Milloin ja miksi päätit ettet enää juo (ainakaan kovin paljon)? Niin että päätös on pitänyt?

Dokaavan seurassa on vaikea olla selvin päin joten sille asiallepitäisi ensimmäiseksi tehdä jotain.

Jos ryyppäät joka viikonloppu, niin ensimmäinen on vaikeinta jättää väliin, sen jälkeen on helpompaa.

Pakon edessä n. 35-vuotiaana oli pakko luopua humalahakuisesta juomisesta. Jo neljän - viiden oluen jälkeen krapula oli niin jäätävä ettei mitään järkeä, oksensin lähes koko päivän.

Nuorena join paljon ja usein. Joskus mietin että olenkohan jonkun sortin alkoholisti.

Täytän ensivuonna 40 ja olisi välillä kiva ottaa kuppia, mutta ei vaan pysty. Elimistö ei vaan kestä.

Pari viikkoa sitten päätin, etten arkena juo mitään alkoholipitoisia. Useamman vuoden olen ottanut kaljan tai pari lähes joka ilta. Kuitenkin kokonaismäärä on pysynyt riskirajan alapuolella, olen mies. Ainakin nämä pari viikkoa on mennyt ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Dokaavan seurassa on vaikea olla selvin päin joten sille asiallepitäisi ensimmäiseksi tehdä jotain.

Jos ryyppäät joka viikonloppu, niin ensimmäinen on vaikeinta jättää väliin, sen jälkeen on helpompaa.

Ryyppään 1-2 kertaa kuukaudessa siis ihan kunnon humalaan, minkä lisäksi sellaisia max 3-4 annosta illassa kertoja voi olla tuohon päälle vielä tosiaan niinkin paljon, että pahimmillaan juon joka viikonloppu ainakin vähän ja joskus arkenakin. Pystyn olemaan juomatta, jopa seurassa jossa muut juovat, mutta aina on silti mielessä että kuinkahan kauan pystyn tähän ja milloin sitä voisi taas juoda... Ja seuraava kerta tauon jälkeen lähtee useimmiten lapasesta.

Ap

En ole enää moneen vuoteen juonut kuin seurassa jos joku on pyytänyt. Kerralla 1-2 siideriä tai joku drinksu tai esim. viinilasillinen ruoan kanssa.

Alkoi harmittaa ehkä eniten rahanmeno ja vapaa-ajan tuhlaaminen humalassa, ei se sen arvoista ollut. Kivempaa nyt on selvinpäin kun muistaa mitä on tehnyt eikä tule pahemmin mokailtuakaan.

Ystävillä on vaikeampi sulattaa, en tosin ole mitään numeroa itsestäni tehnytkään. Juuri perjantaina ystävä pyysi kanssaan ottamaan, en lähtenyt. Mietin itsekseni että ensi kerralla täytyy jo sanoa että en halua olla mikään kännikaveri, jota viime aikoina ystävä on monet kerrat pyytänyt minua tekemään.

Vierailija kirjoitti:

En ole enää moneen vuoteen juonut kuin seurassa jos joku on pyytänyt. Kerralla 1-2 siideriä tai joku drinksu tai esim. viinilasillinen ruoan kanssa.

Alkoi harmittaa ehkä eniten rahanmeno ja vapaa-ajan tuhlaaminen humalassa, ei se sen arvoista ollut. Kivempaa nyt on selvinpäin kun muistaa mitä on tehnyt eikä tule pahemmin mokailtuakaan.

Ystävillä on vaikeampi sulattaa, en tosin ole mitään numeroa itsestäni tehnytkään. Juuri perjantaina ystävä pyysi kanssaan ottamaan, en lähtenyt. Mietin itsekseni että ensi kerralla täytyy jo sanoa että en halua olla mikään kännikaveri, jota viime aikoina ystävä on monet kerrat pyytänyt minua tekemään.

Minäkään en haluaisi olla se tylsä tyyppi ja ilonpilaaja, vaikka samalla tuntuu tyhmältä että miksi niin pitäisi ajatella ihmisestä joka ei juo. Ajattelen helposti niin siis itsekin, että jos joku ei juo silloin kun minä juon, niin hän ei sitten ole samalla tavalla porukassa mukana. Näen ystäviäni muutenkin kuin ryypiskelyn merkeissä, mutta hyvin usein juominen kuitenkin liittyy tapaamisiin ja illanviettoihin. Ja kyllähän minä siitä ekan ja tokan viinilasin tuomasta nousuhumalasta pidän, mutta voisinko jättää vain siihen?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Pakon edessä n. 35-vuotiaana oli pakko luopua humalahakuisesta juomisesta. Jo neljän - viiden oluen jälkeen krapula oli niin jäätävä ettei mitään järkeä, oksensin lähes koko päivän.

Nuorena join paljon ja usein. Joskus mietin että olenkohan jonkun sortin alkoholisti.

Täytän ensivuonna 40 ja olisi välillä kiva ottaa kuppia, mutta ei vaan pysty. Elimistö ei vaan kestä.

