Mikä tarve naiskollegalla on aina korostaa pienuuttaan?

Tunnen vastaavan, joka on hyvin laiha myös. Ihmetellyt samaa kun ihan aikuisia ollaan. Huono itsetunto jota paikkailee noin?

Ehkä häntä on kehuttu pienuudesta aiemmin ja hän on oppinut, että pienuus on positiivista. Onhan se hyvä, että pitää omasta fysiikastaan, mutta ei ole ihan asiallista toitottaa sitä muille koko ajan. 

Mulla on sekä sisko että miehen sisko tuollaisia. Molemmille on positiiviseen sävyyn kommentoitu pientä kokoa ihan pikkulapsesta asti. Siitä on tullut osa identiteettiä ja tapa ihailla itseä.

Mulle siskon vierellä kasvaminen normaalipainoisena (tai ehkä jopa pienikasvuisena myös, mutta 2v vanhempana = isompana) aiheutti kehokuvaan vääristymää, bulimian ja ahmimishäiriön, kun opin siihen, että olen aina ”se lihava” tai ”isompi”.

Anna ap mennä toisesta korvasta ulos. Ymmärrän että se on rasittavaa, mutta ihmisillä on kaikenlaisia pakkomielteitä, mistä lie ne saaneet. Huono itsetunto ilmenee myös monesti tuolla tavoin.

Anna ap ihmisten olla sen kokoisia kuin he ovat.

Sama logiikka - naisen voi havainnoida olevan kaunis - palsta kääntää asian, hän yrittää olla kaunis?

Tyystin vajaaälyistä.

Noille narsisteilla on paras kosto olla totaalisesti reagoimatta heidän itsekehuihinsa. Niiden tarkoitus on saada muutkin kehumaan että "juu, olet siro ja ihana". Joten jätä kokonaan huomioimatta ja vaihda puheenvuoroa.

Minulla puolestani on kollega, joka vetää säännöllisesti rintansa mukaan keskusteluun ja tuo tiettäväksi kuinka rintava ja sitä kautta naisellinen ja seksuaalinen hän on. Olen heteronainen, joten hukkaan menee pullistelu, käsittääkseni hänkin. Niin kuin minua nyt kiinnostaisi jatkuvasti kuulla hänen tissiasioitaan. Tiedä sitten onko tarkoituksena nostaa omaa egoa ja yrittää laskea muiden.

Se on outo tapa. Itse en ymmärrä sitä. Ok, olet pituusrajoitteinen, et saa mitä ylähyllyltä. Mitä muita puutteitasi haluat korostaa?

Vierailija kirjoitti:

Noille narsisteilla on paras kosto olla totaalisesti reagoimatta heidän itsekehuihinsa. Niiden tarkoitus on saada muutkin kehumaan että "juu, olet siro ja ihana". Joten jätä kokonaan huomioimatta ja vaihda puheenvuoroa.

Kateellinen 😂

Siitä, puhe ja siinä huomio mistä itsellä on puute.

Mulle kans terapeutti sanoi, että miten sen nyt ottaa - voihan se olla jollekin vaikeakin paikka, ettei ole kasvanut aikuisen kokoiseksi.

T: se pienen siskon rinnalla kasvanut

On muuten kuulemma aika yleistä, että anorektikoiden sisarukset käy terapiassa. Oma minuus ja kehonkuva jää vääristyneeksi kun vierellä on aina joku, johon koko perhe keskittyy

Miksi siitä omasta pienuudesta pitää puhua koko ajan? Tunnen kans yhden joka ujuttaa aina mukaan maininnan omasta lyhyydestään. Miksi? Itse en tulisi edes ajatelleeksi hänen pituuttaan, jos ei itse mainitsisi.

