Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä lasten hankintaa. MItkä teillä ovat tärkeimpiä syitä sille, että haluatte/halusitte lapsia?
Lapsellinen?
08.08.2019 |
Olen 25- vuotias "ihan tavallinen" nainen, joka opiskelee yliopistossa. Olen melko hyvässä parisuhteessa, joskin en ole vielä varma siitä onko nykyinen mieheni se oikea minulle, sen aika näyttää.
Olen aina ollut sitä mieltä, etten koskaan halua lapsia, ja näkemykseni on vain vahvistunut viime aikoina. Tottakai on mahdollista, että mieli muuttuu - en siis väitä, että tulen ikuisuuteen asti pysymään lapsettomana, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä.
Suurin syy tähän on se, että en yksinkertaisesti ymmärrä, miksi joku haluaisi lapsia hankkia - sen takia ajattelin kysyä, mitkä syyt teillä johti lasten hankintaan? (jos jätetään täysin vahingossa tapahtuneet raskaudet pois).
Ajattelin itse myös valottaa syitä, miksi en halua lapsia, ja toisaalta niitä syitä, miksi tavallaan ymmärrän jonkun niitä haluavan.
Syyt, miksi jollain tasolla ymmärrän jonkun haluavan lapsia
- vauvathan on söpöjä, noin 1v ikään asti söpöimmillään, siitä toki vielä eteenpäinkin
- lasten kanssa on välilllä kiva puuhastella lasten juttuja
- on sitten vanhempana joku joka huolehtii / elättää
- tottakai omia lapsia sitten rakastaa todella paljon, joten lopulta on "kokonainen" perhe, jonka kanssa (toivottavasti) on hyvin onnellinen
Syyt, miksi itse en halua lapsia:
- todella suuri sitoutuminen
- lapsen hankinnasta ainakin (3-)4 vuotta eteenpäin jonkun ihmisen täytyy jatkuvasti, joka minuutti olla läsnä vahtimassa, ja se todennäköisesti suurimman osan ajasta on äiti
- tähän liittyen se, etten saa tehdä niitä asioita kun haluan silloin kun haluan, ja kaikki tehdään pienen lapseni ehdoilla, eli itse "unohdun" siinä täysin
- jatkuvat yöheräilyt minulle, jolla muutenkin on heikot unenlahjat
- mahdollisuus, että tuleva lapseni sairastuu pahasti, joko johonkin geneettiseen sairauteen tai sitten imeväs/taaperoiässä esimerkiksi neurologiseen sairauteen jonka johdosta hän ensin taantuu ja lopulta menehtyy nuorella iällä
- myös stressi siitä että lapsestani tulee esimerkiksi koulukiusattu tai muuten hänen elämässään tapahtuu jotakin tosi ikävää, mihin en suoranaisesti voi vaikuttaa ainakaan kovin paljoa
- raskausaikana: ummetus, pahoinvointi, peräpukamat, todella yleisiä vaivoja, joista jälkimmäiset itselläni kyllä tappaisivat seksihalut aika lailla
- synnytys! kamalat kivut, siitä mahdollisesti tulevat melko yleisetkin komplikaatiot (välilhan/emättimen/peräsuolen repeämät, verenvuodot, ym)
- synnytyksen jälkeiset kompikaatiot: emätin on venynyt eikä varmasti ole yhtä tiukka kuin ennen (ja kyllä, näin siinä varmastikin käy), virtsankarkailu ja ulosteen pidätyskyvyn ongelmat, laskeumat, haavat/repeämät jotka jää parantumatta jne.
- toki myös aikamoinen taloudellinen rasite, tosin sen en uskoisi olevan kynnyskysymys
Tuossapa nuo tärkeimmät. Mielipiteitä?
Kommentit (99)
Mun mielestä lapset on vähän niin kuin elämä itse: kaikkea mahdollista ihanasta tylsään. Sitähän lapset on, uutta elämää. Omaan elämään tulee mukaan toisten kasvavien ihmisten elämää. Vähän aikaa saa kulkea yhdessä, sitten lapset jatkaa itsekseen. Mulle lapset ovat olleet rakkaita ja yhtä tärkeitä kuin oma elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään voi allekirjoittaa yhtään plussapuolta. En edes pidä lapsista. Minusta ne on rasittavia, typeriä ja haitta elämässä. Inhoan myös lyhyitä ihmisiä varmaan siksi kun inhoan lapsiakin. Kun olin lapsi inhosin olla lapsi, joten inhoan joka tavalla lapsuutta ja lapsia ja ylipäätään kaikkea mikä muistuttaa sitä. Minulla on 3 lasta. Onneksi yksi enää on lapsen kirjoissa. Korjaisin harhaluulon että on vanhana joku joka hoitaa niin ei ole, rahaa pummaavat, muuten ei kuulu ikinä. Hyvä niin koska ei minulla ole aikomustakaan jumittua lopuksi ikää vanhemmuuteen. Se oli kuluttava vaihe elämässä mistä ei mitään iloa ole. En tiedä miksi hankin lapsia. Varmaan siksi kun piti, kun se on niin normaalia, koska se on statust kysymys ja minulla oli päässä vikaa. Jos voisin valita uusiksi en hankkisi. Sitten normaalit loppulausekkeet, nuo on silti rakkaita ja sitä rataa.
