tai lapseen liittyvät asiat. Hän ei pyty ymmärtämään, miten väsynyt olen, etten juuri nyt jaksa keskittyä kuin tästä vauvavuoden arjesta. Hän kaavailee seuraavaa vuottamme ja rakentelee visioita, miten arki silloin pitäisi mennä. Minun pitäisi kuulemma jaksaa opiskella, hoitaa lastamme ja käydä vielä töissä ja ansaita vähintään x euroa per kuukausi. Välillä hän painostanut minua lopettamaan opintoni, muttei se ole minulle tietenkään vaihtoehto.
Olen tästä tilanteesta niin ahdistunut, etten enää näe ulospääsyä tilanteesta. Mies murjottaa. Iltaisin hän vetäytyy telkkarin ääreen, kun nukutan lastamme. Hän ei tule viereeni, kun lapsi nukahtaa. Hän torjuu kaikki mun yritykset, kun yritän päästä kainaloon tms. Sitten vaan menen itsekin nukkumaan. Aamulla hän lähtee töihin. Tulee yleensä iltasella. Tai jos tulee aiemmin, hän menee päiväunille. Minä vaan odotan, odotan ja odotan yhteistä aikaa ja hellyyden osoituksia. Välillä hän yllättää halauksella. Sitten alkaa taas ihme murjotus ja napina asioista. Hän vetäytyy ja on tunnetasolla jossain aivan muualla. Näpyttelee luuriaan. Tuijottaa telkkaria tai tablettiaan.
Taloudelliset asiat ovat hänelle todella tärkeitä. Ymmärrän kyllä, että se on iso asia, mutta tuntuu, ettei enää millään muulla ole merkitystä. Hän napisee ruokaostoksista. Ihan sama, miten paljon yritän säästää, aina on syytä näpäyttää jostain. Minulla ei ole tällä hetkellä vaihtoehtoja kuin olla lapsen kanssa kotona, joten yritän elää todella pihisti. Miehellä kyllä rahaa on, mutta en kehtaa mihinkään sitä rahaa pyytää. Välillä on pitänyt joku lääkärilasku hänelle antaa maksettavaksi, kun en ole tukirahoilla saanut sitä maksetuksi. Kaikki rahani menevät ruokaan ja vauvan hankintoihin. Ja saan kuulla, miten häntä ärsyttää elättää. Tilanne on todella ahdistava, koska etukäteen annoin hänelle vaihtoehdon, että voimme asua myös eri osoitteissa, jos tämä rahahomma ei ole hänelle ok. Kuitenkaan hän ei halua, että asuisimme eri osoitteissa. Ja hän on muutaman kerran sanonut, etten minä ja lapseni mitenkään pärjättäisi ilman häntä.
Olen muutaman kerran miettinyt eroa. Tuntuu kuitenkin sekin tosi ahdistavalta, koska en haluaisi rikkoa perhettäni.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naimisissa? Miehelläs on elatusvelvollisuus.
Ei olla naimisissa. Mulla oli raskautuessani opinnot kesken ja erityisesti mies halusi yhteen muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä samaa. Paitsi lapset jo teinejä. Jää nukkumaan yhä useammin sohvalle ja seksiä haluaa vaan harvemmin ja harvemmin. Ei halaa, pussailee tai koskettele. Tänä aamunakin kun menin viereen (siihen sohvalle) niin jäätyi ihan tönköksi! Ei mitään muuta reaktiota kun esitti nukkuvaa :(
Hän myös erittäin pihi ja stressaa joka laskua ym vaikka ihan hyvin tullaan toimeen palkoillamme. Ainoa päivä milloin puhuu tai tunnen olevani tärkeä on mun palkkapäivä kun maksan osani laskuista.
Henkistä vallankäyttöä. Eroltahan tuo kuulostaa ennemmin tai myöhemmin. Jos joudut pihistelemään nytkin, niin tuntuu että helpommalta pääsisit jos ei tarvitse miehestä välittää.