Monella kyse on syömishäiriöstä ja jonkinlaisesta kehonkuvan häiriöstä. Ystäväni miehen suvussa on useampi syömishäiriöinen, mm. ystäväni anoppi. Anoppi kommentoi jatkuvasti ystävääni, miten tämä on niin iso. Omituisinta tässä on se, että hän ei ole iso, vaan pieni! Hän on lyhyt, pienet kädet ja jalat, mutta hän on aina ollut muodoltaan sellainen, miten sen nyt sanoisi, kauniin pyöreä. Tämä ei ole eufemismi lihavalle, vaan hänellä on sellaiset kauniin pyöreämuotoiset raajat ja jotenkin hänestä tulee hyvällä tavalla mieleen sana pehmeä. Mutta anopin mielestä hän on iso ja anoppi tietenkin joka käänteessä kertoo olevansa pieni, ja että hänen suvussaan kaikki ovat pieniä (niin kuin kuulemma ovatkin, suurin osa on pienikokoisia ja monella myös syömishäiriö). Ystäväni ja hänen anoppinsa ovat ihan hyvissä väleissä muuten, mutta toki tämä hiertää, eikä kaikkein vähiten siksi, että ystävälläni on tyttäriä, joiden korville tuollaiset puheet eivät oikein sovi. ANoppi toki kommentoi muidenkin painoa ja kokoa tiheään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi siitä omasta pienuudesta pitää puhua koko ajan? Tunnen kans yhden joka ujuttaa aina mukaan maininnan omasta lyhyydestään. Miksi? Itse en tulisi edes ajatelleeksi hänen pituuttaan, jos ei itse mainitsisi.

No moni ihminen nyt valitettavasti sattuu olemaan tuollainen, jokaisella on omat syynsä. Minun yksi työkaveri jaksaa aina mainostaa isoja rintojaan, toisella taas tuntuu olevan pakkomielle omiin hiuksiinsa. Traumoja, huono itsetunto vai jotain muuta...

Mun tuttu taas jaksaa puhua rinnoistaan. Oli aihe mikä tahansa, niin aina hän saa vedettyä mukaan tissinsä.

Olen muuten sitä mieltä, että puhe siitä, miten "minä olen semmoinen ja tämmöinen", oli sitten kyseessä ulkoiset tai henkiset ominaisuudet, ovat yleensä aika sisällötöntä puhetta. Sorrun kyllä joskus itsekin siihen, mutta pyrin välttämään. Tulee joskus otettua esille tilanteessa, jossa kemiat ei oikein kohtaa, eikä oikein tiedä, miten toiselle ihmiselle pitää puhua, tai jonkin kummallisen tunnetilan vallassa. Mutta toiset puhuvat tästä jatkuvasti.

nro 12

Mä oon useamman kerran joutunut pyytämään anopilta kasvurauhaa alakouluikäisille tytöillemme, kun miehen siskon pieni koko ja pienet ruokailut ja omat läskit on jatkuva puheenaihe. Anoppi jopa kertoilee lapsille minkä painoinen käly on ollut lapsena mennessään millekin luokalle. Anoppi ja miehen sisko jakaa 45v kälyn vaatteita meidän 8 ja 10v tytöille. Vaatteet roikkuu päällä, mutta heidän mielestään on niin sopivia kun ”xxxxx on niin pieni hi hi hiii” ja sitten näistäkin saadaan uutta ihmettelymateriaalia seuraavaan pienuuskeskusteluun.

Ai, näitä tissityyppejä näyttää olevan muidenkin lähipiirissä.

Sillä tavoin saa sympatiaa. Siksi Perovuokin kutsui Belorffiä pieneksi naiseksi jonka elämä on pilattu.

Onhan näitä pienuudestaan vitsiä vääntäviä esim. Anna Abreu ja Amanda Harkimo. Omassa parisuhteessani pituuseroa 36cm ja pikemminkin niin päin että muut vääntävät vitsiä alituisesti lyhyydestäni ja mieheni pituudesta. Olemme sujut pituutemme kanssa eikä siitä haittaa millään lailla parisuhteessakaan

Joku taskuvenussyndrooma? Vai pieni ja avuton, jota muut huolehtivat ja auttavat... ei niin mukava piirre aikuisessa ihmisessä.