Viikonlopun kunniaksi KÄNNIMOKAT-ketjua tulille. Oksensitko anopin kenkään, suutelitko väärää ihmistä?
Aloitan , heti alkuun korostan sitä että alkoholi ei sovi minulle missään muodossa enkä nykyään enää juo.
-Menin laivan yökerhossa kysymään tummalta mieheltä voimmeko suudella kun "mä en oo enne koskaan suudellut n"""iä", tyyppi ei tajunnut suomea ja lopulta sönkötin vain " kan ai kiss juu?" . Vedettiin sitten kielareita siinä ja mies olisi halunnut minut hyttiinsä.
- Oksensin pussikaljoilla kaverin sipsipussiin. Jossa oli vielä sipsejä.
- Riitelin mieheni kanssa, vedin purkin melatoniinia ja huusin itkien tekeväni itsarin. Tuo olikin sitten viimeinen humalani, 2 vuotta sitten.
Kommentit (1118)
Toin baarista kotiin yhden ukon (varatun), melko isokokoinen, enkä minäkään toki mikään vinkuheinä ollut. Yritimme lempiä, parisänky romahti alta, mutta jatkoimme silti, en tiedä meniköhän muna kertaakaan edes sisään, taisimme nukahtaa aika pian.
Aamulla tämän ukon vaimo soitti, ukko kertoi "jääneensä mäkisen sohvalle yöksi".
Kaverin kolmekymppiset, oloni oli karmean flunssainen joten lääkitsin itseäni usealla minttukaakaolla. Kotimatkaa taitoin kävellen koska matka ei ollut pitkä, oksensin ja samassa tuli pissat sekä ripulit housuun. "Fiksuna" heitin likaantuneet farkut, pikkarit ja kengät pois sekä tein kaulahuivista hameen, kenkiä ei enää ikinä löytynyt kun koetin seuravana päivänä etsiä :( Huivikin meni pilalle.
-Paistoin räkä poskella kalapuikkoja ja aiheutin rasvapalon sekä itselleni toisen asteen palovammat, kiva oli klo 3 aamuyöstä sönköttää palomiehille että kaikki ok, menkää pos
-Kiipesin kolmannen kerroksen parvekkeelleni kun avaimet olivat jääneet ja matkalla pidin oksennustauon, joku soitti poliisit
-Harrastin lesboseksiä ystäväni kanssa ja se ystävyys oli sitten siinä, heteroita kumpikin
Laittakaa noihin viesteihinne hästägi suomityttö. On nimittäin ihan suomityttö kamaa.
Vierailija kirjoitti:
-Paistoin räkä poskella kalapuikkoja ja aiheutin rasvapalon sekä itselleni toisen asteen palovammat, kiva oli klo 3 aamuyöstä sönköttää palomiehille että kaikki ok, menkää pos
-Kiipesin kolmannen kerroksen parvekkeelleni kun avaimet olivat jääneet ja matkalla pidin oksennustauon, joku soitti poliisit
-Harrastin lesboseksiä ystäväni kanssa ja se ystävyys oli sitten siinä, heteroita kumpikin
Hahaa ihan parhait xD
Vierailija kirjoitti:
- Kaverin silloinen mies oli ostanut tatuointikoneen ja suostuttiin kaverin kanssa koekappaleiksi, myöhemmin sitten tuhannen tuiterissa esittelemään "hienoja" tatskojamme baarikierrokselle. Ja aamulla ihmettelyä mikä kumman kukkakaali minulla on olkapäässä
- Otin suihin tuntemattomalta jätkältä baarin terassilla, oma poikakaveri ihmetteli vieressä
- Koetin avata kuivunutta kynsilakkapulloa hampaillani ja etuhammas lohkesi
- Keksin ajaa toisen puolen päästäni siiliksi, lopulta minulla oli molemmin puolinen sivukalju
- Kaaduin ja mursin nenäni, pyyhin vain veret pois ja bailaamaan. Nenä on nyt pysyvästi vino
- Tein popcornia, hajotin mikron ja sain palokunnan paikalle
- Leikkasin pitsaa puukolla ja lähes katkaisin etusormeni, olin tyynesti kietonut paketin laastaria ympärille. Aamulla sänky veressä, käsi veressä ja laastarimöykyn alla sellainen näky että sh oli pyörtyä.
