Onko haihattelua haluta intohimoista rakkautta? (Miehen kommentit)

No kuulostaa vähän ankealta, vaikka ymmärrän toki miestäkin, että eihän se ihan tervettä ole, jos ero on OIKEASTI maailmanloppu. Mutta itsekin haluan kyllä intohimoisen suhteen.

Olette olleet vasta pari vuotta yhdessä, ja jo nyt aikaa suhde laimentua? Huono merkki. Myös se, että mies möläyttelee noita kommentteja ääneen, on huono juttu.

Mutta se, että on toiselle kaikki kaikessa, ei ole kovin realistinen toive enää kolmekymppisenä.

Yleensä niissä suhteissa missä toinen on oikeasti toiselle KAIKKI, on se toinen vähän vinksahtanut eikä se ole enää tervettä.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, ei sillä. Mutta kyllä elämässä pitää muutakin tärkeää olla kuin parisuhde.

Ero usein tuntuu pieneltä maailmanlopulta, mutta eihän sitä ole. Realisti sen voi noin myös sanoa.

Kahdessa vuodessa suhde toki arkipäiväistyy, mutta kyllä sillon vielä pitäisi olla intohimoakin. Mitä teet itse sen eteen, että intohimo säilyy? Usein on paha tapa laittaa vastuu toiselle vaikka se on yhteinen asia.

On.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä niissä suhteissa missä toinen on oikeasti toiselle KAIKKI, on se toinen vähän vinksahtanut eikä se ole enää tervettä.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, ei sillä. Mutta kyllä elämässä pitää muutakin tärkeää olla kuin parisuhde.

Ero usein tuntuu pieneltä maailmanlopulta, mutta eihän sitä ole. Realisti sen voi noin myös sanoa.

Kahdessa vuodessa suhde toki arkipäiväistyy, mutta kyllä sillon vielä pitäisi olla intohimoakin. Mitä teet itse sen eteen, että intohimo säilyy? Usein on paha tapa laittaa vastuu toiselle vaikka se on yhteinen asia.

Nyt pistit kieltämättä aika pahan.

Sanon päivittäin ”rakastan sinua”. Annan lähtö- ja tervehdyspusun. Halaan ja hellin. En oikein tiedä, mitä voisin tehdä enemmän tai paremmin.

Ap

"Mutta kun minä haluan, että suhteen päättyminen kanssani olisi maailmanloppu! Haluan niin intohimoisen suhteen, että tuntuu, että sen päättyessä päättyisi kaikki."

Kuulostaa todella sairaalta. En ikinä haluaisi sellaista suhdetta, enkä ikinä haluaisi olla suhteessa sellaisen kanssa, joka moista haluaa. Haluatko ihan konkreettisesti siis, että jos esim. kuolet tapaturmaisesti, niin mies päättää elämänsä tai vähintään syrjäytyy ja viettää loppuelämänsä ojan pohjalla? Ei tuollainen ole rakkautta vaan sairaalloista omistushalua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä niissä suhteissa missä toinen on oikeasti toiselle KAIKKI, on se toinen vähän vinksahtanut eikä se ole enää tervettä.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, ei sillä. Mutta kyllä elämässä pitää muutakin tärkeää olla kuin parisuhde.

Ero usein tuntuu pieneltä maailmanlopulta, mutta eihän sitä ole. Realisti sen voi noin myös sanoa.

Kahdessa vuodessa suhde toki arkipäiväistyy, mutta kyllä sillon vielä pitäisi olla intohimoakin. Mitä teet itse sen eteen, että intohimo säilyy? Usein on paha tapa laittaa vastuu toiselle vaikka se on yhteinen asia.

Nyt pistit kieltämättä aika pahan.

Sanon päivittäin ”rakastan sinua”. Annan lähtö- ja tervehdyspusun. Halaan ja hellin. En oikein tiedä, mitä voisin tehdä enemmän tai paremmin.

Ap

Riippuu varmaan vähän siitä mitä suhteelta haluaa, mutta mulle just noi pienet asiat on tärkeitä. Niistä tulee se rakastettuna olemisen tunne, joka taas tuo sitä muuta halua jne.

Ajattelen sampin kuin sinä ap!

Itsehän sinä sanoit, että suhde on väljähtänyt. Ei kai sen loppuminen silloin mikään kriisi ole miehelle.

Olisiko suhteen loppuminen sinulle maailmanloppu, onko mies sinulle "kaikki kaikessa"?

Saahan sitä sanoa, kun ero ei ole tosiasia. Vois hyvinkin olla maailmanloppu, jos tapahtuisi oikeasti.

Jos se sanoin niin, niin jätä se ja etsi uusi. Näyttää siltä että ette oikeasti rakasta toisianne.