Olin pitkään varma, etten ikinä halua lisääntyjäksi. En edes oikeastaan pidä lapsista, siedän kyllä sukulaislapsia. Ei kiinnosta imetys, vaipat, sormiruokailu, ryhmähaut tai harrastuskuskaukset. Tällä hetkellä meillä on miehen kanssa mukava tilanne, eli hyvä palkkaiset työt löytyy, on auto, koira ja maailman ympärikin ollaan jo matkustettu. Omistusasunnostakin löytyy ylimääräinen huone. Puitteet on siis ns. kunnossa lapsia varten ja tämmöistä elämää moni tuntuu havittelevan ennen lasten hankkimista. Vaikken lapsista pidäkään niin silti tässä kolmenkympin kynnyksellä on tullut tarve lisääntyä. Kello tikittää jne. Nyt meillä on pari kuukautta yritystä takana ja toiveina lapsi 2020. Välillä oikein vituttaa miten tämä eläimellinen lisääntymisvietti voikin olla niin vahva.
Kaikillehan tätä ei tule ja se on vaan hyvä.
En ymmärrä miksi kukaan haluaa kakkavaippoja ja pestä sen jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Voimakas rakkaus miestä kohtaan saa toivomaan yhteistä lasta.
Tätä en ole koskaan tajunnut: siis KOSKA rakastat miestä, halusit tehdä lapsen joka on erittäin suuri riski parisuhteelle, joka minimoi kahdenkeskisen ajan miehen kanssa, ja joka todennäkoisesti on miehelle tärkeämpi kuin sinä? Eihän tässä ole mitään järkeä - jos oikeasti rakastaisit kumppaniasi, et tekisi mitään joka vaarantaa suhteen niin pahoin kuin lisääntyminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi kukaan haluaa kakkavaippoja ja pestä sen jälkeen?
Hyi!
Lasten saamisessa ei ole mitään sen kummempaa kuin omassa elämässä yleensä. Se on elämää. Kenellekään ei voi perustella miksi hankkia tai olla hankkimatta lapsia. Asiana se on yhtä vähän mustavalkoinen kuin se jatkanko elämää vai en.
Omat lapset on minulle rakkaita. Heidät saatua en ole koskaan heitä katunut. Kokisin että se olisi elämälle vierasta kokea niin. Ei minun tarvitse perustella kenellekään lasten saantia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voimakas rakkaus miestä kohtaan saa toivomaan yhteistä lasta.
Tätä en ole koskaan tajunnut: siis KOSKA rakastat miestä, halusit tehdä lapsen joka on erittäin suuri riski parisuhteelle, joka minimoi kahdenkeskisen ajan miehen kanssa, ja joka todennäkoisesti on miehelle tärkeämpi kuin sinä? Eihän tässä ole mitään järkeä - jos oikeasti rakastaisit kumppaniasi, et tekisi mitään joka vaarantaa suhteen niin pahoin kuin lisääntyminen!
Hyvin harvinaista että lapsi olisi tärkeämpi kuin puoliso. Ennen puolisoakin tulee työ, kaverit, kalja, harrastukset, puoliso, jotain muuta ja lapsi on sitten siellä jossain tyyppinä joka asuu samassa talossa ja jonka iän vaimo muistaa.
-elämän ihmeellisyys ja salaisuus
-elämän jatkuminen/jonkin sortin biologinen tarve jatkaa sitä/sukua
-puoliso (halusi lapsia enemmän kuin minä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minulle lapsi on tärkein. Puoliso hyvänä kakkosena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voimakas rakkaus miestä kohtaan saa toivomaan yhteistä lasta.
Tätä en ole koskaan tajunnut: siis KOSKA rakastat miestä, halusit tehdä lapsen joka on erittäin suuri riski parisuhteelle, joka minimoi kahdenkeskisen ajan miehen kanssa, ja joka todennäkoisesti on miehelle tärkeämpi kuin sinä? Eihän tässä ole mitään järkeä - jos oikeasti rakastaisit kumppaniasi, et tekisi mitään joka vaarantaa suhteen niin pahoin kuin lisääntyminen!
Katsos kun rakkaus saa sen vauvakuumeen myös miehellä aktivoitumaan. Mikään ei ole kutkuttavampaa kuin vauvakuumeilla yhdessä. Mikään ei myöskään liitä kahta aikuista heteroa niin tiukasti yhteen kuin yhteinen lapsi. Ja kyllä lapsiperheessäkin jää keskinäistä aikaa vai veikkaatko, että lapsiperheissä ei ole hellyyttä, keskusteluja, intiimiä kanssakäyntiä, romantiikkaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heipä hei!
Olen ikäisesi nainen ikäisemme miehen kanssa ja minulle oli aina varhain selviö, että tätä miestä rakastan ja hänen kanssaan haluan jakaa elämäni/hän on se oikea.
Meillä on kaksi lasta, 3- ja 1-vuotiaat. Mieheni on yrittäjä ja minä opiskelija. Ennen lapsia olin minäkin toki jotain töitä tehnyt kaupan- ja ravintola-alalla.
