Tunnetko ihmistä, joka romahtaa täysin pienistä asioista?

Tarkoitatko että alkaa itkemään jostain pikkujutusta? En, pikemminkin suutun/tiuskin jostain aivan pienestä asiasta toisinaan. No joo... onhan sekin heikkoutta jos ei osaa pitää hermojaan kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden. Tässä pari esimerkkiä: anoppinsa oli sanonut, että tämän ihmisen uudet verhot ovat ehkä hiukan liian lyhyet (mikä oli lievä ilmaisu). No ikävästi sanottu ja huonoahan tuosta tykkäisi kuka tahansa, mutta tämä ihminen puhui siitä kuin anoppi olisi maailman pahin ihminen ja oli niin loukkaantunut, että itki ja oli useamman vuoden käymättä anoppilassa. Anoppi oli kuitenkin muuten ihan ok, hoiti paljon lapsenlapsia ja oli aina auttamassa, jos apua tarvittiin. Ikävä kyllä hän on vähän suorasukainen.

Tämä ihminen romahti myös erään tuttavan hautajaisissa, pelkästä tunnekuohusta ja surusta niin että joutui päivystyksen kautta osastolle ja sai jotkut rauhoittavat lääkkeet. Tuttava oli yli 80-v, sairas ja toivoi jo itse kuolemaa ja tosiaan vain tuttava, jonka tämä ihminen oli tavannut muutaman kerran.

Työuupumuksen takia hän jäi saikulle, kun oli ollut uudessa työssään kuukauden päivät. Yli vuoden saikun ja parin kuntoutusjakson jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, koska työ oli niin raskasta. En tiedä, mutta tuota työpaikkaa pidetään yleensä hyvin rentona, kukaan ei hengitä niskaan, pomo on kuulemma paras mahdollinen ja työyhteisössä on erinomaisen hyvä henki. Työ oli sellaista ihan perustyötä, ei mitään vaativaa ja homma oli valmiina paketissa edellisen työntekijän jäljiltä.

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Mistä päättelet että kyseinen henkilö syyttää muita, ei tullut sitä kuvaa muusta kuin tuosta anopista? Epäilen tosin ettei tuo verhojuttu ollut ainoa asia jossa anoppi oli ollut "suorasukainen" :D. Tää kuulostaa ihmiseltä joka on *sana jota ei voi sanoa ilman että jäätävä paskalasti kaadetaan kyseisen ihmisen niskaan*. Yrittää kovasti minkä voi reippaudesta päätellä mutta hermosto ei vaan kestä.

Varmaan anoppi on voinut sanoa muutakin. Minusta vain tuollaiset jutut on sellaisia, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minunkin anoppini on ollut aina kova sanomaan ja huomattavasti pahemmin, en silti ole kovin kauaa viitsinyt kantaa kaunaa ja joskus olen sitten sanonut, että "minä kyllä tykkäsin nyt tästä aikalailla huonoa", sitten on puhuttu ja tehty sovinto, anoppi on pyytänyt anteeksi monta kertaa. Vähitellen hän on muuttunut vähemmän sanovaksi.

Ja en nyt tuohon kaikkea kirjoittanut, mutta työuupumuksen syy oli paitsi raskas työ, myös hankala pomo, jolla oli liian suuret vaatimukset, työtä oli liikaa, muut lykkäsivät hänelle omia töitään jne. Mikään noista ei kenenkään mielestä pitänyt paikkaansa, vaan häntä oli yritetty auttaa kaikin tavoin mm. siten, että hän voisi tehdä töitä etänä parina päivänä viikossa. Hän sai vaatimuksestaan myös oman työhuoneen, vaikka kaikki muut ovat kimppahuoneissa. 

Ikävä kyllä tämä on ihminen on nykyään sellaisessa asemassa, jossa hän vaikuttaa muiden ihmisten elämään, sanotaanko, että hänellä on valtaa muiden elämään. Ja sitä valtaa hän ei epäile käyttää ja nimenomaan negatiivisesti. Hänellä olisi mahdollisuus auttaa ihmisiä, mutta sen sijaan hän tekee päätöksiä, jotka vaikeuttavat ihmisten elämää. Hän on tahallaan ilkeä ja tämä ei ole vain minun mielipiteeni.