Vierailija kirjoitti:
Meillä samaa. Paitsi lapset jo teinejä. Jää nukkumaan yhä useammin sohvalle ja seksiä haluaa vaan harvemmin ja harvemmin. Ei halaa, pussailee tai koskettele. Tänä aamunakin kun menin viereen (siihen sohvalle) niin jäätyi ihan tönköksi! Ei mitään muuta reaktiota kun esitti nukkuvaa :(
Hän myös erittäin pihi ja stressaa joka laskua ym vaikka ihan hyvin tullaan toimeen palkoillamme. Ainoa päivä milloin puhuu tai tunnen olevani tärkeä on mun palkkapäivä kun maksan osani laskuista.
Mun miehellä kanssa näitä kaikkia erilaisia vetäytymisen keinoja. Monenlaisia. Jos ei muuten mua karkuun pääse, niin lähtee "töihin".
Vierailija kirjoitti:
Henkistä vallankäyttöä. Eroltahan tuo kuulostaa ennemmin tai myöhemmin. Jos joudut pihistelemään nytkin, niin tuntuu että helpommalta pääsisit jos ei tarvitse miehestä välittää.
Niin. Tunnen vaan alemmuutta. Koska en tienaa nyt mitään ja olen pelkällä vanhempainpäivärahalla ja kohta kotihoidontuella, niin tulee semmoinen olo, että on vaan taivuttava ihan kaikkeen. Varsinkin, kun mies alkaa jankata asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä surettaa lukea tällaisia tekstejä. Miksi niin moni nainen alistuu tuollaiseen kohteluun? Itsearvostus on ilmeisesti niin heikko, että niellään kaikenlainen paska "miehen" puolelta.
Ettehän te mikään perhe ole, mies ei osallistu vauvan elatukseen eikä välitä sen vertaa, että haluaisi, että sulla ja vauvalla olisi hyvä olla. Perheen pitäisi olla yksikkö, joka pitää yhtä ja jonka jäsenet tukevat toisiaan. Mies ei ole sitoutunut sinuun.
Olet - sori nyt vain - kynnysmatto, joka suostuu miehen taloudelliseen vallankäyttöön. Ettekä ole edes naimisissa! No, ainakin eroaminen on helpompaa. Pahoittelen suorasukaisuuttani, mutta ärsyttää ja harmittaa lukea tällaisista tilanteista jatkuvasti.
Mies ei halua olla suhteessa kanssasi. Ero on väistämätön, ja mitä pikemmin eroat, sitä suuremmalta kärsimykseltä vältyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies ei halua olla suhteessa kanssasi. Ero on väistämätön, ja mitä pikemmin eroat, sitä suuremmalta kärsimykseltä vältyt.
Mistä syystä miehelle ei sitten kuitenkaan ero ole vaihtoehto? Miksi hän kuitenkin haluaa olla suhteessa kanssani? Olen kysynyt häneltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mietinpävaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei halua olla suhteessa kanssasi. Ero on väistämätön, ja mitä pikemmin eroat, sitä suuremmalta kärsimykseltä vältyt.
Mistä syystä miehelle ei sitten kuitenkaan ero ole vaihtoehto? Miksi hän kuitenkin haluaa olla suhteessa kanssani? Olen kysynyt häneltä.
Miehet nyt sanovat mitä tahansa, mutta sanoilla ei ole väliä. Vain teoilla on. Miehe teot osoittavat, ettei hän ole sitoutunut eikä häntä loppujen lopuksi paljon kiinnosta. Mies myös odottaa, että sinä otat eron, ettei hänestä tule tarinan pahista. Siksi ei voi sanoa suoraan, että joo, voisit muuttaa pois.
Oliko vauva vahinko? En syyllistä sinua siitä, mutta ehkä mies tuntee olevansa ansassa eikä ollut alun perinkään valmis sitoutumaan juuri sinuun, mutta kun lapsi ilmoitti tulostaan, niin mies ei voinutkaan enää perääntyä.
Moni mies on suhteessa sellaisen naisen kanssa, johon ei kuitenkaan ole sitoutunut tunnetasolla ja tosissaan.
