Tunnetko ihmistä, joka romahtaa täysin pienistä asioista?

Mä olen itekin ollut sellainen joissain elämänvaiheissa, kun stressiä ja ongelmia on vaan ollut liikaa, niin että "pienikin korsi on riittänyt katkaisemaan kamelin selän".

Tunnen. Saa hermoromahduksen jopa siitä että bussi meni nenänedestä. Hänen mielestään kenenkään muun ongelmat eivät kuitenkaan ole syy olla huonolla tuulella tai vi””tunut. Ja positiivisella ajattelulla paranee kaikista vaivoista, myös syövästä. Ärsyttävä ihminen jonka seuraa välttelen. Tekopirteä halailija joka itse ei kestä mitään. Kollega työpaikalla joten ikävä juttu.

Tunnen.

Osalla on neuropsykiatrinen diagnoosi, joka selittää reaktioita.

Joku on vain oppinut esimerkistä, että kun vaikkapa lasi kaatuu niin silloin noustaan huitomaan käsiä ja kailotetaan s*tanav*ttup*rkl. 

Jollakin tosiaan kamelin selkä katkeaa. Tästä tarkempi esimerkki: ystävällä menehtyi lähipiiristä monta ihmistä lyhyessä ajassa. Ei mitään sinänsä dramaattista, vaan ihan näitä vanhojen infarkteja ja sen sellaista. Meni anoppi, kaksi tätiä ja mitähän siinä olikaan. Sitten vaihtelevasti joutui myös setvimään asuntoja jne. riippuen oliko kuinka läheisiä ne kuolleet. Se kamelin selkä katkesi sitten niinkin pienestä kun pikkujouluissa ei tilatakseihin jakautuminen onnistunut mieleisesti. Siinä lenti veskaa ja korkkaria ja kirosanaa ja itkua tuli ja tuli. Olisi ollut varmaan ihan käsittämäntö settiä, jos ei olisi tiennyt sitä taustarasitetta.

Työpaikalla näitä hahmoja on sattunut olemaan.

Ihan pienistä asioista saattaa mennä kuppi nurin ja saikkua hakemaan.

Itse asiassa myös pomoportaassa löytyy tällaisia henkilöitä.

Joku haukkui mua kadulla yllättäen. Ihan joku tuntematon varmaan mt potilas. Romahdin myöhemmin täysin koska se avasi kaikki koulukiusaamishaavat. Mua haukuttiin päivittäin monta vuotta, olin hylkiö. Kaikki ne tunteet palasi. Avauduin kaverillekin tuosta mut hän ei varmaan ihan tajunnut mikä muhun meni.

Itse kärsin sairaalloisen huonosta itsetunnosta (lapsuudesta lähtien), joten elämä voi ajoittain tuntua hyvin raskaalta ja pienetkin asiat stressata kovasti.

Olen joskus itsekkin romahduksen partaalla mitättömästä asiasta, väsynyt kun on. Jälkeenpäin huomaa, että

ei sillä asialla nyt noin suurt merkitystä ollutkaan.

Minä. Oon koko ajan niin ylirasittunut että malja vuotaa yli kaikesta naurettavan pienestä.

Entinen työkaveri.

Hänellä huono itsetunto, on ollut ilmeisesti mitätöivä kasvatus. Herkkä ja "mitä muutkin ihmiset ajattelee" -tyyppi. Alkanut keski-ikäistyessään käyttää enemmän alkoholia ja jonkinlaisessa negatiivisessa kierteessä, että alkoholinkäyttö väsyttää ja krapulassa huono olo. Noista johtuen stressinsietokyky huono.

Tekee myös työtä, joka ajoittain stressaavaa, sellainen myös ehdollistaa herkemmin stressaantumiselle.

Tunnen yhden. Tässä pari esimerkkiä: anoppinsa oli sanonut, että tämän ihmisen uudet verhot ovat ehkä hiukan liian lyhyet (mikä oli lievä ilmaisu). No ikävästi sanottu ja huonoahan tuosta tykkäisi kuka tahansa, mutta tämä ihminen puhui siitä kuin anoppi olisi maailman pahin ihminen ja oli niin loukkaantunut, että itki ja oli useamman vuoden käymättä anoppilassa. Anoppi oli kuitenkin muuten ihan ok, hoiti paljon lapsenlapsia ja oli aina auttamassa, jos apua tarvittiin. Ikävä kyllä hän on vähän suorasukainen.