Minulla taas käytön lisääntyessä ei krapulaa tule enää lainkaan. Nuorena kun oli ottanut reippaasti ja vasta illalla alkoi ruoka pysyä sisällä niin sen muisti kyllä pitkään. Nykyään jos juo kaksi pulloa viiniä tai 12 olutta niin aamulla vaan vähän väsyttää.

Opiskelijabileiden jälkeen, kun olin kännissä vielä seuraavana iltapäivänä ja krapula iski vasta illalla. Se oli 20 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Pakon edessä n. 35-vuotiaana oli pakko luopua humalahakuisesta juomisesta. Jo neljän - viiden oluen jälkeen krapula oli niin jäätävä ettei mitään järkeä, oksensin lähes koko päivän.

Nuorena join paljon ja usein. Joskus mietin että olenkohan jonkun sortin alkoholisti.

Täytän ensivuonna 40 ja olisi välillä kiva ottaa kuppia, mutta ei vaan pysty. Elimistö ei vaan kestä.

Sama, paitsi, että mulla ei kestä pää. Oksentaminen vielä menisi, mutta se krapulassa tuleva ahdistus. Oli pakko lopettaa, tai musta olis tullut sitten pilleririippuvainen, koska rauhoittavat oli ainoa, joka auttoi kohtauksiin.

Yli vuoteen en ole juonut alkoholia. Piste tuli siinä kun viimeiset 4 ryyppykertaa oli kaikkea muuta kuin hauskoja. Känniangstaamista ja vähintään viikon krapulaa, täytyy olla mielenvikainen jos tuollaista vaan jatkaisi. Ongelma on kuitenkin ryyppäämään jankuttavissa kavereissa, joista on hyvä päästä eroon. Eräskin ottaa minuun yhteyttä vain sen takia, että aloittaa pehmittämisen mukamas jokapäiväisillä asioilla ja lopuksi aina se sama "ryypätäänkö? No lähe nyyy lähe nyyy!". Rasittavaa.

Jos dokaaminen ei ole edes hauskaa, aina päädyt päätöksestäsi huolimatta dokaamaan, krapula on kauhea, niin kyllähän sinulla on ongelma. Kun tähän vielä lisää, että ajattelet ei-juovista, että nämä ovat ilonpilaajia, niin eikö asian pitäisi olla selvä asia?

Mä päätin olla juomatta jo teininä, koska lähisuvussa (ei kuitenkaan ydinperheessä) oli viina vienyt monta, joku vankilassa humalassa tehdystä pahoinpitelystä ja taposta, monta muuten elämänsä viinaan sössinyttä, pari sitten kuolikin, mm. humalassa kaaduttuaan sai aivoverenvuodon. Joskus kävivät harvakseltaan kylässä ja se kyseisistä ihmisistä jäänyt epämääräinen pelon ja epävarmuuden tunne sai aikaan, että olen käytännössä absolutisti. Ehkä joku 1/2 punaviinilasia voi mennä kerran pari vuodessa. En pidä siitä, että alkoholi nousee yhtään päähän tai tulisi mitään pelkoa kontrollin menettämisestä. Aina pitää olla esim. autolla-ajo kunnossa. Olen yliopistoajan pärjännyt myös ilman viinaa, vaikka hyvin kostea tiedekunta olikin. Mies onneksi on pitkälti samoilla linjoilla, voi ruuan kanssa juoda ehkä 1-2 punaviinilasillista tai ottaa yhden saunaoluen tai siiderin mutta humalassa meillä ei olla koskaan. En pystyisi elämään parisuhteessa, jossa toinen joisi ns. tosissaan.

Tuo on suomalainen ongelma. Suomesta on vaikea löytää kavereita, kun ei ole koskaan dokannut eikä ole koskaan kokenut krapulaa. Juomisen lopettamista ei tarvitse miettiä, kun ryyppäämistä ei ole koskaan aloittanutkaan. Alkoholia on voinut käyttää tai olla käyttämättä. Tapaamiset ystävien kanssa ovat olleet yhtä mukavia oli sitten juonut limsaa tai viinilasillisen tai puolikkaan.

Olensia ollut hyvin hillitty Alkon käyttäjä. Opiskelujen alussa muutaman kerran join ja totesin, ettei ole mun juttu. Tapasin mieheni opiskelijapiireissä. Hän arvosti myös raittiuttani ja sitä etten jaa pmppaa kännipäissäni kaikille hänen exänsä tavoin. Iskettiin hyytynyt yhteen ja siitä lähtien ollaan eletty yhdessä raittiina. Absolutisteja emme ole, mutta juomisella ei ole mitään roolia elämässämme.

Kahden aikaan viime yönä. Raittius on pitänyt siitä asti.