Voi olla myös klassisesti näin: mies mustasukkainen vauvalle. Mököttää, torjuu, peittelee loukkaantumistaan sillä että yrittää päästä "henkisesti tasoihin" kun sinähän tuhlaat rakkauttasi vauvaan. Sitä oloa lisää vain, että hänen täytyy käydä töissä ja sinä saat hellyyttä vauvan kanssa kun hän lähtee. Yleinen tilanne joka laukeaa vain kunnon keskustelulla. Voitko puhua stä neuvolassa? Ja sitten yhteinen käynti sinne vielä?
Jos tilanne jatkuu, mies ottaa loputtomiin valta-asetelmaa. Hän kuvittelee, että sinullahan on asiat liiankin hyvin kun on tuo vauva. (pahin mitä voit tehdä kuitenkin on että todistelisit miten raskasta kaikki on välillä - mies ei usko - ja että vielä alkaisit itsekin uskoa että asiat huonosti etkä uskaltaisi avoimesti nauttia hyvistä hetkistä. )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mietinpävaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei halua olla suhteessa kanssasi. Ero on väistämätön, ja mitä pikemmin eroat, sitä suuremmalta kärsimykseltä vältyt.
Mistä syystä miehelle ei sitten kuitenkaan ero ole vaihtoehto? Miksi hän kuitenkin haluaa olla suhteessa kanssani? Olen kysynyt häneltä.
Miehet nyt sanovat mitä tahansa, mutta sanoilla ei ole väliä. Vain teoilla on. Miehe teot osoittavat, ettei hän ole sitoutunut eikä häntä loppujen lopuksi paljon kiinnosta. Mies myös odottaa, että sinä otat eron, ettei hänestä tule tarinan pahista. Siksi ei voi sanoa suoraan, että joo, voisit muuttaa pois.
Oliko vauva vahinko? En syyllistä sinua siitä, mutta ehkä mies tuntee olevansa ansassa eikä ollut alun perinkään valmis sitoutumaan juuri sinuun, mutta kun lapsi ilmoitti tulostaan, niin mies ei voinutkaan enää perääntyä.
Moni mies on suhteessa sellaisen naisen kanssa, johon ei kuitenkaan ole sitoutunut tunnetasolla ja tosissaan.
En olekaan ajatellut asiaa noin. Ehkä sanoilla ei ole oikeastikaan merkitystä sitten ollut.
Vauva oli yllätys. Ei niinkään vahinko. Miehellä oli vauvakuume myös. Selvästi hänellä oli mun mielestä jonkinlainen suunnitelma hankkia lapsi. Joku ikäkriisi yms. Siinä vaiheessa, kun raskaustesti näytti plussaa, minulle riitti, että hän olisi hyvä isä. Ehdotin asumista erikseen. Mutta mies ehdottomasti halusi muuttaa yhteen ja kiirehti asian kanssa. Itse pidemmän aikaa odottelin ja pohdin yhteenmuuton järkevyyttä siinä vaiheessa. Mutta lopulta taivuin, kun mies houkutteli kaikin mahdollisin keinoin. En sitten ymmärrä, että miksi ei siinä vaiheessa voinut sanoa, jos ei kiinnostanut asua yhdessä. Tiesi kyllä siinä vaiheessa, miten taloudellinen tilanne tulee muuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla myös klassisesti näin: mies mustasukkainen vauvalle. Mököttää, torjuu, peittelee loukkaantumistaan sillä että yrittää päästä "henkisesti tasoihin" kun sinähän tuhlaat rakkauttasi vauvaan. Sitä oloa lisää vain, että hänen täytyy käydä töissä ja sinä saat hellyyttä vauvan kanssa kun hän lähtee. Yleinen tilanne joka laukeaa vain kunnon keskustelulla. Voitko puhua stä neuvolassa? Ja sitten yhteinen käynti sinne vielä?
