Lue keskustelun säännöt.
Miksi mua ärsyttää "tuoreet" esikoistensa äidit, jotka...
09.08.2019 |
Ovat niin äärettömän tarkkoja siitä mitä lapsensa syövät. Kaikki pitää olla lisäaineetonta ja sokeritonta luomua jne. Ja se on mailman tärkein ja isoin asia.
Ja hei, olin itse täysin samanlainen! siksi ihmettelenkin, että ärsyynnyn sellaisesta nyt.
Jotenkin vaan toivoisi, että heillä olisi perspektiiviä, vaikka eihän sitä ollut itsellänikään silloin.
Nykyään tuo teini käy uimassa ja kavereineen menevät kerroshampparille sen jälkeen tai pyöräilevät rannalle/urheilupuistoon ja evääksi näyttää menneen sipsipussi, kun illalla reppuun katsoon. Tätä se on, joten miksi minulle oli maailmanloppu jos tää pikku pupu silloin 2-vuotiaana saikin isoäidiltä maistaa pullaa, herranen aika, sokeria!
Muita saman kokeneita?
Kommentit (21)
Ei se mitään. Terveisin, vähemmän tarkka, jonka lapset alkavat olla itse tarkkoja murrosiässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mua normaalielämässä häiritse nuo äidit. Itse olen aika paljon lepsummin ottanut tuon ruokavalioasian eikä kukaan tämän suhteen tiukempi ole koskaan sanonut aiheesta mitään, annetaan vain niitä omia eväitämme lapsillemme. Mutta joskus erehdyin liittymään Simppeli sormiruokakeittiön fb-ryhmään. Suuri virhe. Sain lukea olevani suunnilleen maailman välinpitämättömin ihminen.
Joo, sun kaltaiset nipottajat todella ovat ärsyttäviä, kyllähän se niin on.
Mulle tuli mieleeni, että oletkohan jotenkin ei nyt kateellinen vaan tunnetko vaikka alitajuisesti kaipuuta tuohon aikaan, jolloin kaikki oli sullekin uutta ja ihmeellistä? Enkä tarkoita, että haluaisit palta takaisin siihen ajankohtaan elämässäsi, mutta jotain nostalgista on nähdä muiden olevan elämänvaiheessa, joka sulla on jo menneisyyttä?
Miksikö sua ärsyttää? Paha sanoa, mutta haluaisitko itsekin vielä vaikuttaa lapsesi ruokailuihin? Siten sitten ärsyttää, kun jotkut toiset saa vaikuttaa. Koetko jotenkin häpeää siitä, että lapsesi syö epäterveellisesti? (Ja en siis itse pidä epäterveellisenä sitä, jos silloin tällöin syö hampurilaisia tai sipsejä, erityisesti kun on liikunnan päälle niitä syönyt.) Joku omassa elämässäsihän tuon ärtymyksen aiheuttaa, ei ihmisiä ihan syyttä ärsytä toisten tavat, varsinkin kun ne ei haitallisia ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli mieleeni, että oletkohan jotenkin ei nyt kateellinen vaan tunnetko vaikka alitajuisesti kaipuuta tuohon aikaan, jolloin kaikki oli sullekin uutta ja ihmeellistä? Enkä tarkoita, että haluaisit palta takaisin siihen ajankohtaan elämässäsi, mutta jotain nostalgista on nähdä muiden olevan elämänvaiheessa, joka sulla on jo menneisyyttä?
Totta, jokin juttu tässä on. Miksen hyväksy samaa muilta, minkä itse olen elänyt läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli mieleeni, että oletkohan jotenkin ei nyt kateellinen vaan tunnetko vaikka alitajuisesti kaipuuta tuohon aikaan, jolloin kaikki oli sullekin uutta ja ihmeellistä? Enkä tarkoita, että haluaisit palta takaisin siihen ajankohtaan elämässäsi, mutta jotain nostalgista on nähdä muiden olevan elämänvaiheessa, joka sulla on jo menneisyyttä?
Totta, jokin juttu tässä on. Miksen hyväksy samaa muilta, minkä itse olen elänyt läpi.
