Mikä tarve naiskollegalla on aina korostaa pienuuttaan?

No entäs mikä tarve monille miehillä ja joillain naisillakin on korostaa miten pieni joku nainen on? "Sä oot niin pieni/lyhyt/siro/pikkunen jne että ------"

Eikä kyseessä ole edes mikään kää p i ö, vaan ihan normi mitoissa oleva nainen, vähän yli 160cm!

Vierailija kirjoitti:

Puhu ihailevasti naisurheilijoiden lihaksista. Sano, että kyllä liiallinen laihuus on rumaa. Ala nostamaan puntteja/ole nostavinasi ja katso hänen käsivarsia ja voivottele että kyllä hänenkin pitäisi hankkia lihaksia.

Olin itse tuollainen riuku-keiju, hyytävän ohuet jalat. Rumaltahan se näytti. Lihakset on kauniit, mutta ei mitkään överit.

Ei kai nyt ennestään huonon itsetunnon omaavaa pidä ryhtyä ryhtyä nolaamaan ja lyttäämään. Olen vain ihmetellyt joskus, että miksi. Olen joskus sanonutkin, että on sievä mekko hoikalle ja tyttömäiselle tai vastaavaa. Tuo käytös on vain noloa, siksi olen ihmetellyt, että eikö itse tajua sitä.

Vierailija kirjoitti:

Laihat ja pienet naiset kuvittelee usein että laihuus tai pienuus on jotenkin parempaa.

Ovat kai kopioineet mielipiteensä miehiltä. Niille tuollainen pienuuden ihailu tuntuu olevan ihan luonnollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tuttu taas jaksaa puhua rinnoistaan. Oli aihe mikä tahansa, niin aina hän saa vedettyä mukaan tissinsä.

Mulla oli tällainen tällainen työkaveri. Nyt jutut on vähän vähentyneet kun tuli avioero, 2 lasta jotka vihaavat toisiaan ja rinnatkin roikkuu jo vyötäröllä.

Aika ilkeästi kirjoitat kyllä. Onko tuo nyt niin kamalaa, jos joku kehuu rinnoillaan ja laihuudellaan. Se on vain noloa, yhtä noloa kuin iloita toisen vastoinkäymisestä.

Vierailija kirjoitti:

No entäs mikä tarve monille miehillä ja joillain naisillakin on korostaa miten pieni joku nainen on? "Sä oot niin pieni/lyhyt/siro/pikkunen jne että ------"

Eikä kyseessä ole edes mikään kää p i ö, vaan ihan normi mitoissa oleva nainen, vähän yli 160cm!

Tuo on kohteliaisuutta, pienuus ja siroushan on nättiä. Itsekehu ja muihin vertailu ei ole kohteliaisuutta, vaan sitä pidetään yleisesti vähän erikoisena, olipa asia sitten mikä tahansa, laihuus, isot rinnat, omaisuus. Kuten tämäkin ketju osoittaa. 

Mulla oli työkaveri, lyhyt, tynnyrimäinen vartalo, jonka vähintään kerran päivässä piti päästä huomauttamaan, kuinka tavattoman pienet kädet ja jalat hänellä on. Voi voi, kun sopivien hanskojen löytäninenkin oli niin mahdotonta...

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sekä sisko että miehen sisko tuollaisia. Molemmille on positiiviseen sävyyn kommentoitu pientä kokoa ihan pikkulapsesta asti. Siitä on tullut osa identiteettiä ja tapa ihailla itseä.

Mulle siskon vierellä kasvaminen normaalipainoisena (tai ehkä jopa pienikasvuisena myös, mutta 2v vanhempana = isompana) aiheutti kehokuvaan vääristymää, bulimian ja ahmimishäiriön, kun opin siihen, että olen aina ”se lihava” tai ”isompi”.

Mun 2v nuorempi serkku kasvoi jo lapsena mun ohi ja aina kuittailtiin miksi en kasva nuorempikin meni ohi. Serkusta tuli aikuisena 180cm ja minusta 168. Ärsytti suuresti, mutten mitään traumoja saanut.

Yleensähän nämä ovat niitä yhtä leveitä kuin pitkiä matameja, joiden ainut kehuskelun aihe on se lyhyys, joka heistä muka tekee "pienen". Itse en kyllä pidä 150cm ja 80kg naista pienenä, mutta aivan sama toisaalta, eläköön itsepetoksessaan jos se onnelliseksi tekee. Kyllä kaikki näkee mikä se totuus on :D

Pienuuttaan kehuvalle voi todeta, että köyhässä suvussa on lapset jääneet kitukasvuisiksi. Rintojaan korostavalla voi vinkata että hän voisi tehdä niillä rahaa, teihin heteronaisiin hänen juttunsa menevät hukkaan. Esittelisi niitä kiinnostuneemmille rahasta. Kyllä jauhot saa näille jankkaajille ja itsensä korostajille tavalla tai toisella.