Jos tilanne jatkuu, mies ottaa loputtomiin valta-asetelmaa. Hän kuvittelee, että sinullahan on asiat liiankin hyvin kun on tuo vauva. (pahin mitä voit tehdä kuitenkin on että todistelisit miten raskasta kaikki on välillä - mies ei usko - ja että vielä alkaisit itsekin uskoa että asiat huonosti etkä uskaltaisi avoimesti nauttia hyvistä hetkistä. )
Tuotakin olen miettinyt. Ja sitä, että voisimme johonkin mennä yhdessä keskustelemaan asiasta. Olen puhunut neuvolassa ja olen käynyt kuukausittain juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa. Sieltä vaan ei oikein kukaan sano yhtään mitään tilanteeseen. Ehkä yhdessä keskustelu ammatti-ihmisen kanssa voisi jotain muutosta saadakin aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs jos mies jäisi kotiin vauvan kanssa?
Jos tämä pitää paikkansa mitä ketjussa spekuloitiin, niin se että mies hoitaisi itse vauvaa, auttaisi näihin
-mies ei usko että vauvan hoito voi olla väsyttävää
-mies on mustasukkainen vauvalle tai sille että vauva ja vaimo saavat toisiltaan hellyyttä
-mies kokee että koko elatus on hänen varassaan (no tähän ei valitettavasti ratkaisua jos menet opiskelemaan eikä töihin)
-kotonaoleva vanhempi maksaa kaikki vauvan hankinnat (mikä on mielestäni epäoikeudenmukaista)
Voisi olla silmiä avaavaa ja vahvistaa tunnetta perheestä ja että olette yhdessä veneessä.
Ymmärsinkö nyt ihan oikein? Sinä maksat yksin yhteisen lapsenne kulut?
Miksi sinun töihin menosi ei ole vaihtoehto?
"Ja hän on muutaman kerran sanonut, etten minä ja LAPSENI mitenkään pärjättäisi ilman häntä". Lapsenne, ihan teidän molempien. Ja molemmilla on velvollisuus hänestä huolehtia. Idiootti mies, ei mikään isä.
Teidän perhe on jo rikki. Nyt kannattaa sitten korjata se joko hankkiutumalla siitä rikkoutuneesta osasta eroon tai menemällä terapiaan tms. Yleensä tuossa on joku asennevamma ja loukkaantuminen taustalla ja se voi laueta ihan pienelläkin tai sitten on luonnostaan tuollainen nyt ja aina.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö nyt ihan oikein? Sinä maksat yksin yhteisen lapsenne kulut?
Miksi sinun töihin menosi ei ole vaihtoehto?
Tarkoitin, että minun tuloistani kaikki menee ruokaan ja vauvaan sekä laskuihin. Toki mies osallistuu, mutta joudun aina selittämään, jos rahani eivät riitäkään. "Sitten pitää tuhlata vähemmän".. Emme saa mitään asumisen tukia, joten mies maksaa vuokran. Välillä sitten kuulen näitä: "maksa itse vuokras"-juttuja. No, maksaisin kyllä, jos olisi mahdollista.
Töihin meneminen ei tällä hetkellä ole vaihtoehto, sillä lapsi on tissivauva. Ei juo pullosta ja kiinteitä menee tosi vähän. Opintoihin mennessäni tietysti joitakin työvuoroja mahdollisesti pystyn tekemään. Mutta enempään ei kyllä rahkeet riitä. Opintoni vaativat erittäin paljon työskentelyä koulun ulkopuolella.
Juu ja voin ainakin omalta kohdalta sanoa, että vain hullummaksi on vuosi vuodelta mennyt.
Meillä aikuiset lapset ja mitään yhteistä meillä ei ole paitsi sama osoite.
Ostamme omat ruoat, omat pesuaineet, omat petivaatteet, omat pyyhkeet jne.
Puolisolla on auto, mutta minulla ei siihen ole ollut vuosiin mitään asiaa.
Kotiin ei nyt mitään suurempaa hankita, koska ero voi tulla milloin vain.. Toisaalta tämä sairas tilanne on kestänyt yli kymmenen vuotta ehkä jo kauemmin.
Yhdessä taidamme olla vain asumiskulujen vuoksi. Olemme kuin soluasujat.
Pikkuhiljaa tilanne tähän liukui ja nyt tähän on jo niin tottunut, että tätä pitää suurimman osan ajasta ihan normaalina.
Oletteko naimisissa? Miehelläs on elatusvelvollisuus.