Tämä ihminen romahti myös erään tuttavan hautajaisissa, pelkästä tunnekuohusta ja surusta niin että joutui päivystyksen kautta osastolle ja sai jotkut rauhoittavat lääkkeet. Tuttava oli yli 80-v, sairas ja toivoi jo itse kuolemaa ja tosiaan vain tuttava, jonka tämä ihminen oli tavannut muutaman kerran.

Työuupumuksen takia hän jäi saikulle, kun oli ollut uudessa työssään kuukauden päivät. Yli vuoden saikun ja parin kuntoutusjakson jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, koska työ oli niin raskasta. En tiedä, mutta tuota työpaikkaa pidetään yleensä hyvin rentona, kukaan ei hengitä niskaan, pomo on kuulemma paras mahdollinen ja työyhteisössä on erinomaisen hyvä henki. Työ oli sellaista ihan perustyötä, ei mitään vaativaa ja homma oli valmiina paketissa edellisen työntekijän jäljiltä.

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden. Tässä pari esimerkkiä: anoppinsa oli sanonut, että tämän ihmisen uudet verhot ovat ehkä hiukan liian lyhyet (mikä oli lievä ilmaisu). No ikävästi sanottu ja huonoahan tuosta tykkäisi kuka tahansa, mutta tämä ihminen puhui siitä kuin anoppi olisi maailman pahin ihminen ja oli niin loukkaantunut, että itki ja oli useamman vuoden käymättä anoppilassa. Anoppi oli kuitenkin muuten ihan ok, hoiti paljon lapsenlapsia ja oli aina auttamassa, jos apua tarvittiin. Ikävä kyllä hän on vähän suorasukainen.

Tämä ihminen romahti myös erään tuttavan hautajaisissa, pelkästä tunnekuohusta ja surusta niin että joutui päivystyksen kautta osastolle ja sai jotkut rauhoittavat lääkkeet. Tuttava oli yli 80-v, sairas ja toivoi jo itse kuolemaa ja tosiaan vain tuttava, jonka tämä ihminen oli tavannut muutaman kerran.

Työuupumuksen takia hän jäi saikulle, kun oli ollut uudessa työssään kuukauden päivät. Yli vuoden saikun ja parin kuntoutusjakson jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, koska työ oli niin raskasta. En tiedä, mutta tuota työpaikkaa pidetään yleensä hyvin rentona, kukaan ei hengitä niskaan, pomo on kuulemma paras mahdollinen ja työyhteisössä on erinomaisen hyvä henki. Työ oli sellaista ihan perustyötä, ei mitään vaativaa ja homma oli valmiina paketissa edellisen työntekijän jäljiltä.

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Mistä päättelet että kyseinen henkilö syyttää muita, ei tullut sitä kuvaa muusta kuin tuosta anopista? Epäilen tosin ettei tuo verhojuttu ollut ainoa asia jossa anoppi oli ollut "suorasukainen" :D. Tää kuulostaa ihmiseltä joka on *sana jota ei voi sanoa ilman että jäätävä paskalasti kaadetaan kyseisen ihmisen niskaan*. Yrittää kovasti minkä voi reippaudesta päätellä mutta hermosto ei vaan kestä.

Mä romahtelen välillä ihan pienistä asioista, tyyliin puoliso tuo kaupasta "väärää" leipää. Sitten taas joskus voi puoli maailmaa pamahtaa eikä tunnu missään, tartun toimeen ja pistän asiat järjestykseen.

Joskus tämä tuntuu johtuvan hormonikierrosta, joskus stressistä tai väsymyksestä, mutta joskus yllätyn itsekin reaktioistani suuntaan tai toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Tämä johtuu kirjoittajan mielestä varmasti jostain syvästä sisäisestä pahuudesta ja itsekkyydestä, mutta todellisuudessa ylirasittunut tai sairas ihminen ei yksinkertaisesti jaksa eläytyä muiden ongelmiin, ei riitä paukkuja. Mieti jos itse katkaiset jalan, paljonko siinä tuskissasi mietit muiden kärsimyksiä... Noin kärjistäen että pointti menis paremmin perille.