Tämä on varmasti erittäin ikävä ihminen mutta jos hän koki tuon työn raskaaksi niin sitten hän koki. Minusta toiselle ihmiselle ei voi sanoa että älä koe raskaaksi asiaa x ja sitten se lakkaa olemasta raskasta sille ihmiselle. Olen näitä parjattuja erityisherkkiä ja arvaa kuinka paljon toivoisin että voisin vaan päättää ettei jokin asia ole minulle raskasta. Terapiassakin olen käynyt etten väsyisi kaikesta niin paljon mutta ei auttanut. Väsyn myös kivoista asioista, nykyään ihan järkyttävän paljon. Koko ajan vain pahenee. Tää tulee oikeasti joku päivä t a ppam aan mut tavalla tai toisella kun fysiikka pettää. Nytkin oli viikonloppuna kivat juhlat loman päätteeksi ja olen taas niin väsynyt että oksettaa. Tästä on hyvä aloitta loman jälkeen työt.

Sinun tapauksesi on varmasti ihan toisenlainen ja tunnistan itseni myös melkoisen herkäksi. Siksi teenkin töitä yksin kotitoimistossani, en käy ryhmäliikuntatunneilla, osallistun juhliin vain kun on pakko, eli en esim. kiertele puolituttujen ylioppilasjuhlissa. Ja aina juhlien tai vilkkaan sosiaalisen elämän vastapainoksi on sitten oltava täydellista lomaa päivä tai pari, en millään jaksa jatkuvaa sosiaalisuutta tai jatkuvaa tapahtumakirjoa. Mutta mielestäni tuo tuttavani on ihan erilainen, luulen, että hän ennemminkin hakee loputonta huomiota. Hän ikäänkuin ostaa kehuja tekemällä paljon kaikenlaista ja olemalla reipas ja sitten lopulta hän romahtaa ja kerjää huomiota. Ja tämä toistuu aina vain uudelleen ja uudelleen. Hän on erittäin vaativa sekä itseään että muita kohtaan, hänen lastensakin pitää olla ihan täydellisiä. Mistä tuo sitten johtuu, sitä en tiedä. Eikä hän halua edes kuulla, että hän voisi jotenkin muuttaa toimintaansa, on aivan sama kuin yrittäisi tiiliseinälle puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden. Tässä pari esimerkkiä: anoppinsa oli sanonut, että tämän ihmisen uudet verhot ovat ehkä hiukan liian lyhyet (mikä oli lievä ilmaisu). No ikävästi sanottu ja huonoahan tuosta tykkäisi kuka tahansa, mutta tämä ihminen puhui siitä kuin anoppi olisi maailman pahin ihminen ja oli niin loukkaantunut, että itki ja oli useamman vuoden käymättä anoppilassa. Anoppi oli kuitenkin muuten ihan ok, hoiti paljon lapsenlapsia ja oli aina auttamassa, jos apua tarvittiin. Ikävä kyllä hän on vähän suorasukainen.

Tämä ihminen romahti myös erään tuttavan hautajaisissa, pelkästä tunnekuohusta ja surusta niin että joutui päivystyksen kautta osastolle ja sai jotkut rauhoittavat lääkkeet. Tuttava oli yli 80-v, sairas ja toivoi jo itse kuolemaa ja tosiaan vain tuttava, jonka tämä ihminen oli tavannut muutaman kerran.

Työuupumuksen takia hän jäi saikulle, kun oli ollut uudessa työssään kuukauden päivät. Yli vuoden saikun ja parin kuntoutusjakson jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, koska työ oli niin raskasta. En tiedä, mutta tuota työpaikkaa pidetään yleensä hyvin rentona, kukaan ei hengitä niskaan, pomo on kuulemma paras mahdollinen ja työyhteisössä on erinomaisen hyvä henki. Työ oli sellaista ihan perustyötä, ei mitään vaativaa ja homma oli valmiina paketissa edellisen työntekijän jäljiltä.