M 45

26-vuotiaana tuli semmoinen tunne, että tää ei voi jatkua näin. Aina kun join, join aivan hirveästi ja krapula oli aivan älytön. Myöskin humalassa mokailin kaikenlaista tyhmää ja aamulla hävetti. Meni ihmissuhteita rikki ja myös fyysisiä kolhuja tuli. Sitten päätin, että joku tolkku on hommaan saatava. Yhtä usein juon nykyään kuin ennenkin eli 1-2 kertaa kuukaudessa mutta en enää samanlaisia määriä. Kun alan tuntea humaltuvani, siirryn juomaan vettä tai limua. Näin ei ole enää tapahtunut ylilyöntejä ja elämä tuntuu paljon mukavammalta.

Vierailija kirjoitti:

Jos dokaaminen ei ole edes hauskaa, aina päädyt päätöksestäsi huolimatta dokaamaan, krapula on kauhea, niin kyllähän sinulla on ongelma. Kun tähän vielä lisää, että ajattelet ei-juovista, että nämä ovat ilonpilaajia, niin eikö asian pitäisi olla selvä asia?

Niinpä. Nyt kun sen kirjoitin tänne ja kommentteja luen niin on se oikeasti ihan selvä asia. Silti se helposti arjessa unohtuu ja siksi mietinkin että minulle saattaa ainoa vaihtoehto olla että lopetan kokonaan juomisen.

Ap

Lopetin alkoholin käytön lähes kokonaan 22 vuotiaana. Olin aloittanut parhaan ystäväni kanssa juomisen 12 vuotiaana ja joskus 18-19 vuotiaana alkoholimäärät olivat jo todella isoja.

Se ei vaan enää tuntunut miltään, juominen ärsytti ja en löytänyt siitä mitään hyvää sanottavaa. En pahemmin mokaillut ja krapulat menivät aikanaan ohi, mutta rahanmeno ketutti hurjasti. Silloin iski niin voimakas ärsytys, että lopetin. Muutin kaverikämpästä omaan yksiöön ja aloin elämään oman näköistä elämää, eli lueskelin paljon, kävin töissä ja treffeillä, hankin lemmikkieläimen, kunnon fillarin ja aloin muutenkin urheilemaan. Juomisen lopettaminen ei tehnyt edes vaikeaa, päinvastoin.

Kaveripiiri jäi kännäämään kämppäänsä ja minä huitelin onnellisena fillarillani pitkin maita ja mantuja, enkä edes ajatellut enää alkoholia. Löysin työpaikalta samanhenkisen miehen ja yhdessä olemme olleet yli 20 vuotta. Nytkään koko talossa ei ole alkoholia tippaanaan, mutta joskus saatan ostaa pullon viiniä, josta usein menee puoli pulloa viemäriin, kun ei sitä muistanut juoda. N45

Vierailija kirjoitti:

Lopetin alkoholin käytön lähes kokonaan 22 vuotiaana. Olin aloittanut parhaan ystäväni kanssa juomisen 12 vuotiaana ja joskus 18-19 vuotiaana alkoholimäärät olivat jo todella isoja.

Se ei vaan enää tuntunut miltään, juominen ärsytti ja en löytänyt siitä mitään hyvää sanottavaa. En pahemmin mokaillut ja krapulat menivät aikanaan ohi, mutta rahanmeno ketutti hurjasti. Silloin iski niin voimakas ärsytys, että lopetin. Muutin kaverikämpästä omaan yksiöön ja aloin elämään oman näköistä elämää, eli lueskelin paljon, kävin töissä ja treffeillä, hankin lemmikkieläimen, kunnon fillarin ja aloin muutenkin urheilemaan. Juomisen lopettaminen ei tehnyt edes vaikeaa, päinvastoin.

Kaveripiiri jäi kännäämään kämppäänsä ja minä huitelin onnellisena fillarillani pitkin maita ja mantuja, enkä edes ajatellut enää alkoholia. Löysin työpaikalta samanhenkisen miehen ja yhdessä olemme olleet yli 20 vuotta. Nytkään koko talossa ei ole alkoholia tippaanaan, mutta joskus saatan ostaa pullon viiniä, josta usein menee puoli pulloa viemäriin, kun ei sitä muistanut juoda. N45

Jätitkö kaverisi siis kokonaan? Minulla on ihania ystäviä ja myös todella hyviä muistoja ns kännisekoiluista nuorempana. Varmasti voisin heitä edelleen tavata ilman että itse joisin. Moni on itse asiassa vähentänytkin, juominen on enemmänkin jäänyt tavaksi eikä siitä niinkään ole suurempaa iloa enää...

Ap

Tapahtui n. 20 v. sitten.  Kaaduin kännipäissäni suorilta jaloilta lattiaan ja iskin turpani lattialistaan seurauksella, että puolet naamasta oli mustana ja toinen silmä muurautunut umpeen.  Kun kännistä selvisin ihastelin naamatauluani peilistä ja vannoin, ettei tämä toistu ikinä enää.  Olin yrittänyt raitistua monesti aikaisemminkin, mutta löysin oman pohjani lattialistasta ja siitä tapahtumasta alkoi oikea raitistumiseni ja on pitänyt näihin päiviin asti.