Kun on riittävän väsynyt, kuka vaan ”romahtaa” pikkuasiastakin. Ja jos väitöt, ettet sinä, et vaan ole ollut tarpeeksi väsynyt. Väsyttämistä ja unen puutetta käytetään kidutudmenetelmänä niissä maissa, missä sellaista käytetään esim poliittisten vankien ja vakoojien kuulusteluissa ja se toimii. Toisaalta normaalielämässä nämä romahdukset jäävät yleensä aika lyhytaikaisiksi, ja ihminen saa levättyään voimansa ja resilienssinsä takaisin. Pitkään kestäneen ylirasituksen tai unideeprivaation jälkeen se voi kyllä olla pitkällinenkin prosessi.

Toinen asia on sitten se, että joskus yksilön kannalta isot asiat näyttävät ulkopuolisten silmissä pikkuasioilta. Se, että ne eivät katsojien mielestä ole tärkeitä asioita tai merkityksellisiä asioita ei oikeasti tarkoita, että katsojien mielipide olisi oikea ja tosi. Katsojalle jonkun lapsesta netissä esitetty ilkeä kommentti on vain hupaisa juttu tai ihan oikein idioottikakaralle, mutta sille lapselle ja sen vanhemmille se ei olekaan yksittäinen vitsi, vaan osa vuosia jatkunutta kiusaamisen jatkumoa joka ajaa lasta syrjäytymään ja masentumaan. Toisille pikkujuttu, itselle kuoleman vakavaa.

Pienestä on moni mies romahtanut, minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Tämä johtuu kirjoittajan mielestä varmasti jostain syvästä sisäisestä pahuudesta ja itsekkyydestä, mutta todellisuudessa ylirasittunut tai sairas ihminen ei yksinkertaisesti jaksa eläytyä muiden ongelmiin, ei riitä paukkuja. Mieti jos itse katkaiset jalan, paljonko siinä tuskissasi mietit muiden kärsimyksiä... Noin kärjistäen että pointti menis paremmin perille.

No en tiedä mistä johtuu, mutta kerron pari esimerkkiä tästäkin. Tällä tuttavallani oli elämä ihan hyvällä mallilla ja olin ollut häntä tukemassa hänen työuupumuksensa aikana melko aktiivisesti. Sitten minulta kuoli peräkkäin kaksi hyvin läheistä ja rakasta ihmistä ja voi sanoa, että olin kyllä todella murheen murtama ja olisin odottanut edes lämpimiä sanoja. Mutta tämä ihminen ei oikeastaan noteerannut koko asiaa, ainoastaan hän sanoi sen normaalin "otan osaa". Se siitä. Muutaman viikon kuluttua hän melkein suuttui, kun sanoin, että anteeksi, mutta en millään jaksa tehdä pyytämääsi juttua, olen vielä niin syvällä surussa. Hän vielä tokaisi, että "no olisi jo aika päästä eteenpäin". Mutta kun hänellä on jotain huomattavasti pienempää murhetta, kaikkien pitäisi olla häntä tukemassa ja auttamassa jatkuvasti ja sitten hän vielä valittaa, että kun kukaan ei tee mitään auttaakseen, itse pitää kaikki tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Olen itse tällaiseen vähän taipuvainen, joten ymmärrän. Tällaisella ihmisellä on huono itsetunto, jota kompensoi kovalla suorittamisella. Sen takia on vaikea huomioida muita ihmisiä, kun itsekään ei ole itselleen mitään. Varsinkin tuo, että palaa jo normaalityöpaikassa loppuun. On ehkä herkkä, mahdollisesti älykäskin ja sitten itse asettaa kovat tavoitteet itselleen. On tietysti myös tunnollinen suorittaja, josta saa itseltään kiitosta. Huono homma lähellä oleville, jos on marttyyriyteen taipuvainen.

Pelkkä "yritä ottaa rennommin" ei tällaisille auta. Pitää kurkata ihan kunnolla pään sisään.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Saa hermoromahduksen jopa siitä että bussi meni nenänedestä. Hänen mielestään kenenkään muun ongelmat eivät kuitenkaan ole syy olla huonolla tuulella tai vi””tunut. Ja positiivisella ajattelulla paranee kaikista vaivoista, myös syövästä. Ärsyttävä ihminen jonka seuraa välttelen. Tekopirteä halailija joka itse ei kestä mitään. Kollega työpaikalla joten ikävä juttu.