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Mistä päättelet että kyseinen henkilö syyttää muita, ei tullut sitä kuvaa muusta kuin tuosta anopista? Epäilen tosin ettei tuo verhojuttu ollut ainoa asia jossa anoppi oli ollut "suorasukainen" :D. Tää kuulostaa ihmiseltä joka on *sana jota ei voi sanoa ilman että jäätävä paskalasti kaadetaan kyseisen ihmisen niskaan*. Yrittää kovasti minkä voi reippaudesta päätellä mutta hermosto ei vaan kestä.

Varmaan anoppi on voinut sanoa muutakin. Minusta vain tuollaiset jutut on sellaisia, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minunkin anoppini on ollut aina kova sanomaan ja huomattavasti pahemmin, en silti ole kovin kauaa viitsinyt kantaa kaunaa ja joskus olen sitten sanonut, että "minä kyllä tykkäsin nyt tästä aikalailla huonoa", sitten on puhuttu ja tehty sovinto, anoppi on pyytänyt anteeksi monta kertaa. Vähitellen hän on muuttunut vähemmän sanovaksi.

Ja en nyt tuohon kaikkea kirjoittanut, mutta työuupumuksen syy oli paitsi raskas työ, myös hankala pomo, jolla oli liian suuret vaatimukset, työtä oli liikaa, muut lykkäsivät hänelle omia töitään jne. Mikään noista ei kenenkään mielestä pitänyt paikkaansa, vaan häntä oli yritetty auttaa kaikin tavoin mm. siten, että hän voisi tehdä töitä etänä parina päivänä viikossa. Hän sai vaatimuksestaan myös oman työhuoneen, vaikka kaikki muut ovat kimppahuoneissa. 

Ikävä kyllä tämä on ihminen on nykyään sellaisessa asemassa, jossa hän vaikuttaa muiden ihmisten elämään, sanotaanko, että hänellä on valtaa muiden elämään. Ja sitä valtaa hän ei epäile käyttää ja nimenomaan negatiivisesti. Hänellä olisi mahdollisuus auttaa ihmisiä, mutta sen sijaan hän tekee päätöksiä, jotka vaikeuttavat ihmisten elämää. Hän on tahallaan ilkeä ja tämä ei ole vain minun mielipiteeni.

Tämä on varmasti erittäin ikävä ihminen mutta jos hän koki tuon työn raskaaksi niin sitten hän koki. Minusta toiselle ihmiselle ei voi sanoa että älä koe raskaaksi asiaa x ja sitten se lakkaa olemasta raskasta sille ihmiselle. Olen näitä parjattuja erityisherkkiä ja arvaa kuinka paljon toivoisin että voisin vaan päättää ettei jokin asia ole minulle raskasta. Terapiassakin olen käynyt etten väsyisi kaikesta niin paljon mutta ei auttanut. Väsyn myös kivoista asioista, nykyään ihan järkyttävän paljon. Koko ajan vain pahenee. Tää tulee oikeasti joku päivä t a ppam aan mut tavalla tai toisella kun fysiikka pettää. Nytkin oli viikonloppuna kivat juhlat loman päätteeksi ja olen taas niin väsynyt että oksettaa. Tästä on hyvä aloitta loman jälkeen työt.