Nyt sinne AA-kerhoon välittömästi.
Asun rivarissa ja toissakesänä joku naapuri pystytti pihalle jättitrampoliinin lasten iloksi. Yhtenä aamuna sitten ´hortoilin kotiin pää täynnä viiniä ja päätin käydä nukkumaan trampoliinin päälle, heräsin kun puolet taloyhtiön muksuista tuijottaa mekko korvissa ja käsilaukku päänalusena kuorsaavaa tätiä. Luikin häpeissäni kotiin ja pian soi ovikello kun yksi lapsosista toi kenkäni, jotka olin potkaissut trampoliinin alle
Mulla näitä riittää kyllä.
Yhdessä välissä nuorena, jos en muistanut pokata kundia kapakasta niin pokasin yöbussista tai jopa nakkarilta. Moraalinen krapula oli kamala joka viikonloppu.
Kerran lähdin kännissä ilmoittamatta kenellekään yhden miehen mukana Ruotsiin, oltiin pari päivää. Minusta oltiin tekemässä katoamisilmoitusta.
Kun sain pari lasta, tapanani oli joskus (tosi harvoin) ottaa viiniä töllöä katsellessa. Lapset olivat olleet kauan jo nukkumassa, kun imaisin liikaa viiniä ja lähdin katsomaan heitä kun olivat niin söpöjä nukkuessaan. Toisen lapsista heräsi omassa huoneessaan siihen, että menetin tasapainoni ja rysähdin nurkkaan. Hän pelästyi aivan hirvittävästi. Muistan sössöttäneeni ettei ole mitään hätää, mene vaan nukkumaan.
Lapsi kuitenkin pelästyi niin paljon, että lähti ulos ja meni taloyhtiön huoltorakennukseen nukkumaan lattialle. Minä pelästyin kun heräsin olkkarista eikä lasta ollut missään. Yritin ajatella soitanko poliisille. Onneksi tuli sitten aamulla pois. Tämän jälkeen en juonutkaan enää lasten läsnäollessa. Lapsi sai trauman. Selitin että minulla on tapana muutenkin käydä katsomassa heitä nukkuessaan. Huono selitys.
Kännipäissäni soittelin yhdenillanjutuille tai vähintään jätin viestin vastaajaan.
Pikkujoulut 1985. Mieheni työpaikka järjesti pikkujouluristeilyn työntekijöilleen ja kutsu oli avec. Menimme Georg Otsilla Tallinnaan ja siellä votkapullo kiersi ringissä, kun tutustuimme vanhaan kaupunkiin. Kaikki olivat enemmän ja vähemmän humaltuneita, kun palasimme iltalaivalla takaisin Helsinkiin. Kutsuimme miehen kanssa koko köörin meille jatkoille, koska asuimme ihan sataman lähellä. Mieheni työpaikka oli perheyritys ja sihteerin, sekä puhelinvaihteen työtä hoiti johtajan vaimo. Kun olin soittanut miehelleni työpäivän aikana, tämä nainen vastasi aina sellaisella laulavalla nuotilla puhelimeen. Aloin sitten meillä imitoimaan tätä naista ja kerroin, että minulle oli tullut hänestä veemäinen kuva, koska hän vastaa niin naurettavalla tavalla puhelimeen. Totesin, että ethän sinä niin mulkku olekaan, mitä olin luullut.
Mieheni oli kauhusta kankeana, kun meni viikonlopun jälkeen töihin ja oli varma, että saa lopputilin minun käytökseni takia. Mitä vielä, kiittelivät kivasta illasta ja johtaja lähetti terveisiä hauskalle ja sanavalmiille vaimolle.
- Mieheni jytkytti kaljaspäissään lasten trampan rikki, eihän se kestä kun 100 kg ukko hyppii . Onneksi lapset olivat pidempään mummolassa, niin vuoden isä ehti ostaa uuden trampoliinin :D
- Minä taas sain humalassa idean kiivetä puuhun katsomaan maisemia, tipuin ja mursin jalkani.
-Ollaan myös miehen kanssa, kauan ennen lapsia, myöhästytty laivasta kun oltiin niin humalassa , siellä Tukholmassa katseltiin Siljan perävaloja,
Niin paljon kaikkia sekoiluja että voisin kirjoittaa niistä romaanin. N 45
Olen uskovaisesta perheestä ja en ollut ikinä juonut alkoholia ennen kuin täytin 18.