En mä osaa sanoa enkä myöskään siitä, onko tuo nyt niin erikoistakaan. Monia ärsyttää muiden häävalmistelut, kun omista häistä on jo vuosia aikaa ja itse on ollut aikoinaan ihan samanlainen. Tai muuttuuko sitä ajan myötä vähän kyynisemmäksi ja tajuaa, että sillä, mitä on joskus aiemmin pitänyt tärkeänä, ei loppujen lopuksi ole ollut oikein paskankaan väliä eikä se tehnyt elämää yhtään sen paremmaksi? Pitää ehkä muita ja entistä itseäänkin aika naiivina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin olin esikoisen aikaan hyvin epävarma ja mietin, että jos annan lapselle sitä tai tätä, niin miten se vaikuttaa hänen terveyteensä keski-iässä. Tiesin kyllä, että lapsi voi itse aikuisena pilata terveytensä, mutta halusin mielenrauhan, että olen itse tehnyt parhaani. Lapsen kumpikin isoäiti oli sitä mieltä, että ensimmäiseen perunakokeiluunkin pitää laittaa suolaa ja voita, kun eihän se peruna "maistu miltään". Sokeria olisi pitänyt lisätä joka paikkaan, puuroonkin. Minua ei tosin ärsytä se, miten nykyiset vauvojen äidit lapsiaan hoitavat, suositukset muuttuvat usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli mieleeni, että oletkohan jotenkin ei nyt kateellinen vaan tunnetko vaikka alitajuisesti kaipuuta tuohon aikaan, jolloin kaikki oli sullekin uutta ja ihmeellistä? Enkä tarkoita, että haluaisit palta takaisin siihen ajankohtaan elämässäsi, mutta jotain nostalgista on nähdä muiden olevan elämänvaiheessa, joka sulla on jo menneisyyttä?
Totta, jokin juttu tässä on. Miksen hyväksy samaa muilta, minkä itse olen elänyt läpi.
En mä osaa sanoa enkä myöskään siitä, onko tuo nyt niin erikoistakaan. Monia ärsyttää muiden häävalmistelut, kun omista häistä on jo vuosia aikaa ja itse on ollut aikoinaan ihan samanlainen. Tai muuttuuko sitä ajan myötä vähän kyynisemmäksi ja tajuaa, että sillä, mitä on joskus aiemmin pitänyt tärkeänä, ei loppujen lopuksi ole ollut oikein paskankaan väliä eikä se tehnyt elämää yhtään sen paremmaksi? Pitää ehkä muita ja entistä itseäänkin aika naiivina?
Tämä!
Just noin koen ja onhan se kyynistä ja tavallaan surullistakin huomata, että eihän niillä asioilla ollut juurikaan väliä, mitä aikoinaan hössötti ja piti mailman tärkeimpänä.
Vaikka nyt se miten tärkeää oli, kun esikoinen oppi 5-vuotiaana lukemaan ja miten nykyäidit yhä "ylpeyilee" sillä, kun lapset oppivat asioita aikaisin, laskevat sataan kolmevuotiaana tms. Tottakai siitä saa ja pitääkin olla ylpeä ja iloita, mutta itse nykyään mietin, että mitä väliä silläkään, ei näistä mun lapsista kavereineen sitä enää kahdeksannella luokalla tai lukion ekalla huomaa tai tiedä, kuka nyt oppi lukemaan ekana.
Ei siitä omasta lapsestakaan mitään ihme neroa tullut (ihana ja tietty yhä mielestäni täydellinen hän on). Eikä hänestä tullut autofaniakaan, vaikka niin olin ylpeä kun hän 2,5-vuotiaana tunnisti automerkit. Eipä tunnista enää, eikä halua autokouluun eikä mopoakaan halunnut :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on niin tajuttoman normitettua vanhemmuus, että onko lopulta ihme, että ne jotka vielä lapsen (uhkarohkeasti) hankkivat, kilpailevat milloin milläkin asialla.
Äidin pitää tehdä ruoka alusta alkaen itse, ei saa antaa sokeria kuin ehkä vasta kouluiässä, jos lapsella tulee reikä hampaaseen, niin äidin syy (vaikka isä pussailisi suulle), lapsen sosiaaliset suhteey esim. sukulaisiin tulee äidin ylläpitää - mutta toisilla ei saa lastaan hoidattaa, ulkoilla pitää kaksi kertaa päivässä ja viimeistään vuoden ikäiselle hankkia kavereita leikkitreffien ja kerhojen merkeissä, lapselle ei saa missään nimessä näyttää omaa hermostumista, jos huudat tai tarraat kädestä vähän kovemmin niin lasu, lapselle pitää toki myös tarjota virikkeitä ja opettaa asioita kotihoidossakin, lukea pitää x määrä päivässä, harrastaa pitäisi 3-vuotiaasta alkaen ja niin totta kai kodin pitää olla siisti, ulkovaatteiden optimaalisia ja tarkkaan harkittuja.
