1987 syntyneistä kolmannes saanut psyk. diagnoosin tai lääkkeitä ja tilanne on vain pahentunut nuoremmilla

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Kaikkia muitakin sairauksia on nykyään enemmän. Ennen kuoltiin keuhkotautiin, pöhöön ja rokkoon ja niistä seonneista ei puhuttu. Ne pantiin lapsina kunnalliskotiin ja sinne jäivät.

Ihan vääristä asioista panikoitte, keskittykää omaan elämäänne, se on pian ohi.

Jos olisit ap. lukenut tuon jutun, mitä lainasin, niin sieltä olisi jo selvinnyt paljon.

Niin kuin tämä...

"Myös THL:n Merikukka pohtii, onko nyky-yhteiskunnan odotuksilla osansa mielenterveysongelmien määrän lisääntymisessä.

Hänen mukaansa diagnoosien lisääntynyt määrä ei silti välttämättä tarkoita sitä, että nuoret ovat entistä sairaampia.

”Nuoret hakeutuvat yhä useammin hoitoon, ja apua on saatavilla. Tällöin luonnollisesti diagnoosimäärät kasvavat. Lisäksi kynnys hakea apua on madaltunut, sillä tietoisuus mielenterveyshäiriöistä on lisääntynyt ja avun hakemiseen liittyvä häpeä on vähentynyt.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Kusipään puhetta. Onko se kiva kiusata omia lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat nykyään keskimäärin hyvinvoivempia kuin koskaan ennen. Ainoa mikä on muuttunut, on se miten ongelmia jäsennetään ja käsitellään. Nykyään jokaiselle pahan mielen ilmaukselle ja käytösongelmalle on olemassa oma diagnoosi ja hoitosuositus. Korkeintaan yksinäisyyden kokemus on ehkä lisääntynyt. Sosiaalisten turvaverkostojen heikkeneminen voi kärjistää sellaisten ihmisten ongelmia, jotka ovat muutenkin syrjäytymisriskissä.

Olen aika lailla samoilla linjoilla.

Edustan kyseistä ikäryhmää. Omat mt-ongelmat eivät ole niinkään lamakauden tulosta, vaan täysin lapsuudenperheen tapahtumasarjojen tulosta.  En koe, että aiemmat sukupolvet olisivat eläneet yhtään onnellisempaa lapsuutta kuin ns. Tshernobyl lapset. Ovathan he sentään kasvaneet sodan runteleman talouden sekä isän vallassa. Alkoholismia ja perheväkivaltaa on ollut muinoinkin paljon. 

Ero on paljolti siinä kuinka tunteita käsitellään ja niihin puututaan. Olen sitä sukupolvea, jotka ovat katsoneet lapsena tv.stä ohjelmia New Yorkin ihmisistä, jotka ravaavat terapiassa ties milloin. Kynnys hakea apua ja saada diagnoosi on siis matalampi. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Sekä että todennäköisesti.

Kaupungistuminen ja hedonismi on lisännyt ehkä jossain määrin näitä mt-ongelmia kuitenkin. Yksinäisyyden kokemukset ja omissa ongelmissa vellominen kumpuavat näistä ilmiöistä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Vaikka lapsesi eivät vielä oireilisikaan et voi tietää mitä elämä tuo tullessaan, myös niille lapsille joista on välitetty ja kasvatettu rakkaudella. Muuten samaa mieltä mutta älä sorru ylimielisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Parempi ratkaisuhan se on toki tuhota lasten mielenterveys heidän ollessaan mahdollisimman nuoria... Ei muodostu silloin työelämä ongelmaksi, kun sinne ei ikinä kunnolla kiinnity. Huonoa trollaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Kusipään puhetta. Onko se kiva kiusata omia lapsia?

Rakastan lapsiani. Kusipäitä meillä on suvussa molemmin puolin, mutta ei yhtäkään mt-diagnoosia. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Parempi ratkaisuhan se on toki tuhota lasten mielenterveys heidän ollessaan mahdollisimman nuoria... Ei muodostu silloin työelämä ongelmaksi, kun sinne ei ikinä kunnolla kiinnity. Huonoa trollaamista.

Tämähän se pointti juuri onkin. Itsekin tulen rikkinäisestä alkoholistiperheestä, jossa silti kaikki ovat aina käyneet töissä. Ja kun yksi sai kenkää päihteiden liikakäytön takia, tämäkin kuitenkin on itse elättänyt itsensä yrittäjänä sittemmin. Ehkä osa ongelmaa on juuri siinä, että nykyisin kaikkea pidetään ongelmana, vaikka tosiasiassa älykkäille ihmisille elämä sinänsä on turhauttavaa, mutta sopivalla päihteidenkäytöllä pystyvät toimimaan yhteiskunnassa. Samoin on ihmisiä, jotka vetävät työelämää silkalla vihan voimalla, mutta sitten joku kukkahattutäti itkee keskustelupalstalla, että voi sitä kusipäätä, hirveä tyyppi, vaikka maksaisi veroja miljoonan vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Kusipään puhetta. Onko se kiva kiusata omia lapsia?