Päivänä kun täytin 18:
No siideri alkoi pirusti pissattaa ja menin kaverin auton taakse kännipäissäni pissalle. Enpä tajunnut vaikka olin auton takana piilossa muiden katseilta niin takana oli iso valtatie. Siellä ajoi samassa ammattikoulussa olevia poikia ohi ja alkoivat huutelemaan. Säikähdin ja aloin repiä housuja ylös niin kompastuin nenälleni maahan. Siinä oli sitten myöhemmin kiva olla naama veressä ja housut kusessa.
Onneksi nykyään osaan ottaa rauhallisesti ja näin pitkän ajan jälkeen juttu vain naurattaa 😀
Nämä on hauskoja! :D
En ole paljoakaan itse toilaillut, mieleen tulee vain yksi kerta. Olimme tyttöporukalla reissussa ja lähdin baarista ennen muita motellille nukkumaan, koska olin niin humalassa ja olo alkoi olla huono. Aloin katsomaan puhelimesta ovikoodia ulko-oveen ja huoneeseen, mutta huomasin että puhelin oli sammunut ja muutaman kerran pinkoodi väärin siinä humalassa, että alkoi pyytää puk-koodia. Hetken istuskelin odottamassa portailla, kun paikalle tuli kaksi miestä jotka oli menossa huoneeseensa. Ilahduin että pääsen sisään samalla oven avauksella. Juttelin hetken heidän kanssa ja he kysyivät että miten aion päästä omaan huoneeseen.
No enkös minä sitten aamulla herännyt niiden miesten välistä. Hipsin oman huoneen ovelle koputtamaan. Kaverit oli aika onnellisia että olin hengissä, olivat yöllä ilmoittaneet poliiseillekin minun kadonneen, kun en ollut huoneessa heidän tullessa baarista ja kun eivät saaneet puhelimella kiinni. Olin parisuhteessa, joten eivät ajatelleet minun olevan jonkun random miehen vieressä. Yritin vakuutella että vain nukuin siellä, mitään sopimatonta ei tapahtunut, mutta eivät uskoneet. En koskaan kertonut että miehiä oli kaksi ja he oli noin 20v minua vanhempia.
Kerran olimme serkkuni kanssa serkkuni veljen (eli myös serkkuni) haudalla joskus 2000-luvun lopulla, jossa teimme serkullemme kunniaa juomalla siinä kaljaa, sekä ottamalla kuvia jossa näytämme \m/ ja irvistämme hautakiven edessä, koska serkkupoika oli kova hevari ja niin myös me.
Lopulta pissihätä yllätti, joten pissasimme yhtäaikaa hautakiven molemmin puolin, olimme sitä mieltä ettei veli/serkku siitä mieltään pahoita.
Hautausmaalle olimme päätyneet uppo-oudon todella hämärän näköisen vanhemman miehen pakun kyydissä, siellä auton takaosassa istuessamme vielä joimme hänen tarjoamastaan pullosta. Ties mikä sarjamurhhaaja olisi voinut olla.
Vierailija kirjoitti:
Silloinen avopuolisoni nukkui kotona 1 v lapsemme kanssa, minä vein klubilta iskemäni jätkän taloyhtiön pyykkituvalle jossa naitiin kaikissa asennoissa ja sitten vielä oksensin hissiin. En ole ylpeä itsestäni mutta olin 19v, liian nuori kotileikkiin. Enhän edes rakastanut lapseni isää mutta luulin että pitää muuttaa yhteen, kun on yhteinen lapsi.
Olet kuvottava.
Joskus 18-19-vuotiaana lähdin jätkien mukaan vetään p*illrallia pitkin kaupunkia ja autossa pullot kiersi. Muistan vielä, että halusin tietyltä grilliltä ruokaa, kun humala alkoi painaa, nälkä tuli ja halusin vaan ruuat ja kotiin. Kaveri kertoi seuraavana päivänä, että olin kuulemma grillillä tehnyt tilaukseni, maksanut, pyytänyt anteeksi ja mennyt nurkan taakse. Kun olin tullut takaisin, olin mennyt kaverini (kuski, ainoa selvä) viereen seisomaan, tuijottanut hetken oikein ylpeänä ja sitten kuiskannut hänelle, että:"Oksenkin vain kahdesti."