Tunnistan itseni niin tuosta positiivisesta ajattelusta. Olen siis tällainen tyhjästä romahtelija ja tuo positiivinen ajattelu on juuri sitä että ihminen yrittää tehdä itselleen jotain. Mutta sekin sitten ärsyttää muita. Jos on hirveän herkkä, niin ei oikein voi tehdä mitään oikein kun ihmiset ei hyväksy sitä ominaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden. Tässä pari esimerkkiä: anoppinsa oli sanonut, että tämän ihmisen uudet verhot ovat ehkä hiukan liian lyhyet (mikä oli lievä ilmaisu). No ikävästi sanottu ja huonoahan tuosta tykkäisi kuka tahansa, mutta tämä ihminen puhui siitä kuin anoppi olisi maailman pahin ihminen ja oli niin loukkaantunut, että itki ja oli useamman vuoden käymättä anoppilassa. Anoppi oli kuitenkin muuten ihan ok, hoiti paljon lapsenlapsia ja oli aina auttamassa, jos apua tarvittiin. Ikävä kyllä hän on vähän suorasukainen.

Tämä ihminen romahti myös erään tuttavan hautajaisissa, pelkästä tunnekuohusta ja surusta niin että joutui päivystyksen kautta osastolle ja sai jotkut rauhoittavat lääkkeet. Tuttava oli yli 80-v, sairas ja toivoi jo itse kuolemaa ja tosiaan vain tuttava, jonka tämä ihminen oli tavannut muutaman kerran.

Työuupumuksen takia hän jäi saikulle, kun oli ollut uudessa työssään kuukauden päivät. Yli vuoden saikun ja parin kuntoutusjakson jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, koska työ oli niin raskasta. En tiedä, mutta tuota työpaikkaa pidetään yleensä hyvin rentona, kukaan ei hengitä niskaan, pomo on kuulemma paras mahdollinen ja työyhteisössä on erinomaisen hyvä henki. Työ oli sellaista ihan perustyötä, ei mitään vaativaa ja homma oli valmiina paketissa edellisen työntekijän jäljiltä.

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Mistä päättelet että kyseinen henkilö syyttää muita, ei tullut sitä kuvaa muusta kuin tuosta anopista? Epäilen tosin ettei tuo verhojuttu ollut ainoa asia jossa anoppi oli ollut "suorasukainen" :D. Tää kuulostaa ihmiseltä joka on *sana jota ei voi sanoa ilman että jäätävä paskalasti kaadetaan kyseisen ihmisen niskaan*. Yrittää kovasti minkä voi reippaudesta päätellä mutta hermosto ei vaan kestä.

Varmaan anoppi on voinut sanoa muutakin. Minusta vain tuollaiset jutut on sellaisia, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minunkin anoppini on ollut aina kova sanomaan ja huomattavasti pahemmin, en silti ole kovin kauaa viitsinyt kantaa kaunaa ja joskus olen sitten sanonut, että "minä kyllä tykkäsin nyt tästä aikalailla huonoa", sitten on puhuttu ja tehty sovinto, anoppi on pyytänyt anteeksi monta kertaa. Vähitellen hän on muuttunut vähemmän sanovaksi.

Ja en nyt tuohon kaikkea kirjoittanut, mutta työuupumuksen syy oli paitsi raskas työ, myös hankala pomo, jolla oli liian suuret vaatimukset, työtä oli liikaa, muut lykkäsivät hänelle omia töitään jne. Mikään noista ei kenenkään mielestä pitänyt paikkaansa, vaan häntä oli yritetty auttaa kaikin tavoin mm. siten, että hän voisi tehdä töitä etänä parina päivänä viikossa. Hän sai vaatimuksestaan myös oman työhuoneen, vaikka kaikki muut ovat kimppahuoneissa. 

Ikävä kyllä tämä on ihminen on nykyään sellaisessa asemassa, jossa hän vaikuttaa muiden ihmisten elämään, sanotaanko, että hänellä on valtaa muiden elämään. Ja sitä valtaa hän ei epäile käyttää ja nimenomaan negatiivisesti. Hänellä olisi mahdollisuus auttaa ihmisiä, mutta sen sijaan hän tekee päätöksiä, jotka vaikeuttavat ihmisten elämää. Hän on tahallaan ilkeä ja tämä ei ole vain minun mielipiteeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden. Tässä pari esimerkkiä: anoppinsa oli sanonut, että tämän ihmisen uudet verhot ovat ehkä hiukan liian lyhyet (mikä oli lievä ilmaisu). No ikävästi sanottu ja huonoahan tuosta tykkäisi kuka tahansa, mutta tämä ihminen puhui siitä kuin anoppi olisi maailman pahin ihminen ja oli niin loukkaantunut, että itki ja oli useamman vuoden käymättä anoppilassa. Anoppi oli kuitenkin muuten ihan ok, hoiti paljon lapsenlapsia ja oli aina auttamassa, jos apua tarvittiin. Ikävä kyllä hän on vähän suorasukainen.