Rakastan lapsiani. Kusipäitä meillä on suvussa molemmin puolin, mutta ei yhtäkään mt-diagnoosia. :)

Miksi kuvittelet että sinulle kerrottaisiin diagnooseista? Kuka haluaa kuunnella vapaaehtoisesti kettuilua sairauksistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Kusipään puhetta. Onko se kiva kiusata omia lapsia?

Rakastan lapsiani. Kusipäitä meillä on suvussa molemmin puolin, mutta ei yhtäkään mt-diagnoosia. :)

Miksi kuvittelet että sinulle kerrottaisiin diagnooseista? Kuka haluaa kuunnella vapaaehtoisesti kettuilua sairauksistaan?

Toki on mahdollista, että kaikki vain piilottelevat diagnoosejaan. Toisaalta töissä käyvät kaikki ja ihan hyväntuulisilta normaali-ihmisiltä vaikuttavat. Eli jos niitä diagnooseja on, niin ei niistä mitään haittaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Parempi ratkaisuhan se on toki tuhota lasten mielenterveys heidän ollessaan mahdollisimman nuoria... Ei muodostu silloin työelämä ongelmaksi, kun sinne ei ikinä kunnolla kiinnity. Huonoa trollaamista.

Tämähän se pointti juuri onkin. Itsekin tulen rikkinäisestä alkoholistiperheestä, jossa silti kaikki ovat aina käyneet töissä. Ja kun yksi sai kenkää päihteiden liikakäytön takia, tämäkin kuitenkin on itse elättänyt itsensä yrittäjänä sittemmin. Ehkä osa ongelmaa on juuri siinä, että nykyisin kaikkea pidetään ongelmana, vaikka tosiasiassa älykkäille ihmisille elämä sinänsä on turhauttavaa, mutta sopivalla päihteidenkäytöllä pystyvät toimimaan yhteiskunnassa. Samoin on ihmisiä, jotka vetävät työelämää silkalla vihan voimalla, mutta sitten joku kukkahattutäti itkee keskustelupalstalla, että voi sitä kusipäätä, hirveä tyyppi, vaikka maksaisi veroja miljoonan vuodessa.

Tämä on minusta osa ongelmaa. Mietitään miten hyödyllinen ihminen on ja arvotetaan tämä sen mukaan. Vielä pahemmaksi asia on mennyt kun kaikki pyörii rahan ympärillä. Ei siis ihme että mielenterveysongelmatkin lisääntyy. Minullakin jäi lapsuudesta asti pyörimään se kun äitini sanoi että jos en saa töitä niin minut heitetään ulos kotoa. En muista enää missä yhteydessä moinen aivopieru tuli mieli sanoa ala-asteikäiselle, mutta ei tuollaisella ajatusmaailmalla tervettä itsetuntoa rakenneta. Että ihan sama miten paskasti elää niin kunhan on hyödyllinen ja elättää itsensä niin on kunnon ihminen.

Luulen, että suuri osa mt-ongelmista johtuu epäterveellisestä elämästä, jota enemmistö ihmisistä viettää. Syödään jatkuvasti ravintoköyhää, prosessoitua ruokaa ja altistetaan elimistö kemikaalikuormalle, liikutaan liian vähän eikä edes nukuta tarpeeksi, kun keskitytään itsensä jatkuvaan viihdyttämiseen turhilla asioilla. Elämästä puuttuu tasapaino. On helppo syyttää yhteiskuntaa omasta ahdistuksesta ja näköalattomuudesta, mutta ei välttämättä tarvittaisi kuin ihan back to basics -ajattelua ja yksinkertaisia muutoksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Parempi ratkaisuhan se on toki tuhota lasten mielenterveys heidän ollessaan mahdollisimman nuoria... Ei muodostu silloin työelämä ongelmaksi, kun sinne ei ikinä kunnolla kiinnity. Huonoa trollaamista.