Tuo nyt oli kesy, mutta saa hymyilemään aina, kun muistelee. On sitä tyhmyyksiäkin tehty. Aloitettu kaverin kanssa seksisuhde, rikottu asioita (onneksi omia vain)… Luojan kiitos ne ajat on jo takana pain.
Isäni veti kerran hyvän:
Itse en ollut tätä valitettavasti näkemässä. Isä tykkäsi kuunnella musaa joskus päissään ja kun kerran muut oli jo menneet nukkumaan, päätti hän pistää kuulokkeet kiinni telkkariin ja laittaa hevit DVD:n kautta täysille. Onneksi kukaan muu ei ollut herännyt kuin äiti. Oli kuulemma kauhea mökä ja oli oikein juossut portaat alas olkkariin. Siellä oli isi kuulemma tyytyväisenä istunut nojatuolissa kuulokkeet korvilla, silmät kiinni, moshannut pikkusen ja telkkari täysillä huutamassa, kun isä ei ollut älynnyt laittaa kuulokkeita kiinni telkkariin. Äiti oli pahana pari päivää, mutta on sille naurettu jälkeenpäin. Voin vaan kuvitella sen näyn.
- Yliopiston ekoissa ainejärjestön bileissä (yliopiston tiloissa) oli tarjolla ilmaista kotiviiniä. Nuorena, ujona ja kokemattomana fuksina sitä sitten lipitettiin ihan urakalla. Äkkiä tulikin heikko olo ja ryntäsin vessaan. Oksennus ei kuitenkaan tullut, mutta sammuin vessan lattialle. Havahduin siihen kun kaveri koputtaa ovea ja kyselee olenko siellä. Kotimatkalla oksensin muutaman kerran yliopiston pihalle, samalla kun uudet opiskelukaverit piti hiuksista kiinni
- Oltiin tyttöjen kanssa baarissa, tulikin juotua huomaamatta melkoiseen kuntoon. Lähdin baarista jonkun miehen kanssa pois, jonka huomasin tanssilattialla katselleen minua. Siinä humalassa olisin lähtenyt varmaan kenen vaan matkaan, joka olisi osoittanut vähänkään kiinnostusta. Matkalla haettiin pitsa ja mentiin miehen kotiin. Syötiin pitsaa ja kaiketi pussailtiinkin, sitten yhtäkkiä iski aivan hirveä olo. Juoksin etsimään vessaa ja meinasin oksentaa komeroon, mutta kerkesin kuitenkin pöntölle. Sitten häivyin kai juuri mitään sanomatta ulos ja oksensin pihalle. Ei mitään hajua missä sen miehen asunto oli, mutta jotenkin onnistuin kävelemään muutaman kilometrin omaan kotiin matkalla oksennellen. Olin ilmeisesti antanut puhelinnumeronkin tälle miehelle ja se yritti sitten monta viikkoa tuon illan jälkeen pakkomielteisesti ottaa yhetyttä ja kutsua treffeille. Itse en kyllä selvinpäin enää lämmennyt ja piti lopulta estää koko tyyppi
Vierailija kirjoitti:
Isäni veti kerran hyvän:
Itse en ollut tätä valitettavasti näkemässä. Isä tykkäsi kuunnella musaa joskus päissään ja kun kerran muut oli jo menneet nukkumaan, päätti hän pistää kuulokkeet kiinni telkkariin ja laittaa hevit DVD:n kautta täysille. Onneksi kukaan muu ei ollut herännyt kuin äiti. Oli kuulemma kauhea mökä ja oli oikein juossut portaat alas olkkariin. Siellä oli isi kuulemma tyytyväisenä istunut nojatuolissa kuulokkeet korvilla, silmät kiinni, moshannut pikkusen ja telkkari täysillä huutamassa, kun isä ei ollut älynnyt laittaa kuulokkeita kiinni telkkariin. Äiti oli pahana pari päivää, mutta on sille naurettu jälkeenpäin. Voin vaan kuvitella sen näyn.
REPS:DD
reps lol :DDDD
Nämä on hauskoja.