Sinun tapauksesi on varmasti ihan toisenlainen ja tunnistan itseni myös melkoisen herkäksi. Siksi teenkin töitä yksin kotitoimistossani, en käy ryhmäliikuntatunneilla, osallistun juhliin vain kun on pakko, eli en esim. kiertele puolituttujen ylioppilasjuhlissa. Ja aina juhlien tai vilkkaan sosiaalisen elämän vastapainoksi on sitten oltava täydellista lomaa päivä tai pari, en millään jaksa jatkuvaa sosiaalisuutta tai jatkuvaa tapahtumakirjoa. Mutta mielestäni tuo tuttavani on ihan erilainen, luulen, että hän ennemminkin hakee loputonta huomiota. Hän ikäänkuin ostaa kehuja tekemällä paljon kaikenlaista ja olemalla reipas ja sitten lopulta hän romahtaa ja kerjää huomiota. Ja tämä toistuu aina vain uudelleen ja uudelleen. Hän on erittäin vaativa sekä itseään että muita kohtaan, hänen lastensakin pitää olla ihan täydellisiä. Mistä tuo sitten johtuu, sitä en tiedä. Eikä hän halua edes kuulla, että hän voisi jotenkin muuttaa toimintaansa, on aivan sama kuin yrittäisi tiiliseinälle puhua.

Niin eli sulla on itsetuntoa riittävästi että pystyt rajoittamaan ärsykkeitä elämässäsi, ja tällä ystävälläsi ei ole. Hän häpeää itseään ja yrittää kaikkensa että olisi niinkuin muutkin ja sitten romahtaa kun ei ole, mutta ei pysty myöntämään sitä itselleen häpeän takia. Been there done that. Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä miksi näin käy. Kun kukaan ei halua olla se liian heikko ruikuttaja joka ei pysty samaan kuin muut ja jota kaikki inhoaa, hän yrittää korostaa tekemisiään että katsokaa miten reipas ole. Ja sitten käy niin kuin käy. Ruvetkaa kehumaan sitä kun se lepää eikä suorita. 

Kaksi masentunutta. Toinen vaikeasti masentunut lamaantuu pienistäkin asioista. Toinen keskivaikeasti masentunut romahtaa, mutta nostaa itsensä sitten ylöskin ns. kohti uusia pettymyksiä - mutta myös onnistumisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden. Tässä pari esimerkkiä: anoppinsa oli sanonut, että tämän ihmisen uudet verhot ovat ehkä hiukan liian lyhyet (mikä oli lievä ilmaisu). No ikävästi sanottu ja huonoahan tuosta tykkäisi kuka tahansa, mutta tämä ihminen puhui siitä kuin anoppi olisi maailman pahin ihminen ja oli niin loukkaantunut, että itki ja oli useamman vuoden käymättä anoppilassa. Anoppi oli kuitenkin muuten ihan ok, hoiti paljon lapsenlapsia ja oli aina auttamassa, jos apua tarvittiin. Ikävä kyllä hän on vähän suorasukainen.

Tämä ihminen romahti myös erään tuttavan hautajaisissa, pelkästä tunnekuohusta ja surusta niin että joutui päivystyksen kautta osastolle ja sai jotkut rauhoittavat lääkkeet. Tuttava oli yli 80-v, sairas ja toivoi jo itse kuolemaa ja tosiaan vain tuttava, jonka tämä ihminen oli tavannut muutaman kerran.

Työuupumuksen takia hän jäi saikulle, kun oli ollut uudessa työssään kuukauden päivät. Yli vuoden saikun ja parin kuntoutusjakson jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, koska työ oli niin raskasta. En tiedä, mutta tuota työpaikkaa pidetään yleensä hyvin rentona, kukaan ei hengitä niskaan, pomo on kuulemma paras mahdollinen ja työyhteisössä on erinomaisen hyvä henki. Työ oli sellaista ihan perustyötä, ei mitään vaativaa ja homma oli valmiina paketissa edellisen työntekijän jäljiltä.

Eihän siinä mitään, jos ihminen on herkkä ja romahtaa helposti, sille pitäisi kuitenkin yrittää tehdä jotain, eikä aina etsiä syitä muista ihmisistä ja olosuhteista. Kyllä itselleen jotain voi tehdä, ainakin vähän. Tämäkin ihminen on vain sitten sellainen, että on täysin kylmä ja tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Kenenkään muun kärsimykset ja ongelmat eivät ole oikeastaan mitään. Hän on itsekin aina hirveän reipas, kunnes romahdus tulee. 

