Mies kertoi olevansa homo. Miten tästä eteenpäin?
Yhteistä taivalta takana 5v, avioliitossa 3v, lapsia kaksi (1 ja 3v). Jo suhteen alusta asti tiesin että mies on bi eikä asia minua haitannut. Kaikki meni hyvin, vaikka jossain vaiheessa suhde muuttui enemmän ns. kaverilliseksi ja esim. seksistä kanssani hän ei ollut innoissaan vaikka sitä silti oli monta kertaa viikossa. Muutaman kerran kysyin suoraan että onko hän homo ja mies kiisti asian. Viimeksi vain pari viikkoa sitten.
Nyt kuitenkin eilen lasten ollessa mummulassa ilmoitti että on täysin homo, ei edes bi, ja tajunnut sen vasta nyt. Oli kovin pahoillaan ja hämillään. Kysyi mitä haluan tehdä. En osannut vastata.
Minähän olen jo pitkään epäillyt että asia on näin, eli yllätys se ei ollut. Minä rakastan miestäni ja hän on minulle läheisin ihminen maailmassa sekä lasteni isä. Mutta myönnän etten itsekään ole enää vuosiin kokenut hänen kanssaan sellaista jännitettä kuin mitä "kuuluisi". Eli siis ystävä hän on ollut enemmän kuin mies tai rakastaja. En siis ole katkera enkä vihainen.
Mutta ongelmana on a) lapset. Miten kertoa heille? B) sekä miehen että minun vanhemmat. Varsinkin omat ovat uskonnollisen taustansa vuoksi niin jyrkästi homoutta vastaan että en edes halua ajatella mitä seuraisi jos saisivat tietää ja c) avioliitto. Me olemme siis naimisissa, meillä on yhteinen talo ja mökki, tulemme toimeen todella hyvin ja arki sujuu hienosti. Mikäli nyt eroaisimme ja muuttaisimme eri asuntoihin niin täytyisi päättää että kuka muuttaa ja kuka jää, miten lapset, miten kaikki muu? Ja se ikävä mikä toista tulee ja se ettei toinen pärjää yksin jne jne.
Toisaalta onko se outoa että jatkamme kulissiliittoa kuten ennenkin mutta tiedämme molemmat että olemme enemmän ystäviä ja kämppiksiä kuin mitään muuta, mutta esitämme kaikille silti avioparia?
Niin monimutkaista :( vertaistukea, kellään? Ps. Mieheltä on lupa tämän julkaisuun
Kommentit (26)
Tietysti homot pystyy lapsia tekemään. Miksei pystyisi. Kyllä seksistä voi nauttia vaikka ei toisen kehoon tunne kiinnostusta. Itsellä ainakin näin. Aina ollut heterosuhteessa ja pitänyt ainakin osan aikaa seksistä, mutta en minä tunne seksuaalista halua miestä kohtaan, lähinnä innostun itseni tyydyttämisestä toisen avulla. Toinen on vain väline että saan periaattessa itseäni. Mutta asiaan, niin varmaan kannattaa erota, mutta ei siitä seksuaalisuudesta kannata tiedottaa. Pidätte eron syyt omana tietonanne ja teillä on siihen oikeus. Jokaisen ero on yksityisasia. Lapset pärjää kyllä kun näkee että vanhemmat tulee hyvin toimeen ja välit on lämpimät ja tietävät että heitä rakastetaan ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Minä erosin lasten isästä kun nuorin oli 3v ja ei hänellä ole mitään muistikuvaa ollut enää vuosiin että olisin joskus asunut yhdessä hänen isänsä kanssa, on nyt teini. Hän muistaa meidän aina olleen erossa. Lapsen aivot alkaa muistaa vasta 4 ikävuoden kohdalla, joten jos joskus eroaa niin nyt, myöhemmin voi tulla ikävää jälkeä.
Mailaa vaan peppuun sille homppelille. Sukujuhlissa voisi olla vaikka leikki potkaistaan homoJarille maila peppuun.
Onnittelut, se se homo ollut ennen sinua. Miltä tuntuu käännyttää mies?
Mies pysyköön kaapissa ainakin seuraavat 10v. Harrastakaa ulkomaan matkailua erikseen ja kumpikin on vapaa tekemään mitä tahtoo, kunhan käyttäydytään hyvin ja lapsista huolehditaan. Erota voi jossain vaiheessa, muttei se ole välttämätöntä. On noita kaveriliittoja enemmänkin. Aikanaan vanhempasi nukkuvat pois ja lapset muuttavat opiskelemaan tms.
Miksi te heti eroaisitte, lapsetkin tarvitsee kuitenkin molempia. Sitten kun sattuu uusi niin ihana kumppani tulemaan tiellesi olet valmis siihen. Hoidatte omaisuusasiat siihen malliin, ettei se ole este. Miks teidän pitäis kertoa asia niille paheksuville vanhemmille, ei todellakaan. Kas, kun kasvoitte vaan erilleen ,glisee toimii.
Minkäs miehesi sille voi ,että vasta nyt uskalsi itselle ja sinulle tunnustaa homoutensa.
Ei siitä kannata kaikille suvaitsemattomille huudella.
Annan yhden pisteen tälle trollille, hällä on valtava mielikuvitus ja suuri tarve kirjoitella näitä novelleja lähes päivittäin. 1/5