Miksi halusimme perustaa perheen?
En ollut varsinaisesti ajatellut, että "voi vitsi, haluan olla nuori äiti". Meillä vain meni tosi hyvin, olemme olleet yhdessä 17-vuotiaista/lukiosta (miehellä kaksoistutkinto) ja ajatus omasta lapsesta tuntui ihanalta.
Joten
Ajattelimme, että meillä on sopivat puitteet perheen perustamiseen, avoimet ja hyvät välit keskenämme ja tukiverkkoja jonkin verran (mummolat meillä ovat puolikuntoisia, mutta kuitenkin) ja rakkautta, sehän on tärkeintä. Olemme molemmat kasvaneet monilapsisessa perheessä ja pidämme lapsista. Lapset ovat hauskoja ja ihania. Halusimme kokea vanhemmuuden, miksei aloitettaisi nyt kun on hyvä tilaisuus.
Tottakai siinä kävi mielessä, että miten me nuoret ihmiset osaamme tukea ja kannustaa sitten teini-ikäistä, olemmeko tarpeeksi viisaita. No, olemme kuitenkin jo 30:n paremmalla puolella sitten ja ehkä sitä elämänkokemusta siihen mennessä karttuu.
Ja sitten perustimme perheen, on ollut sen arvoista meille. Ihmeellistä.
Omaa aikaa ja vapautta vastuista ei tietenkään ole samoin kuin lapsettomalla nuorella aikuisella olisi. Tämä on kuitenkin ollut ihan tietoinen valinta. Onhan tässä ehtinyt sopeutua kuitenkin, rakkautta on niin paljon. Tähän minä käytän aikaani ihan mielelläni. Tasapaino on kyllä tärkeää, vaatii järjetelmällisyyttä ja priorisointia ja lapsen etu menee omasi edelle jos on ristiriitoja.
Mutta ymmärrän hyvin, etteivät kaikki halua samaa tai kaikilla halukkailla ole mahdollisuutta. Näin meillä nyt kuitenkin, mahtavat muksut ja ihana perhe, opettavaista, paljon ihmeellisiä kokemuksia. Ja vielä paljon ihmeellistä edessä.
Ja joo, pillusi voi mennä tuhannen päreiksi tai sitten ei kuten minulla ei. Aivan saat itse valita mikä riski on ottamisen arvoista.
N25
Hormonaalinen, raastava tarve. Onneksi sain kaksi lasta, he ovat ihmeeni.
Mutta jos sinulla ei tätä tarvetta ole, niin ei varmaan kannata yrittää lasta, ja se on täysin okei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minultakin puuttuu halu hankkia lapsia. Olen nyt 31. Pienestä asti inhosin vauvanukkeja ja tykkäsin pehmoleluista, halusin aina kovasti oman kissan mutta perheessä oli allergikko.
Nyt minulla on 4 kissaa, eikä vieläkään ole ikinä tullut edes sellaista fiilistä, että "lapsi vois olla jees". Kun tätä vertaan siihen intensiiviseen tarpeeseen saada kissa jota koin kun minulla ei niitä yhtään ollut, niin mulle on aika selvää, että multa vaan puuttuu se oma lisääntymisvietti :D
On aivan hyvä että vain osalla ihmisistä on viettiä jatkaa sukua. Harmillisesti nyt tosin näyttää siltä että kiinalaiset ja afrikan väki valtaa planeetan.
Itse keskittyisin oman elämän iloihin kuin kyselemään muiden motiiveja. Ja olet vielä niin nuori että ehtii mielikin muuttua jos satut tapaamaan miehen kenen kanssa viettisi heräävät.
Vierailija kirjoitti:
On aivan hyvä että vain osalla ihmisistä on viettiä jatkaa sukua. Harmillisesti nyt tosin näyttää siltä että kiinalaiset ja afrikan väki valtaa planeetan.
Itse keskittyisin oman elämän iloihin kuin kyselemään muiden motiiveja. Ja olet vielä niin nuori että ehtii mielikin muuttua jos satut tapaamaan miehen kenen kanssa viettisi heräävät.
Totta! Toki ilmastonmuutosta ajatellen myös lapsen teko on "pahinta", mitä voi tehdä. Lisäksihän sitä jo sanotaan, että kymmenien vuosien päästä maailma on ilmastonmuutoksen vuoksi niin huonossa jamassa, ettei ehkä omille lapsille sellaista tulevaisuutta edes soisi?
-Ap
Luonnollinen jatke parisuhteelle. En tuntenut itseäni ehjäksi ennen lasta. Kaikki muu tuntui tyhjältä ja merkityksettömältä.
Koska luotan elämään ja haluan jatkaa sitä osaltani.
Nuorempana olisi ollut helpompaa tehdä lapsia, kun tulevaisuus tuntuu olevan pitkän ajan päässä. Sitten kun ikää on se 30v niin tietää, että tätä se elämä on ja mitä uhrauksia lapsi vaatii.
Minulla ei ole mitään halua hommota lasta. Ei vaan kiinosta tarpeeksi. N31