Minä myös tunnen muutaman tällaisen. Jotenkin outoa, kun omissa silmissä pienuus on ennemminkin "vika", tai  ei tietenkään vika, mutta piirre jota itselleni en haluaisi. Olla pieni ja heikko on jotain ihan vihonviimeistä, en haluaisi itseäni yhdistettäväksi tällaisiin ominaisuuksiin. Enkä itsekään ole mikään amatsoni, vaan vähän keskimittaista pidempi, normipainoinen mutta vahva nainen.

Mun luokalla ala-asteella oli tällainen tyttö, oli luokan lyhyin vaan ei hoikin, mutta silti halusi aina tuoda esille ääneen kuinka pieni hän on. Esitti myös joskus pikkulasta joka on muka ihan pihalla siitä mistä puhutaan. No olimme 12-vuotiaita että tuon nyt jotenkin vielä ymmärtää, mutta inhotti se minua silloin.

Vierailija kirjoitti:

Laihat ja pienet naiset kuvittelee usein että laihuus tai pienuus on jotenkin parempaa.

Jep. Siinä saa olla sitten SÖPÖ pikkuinen aikuinen. Se hivelee ...

Mielestäni naista voi sanoa pieneksi vain silloin, kun samaan aikaan on myös hoikka ja siro. Aiemmassa viestissä annettu esimerkki 150cm ja 80kg naisesta ei kuvaa pienuutta, ainoastaan lyhyyttä ja lihavuutta. Kyse on kokonaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kans terapeutti sanoi, että miten sen nyt ottaa - voihan se olla jollekin vaikeakin paikka, ettei ole kasvanut aikuisen kokoiseksi.

T: se pienen siskon rinnalla kasvanut

On muuten kuulemma aika yleistä, että anorektikoiden sisarukset käy terapiassa. Oma minuus ja kehonkuva jää vääristyneeksi kun vierellä on aina joku, johon koko perhe keskittyy

Minulla oli joskus työkaveri, joka ihaili omaa pienuuttaan ja vertaili usein itseään muihin. En tietenkään sanonut mitään, mutta ajattelin, että minulle olisi ollut ongelma ostaa vaatteita lasten osastolta, siis olisin mielestäni tavallaan jäänyt ainakin fyysisesti lapseksi. Aikuisuus olisi jäänyt kokematta, lapsiahan olemme olleet kaikki.

Puhuuko ap aloityksessaan lyhyydestä vai hoikkuudesta? Tunnen vain hoikkuudellan mainostavia naisia (asiaan kuuluu myös muiden painon arviointi). Lyhyet naiset taas ovat valitelleet lyhyyttään, koska haluaisivat olla pidempiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kans terapeutti sanoi, että miten sen nyt ottaa - voihan se olla jollekin vaikeakin paikka, ettei ole kasvanut aikuisen kokoiseksi.

T: se pienen siskon rinnalla kasvanut

On muuten kuulemma aika yleistä, että anorektikoiden sisarukset käy terapiassa. Oma minuus ja kehonkuva jää vääristyneeksi kun vierellä on aina joku, johon koko perhe keskittyy

Minulla oli joskus työkaveri, joka ihaili omaa pienuuttaan ja vertaili usein itseään muihin. En tietenkään sanonut mitään, mutta ajattelin, että minulle olisi ollut ongelma ostaa vaatteita lasten osastolta, siis olisin mielestäni tavallaan jäänyt ainakin fyysisesti lapseksi. Aikuisuus olisi jäänyt kokematta, lapsiahan olemme olleet kaikki.

Niin, pituushan sen määrittelee, eikä ikä, kuinka vanha tai aikuinen joku ihminen on.

Ilmeisesti yleistäkin tällainen yläpeukuista päätellen, mutta tunnen vain yhden. Jotenkin kamalaa kuunneltavaa, koska nolaa itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Kutsu ap kollegaasi rääpäleeksi.

Minä välillä turhaudun vähiin sentteihini ja tulee äsähdeltyä, kun ei mihinkään yllä. Luulen kyllä että kovin moni ei koe minun kehuskelevan, kun nimittelen itseäni pygmiksi tai persjalkaiseksi kääpiöksi. (Rääpäle ei oikein sovi, kun en ole mitenkään erityisen laiha vaan ihan normaalipainoinen.)

Omaan lyhyyteen voi siis suhtautua monella tavalla, myös huumorin sekaisella turhautumisella. Eivät kaikki keräile kehuja vaikka jotain lyhyydestään mainitaisivatkin.

En ymmärrä mikä pienuudessa on muka niin ihailtavaa. Joo hoikkuus on jees, mutta lyhyys?Eikös se ole pikemminkin huono ominaisuus (kyllä, myös naisella)?

Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut noin miljoona kolumnia siitä, kuinka on niin pieni ja painaa vain 45 kg. Joo olisi tullut vähemmästäkin selväksi että on hoikka hukkapätkä :D nuorempanahan hän oli jopa vähän pullea, ehkä siitä on jäänyt joku trauma.

Uppppp