Mistä päättelet että kyseinen henkilö syyttää muita, ei tullut sitä kuvaa muusta kuin tuosta anopista? Epäilen tosin ettei tuo verhojuttu ollut ainoa asia jossa anoppi oli ollut "suorasukainen" :D. Tää kuulostaa ihmiseltä joka on *sana jota ei voi sanoa ilman että jäätävä paskalasti kaadetaan kyseisen ihmisen niskaan*. Yrittää kovasti minkä voi reippaudesta päätellä mutta hermosto ei vaan kestä.

Varmaan anoppi on voinut sanoa muutakin. Minusta vain tuollaiset jutut on sellaisia, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minunkin anoppini on ollut aina kova sanomaan ja huomattavasti pahemmin, en silti ole kovin kauaa viitsinyt kantaa kaunaa ja joskus olen sitten sanonut, että "minä kyllä tykkäsin nyt tästä aikalailla huonoa", sitten on puhuttu ja tehty sovinto, anoppi on pyytänyt anteeksi monta kertaa. Vähitellen hän on muuttunut vähemmän sanovaksi.

Ja en nyt tuohon kaikkea kirjoittanut, mutta työuupumuksen syy oli paitsi raskas työ, myös hankala pomo, jolla oli liian suuret vaatimukset, työtä oli liikaa, muut lykkäsivät hänelle omia töitään jne. Mikään noista ei kenenkään mielestä pitänyt paikkaansa, vaan häntä oli yritetty auttaa kaikin tavoin mm. siten, että hän voisi tehdä töitä etänä parina päivänä viikossa. Hän sai vaatimuksestaan myös oman työhuoneen, vaikka kaikki muut ovat kimppahuoneissa. 

Ikävä kyllä tämä on ihminen on nykyään sellaisessa asemassa, jossa hän vaikuttaa muiden ihmisten elämään, sanotaanko, että hänellä on valtaa muiden elämään. Ja sitä valtaa hän ei epäile käyttää ja nimenomaan negatiivisesti. Hänellä olisi mahdollisuus auttaa ihmisiä, mutta sen sijaan hän tekee päätöksiä, jotka vaikeuttavat ihmisten elämää. Hän on tahallaan ilkeä ja tämä ei ole vain minun mielipiteeni.

Tämä on varmasti erittäin ikävä ihminen mutta jos hän koki tuon työn raskaaksi niin sitten hän koki. Minusta toiselle ihmiselle ei voi sanoa että älä koe raskaaksi asiaa x ja sitten se lakkaa olemasta raskasta sille ihmiselle. Olen näitä parjattuja erityisherkkiä ja arvaa kuinka paljon toivoisin että voisin vaan päättää ettei jokin asia ole minulle raskasta. Terapiassakin olen käynyt etten väsyisi kaikesta niin paljon mutta ei auttanut. Väsyn myös kivoista asioista, nykyään ihan järkyttävän paljon. Koko ajan vain pahenee. Tää tulee oikeasti joku päivä t a ppam aan mut tavalla tai toisella kun fysiikka pettää. Nytkin oli viikonloppuna kivat juhlat loman päätteeksi ja olen taas niin väsynyt että oksettaa. Tästä on hyvä aloitta loman jälkeen työt.

Sinun tapauksesi on varmasti ihan toisenlainen ja tunnistan itseni myös melkoisen herkäksi. Siksi teenkin töitä yksin kotitoimistossani, en käy ryhmäliikuntatunneilla, osallistun juhliin vain kun on pakko, eli en esim. kiertele puolituttujen ylioppilasjuhlissa. Ja aina juhlien tai vilkkaan sosiaalisen elämän vastapainoksi on sitten oltava täydellista lomaa päivä tai pari, en millään jaksa jatkuvaa sosiaalisuutta tai jatkuvaa tapahtumakirjoa. Mutta mielestäni tuo tuttavani on ihan erilainen, luulen, että hän ennemminkin hakee loputonta huomiota. Hän ikäänkuin ostaa kehuja tekemällä paljon kaikenlaista ja olemalla reipas ja sitten lopulta hän romahtaa ja kerjää huomiota. Ja tämä toistuu aina vain uudelleen ja uudelleen. Hän on erittäin vaativa sekä itseään että muita kohtaan, hänen lastensakin pitää olla ihan täydellisiä. Mistä tuo sitten johtuu, sitä en tiedä. Eikä hän halua edes kuulla, että hän voisi jotenkin muuttaa toimintaansa, on aivan sama kuin yrittäisi tiiliseinälle puhua.