Jos tähän ei pysty, niin pitää laittaa lapsi päiväkotiin. Mä kerran luin yhdestä blogista, että jos ei jaksa ulkoilla 1v:n kanssa päivittäin joka säällä, niin lapsen on parempi olla päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli mieleeni, että oletkohan jotenkin ei nyt kateellinen vaan tunnetko vaikka alitajuisesti kaipuuta tuohon aikaan, jolloin kaikki oli sullekin uutta ja ihmeellistä? Enkä tarkoita, että haluaisit palta takaisin siihen ajankohtaan elämässäsi, mutta jotain nostalgista on nähdä muiden olevan elämänvaiheessa, joka sulla on jo menneisyyttä?
Totta, jokin juttu tässä on. Miksen hyväksy samaa muilta, minkä itse olen elänyt läpi.
En mä osaa sanoa enkä myöskään siitä, onko tuo nyt niin erikoistakaan. Monia ärsyttää muiden häävalmistelut, kun omista häistä on jo vuosia aikaa ja itse on ollut aikoinaan ihan samanlainen. Tai muuttuuko sitä ajan myötä vähän kyynisemmäksi ja tajuaa, että sillä, mitä on joskus aiemmin pitänyt tärkeänä, ei loppujen lopuksi ole ollut oikein paskankaan väliä eikä se tehnyt elämää yhtään sen paremmaksi? Pitää ehkä muita ja entistä itseäänkin aika naiivina?
Tämä!
Just noin koen ja onhan se kyynistä ja tavallaan surullistakin huomata, että eihän niillä asioilla ollut juurikaan väliä, mitä aikoinaan hössötti ja piti mailman tärkeimpänä.Vaikka nyt se miten tärkeää oli, kun esikoinen oppi 5-vuotiaana lukemaan ja miten nykyäidit yhä "ylpeyilee" sillä, kun lapset oppivat asioita aikaisin, laskevat sataan kolmevuotiaana tms. Tottakai siitä saa ja pitääkin olla ylpeä ja iloita, mutta itse nykyään mietin, että mitä väliä silläkään, ei näistä mun lapsista kavereineen sitä enää kahdeksannella luokalla tai lukion ekalla huomaa tai tiedä, kuka nyt oppi lukemaan ekana.
Ei siitä omasta lapsestakaan mitään ihme neroa tullut (ihana ja tietty yhä mielestäni täydellinen hän on). Eikä hänestä tullut autofaniakaan, vaikka niin olin ylpeä kun hän 2,5-vuotiaana tunnisti automerkit. Eipä tunnista enää, eikä halua autokouluun eikä mopoakaan halunnut :D
Ap
Pystyisitkö kääntämään ärsyyntymisen huvittuneisuudeksi? Kun mulle tehtiin eka tekonivelleikkaus, huhkin hulluna ja tein kaiken, mitä sairaalasta lähtiessä käskivät tehdä. Lisäksi olin kauhean tarkka haavan paranemisesta yms. Kun tehtiin toinen tekonivelleikkaus, en ollut enää yhtä innoissani ja haava parani ja polvi kuntoutui vähemmälläkin huhkimisella. Mua lähinnä huvitti, miten tunnollisesti ja huolellisesti ekalla kerralla olin tehnyt kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli mieleeni, että oletkohan jotenkin ei nyt kateellinen vaan tunnetko vaikka alitajuisesti kaipuuta tuohon aikaan, jolloin kaikki oli sullekin uutta ja ihmeellistä? Enkä tarkoita, että haluaisit palta takaisin siihen ajankohtaan elämässäsi, mutta jotain nostalgista on nähdä muiden olevan elämänvaiheessa, joka sulla on jo menneisyyttä?
Totta, jokin juttu tässä on. Miksen hyväksy samaa muilta, minkä itse olen elänyt läpi.
En mä osaa sanoa enkä myöskään siitä, onko tuo nyt niin erikoistakaan. Monia ärsyttää muiden häävalmistelut, kun omista häistä on jo vuosia aikaa ja itse on ollut aikoinaan ihan samanlainen. Tai muuttuuko sitä ajan myötä vähän kyynisemmäksi ja tajuaa, että sillä, mitä on joskus aiemmin pitänyt tärkeänä, ei loppujen lopuksi ole ollut oikein paskankaan väliä eikä se tehnyt elämää yhtään sen paremmaksi? Pitää ehkä muita ja entistä itseäänkin aika naiivina?