Joko sanoo machoillakseen (mikä tilanne oli viimeksi? Tunsiko olonsa uhatuksi? ) tai yrittää sanoa että et ole hänen ensimmäinen etkä viimeinen.

Melkoinen hälytysmerkki jos ei halua olla toinen toiselle se viimeinen vaan arjessa oikeasti punnitsee optioita (fantasioista ohi käytännön mietteisiin).

En näe mitään syytä käydä tuollaisia "keskusteluja" mieheni kanssa. Meillä on intohimo tallella 5v jälkeenkin, ja nyt taas menossa villimpi kausi, teimme mm. kesälomamatkan tarkoituksella omalle mökille vai, jotta saamme intohimoilla rauhassa.

Itse ajattelin samoin kun sinä vielä 30 vuotiaana. Nyt nelikymppisenä näen asian hyvin eri tavalla. Alkusuhteen intohimo laantuu välttämättä. Pitkissä parisuhteissa kyse on kumppanuudesta ja enemmän ystävyyssuhteen kaltaisesta tilasta. Maailmanloppu sen päättyminen ei pitäisi olla kenellekkään. Vanhemmalla iällä moisen hullaantumisen näkee lähinnä rasittavana. Minun mies sanoisi samoin kun sinun mutta on siltikin hyvin sitoutunut minuun.

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelin samoin kun sinä vielä 30 vuotiaana. Nyt nelikymppisenä näen asian hyvin eri tavalla. Alkusuhteen intohimo laantuu välttämättä. Pitkissä parisuhteissa kyse on kumppanuudesta ja enemmän ystävyyssuhteen kaltaisesta tilasta. Maailmanloppu sen päättyminen ei pitäisi olla kenellekkään. Vanhemmalla iällä moisen hullaantumisen näkee lähinnä rasittavana. Minun mies sanoisi samoin kun sinun mutta on siltikin hyvin sitoutunut minuun.

Näin minäkin nelikymppinen ajattelin, mutta sitten tulikin toinen joka vei jalat alta ja huomasin että minustakin sitä intohimoa vielä löytyy tällä iällä. Yritin pitkään sinnitellä siinä väljähtäneessä kaverisuhteessa, mutta kyllä tässäkin iässä vaan houkuttaa huomata miten käsittämätöntä vetovoimaa voi olla kahden ihmisen välillä. Kun ei vaan mitenkään malttaisi pitää näppejä erossa toisesta ja muutamassa päivässä ikävä kasvaa jo kestämättömäksi.

Kysyisin mieheltä että miksi sitten hän on suhteessa kanssasi. Onko hän kanssasi koska satut olemaan ihan mukava ja ok kumppani? En itse katsoisi tuollaista, kyllä minun kanssani ollaan koska ei voida kuvitella elämänsä ilman minua. Ymmärrän kyllä että jos ero tulisi, miehen maailma ei loppuisi, eikä minunkaan, mutta en voi silti kuvitella elämääni ilman häntä.

Sinun tilanteestasi eroaisin jos kerran lapsia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Olemme kolmekymppinen pariskunta. Olemme seurustelleet pari vuotta, josta olemme asuneet yhdessä vuoden. Lapsia ei ole.

Alussa suhde OLI intohimoinen, mutta ajan kanssa siitä on tullut luonnollisestikin valjumpi ja arkisempi. Parisuhde on hyvä; riitoja meillä on vähän, jonkun verran kuitenkin.

Kerran riidan yhteydessä mies sanoi, että pääsisi minusta yli parissa viikossa. Tuo olisi sattunut enemmän, jos emme olisi olleet riidoissa - silloinhan tulee sanottua kaikenlaista.

Tänään kuitenkin ihan leppoisasti keskustelimme parisuhteista ja elämästä yleensä, ja mies sanoi sanasta sanaan: ”jos erottaisiin, ei se olisi mulle maailmanloppu”. Viittasi siis siihen, että löytäisi kyllä uuden kumppanin tässäkin iässä.

Mutta kun minä haluan, että suhteen päättyminen kanssani olisi maailmanloppu! Haluan niin intohimoisen suhteen, että tuntuu, että sen päättyessä päättyisi kaikki.

Onko haihattelua haluta sellainen parisuhde, jossa on toiselle ihmiselle kaikki kaikessa? Mitä te ajattelette, onko mies vain realisti?

Jätä se toope, löydät kyllä paremman.

Mies on jo kerran tai kaksikin kertaa eronnut intohimoisesta suhteesta ja siitäkin selvinnyt, joten kokee suhteet ja erot vähemmän tunteella.

Mies kuka ei ole realisti. Tosin en tunne teitä ja teidän suhdetta.

No endäpä jos sanot ukolle suoraan, että tarvitset intohimoista don juanoa toisinaan? Tangoa ruusu hampaissa ja neidon jahtaamista ohrapellossa. Meitsin tehdasasetukset :D