Niin eli sulla on itsetuntoa riittävästi että pystyt rajoittamaan ärsykkeitä elämässäsi, ja tällä ystävälläsi ei ole. Hän häpeää itseään ja yrittää kaikkensa että olisi niinkuin muutkin ja sitten romahtaa kun ei ole, mutta ei pysty myöntämään sitä itselleen häpeän takia. Been there done that. Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä miksi näin käy. Kun kukaan ei halua olla se liian heikko ruikuttaja joka ei pysty samaan kuin muut ja jota kaikki inhoaa, hän yrittää korostaa tekemisiään että katsokaa miten reipas ole. Ja sitten käy niin kuin käy. Ruvetkaa kehumaan sitä kun se lepää eikä suorita. 

Juuri noinhan olen tehnytkin ja samoin moni muu, esim. hänen oma puolisonsa. En usko, että hänen kohdallaan on kyse tästä. Hänellä on jotain muuta perustavanlaatuista vialla. Miksi herkkä ihminen haluaisi olla muille ilkeä? Minä ainakin haluan olla kiltti, koska tiedän miten toisen kovuus ja ilkeys satuttaa ja jollekin se voi olla todella se romahduksen paikka. Tämä ihminen ei välitä siitä pätkääkään. Hän on saattanut toiminnallaan useammankin perheen katastrofiin ja erään vanhuksen loppuelämän hän pilasi. Siihenkin hän totesi vain, että no ei voi mitään, sellaista elämä on. Ei tuo minusta herkän ja empaattisen ihmisen toiminnalta kuulosta. Tämä esimerkki ei tarkoita sitä, että kaikki herkät olisivat tällaisia, tämä oli vain vastaus tuohon ap:n kysymykseen, tämä on vaikein tuntemani esimerkki. 

Mutta joo, tämä tästä.

Yksi asia on erityisherkän lapsen elämässä se että hän totuu siihen ettei hänen tarpeitaan huomioida tai niihin suhtaudutaan vihamielisesti. Hän on heikko ja ärsyttävä, ruikuttava lapsi. Kun tottuu siihen että on viallinen omien vanhempienkin mielestä, niin mitenköhän se empatia muiden kärsimyksiä kohtaan pääsee kehittymään, kun sääntö elämässä on se että jos kärsit, tulahduta se? Perustilanne, samassa perheessä on herkkäpirkko ja reipasraija, herkkäpirkko on vanhempi. Lapset rajataan nappulahiihtoihin. Herkkäpirkko sanoo ettei halua, kun taas reipasraija tuskin malttaa että pääsee hiihtämään. Vaikka Pirkko sanoo ettei halua hiihtää, hänet rajataan lähtöviivalle ja muut lapset lähtevät menemään, Pirkko jää seisomaan. Kieltäytyy esteellä koska ei PYSTY. Pirkko häpeää. Vanhempia vituttaa. Muut vanhemmat säälii ja ajattelee että onneksi meidän Reetta on niin reipas. Kuten myös reipasraija joka saa mitalin. Ja kehut, olihan hän niin reipas ja rohkea vaikka ainoa joka tilanteessa joutui oikeasti keräämään kaiken reippautensa ja rohkeutensa oli Pirkko, niin ettei rupeaisi itkemään. Vanhemmat "lohduttavat" Pirkkoa että kyllä sinäkin ensi vuonna hiihdät niin kuin reipas nuorempi sisaruksesi. Pirkko tajuaa että sama kauheus on edessä uudestaan ja alkaa vihata hiihtämistä. Pirkko oppii päivästä että on ihan yksin maailmassa.