Kyyniseksi ei kannata ruveta. Minä olen yli kuusikymppinen, joten aika moni asia on ehtinyt paljastua kuplaksi. Kukaan ei voi kuitenkaan ymmärtää, ennen kuin voi ymmärtää. Niin se vaan menee. Tässä vaiheessa elämää tiedän jo, mitä minä kadun kuolinvuoteellani. Kadun sitä, että olen nipottanut niin älyttömästi milloin mistäkin pikku asiasta!
Vierailija kirjoitti:
Ei mua normaalielämässä häiritse nuo äidit. Itse olen aika paljon lepsummin ottanut tuon ruokavalioasian eikä kukaan tämän suhteen tiukempi ole koskaan sanonut aiheesta mitään, annetaan vain niitä omia eväitämme lapsillemme. Mutta joskus erehdyin liittymään Simppeli sormiruokakeittiön fb-ryhmään. Suuri virhe. Sain lukea olevani suunnilleen maailman välinpitämättömin ihminen.
Ainakaan ryhmän vetäjä ei välitä siitä miten muut syöttävät lapsiaan. On puhunut juuri siitä kuinka häntä tuosta syytetään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fanaattisuus kaikessa lapsiin liittyvässä on minusta vastenmielistä. Yhden kaverin lapsi ei ole kotona koskaan saanut oikeastaan mitään epäterveellistä. Pillimehutkin on lähes s** tanasta. Sitten tyttö oli mun kanssa kerran kahvilla ja ostin sille pillimehun ja pullan, kun ei siellä ollut oikein muuta, niin tämä tyttö söi pullan kuin viimeistä päivää ja hyvä ettei avannut pillimehutölkkiä ja nuollut sitä. Että kaikkinainen totaalirajoittaminen on musta typerää.
Ärsyttää semmoset nipottajat, jotka joka ikisessä paikassa keksii annoksestakin jotain valitettavaa tai lisättävää. " Suolattomina ehdottomasti" ranut yms, kysellään onko tomaattiviipale varmasti luomua yms. Ei oo ihme, että sitten masennutaan ja uuvutaan ja sitten kiireen vilkkaa psykoterapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä.
No huhhuh. Sinua taitaa nyt harmittaa sillä väsähtäneenä provosoiduit vahingossa aivan hyväntahtoisesti huvittuneesta itseironisestakin av-aloitukseksta. Raskaan viikon jälkeen sinun kannattaisi miettiä muita rentoutumiskeinoja, jotta välittäisit kilahtamisen ja muiden nimittelyn ja kaikilla olisi kivempaa kanssasi ja sinulla muiden kanssa. Kun olet levännyt.
Ei hätää, mammaurallasi tunteiden sanoittaminen tulee kyllä tutuksi.
Joku aiemmin kommentoinut on kyllä siinä oikeassa, että suomalainen lapsiperhe-elämä on monella aika suorituskeskeistä ja etenkin ensimmäistä kertaa äidiksi tulleiden välillä kilpailua keskenään.
Sen vuoksi emme halunneet toista lasta. En olisi millään jaksanut pyörittää kahden lapsen tunnollista ja viimeisen päälle viritettyä hoito-ohjelmaa, hoitamaan kotitaloutta sekä olemaan yrittäjän vaimo. Lapsihan jäi ikäänkuin minun kontolleni aivan kuten myös kotikin koska mies tekee 16-tuntisia päiviä.
Kyllähän sitä jälkikäteen saa itselleen nauraa monesta asiasta, tai hävetä ja toivoa, että toivottavasti kukaan ei muista..
Esimerkiksi jossain kohtaa elämää oli ihan hirveän tärkeää, että missä kohtaa - siis minkä ikäisenä - vauva kääntyi, ryömi, konttasi, käveli tai kakkasi pottaan. Kai siitä luuli, että pätevä lapsi tuli, jos niitä aikaisin teki (korrelaatio myöhempään menestykseen 0, jos nyt ei ihan selkeästi vammaisista puhuta). Sama meno jatkui lukemaan oppimiselle jne.
Ja sitten yllättäen se kävelemään 1,5v iässä lähtenyt ja lukemaan ykkösen jouluna just ja just oppinut meni heittämällä lääkkikseen.
Toinen häpeän asia on tuo hyysääminen ja tärkeily ihan merkityksettömillä asioilla.. tai se, mikä show esikoisen hoitamisen ympärillä oli. Huoh, työnnän pääni pensaaseen. Myös imetysaktivismi lähinnä naurattaa jälkikäteen.
Tuolla se täysimetetty, luomulla ruokittu ja sokeritta kasvatettu vetää olutta ja pizzaa opiskelukavereiden kanssa.
Tyhmä.