Tämähän se pointti juuri onkin. Itsekin tulen rikkinäisestä alkoholistiperheestä, jossa silti kaikki ovat aina käyneet töissä. Ja kun yksi sai kenkää päihteiden liikakäytön takia, tämäkin kuitenkin on itse elättänyt itsensä yrittäjänä sittemmin. Ehkä osa ongelmaa on juuri siinä, että nykyisin kaikkea pidetään ongelmana, vaikka tosiasiassa älykkäille ihmisille elämä sinänsä on turhauttavaa, mutta sopivalla päihteidenkäytöllä pystyvät toimimaan yhteiskunnassa. Samoin on ihmisiä, jotka vetävät työelämää silkalla vihan voimalla, mutta sitten joku kukkahattutäti itkee keskustelupalstalla, että voi sitä kusipäätä, hirveä tyyppi, vaikka maksaisi veroja miljoonan vuodessa.

Tämä on minusta osa ongelmaa. Mietitään miten hyödyllinen ihminen on ja arvotetaan tämä sen mukaan. Vielä pahemmaksi asia on mennyt kun kaikki pyörii rahan ympärillä. Ei siis ihme että mielenterveysongelmatkin lisääntyy. Minullakin jäi lapsuudesta asti pyörimään se kun äitini sanoi että jos en saa töitä niin minut heitetään ulos kotoa. En muista enää missä yhteydessä moinen aivopieru tuli mieli sanoa ala-asteikäiselle, mutta ei tuollaisella ajatusmaailmalla tervettä itsetuntoa rakenneta. Että ihan sama miten paskasti elää niin kunhan on hyödyllinen ja elättää itsensä niin on kunnon ihminen.

Ihan vilpittömästi, mikä sinun mielestäsi olisi hyvä tapa pitää yhteiskunta pystyssä? Jos meillä ei ole taloudellista toimintaa, kohta loppuu ne mt-eläkkeetkin. Kyllä minusta on ihan mielekästä esim. olettaa, että ihmiset tekevät jotain taloudellisesti tuottavaa jos osaavat. MInullekin on lapsena sanottu, että kunnon ihminen elättää itse itsensä, enkä ole vieläkään eri mieltä. Jos joku ei pysty elättämään itseään, sitten ei pysty, mutta jos pystyy, eikä viitsi, niin silloin kysymyksessä ei ole ns. kunnon ihminen.

Eihän nämä diagnoosit olisi mikään ongelma, jos ihmiset kuitenkin kävisivät töissä diagnooseistaan huolimatta.

Olen tätä miettinyt. Tuntuu, että liian "helpolla" saadaan diagnoosi. Kaikki ei ymmärrä, että se masennus-diagnoosi haittaa elämää myöhemmin. Haittaa esim vakuutuksen saamisessa myöhemmässä elämässä.

Olen sairaanhoitaja. Työssäni olen selkeästi havainnut nuorten mt-ongelmien lisääntymisen. Ikävä sanoa mutta välillä tulee käsitys että ei kestetä normaalin elämän paineita esim. Opiskeluun ja seurusteluun liittyvät asiat. Some näyttää myös tuovan paineita, tavoitellaan jotain toisenlaista elämää, normaali elämä ei ole mitään.

Vierailija kirjoitti:

Liian helppo elämä, liikaa vapaa-aikaa, liikaa kaikkea. Ei tavoitteita, ei jakseta viitsitä mitään. Kynsi katkeaa -kriisi. Kissa kuolee - kuukauden sairausloma. En saa työtä jota haluaa - mt-ongelma. Joku jättää - valtava kriisi ja vuosi pois töistä.

Tässä tekstissä on totta paljon, vaikka on hieman kärjistetysti kirjoitettu.

Varmaan moni ”koira älähti kun kalikka nilkkaan kalahti” eli alapeukutti, kun tunnisti itsensä tekstistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nyt koululaisia (toistaiseksi terveitä) ja tämä on ainoastaan oma havaintoni lähipiiristä. Lapsia kasvatetaan usein tunnekylmästi, kommunikaatio saattaa perustua jopa "humoristiseen v ittuiluun", kuten eräs teinin äiti minulle totesi. Mun oli pakko sanoa kesken hänen ja teininsä keskustelun, että eikö tuo ole jo aika julmaa, kun äiti "vitsikkäänsti" haukkui teinin ulkomuotoa. Kyseessä olikin heidän oma puhetyylinsä, jota äidin mukaan teini ymmärtää eikä loukkaannu. Tämä teini oli ensimmäisen kerran psykiatrisessa laitoshoidossa 9-vuotiaana itsetuhoisuuden vuoksi, toki eroperheestä ym. peruspuitteet. Yleisemmin täytyy sanoa, etten tunne perhe-/kaveripiiristä ketään mt-diagnosoitua lasta/nuorta, jonka perheessä olisi kaikki ok. Usein ovat koko porukka masentuneita, paniikkihäiriöisiä ja poissaolevia. Piirteisiin yhdistyy vielä vihamielinen suhtautuminen omaan ja lasten herkkyyteen, empatiaan ja pehmeisiin arvoihin. Kuvailemani äiti on usein ivannut minun tyyliäni kasvattaa lapsia, kasvatan pumpulissa ja muuta, mutta jännästi hänen lapsensa ovat psyykenlääkkeillä, hoidoissa ja terapioissa.