Tämä ihminen romahti myös erään tuttavan hautajaisissa, pelkästä tunnekuohusta ja surusta niin että joutui päivystyksen kautta osastolle ja sai jotkut rauhoittavat lääkkeet. Tuttava oli yli 80-v, sairas ja toivoi jo itse kuolemaa ja tosiaan vain tuttava, jonka tämä ihminen oli tavannut muutaman kerran.

Työuupumuksen takia hän jäi saikulle, kun oli ollut uudessa työssään kuukauden päivät. Yli vuoden saikun ja parin kuntoutusjakson jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, koska työ oli niin raskasta. En tiedä, mutta tuota työpaikkaa pidetään yleensä hyvin rentona, kukaan ei hengitä niskaan, pomo on kuulemma paras mahdollinen ja työyhteisössä on erinomaisen hyvä henki. Työ oli sellaista ihan perustyötä, ei mitään vaativaa ja homma oli valmiina paketissa edellisen työntekijän jäljiltä.

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Mistä päättelet että kyseinen henkilö syyttää muita, ei tullut sitä kuvaa muusta kuin tuosta anopista? Epäilen tosin ettei tuo verhojuttu ollut ainoa asia jossa anoppi oli ollut "suorasukainen" :D. Tää kuulostaa ihmiseltä joka on *sana jota ei voi sanoa ilman että jäätävä paskalasti kaadetaan kyseisen ihmisen niskaan*. Yrittää kovasti minkä voi reippaudesta päätellä mutta hermosto ei vaan kestä.

Varmaan anoppi on voinut sanoa muutakin. Minusta vain tuollaiset jutut on sellaisia, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minunkin anoppini on ollut aina kova sanomaan ja huomattavasti pahemmin, en silti ole kovin kauaa viitsinyt kantaa kaunaa ja joskus olen sitten sanonut, että "minä kyllä tykkäsin nyt tästä aikalailla huonoa", sitten on puhuttu ja tehty sovinto, anoppi on pyytänyt anteeksi monta kertaa. Vähitellen hän on muuttunut vähemmän sanovaksi.

Ja en nyt tuohon kaikkea kirjoittanut, mutta työuupumuksen syy oli paitsi raskas työ, myös hankala pomo, jolla oli liian suuret vaatimukset, työtä oli liikaa, muut lykkäsivät hänelle omia töitään jne. Mikään noista ei kenenkään mielestä pitänyt paikkaansa, vaan häntä oli yritetty auttaa kaikin tavoin mm. siten, että hän voisi tehdä töitä etänä parina päivänä viikossa. Hän sai vaatimuksestaan myös oman työhuoneen, vaikka kaikki muut ovat kimppahuoneissa. 

Ikävä kyllä tämä on ihminen on nykyään sellaisessa asemassa, jossa hän vaikuttaa muiden ihmisten elämään, sanotaanko, että hänellä on valtaa muiden elämään. Ja sitä valtaa hän ei epäile käyttää ja nimenomaan negatiivisesti. Hänellä olisi mahdollisuus auttaa ihmisiä, mutta sen sijaan hän tekee päätöksiä, jotka vaikeuttavat ihmisten elämää. Hän on tahallaan ilkeä ja tämä ei ole vain minun mielipiteeni.

Tämä on varmasti erittäin ikävä ihminen mutta jos hän koki tuon työn raskaaksi niin sitten hän koki. Minusta toiselle ihmiselle ei voi sanoa että älä koe raskaaksi asiaa x ja sitten se lakkaa olemasta raskasta sille ihmiselle. Olen näitä parjattuja erityisherkkiä ja arvaa kuinka paljon toivoisin että voisin vaan päättää ettei jokin asia ole minulle raskasta. Terapiassakin olen käynyt etten väsyisi kaikesta niin paljon mutta ei auttanut. Väsyn myös kivoista asioista, nykyään ihan järkyttävän paljon. Koko ajan vain pahenee. Tää tulee oikeasti joku päivä t a ppam aan mut tavalla tai toisella kun fysiikka pettää. Nytkin oli viikonloppuna kivat juhlat loman päätteeksi ja olen taas niin väsynyt että oksettaa. Tästä on hyvä aloitta loman jälkeen työt.