Minä luulen, että tämä on jonkin verran geneettinenkin asia. Kaikki eivät reagoi yhtä hyvin esim. tunneviestintään. Sarkasmi ja ilkeily on kuitenkin ehkä parasta aloittaa jo lapsuudenkodissa, koska aikuisena sitä ei voi välttää ja siitä vasta mt-ongelmat tulee kun täysin pumpulissa kasvanut ihminen sitten joskus täysi-ikäisenä joutuu toteamaan, että ihmiset ovat keskimäärin aika ikäviä.

Minäkin harrastan lasten kanssa melko rehellistä viestintää eikä heillä ole ollut mt-ongelmia. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään työelämästä, koska kokevat esim. huutamisen liian stressaavana.

Parempi ratkaisuhan se on toki tuhota lasten mielenterveys heidän ollessaan mahdollisimman nuoria... Ei muodostu silloin työelämä ongelmaksi, kun sinne ei ikinä kunnolla kiinnity. Huonoa trollaamista.

Tämähän se pointti juuri onkin. Itsekin tulen rikkinäisestä alkoholistiperheestä, jossa silti kaikki ovat aina käyneet töissä. Ja kun yksi sai kenkää päihteiden liikakäytön takia, tämäkin kuitenkin on itse elättänyt itsensä yrittäjänä sittemmin. Ehkä osa ongelmaa on juuri siinä, että nykyisin kaikkea pidetään ongelmana, vaikka tosiasiassa älykkäille ihmisille elämä sinänsä on turhauttavaa, mutta sopivalla päihteidenkäytöllä pystyvät toimimaan yhteiskunnassa. Samoin on ihmisiä, jotka vetävät työelämää silkalla vihan voimalla, mutta sitten joku kukkahattutäti itkee keskustelupalstalla, että voi sitä kusipäätä, hirveä tyyppi, vaikka maksaisi veroja miljoonan vuodessa.

Tämä on minusta osa ongelmaa. Mietitään miten hyödyllinen ihminen on ja arvotetaan tämä sen mukaan. Vielä pahemmaksi asia on mennyt kun kaikki pyörii rahan ympärillä. Ei siis ihme että mielenterveysongelmatkin lisääntyy. Minullakin jäi lapsuudesta asti pyörimään se kun äitini sanoi että jos en saa töitä niin minut heitetään ulos kotoa. En muista enää missä yhteydessä moinen aivopieru tuli mieli sanoa ala-asteikäiselle, mutta ei tuollaisella ajatusmaailmalla tervettä itsetuntoa rakenneta. Että ihan sama miten paskasti elää niin kunhan on hyödyllinen ja elättää itsensä niin on kunnon ihminen.

Ihan vilpittömästi, mikä sinun mielestäsi olisi hyvä tapa pitää yhteiskunta pystyssä? Jos meillä ei ole taloudellista toimintaa, kohta loppuu ne mt-eläkkeetkin. Kyllä minusta on ihan mielekästä esim. olettaa, että ihmiset tekevät jotain taloudellisesti tuottavaa jos osaavat. MInullekin on lapsena sanottu, että kunnon ihminen elättää itse itsensä, enkä ole vieläkään eri mieltä. Jos joku ei pysty elättämään itseään, sitten ei pysty, mutta jos pystyy, eikä viitsi, niin silloin kysymyksessä ei ole ns. kunnon ihminen.

Tapoja on varmaan yhtä monta kuin on yhteiskuntiakin. Kommenttini pointti oli sanoa että ei sillä kovin hyvinvoivaa kansaa rakenneta, jossa yksilön arvo on yhtäkuin tämän panos yhteisölle. Ja tätä vielä toitotetaan kaikkilla. Ihmisellä on monta muutakin funktiota ja monikerroksinen psyykkinen järjestelmä, joka tarvitsee jo toimiakseen monen tarpeen täyttämisen ennenkuin päästään siihen pisteeseen että voi edes antaa mitään takaisin. Siksi en pidä siitä että oletusarvoisesti ihanne ihminen voi olla psyykkisesti riekaleina kunhan pitää pyörät pyörimässä. Ihmisiä on oikeasti niin paljon että kaikkien ei edes tarvitse antaa 110% itsestään jos systeemi osattaisiin rakentaa paremmin.

Toki ihminen voi hyödyttää yhteisöä muutenkin kuin rahallisesti, mutta sohvalla makaaminen ei hyödytä ketään.